Jouluisia tunnelmia

Eilen meillä oli sähkökatko ja aloitin kynttilän valossa lahjapakettien nykertämisen. Pohdin itsekseni kynttilänvaloa ihastellen, että onpa meille tulossa ihmeellinen Joulu, kun luntakaan ei ilmeisesti ole aatoksi tulossa. Lumi, tuo talveen kuuluva arkinen asia, jota lumitöitä tehdessä tuntuu riittävän ja riittävän ja joka myöhemmin talvella saa vähemmän kiitosta osakseen, puuttuu meiltä nyt lähes kokonaan.  Pakkohan se on myöntää, kyllä ne huurteisena roikkuvat puunoksat ja valoja heijastelevat hanget kuuluvat isona osana jouluun. Mutta unohdetaan lumi jos sitä ei tule, niin ei tule ja keskitytään siihen mitä meillä on. Lapset, perhe ja ystävät.

Askarreltiin poikien kanssa viime viikonloppuna lumiketjuja ikkunaan, ne on aikas ihanat. Pojat oli niin innoissaan askartelusta ja minä olin hämmentynyt siitä, kuinka hyvin neula ja lanka pysyikään pienten käsissä ilman ikäviä sormeen pistelyitä.

Konstan kummitädin ollessa kylässä koristelimme piparkakkutalon ja siitä tuli hieno tikapuineen ja lumilyhtyineen. Se on juuri niin lasten tekemän näköinen kuin olla ja voi, paljon kaikkea! Mukava yhdessäolo ja puuhastelu on kyllä paras joulutunnelman luoja, joten lumesta viis, nauttikaamme läheistemme seurasta.

Tunnelmallista Joulua kaikille!

Entä meidän lapset???

Meillä suomalaisilla on suuri sydän. Me, yksityiset ihmiset, autamme mielellämme luonnonkatastrofien ja sotien uhreja sekä nälänhädästä kärsiviä kehitysmaita erilaisilla hyväntekeväisyystempauksilla vuosittain. Apu menee tarpeeseen ja hyväntekeväisyys on mielestäni tärkeää, sitä ei käy kiistäminen.

Kyseenalaista on mielestäni Suomen valtion apupolitiikka erinäisille tahoille. Käsi ojossa annetaan tukipakettia Kyprokselle osuutemme 200 miljoonaa euroa ja Kreikkaan osuudella 2,2 miljardia euroa. Ei tätä rahaa mistään kassasta otettu, se on meille lainarahaa. Autamme siis muun muassa sellaisia valtioita, jotka enemmän tai vähemmän tietoisesti, huonolla ja korruptoituneella valtionpolitiikalla ovat ajaneet maansa talouden hitaasti mutta varmasti ahdinkoon. Kreikassa ei juurikaan kansalaisia veroteta, joten mistä valtion kassaan rahaa tulisi? Esimerkkinä tästä perusasukkaan veronkierrosta on asuinrakennukset, joissa raudoitukset törröttävät ylimmällä tasolla kohti taivasta, sillä keskeneräisestä rakennuksesta ei tarvitse maksaa kiinteistöveroa. Meillä Suomessa verojen kiertämisestä puhutaan termillä talousrikollisuus ja siitä saa helposti "kakkua", mutta jos samaa tehdään Kreikassa, saadaan tukipaketti.

Sitten on nämä alvariinsa puhuttavat Suomen valtion osittain tai kokonaan omistamat laitokset, joiden johtajille ammennetaan rahaa suurempia määriä vuositasolla, kuin esimerkiksi kymmenen kaupan tätiä tienaa vuodessa yhteensä, lisäksi annetaan luxus autot ja asunnot työsuhde-etuina. Kaiken maailman ailuksille annetaan vuosipalkkaa 230 000€ ja annetaan miljoonan euron työsuhdeasunto käyttöön. Ja toinen esimerkki valtion kassan hövelistä käytöstä. Enemmän kuin kyseenalaista on se, että tilataan Himaselta 700 000 euron  400-sivuinen raportti joka käsittelee Suomen tulevaisuutta. Se muistiko joku kilpailuttaa tulevaisuus raportin on mielestäni täysin epärelevanttia, oleellista on kyseenalaistaa koko raportin tarkoitus. Yhtä luotettavaa kuin ostaisi samalla summalla palveluita kristallipalloon tuijottavalta ennustajalta. Politiikasta ja valtion taloudesta mitään ymmärtämättä olen sitä mieltä että käytännöissä olisi jokseenkin tarkastetavaa.

Minulle on ihan sama, mistä laarista Suomen valtion nimissä rahaa ammennetaan ja mihin valtion nimissä olevaan laariin sieltä edellisestä sitä mammonaa lapataan. Eikä minua kiinnosta sekään kuka tienaa ja mitä tienaa ja maksetaanko se suoraan vai välillisesti valtiolta. Oleellista on se, missä kohdassa valtiolla on pokkaa sanoa, että rahat on loppu:

Hometta. Sisäilmaongelmia. Putkirikkoja. Ahtautta. Käyttökelvottomana eristettyjä tiloja.

Tervetuloa Latenklinikalle. Kuvat täältä.

Helsingin Lastenklinikka otettiin  nykyisessä koossaan käyttöön  vuonna 1946. Sairaalassa hoidetaan pieniä potilaita vastasyntyneestä keskosesta aikuisen kokoisiin nuoriin. Potilaita saapuu saamaan erikoishoitoa ympäri Suomen tänne hävityksen ja kauhistuksen keskelle.  Jos kävisi jotain niin ikävää, että oma lapseni olisi tilanteessa, jossa hänen pitäisi mennä tuonne hoitoon, en rehellisesti sanottuna tiedä mitä tekisin. 

Suomen valtiolta olisi tarvittu 30 000 000 miljoonaa euroa, jotta lapsillemme olisi saatu rakennettua uusi kunnollinen sairaala. Summa on 1,36% siitä, mitä yksin Suomi velkarahana maksaa Kreikalle tukipakettina. Uutta lastensairaalaa varten rahaa ei saatu, kassa oli tyhjä ja ilmeisesti velkaraha ei tullut kysymykseen. Surullista.

Rahaa syydetään valtion kassasta mitä ihmeellisempiin tarkoituksiin, mutta omat lapset hoidetaan tiloissa, joista puhuttaessa ei ainaakaan sanoja "terveellisyys" ja "turvallisuus" voi soluttaa samaan lauseeseen. On säälittävää, että Suomen vaaltion kassa on niin tyhjä, ettei rahaa löydy, jotta lapsillemme voitaisiin rakentaa uusi, kunnollinen sairaala. Onko tarkoituksen mukaista, että syöpäsairaat lapset saavat raskaiden hoitojaksojen aikana lisäoireita huonosta sisäilmasta? Onko tarkoituksen mukaista, että pienet joutuvat viettämään pitkiä sairaalajaksoja ilman äidin ja isän läsnäoloa, tilnapuutteen vuoksi? Minua hävettää, päättäjiä ei näytä hävettävän ollenkaan.

Valtion pitäisi huolehtia siitä, että meidän omat lapset saisivat ensiluokkaista hoitoa, mutta ei. Kansalaisilta ja yksityisiltä yrityksiltä kerätään rahaa, jotta lapsille saataisiin uusi sairaala. Periaatteessa rahan lahjoittaminen tällaiseen hankkeeseen on väärin, koska Suomen valtion johdon pitäisi pystyä löytämään rahoitusratkaisu uudelle sairaalalle, rahan kerääminen kansalaisten kertaalleen valtion hyväksi verotetuista tuloista ei ole mielestäni tarkoituksenmukaista. Mutta koska valtio on kykenemätön tämän asian edessä ja omassa arvoasteikossa omien ja muiden lasteni hyvinvointi on kaikista tärkeintä, teen ilolla lahjoituksen, jotta Uusi lastensairaala 2017  hanke toteutuisi. Lähde sinäkin talkoisiin, jokainen kolikko on tärkeä.

Ihanat Uhanat!

Melkoisen paljon koruja löytyy tämän tantan laatikoista, mutta jostain kumman syystä enemmän niitä, jotka vain koristavat sitä muuten niin tylsää valkoista laatikon pohjaa.

En nyt äkkisältään kykene mitenkään muistamaan olenko tänne kirjoitellut vuodentakaisesta löydöstäni, joka on osoittautunut suureksi korulaatikon aarteeksi. Ne ovat puiset Mountain korvakorut ja suosikkeihini kuuluvat myös nuo samanlaiset pienemmät hopeisena. Pidän isoista korvakoruista, mutta en voi sietää painavia helyjä jotka puuduttavat tunnissa koko korvan lehden. Siksi nämä puiset Mountainit ovat helmet! Hyvää niissä on myös se, että kun en ole kovin hyvä laittamaan tukkaa, niin kukaan ei huomaa rönttöistä kuiontaloa, kun huoio kiinnittyy korviksiin, nerokasta. Mountainit ovat suomalaisen R / H:n valmistamat.

Saimme miehen kanssa sunnuntaina mahdollisuuden käydä jouluostoksilla. Tehokkaan shoppailu reissun kohokohta oli, kun tajusin että Sokokselle oli tullut muutama PopUp shoppi ja mikä iloisinta, toinen niistä oli Uhana designin. Olin täysin unohtanut koko asian, vaikka olin siitä jo kuullutkin. Olen niin usein kun on ollut mahdollista käynyt kurkistamassa Super Mukavasta tietyn sävyisiä Pisara korvakoruja tuloksetta. Mutta nyt oli selvästikkin onnen päiväni! Siellä Sokkarin PopUpissa ne minua odottelivat, yksi pari valko-harmaa-mustia Pisaroita.

 

Nappasin minua odottaneen koruparin salaman nopeasti käsiini, sillä osastolla haahuili muitakin tuotteista kiinnostuneita ja hymyilin kuulemma kuin se kuuluisa Hangon keksi kävellessäni kassalle. Tänään hipelöin aarteitani pienten toipilaiden ollessa päiväunilla, ne ovat ihanat ja mikä tärkeintä kuin höyhenet korvissani. Ne eivät paina juuri mitään!

Olen haaveillut useammastakin Uhanan tuotteesta, heidän mallistostaan löytyy maailman ihanin huppulakki, neuletakki, neulehame ja villaleggarit. Valitettavasti tuolla Suomi designilla on sen verran hintaa, että taitaapa jäädä ihan vaan haaveeksi... Mutta mikäpä sen parempaa kuin unelmointi!

Sairastuvan tunnelmia

Täällä sitä ollaan, sairastuvalla. Onneksi ehdittiin viettää upea loma, imettiin itseemme auringon energiaa, lasten iloa, kuitattiin univelat ja fiilisteltiin etelän pimeitä iltoja ja merituulia.

Nyt on virtaa keskittyä hoivamaan pieniä potilaita. Sydäntäsärkevää katsoa Konstaa kun pieni keho on täynnä märkivän näköisiä ällöjä rupia ja samalla seurata, kuinka punaisia läiskiä alkaa hiljalleen ilmiintyä Oskarin kasvoihin, masuun ja niskan seudulle. Taisin lomamatkalla sanoa Oskarille että "älä kaiva nenää, se on ihan ällöö". Tuo uusi sana sai aikaan melkoisen naurunremakan ja sen jälkeen Oskarinkin mielestä kaikki on ollut  "ällöö"... Se on hauskinta, kun osoittaa jotakin ja sanoo "ällöö" ja saa veljen vieressä kikattamaan ja sitten pitää osoittaa kaikkea ja aina hokea ettää "ällöö, ällöö, ällöö". Ihanan pienestä se ilo irtoaa. Pojat ovat kyllä ihanan urheita, kumpikaan ei valita,  välillä on toki vähän känkkäränkkää.
Ihanaa puuhata poikien kanssa kotosalla, nyt tuntuu olevan aikaa tehdä kaikkea sitä mitä yleensä ei ehdi, kun ei voi edes ulos lähteä. Ollaan pelattu kaikki palapelit läpi, Afrikan tähteä, Richard Scarry -peliä, Chocoa, yms. Koottu legoja ja askarreltu ja tietenkin katsottu leffoja. Voi kumpa nuo pienet tietäisivät kuinka paljon heitä rakastankaan.

Muita pintaaan nousseita tunnelmia.

Kotosalla on myös aikaa ajatella asioita. Sydäntä särkee läheisen naapurimme äkilinen pois nukkuminen. Se nousee nyt useasti mieleen ja saa vedet nousemaan silmiin. Tuttavaperheen pienen pojan sairastuminen leukemiaan, ahdistaa. Samalla prosessoin mielessäni hämmentävää tilannetta rakkaan ystäväni kanssa. Ehkä sanoin jotain mitä ei olisi pitänyt tai ehkä en ymmärtänyt sanoa jotain mitä olisi pitänyt, mutta luulen kuitenkin, että tulin väärin ymmärretyksi. Nyt sen tiedän, mikään ei ole pahempaa kuin se, että tärkeä ihminen tekee sinut itselleen olemattomaksi, samantekeväksi.

Hyvää Isänpäivää

 Ihanaa isänpäivää kaikille isukeille!

Olin aivan innoissani kun pääsin vihdoin käyttämään Eurokankaasta ostamiani kankasia lahjanauhoja! Oman Isäni paketista tuli ihana ja sisällä piileskellyt kauluspaitakin oli mieluinen ja mikä tärkeintä sopivan kokoinen.

Omalle miehelle vietiin poikien kanssa yhdessä tehty aamiainen titenkin sänkyyn ja pojat antoivat isille päikyssä askatelemasnasa ihanat lahjat. Pirpanat olivat tietenkin niin innoissaan aikaansaannoksistaan, että paketteihin luonnollisesti kuuluvan avauspalvelun vuoksi isukin ei oikeastaan tarvinnut tehdä muuta kun katsella innoissaan pomppivia ja nauravia lapsosia.

Ei ollenkaan meidän tapaista....

Me tehdään nykyään todella harvoin asioita hetken mielijohteesta, extempore -juttuja. On melko luonnollista että pienten lasten kanssa asiat tuntuvat turvallisemmilta ja helpommin hallittavilta kun ne on suunnitteltu etukäteen. Nyt kuitenkin päräytettiin... Loma äkkilähdöllä!

Kuva lainattu täältä!

Jos ei kaupunkilomia lasketa, ollaan oltu viimeksi etelän lämmössä kaveriporukalla Kreikassa vuonna 2008. Nyt on aika palata palmun alle Teneriffalle koko perheen voimin. Lapsiperheiden suosimassa hotellissa tekemistä piisaa ja all inclusive takaa, ettei ole pakko hötkyillä aikataulujen kanssa kun pienillä on päikkärit huomioitavana ja nälkä ja jano milloin sattuu. Päätettiin ettei kerrota meidän pikkumieheille mitään, ennen kuin lomaa edeltävänä viikonloppuna, lapsille parin viikonkin odotus tuntuisi varmaan ikuisuudelta, kun eivät vielä aikamääreistä ymmärrä. Vähän jänskättää pienten kanssa tuo 6,5h lento, toivotaan kuitenkin että se sujuu leppoisasti.

En pysty muistamaan, koska viimeksi olisin ollut syksystä näin väsynyt, varmasti tuo lähes neljä viikkoa kestänyt flunssa, on vienyt voimia, joten nyt kun olo on jo parempaan päin, tulee tämä loma juuri sopivaan kohtaan. Mieskin on painanut raksalla sen verran pitkää päivää, että silmäpussit kaipaavat uv-hoitoa! Inspiraation lähteenä tässä päräytyksessä on sukulaisperhe, joka lomailee samassa kohteessa kutakuinkin samaan aikaan, kiitos vaan ideasta ja altaalla nähdään! Ihanata, eipä tarvitse viikkoon kokata, siivota tai pyykätä!

Ja tämä kuva täältä!

Talo ihan vinksin vonksin???

- Konstaaa??? Hei Konstaaa, mihin katosit?
- Äiti mää oon täällä takana!!!
- Missä takana?
- No täällä seinän takana. Kun täällä meidän seinässä on tälläisiä tikkuja, niin mää oon kerännyt niitä tähän mukiin!

- Voi rakas, ei niitä saa ottaa pois! Isi ja pappa on ne sinne laittanut, jotta meille tulisi suora talo ja sinne suorat seinät!

Niinpä. Että kai meillä sitten lopulta on talokin ihan vinksin vonksin, kun esikoinen keksi kerätä suoristuskiilat harkkojen välistä talteen. Siippa toki oli sitä mieltä, ettei tuo noin 10 kappaletta vielä eiheuttanut niin suurta ongelmaa, etteikö sitä saisi korjattua!

Toisin sanoen, meille kuuluu hyvää, toivottavasti kaikille muillekin! Ihanaa viikonloppua!

Raksalla

Kysyin mieheltä viikko sitten, että miltä se tuntuu, kun on näin kivasti jo saatu seinää pystyyn ja kohta tulee maaurakoitsija ja peittää kaiken tässä nyt näkyvän hiekan alle? Onko sitten fiilis kuin aloittaisi kaiken alusta? Kysymykseen en varsinaisesti saanut vastaukseksi kuin naurahduksen kanssa "Enpä ole asiaa noin ajatellut".Kuva on lähes viikon vanha, joten se ei ihan varsinaisesti nykytilasta kerro, mutta kutakuinkin tältä meidän raksalla nyt näyttää:

Pitkää päivää on miehet painanut syyskuun alusta asti. Työmaalla on tehty pitkää päivää, työmaan ohella on tehty "oikeita töitä" ja harrastuksena on tehty raksalle itse, kyllä luitte aivan oikein ON TEHTY ITSE kivisaha. Näin sen nyt viikonloppuna ensimmäistä kertaa ennen kuin se lähti maalaukseen ja tuo sahapeto oli sen verran vaikuttavan näköinen että oli pakko kysyä mieheltä että kai hoidat sen henkivakuutuksen kuntoon ennen kuin painat tuota käynnistys nappulaa? Mies vastasi siihen, että kyllä se on kuules tuo kone mikä meidän pitää ensimmäisenä vakuuttaa! Tyypillinen miesvastaus.

Lapsien mielestä on kurjaa kun isin näkee toisinaan vain aamulla ennen päikkyyn menoa. Konsta on ikävöinyt kovastikkin isiä iltaisin ennen nukkumaan menoa. Se on se suurin hinta, jonka rakennustyömaa perheellemme maksaa; menetetty yhteinen aika. Onneksi tilanne helpottuu kun saadaan raksa siihen kuosiin että perustukset on täytetty ja saadaan työmaakoppi etupihalle. Sitten voidaan lasten kanssa viettää enemmän aikaa isin lähellä kun on paikka jossa voi esim. syödä jotain muutakin kuin kylmää nakkia suoraan paketista!

Toisaalta, poikien mielestä pillimaito ja kylmät nakit on mitä suurinta herkkua, joten mikäpäs siinä. Tuskin ne lapset suuresti kärsii jos kerran viikossa ruokavalio on tavanomaista epäilyttävämpi...

Lisää kuraa Marimekon laariin?

Hetkiä kangas puhututtaa mediassa tänään. Voi Marimekko rukkaa. Olisihan teidän nyt pitänyt ennen kuosin julkistusta tarkastaa vähintäänkin Suomen mittakaavassa tunnettujen valokuvaajien ottamat valokuvat... Vai onko se todella esimerkiksi Marimekon taiteellisen johtajan tehtävä? Miten on mahdollista, että vuonna 2003 palkintojakin kahvinut Louekarin teos paljastuu plagiaatiksi vasta nyt?

Kuvassa päällekkäin Hetkiä kangas ja Markus Lepon kuva 60-luvulta päällekkäin asetettuna... Kuva Iltalehdestä. Tässä todistusaineisto on lähes kiistaton, toisin on Heljä Liukko-Sundströmin viljapellon kanssa...

Mielenkiinnolla ja hieman surullisena seuraan, mitä vielä on edessä. Kohta joku tajuaa, ettei Annika Rimala keksinytkään "raitaa", kuten hänen Marimekolle suunnittelemasta tasaraita kuviosta voisi päätellä.......

Sananen Marimekon plagiaateista...

Voitte varmaan kuvitella että vannoutuneena Marimekko fanina minua harmittaa Marimekkoon kohdistuneet plagiointi kohut vallan vietävästi. On todella noloa, että niinkin arvostetussa yrityksessä kuin Marimekko, taiteilijat haluavat tehdä nimeään tunnetuksi töillä, joita eivät ole itse tehneet. Toisaalta olen jo sitäkin mieltä että kohu on mennyt joihan överiksi, enkä ymmärrä, mitä media hyötyy Marimekon riepottelulla kohumyllyssä. Luulisi, että me suomalaiset olisimme jo pikkuhiljaa oppineet sen, että on meidän oma etu, että meillä on kansainvälistä tunnustusta saaneita brändejä, jotka tuovat Suomea tunnetuksi maailmalla. Mutta ei. Mustamaalataan omat lippulaivamme, siinähän me rehelliset suomalaiset ollaan tiedettävästi hyviä!!!

Heljä Liukko-Sundström kyynelehti vuolaasti alkuviikosta jossakin TV1:n ajankohtaisohjelmassa, koska Marimekko on selvästi kopioinut hänen 80-luvulla Hankkijalle tekemän viljapeltoa ja taivaan rannassa siintävää horisonttia kuvaavan teoksen. Hän myöskin kertoi, että taiteilija voi omistaa "viivan", koska taiteilija pystyy luomaan ihan omanlaisensa viivan ja tällä tarkoitettiin Heljän viljapeltoa kuvaavassa keramiikkataulussa olevaa horisonttiviivaa. Marimekko on Heljän mukaan plagioinut hänen työnsä tämän syksyn Sääpäiväkirja mallistoon kuuluvassa Kuuskajaskari-kuosissa.

Höpönlöpöä, sanon minä. Jaa perustelut? Tässäpä niitä tulee: Jos nyt kuka tahansa oikeakätinen piirtää paperille tuulessa taipuvan heinän, piirtyy se luontaisesti juuri näiden kahden teoksen kaltaisella tavalla vasemmalta oikealle. Se nyt vaan on jonkinlainen luonnon laki, kaikki oikeakätiset voivat itse kokeilla, miten se heinä luontevimmin siihen paperille piirtyy. Tämän erinomaisen huomion lisäksi tulkitsen itse kuvia niin, että Heljä on piirtänyt vilja-pellon, joka jatkuu pitkälle horisonttiin, kun taas Kuuskajaskari kankaanssa olen näkevinäni rantakaislikon, jota on kuvattu huomattavasti kapeampi kaista ja jossa sinisen hetken taivas saa paljon suurempaa painoarvoa kuin Heljän työssä. Värimaailma on myöskin seikka, joka tekee teoksista aivan erilaiset. Vaikka töistä pystyy jonkin yhtäläisyyden löytämäänkin, niin jotain rajaa sentään!

Kuvat Iltalehti

Minun mielessäni ei heru milliäkään myötätuntoa asiasta suuresti loukkaantuneelle Heljä Liukko-Sundsatrömille. Ei se kertakaikkiaan voi olla niin, että kerran viljapellon ja horisontin kuvannut taiteilija, omistaa kaikki maailman viljapeltoa, rantakaislikkoa, rantaheinikkoa tms. kuvaavat elementit, eikä niitä tämän jälkeen saa kaartuvana viivana kukaan muu enää koskaa missään kuvata. Pitäisi varmaan syyttää plagionnista monia peruskoululaisiakin, joiden piirrustustaidoilla vastaavannäköisiä teoksia syntyy varmasti yhden jos toisenkin kädestä. Ala-arvoista on mielestäni se, että suomalainen taiteilija hyökkää toisen suomalaisen kimppuun, vieläpä kohtuullisen laihoin perustein. 

Metsän väki

Isoisän puutarha

Aiemmin tänä vuonna uutisoidut plagiaatit Marimekon valikoimassa ovat olleet täysin selkeitä kopio tapauksia. Sekä Metsänväki että Isoisän puutarha kankaissa on sellaisia yksityiskohtia, joita ei ole voinut kaksi eri taiteilijaa piirtää niin yhtäläisellä tavalla. Mutta kyllä minulla itselläni herää kysymys siitä, mikä on taiteilijan vastuu? Miten edes Marimekon kokoinen yritys voisi mennä takuuseen jokaisen heille töitä tekevän taiteilijan inspiraation lähteestä? Jos taiteilija valitsee epärehellisyyden tien, miten hänen työnantajansa voisi estää sen? Eikö tässä kuuluisi syyttävän sormen osoittaa moraalitonta taiteilijaa itseensä eikä Marimekkoa? Nyt kun muutama tapaus on tullut julki, kaikki kantaa auttavan kortensa kekoon ja etsimällä etsii yhtäläisyyksiä tuotoksista. Onko mitään järkeä? Mietimpähän vaan...

Mikä tyyppi?

Mökillä katseltiin Minnan kanssa jotain Tartu Mikkiin Pakkahuoneella kuvatun erikoislähetyksen uusintaa. Oli Antti Railiota, Laura Voutilaista, Diadraa ja Robinia ja sitten jotkut kaks pikkutyyppiä pomppimassa ja huitomassa lavalla. No toisen tunnistin Julkkis diilin kautta Uniikiksi, mutta mikä ihme pikkuukko tuo toinen on? Ei osaa laulaa, ei osaa räpätä, mutta silti laulaa ja räppää telkkarissa liveyleisölle ihan sata lasissa, kilo kultaa roikkuu kaulasta ja  ja tunteella kuin olis joku ihmeen maailman stara. No ei muuta kun Google avuksi ja poikahan paljastui Mikael Gabrieliksi. Tyyppi oli mulle täysin nevahöööd -kamaa, mutta varmaankin tuttu ainakin nuporemmalle kuulijakunnalle, joka on räp-genren vahvempi tietäjän minuun verrattuna.
Siinähän sitä sitten huvittuneena katseltiin tuota esitystä pieni hetki, eikä kyllä mikään viitannut siihen, että minusta tulisi suuri Mikael Gabriel fani.

Sitten olikin viikonloppu ohi, tuli maanantai ja tuli tiistai. Töissä kauhea kiire, hyvä kun ehti hengähtään. Sitten tuli keskiviikko, kiire, kiire, kiire, kunnes vihdoin tuli iltapäivä ja kiireiset hommat oli kutakuinkin sen päivän osalta paketissa. No mitäs sittten tehtäis, no vois laittaa musiikkia ja tehdä noita tylsiä kiireettömiä hommia. Ja niin siinä sitten kävi, että toistaiseksi tuntemattomasta syystä sormeni näpytteli YouTuben hakukenttään m, i, k, a, e, l, _, g, a, b, r, i, e, l ja painoi enter. Siitä sitten kuvan perusteella joku biisi pyörimään ja hetken päästä olin ihan valmis kääntämään takkia, syömään sanani.

Toinen samalla haulla tupsahtanut hyvä biisi Kipua feat Kristiina Brask (https://www.youtube.com/watch?v=emTCc4BkJOM) vahvisti takin kääntöä. Kuinka huippua onkaan kun saa muuttaa mieltään jos huvittaa! Vaikka pakko myöntää että lauantaisen televisio esiintymisen perusteella en ihan heti ole keikalle menossa, mutta näin ammattilaisten äänikäsittelyn jälkeen, hyvän videon kanssa ja erityisesti Diadran ja Kristiinan äänillä maustettuna, homma toimii! Ei siinä mitään, annetaan nuorelle räppärin alulle toinen tsäänssi.


Ps. Jälkeenpäin näin ylen sivuilta, että Tartu mikkiin ohjelmassa oli ilmeisesti omaa intensiivistä katseluhetkeäni myöhemmin esitetty myös tuo Päästä pois biisi. Valitettavasti en silloin enää ruudun tapahtumiin keskittynyt, mutta toivottavasti tuo esitys antoi muille katsojille paremman käsityksen Mikael Gabrielista kuin ohjelman alussa esittämänsä Elastinen coverit...

Raskausajan himoja!

Juu ja en tosiaankaan ole raskaana, mutta muistan vielä erittäin hyvin kun olin! Ja kun Oskari poika pyöri äidin masussa syksyllä 2010, muistan kuinka vesi kielellä minä himoitsin Hopea toffeeta! Mistä semmoinenkin himo tulee, kysympä vaan??? Sitä hopiaista toffeeta naarattiin joka ikisestä kaupasta tuloksetta kunnes oli pakko vetää se johtopäätös, että sen valmistus on varmasti lopetettu. Yritin taltuttaa himojani Käck-makeisella, ei toiminut! Ei lähimainkaan!

Kun reilu viikko sitten perjantaina ryntäsin hakemaan lähikaupasta maitoa miehen nukuttaessa poikia, mihin katseeni kiinnittyikään? Siinä, aivan silmieni edessä kassanviereen siirretyssä telineessä roikkui Iso pussillinen hopae toffeeta. "Ei voi olla totta!" Sanoin ääneen ja tarrasin äänennopeudella tuohon ainukaiseen Hopeatoffee pussiin, joka telineessä oli jäljellä. "Siis mistä te näitä ootte saanut?" kysyin myyjältä, voiko kysymys enää tyhmempi olla? Myyjä sitten selitti, ettei hän ole koskaan kyseisistä makeisista edes kuullut, mutta kaikki asiakkaat ovat olleen niistä aivan innoissaan. Hän sitten oli googlettanut Hoea Toffeen ja löytänyt hieman knoppitietoa tuotteesta. Toffeet poistuivat karkkitiskeistä 2009 ja nyt neljä vuotta myöhemmin ne on otettu takaisin tuotantoon suuren kysynnän vuoksi. Kiitos kiitos kiitos!!! En tiedä, miten tämä asia on jäänyt minulta huomaamatta, koska jos nyt asiaa tutkii, on se ollut jo pitkään tiedossa erilaisissa medioissa.

Siinä minä sitten istuin sunnuntaina kun pojjaat nukkui päikkäreitä. Tunkin Hopetoffeeta suuhuni ja lueskelin Viherpihaa, en juuri nyt pysty kuvittelemaan juuri mitään mikä voisi olla auvoisempaa. Koiramainen temppu tosin tehdä tuosta pussista noin valtavan suuri! Pienemmän pussin hankinta olisi ollut itselle helpommin perusteltavissa, se että syö tuon jättimäisen pussin yksin tyhjäksi.... Siihen ei oikein pysty sanomaan mitään. Pahinta tässä on se, että Hopae toffeet ei meillä muille kelpaa. Joudun siis syömään pussin aina ihan yksin!

Retroa

Kun sen huomasin, tartuin siihen välittömästi eikä käsi enää suostunut päästämään irti. Poikien kanssa sovittiin, että tämä Ronsu on meidän matkakassa ja sitten kun se on pullollaan kolikoita ja seteleitä, niin mennään lomamatkalle. Kyllä ennen oli ajat hyvin kun näitä sai pankista ilmaiseksi, nyt niistä joutuu pulittamaan Finnish design shopissa 26 euroa plus postikulut. Aioin tilata tällaisen keltaisena isännälle viime jouluna, mutta se jäi. Mikä ihmeellisintä ja ilahduttavinta törmäsin otukseen taas,  Prismasta sen sai 23 eurolla. Olisitteko markka-aikana maksaneet tästä pyöreästi 132 markkaa? No ette, enkä minäkään. Ja juu, juu, tiedän ettei noita hintoja enää voi muunnella (paitsi jos muuttaa vaan) eihän tuo pyöristys nyt ihan tuollaisenaan päde kun markkoinakin hinnat olisivat nousseet, mutta hauska ajatus kuitenkin. Nyt euroaikana 23 euroa ei tehnyt lainkaan kipeää, kun Oskari työnsi Ronsua iloisena pikkukärryissä kohti Prisman kassaa. Ronsu on ihanan retro ja sitä katsellessa alkaa hymyilyttää! Hieman harmitti, ettei Prismassa ollut näitä keltaisena...

Vihdoinkin saha laulaa meidän tontilla!

Olo on kerrassaan huojentunut, kun anturamuotit ilmeistyivät kuin itsekseen viimeviikolla tontille. Pojat olivat onnesta soikeina kun saivat juoksennella muottien muodostamia ralliratoja pitkin ja appiukko sai varmaan muutaman harmaan hiuksen, kun luotilangat singahtelivat ympäriinsä kun pojat huomaamattaan juoksentelivat niitä päin.

No ehkä ne luotilangat saatiin kuitenkin sitten suoraan ja saadaan aikaiseksi suora talo ainakin niiltä osin kuin sen on tarkoitus olla suora.... Toivoa sopii! Kun poikettiin tontilla, sanoi appiukko minulle "Suurennettiin tuossa juuri teidän kylpyhuonetta, kun huomasin että se oli jäänyt melko pieneksi, siihen tuli 36 senttiä lisää leveyttä!". On se hyvä, että meidän taloa tarkkaillaan haukansilmin, olisi nimittäin pohjapiirrustus ollut kokolailla erilainen jos projekti olisi käynnistynyt vuosi sitten. Nyt alkaa olla yksityiskohdat paikallaa, joten ei muuta kun sormet santaan ja hommiin!

Kiitos ihanasta lomasta!

Ahhh! Meillä oli ihana loma. Viiden viikon ajan minä ja lapset tehtiin kaikkea kivaa ja kolmen viikon ajan teimme kaikkea kivaa koko perheen voimin, kun isäntäkin liittyi lomajoukkoihin.

Jos tähän summaa kutakuinkin kaiken mitä tehtiin, olisi lista seuraavanlainen: Kävimme Konstan kummeilla syömässä, saunomassa ja yökylässä, olimme appivanhempien mökillä lököilemässä, Kävimme Ihanien Takaloiden kanssa Särkänniemessä kahden päivän rupeaman, kävimme perheen kesken useamman kerran iltasella jäähdyttelemässä rauhaniemen uimarannalla sekä Sinin ja Paulamäen poppoon kanssa rannalla, pääsin extempore standuppia kuuntelemaan ihanan ystäväni kanssa, kävimme Raumalla häissä ja samalle reissulla vietimme omaa hääpäivää ihanassa Yyterissä hiekkadyyneillä.... Mulla on vieläkin sitä hiekkaa varpaiden välissä!!!!! Treffasimme Sanna-kummitätiä pikaisesti Turussa ja kävimme minun vanhempien veneellä purjentimasssa saaristossa mikä on aina niiiin ihanaa että meri tuoksuu nenussa vielä monta kuukautta myöhemminkin, Muumimaailmassa käytiin tietenkin mumman ja vaarin kanssa, sitten matkasimme Kuusamon mökillemme jahtaamaan poroja ympäri pihamaata ja kävimme Venäjän rajavyöhykettä pällistelemässä ja Rukan superhyvässä kelkkamäessä. Sitten lomamme huristeli Taipaleelle Takaloiden ihanalle mökille, jossa lapsille riitti puuhaa ja seuraa kuin myös aikuisille. Sitten pöristelimme jälleen omalle möksälle, jossa pojat saivat serkuista seuraa ja tietenkin aikuisilla oli seuranaan kesän terassihitti Korona-peli, johon kimmokkeen saimme Takaloiden mökiltä. Viimeisenä lomaviikonloppuna oli maailmalla asuneiden Kokkojen erittäin mukavat kotiinpaluujuhlat.

No mitä sitten en tehnyt viiden viikon aikana?
En ressannut juuri mistään (Lukuunottamatta lasten liian myöshäiseksi lipsahtanutta nukkumaanmenoa ja yhden kerran menetin hermot mieheen ja se oli loman viimeisenä torstaina. Siis vaan yhden kerran, aika hyvin!), muuten en ressannut. En ladannut työpuhelinta, en edes ottanut sitä lomareissulle mukaan, en edes ajatellut työasioita, enkä kurkannut kertaakaan työposteja. En kertaakaan hätäillyt, että lomaa on enää kaksi viikkoa tai kaksi päivää jäljellä vaan lomailtiin joka päivä koko päivä niinkuin meidän loma ei koskaan loppuisikaan. Ja en kyllä blogistakaan ressannut, en ollenkaan.

Ohhoh, nyt kun summaa yhteen tapahtumia voi ilokseen todeta että tuli puuhattua yhtä sun toista ja nähtyä paljon tärkeitä ihmisiä ja jotain varmasti jäi sanomattakin... Paljonhan tuossa on kaikkea, mutta kiire meillä ei ollut missään vaiheessa minnekkään... Ihanaa oli kun sai nähdä ystäviä ja läheisiä ja viettää rauhassa aikaa. Isäntä kyllä yritti Kuusamossa järjestää niin paljon tekemistä että jouduin vetään käsijarrun päälle kun vauhti yltyi liian kovaksi... Voi että oli ihana loma!

Nyt on sitten akut ladattu ja toivonmukaan raksa käynnistyy nopeatempoisesti kun saadaan paikalleenmittaus ja lopulliset rakennekuvat itselelle. Sanomattakin on selvää että raksaa me suunniteltiin kesällä, mutta sitä ei työksi lasketa kun suunnitellaan yhteistä unelmaa. Kun eilinen, sunnuntai-ilta saapui, pakkasin lasten päikkytavarat ja laitoin työluurin lataukseen, eikä hyvin vietetyn loman jälkeen haitannut yhtään, että tänään alkoi työt. Siitä tiesin että loma oli todellakin lomaa! Kiitos siis kaikille teille ihanille ihmisille, joiden kanssa saimme lomailla. Teitte lomastamme rennon ja ikimuistoisen! Ilman ystäviä ja läheisiä, ei olisi loma ollut lomaa ollenkaan!

Jotain rajaa!

Tapahtui viime perjantaina (jotenkin vaan onnistuin tekemään jotain, eikä Bloggeri ollutkaan julkaissut juttua... Tekniikka on ihmeellistä...)

Ihana aamu. Käveltiin auringonpaisteesta nauttien Tammelantorille, matkaan tarttui herneitä ja kirsikoita. Sitten eväät kainalossa isoon hienoon Tammelatorin puistoon. Jostain syystä jalat ovat tämän lyhyen kaupungissa asumisen ajan kantaneet aina Pikkukakkosen puistoon koska se on lähellä ja nyt viime viikkoina Sorsapuistoon, koska siellä on Sorsia ja Riikinkukkoja ja Helmikanoja ja ties mitä siivekkaitä, joita pojat tykkäävät katsella aina puistossa temmeltämisen jälkeen.

Nyt oli innostuksen taso korkealla kun meille uuden puiston portit aukenivat. Pojat heti ensi silmäyksellä totesivat, että hei, nyt on siistejä vekottimia!!! Me halutaan tonne, tonne ja tonne. Oltiin onneksi etukäteen sovittu, että yhdessä edetään ja ollaan koko ajan samassa kiipeilytelineessä koko sakki, äiti kun ei voi kahteen suuntaan katsoa. Siinä sitten kiipeiltiin, keikuttiin, pelleiltiin, keinuttiin, hypittiin, liu'uttiin, ryömittiin ja pyörittiin. Kylläpä olikin jotenkin erityisen hauska puistoreissu.

Oskari keksi oikein hienon leikinkin. Hän otti kengät pois jalasta ja hautasi jalat hiekan alle. Sitten minun piti kysyä kauhistuneena: Mihin Oskarin jalat ovat kadonneet???? Ja sitten melkoinen kikatus kun jalat ilmiintyivät hiekkakasasta. Tätähän kaksivuotiaalle ominaisesti piti toistaa sata kertaa!

Ainoat asiat, joissa jouduin kieltämään poikia, olivat mielestäni sellaisia maalaisjärjen juttuja tupaten täynnä lapsi olevassa puistossa, kuten ei saa kiivetä liukumäkeä väärään suuntaan ja että keinut pitää kiertää, ei saa juosta keinujan alle. Kiellän omia lapsiani tekemästä sellaisista asioista, joissa voi oikeasti käydä pahasti itselle tai kaverille, muuten puisto on leikkimistä ja omien rajojen kokeilua varten (turvallisuuden rajoissa tietenkin). Yhtäonnekkaita eivät ole kaikki lapset. Mitä kaikkea kuulinkaan vanhempien suusta. Aivan käsittämättömiä kieltolauseita, joiden noudattaminen pienelle lapselle virikkeitä täynnä olevassa ympäristössä on täysin mahdotonta.

"Älä huuda! - Kun lapsi innostuksissaan kiljahtelee ilosta

"Onko pakko juosta joka paikkaan?" - Lapsi juoksi matokeinulta kiipeilytelineelle

"Ei saa heittää leluja!" - noin 2-vuotias pudotti 1m korkeudelta hiekkakkakkumuotteja alas kiipeilytelineestä, minun mielestäni se ei ole edes heittämistä

"Lopeta se kiipeily!" - Äiti ei jaksanut nostaa penkiltä ahteriaan auttaakseen lastaan vaikeimman kohdan yli

"Lopeta se huutelu vai haluatko että äiti lähtee kotiin?" - Kun lapsi huuteli hullunkurisia sotahuutoja kiipeilytelinestä

"Ei saa ottaa kenkiä pois jalasta!" - Lapsi istui hiekkalaatikossa ja matki meidän Oskarin leikkiä, jossa omat varpaat peitetään hiekkaan

"Se puu ei ole mikään kiipeilypaikka!" - Lapsi yritti kiivetä paksurunkoiseen vanhaan puuhun, täysin vailla onnistumisen mahdollisuutta

"Mä en jaksa juosta sun perässä koko ajan" - Vaihtoiko lapsi liian usein leikkivälinettä? En tiedä, typerältä tuo silti kuullosti

"Ei saa juosta keppi kädessä!" - Ei varmaan tartte selittää että lapsi juoksi kepi kädessä

Mä en kertakaikkiaan tajua, että kannattaako tuoda lapset puistoon jos lähtökohtaisesti siellä ei saa tehdä mitään ja jos tärkeintä on että vaatteet on kotiin päästyä puhtaat ja ehjät??? Ymmärrän kyllä että pitää ohjeistaa ja neuvoa ja tottakai kieltää jos on vaaratilanne, mutta.... Eihän siinä ole mitään järkeä, jos lapsi ei saa juosta, ei kiipeillä, ei tunnustella hiekkaa paljain jaloin yms, yms. Mun olis niin tehnyt mieli sanoa sille kaksivuotiaalle, jonka mielestä oli riemukasta tiputella hiekkakakkumuotteja kaikkein matalimmalla olevasta kiipeilytelineestä, että anna mennä vaan vaikka äitisi kieltää! Tiputtaminen ja heittäminen on kaksi aivan eri asiaa!!!

Toisessa ääripäässä kentän laidoilla istuskelevat nykyvanhemmat iPadeineen ja älypuhelimineen, ei mitään tietoa missä oma lapsi viipottaa, eikä minkäänlaista kiinnostusta kieltää lapsiaan esimerkiksi etuilemasta pienempiä ja hitaampia liuumäki jonossa. Henkilökohtaisesti minua ärsyttää sekin että annetaan lasten kiivetä liukumäkeä väärään suuntaan, koska siinä on vaaran paikka.

Jotain rajaa, lapset on lapsia. Osa kasvua on omien rajojen kokeilu. Millaisia tissiposkia kasvaa pojista ja tytöistä, jotka eivät saa kokeilla rajojaan edes valvotuissa olosuhteissa? Ruvet, arvet, lika, reiät housuissa, onnistuminen ja epäonnistuminen, niitä asioita lapsen pitää saada kokea, mutta miten se on mahdollista, jos mitään ei saa tehdä? Minun lapsuudessa tehtiin kaikkea sellaista, mitä nykyajan digi-äidit ja -isit katsoisivat kauhusta kankeina, mutta hengissä on selvitty.

3 päivää...

... lomaan on, laskin aivan itse eilen! 

Ihanaa, nyt on ollut sen verran haipakkaa, että on luxusta päästä lasten kanssa lököilemään ja 

tekemään kaikkea kivaa ja kesäistä ilman turhia aikatauluja ja kiireitä! 

Kukkaseppelekkin jäi Juhannuksena tekemättä, mutta nyt näyttää teiden varsilla olevan puna-apilat parhaimmillaan, joten ehkä korjaamme tilanteen viikonloppuna! 

Kukin värittäköön nämä mökkitien varren näkymät mielikuvituksensa väripaletilla. 

Ihanaa kesäpäivää kaikille!

Se on salaisuus!

Kerron nyt sen, mitä tiedän salaisuuksista. Yksinkertaista, itsestään selvää asiaa. Ei mitään rakettitiedettä, silti niin helv**in hankalaa ymmärtää. Salaisuudet voivat aiheuttaa paljon harmia siellä missä niitä on. Ne ovat harmittomia jos ne pidetään tallessa salaisuuksien kammiossa, mutta jos kammion ovea raotetaan, livahtavat ne pirulaiset välittömästi päivänvaloon. Joskus joku puolituttu supsuttaa korvaasi asian ja toteaa perään, että "tämä on sitten salaisuus" tai "tästä ei sitten puhuta". Tai joskus joku aloittaa puheensa lausahduksella "tämä jää sitten meidän väliseksi". On myös ihmisiä, joiden kertomukset / tarinat / asiat alkavat tai loppuvat poikkeuksetta jollakin edellä mainituilla lausahduksella. Missä kohtaa ylitetään se raja, kun lausahduksen vakavasti otettavuus katoaa ja mahdollinen salassapito lupaus menettää merkityksensä?

Ihmisen pitäisi aina muistaa, että salaisuudella on muutama oleellinen ehto, joiden pitää täyttyä, jotta voidaan puhua salaisuudesta. Ensimmäinen asia, joka täytyy ymmärtää on, että salaisuuden haltija voi hallita salaisuutta vain niin kauan kuin salaisuuden haltija pitää sen vain omana tietonaan. Valitettava tosiasia on, että jos kerrot salaisuuden yhdelle, otat tietoisen riskin siitä, että ihmisen juoruamisen nälkä ylittää jossain vaiheessa sen pisteen, jossa tämän salaisuuden säilyttäminen käy liian kutkuttavaksi ja salaisuus on pakko päästää päivänvaloon. Salaisuuksien yhteydessä puhutaan usein luotettavuudesta, salaisuuden haltija tekee päätöksen siitä, onko ihminen, jolle salaisuuden on aikeissa jakaa, luotettava. On myös varmasti selvää, että mitä useammalle itse asiasi kerrot, sitä suuremmaksi kasvaa riski salaisuuden leviämisestä. Kun salaisuus kerrotaan eteenpäin, sen nimi muuttuu juoruksi. Itsestään selvää, sikö totta?

Toinen oleellinen asia on se, että jos sinulla on hallussasi salaisuus, täytyy myös sinun osata itse säilyttää se. Oma kehon kieli ja oma käyttäytyminen ovat asiakokonaisuuksia, joita täytyy osata hallita, jotta sallaisuutesi ei paljastuisi. Se on valitettavan haastavaa ja useille jopa mahdotonta. Hermostunut käytös, levottomuus ja sählääminen kuten myös hermostuneisuuden peittely ylenpalttisella hyväntuulisuudella ovat usein seikkoja joista kuka tahansa joka sinua vähänkin tuntee, voi tehdä paljonkin päätelmiä erinäisistä asioista. Läpinäkyvää on myös se, että välttelet ihmisiä joille et halua kertoa mitä on meneillään, tai keskustellessasi hänen kanssaan, et pysty katsomaan häntä silmiin. Niinpä silmät ovat sielun peili, niinhän sitä sanotaan.

En usko, että se henkilö josta tämän jutun kirjoittaminen kirposi, koskaa itseasiassa lukee tätä tekstiä. Koska tämä on kuitenkin minun blogi ja minä määrään täällä, päätin avautua asiasta täällä. En voi sanoa asiaani hänelle suoraan, sillä se sitoisi tähän nurettavuuteen muitakin ihmisiä ja sitä en halua. Otollisin aika suoralle puheelle meni jo. Haluan kuitenkin näin epäsuorasti avautua asiasta.Jos hän lukisi tätä haluaisin hänen tietävän, että on hyvin sääli että tiemme erkanivat siinä uskossa, että välillämme ollut luottamus rikottiin. Näin ei asia ollut, ja olisin sen voinut sinulle kertoa jos vain olisit tullut kysymään. Toivon sinulle kaikkea hyvää, olet herttainen ihminen ja toivon että jos tiemme joskus yllättäen taas risteävät, on sinussa sen verran suoraselkäisyyttä, että kysyt kuinka asiat oikeasti etenivät.

Ja viimeiseksi mietin kauan, haluanko jakaa tämän, mutta tulin siihen tulokseen, että kosto on suloisin. Ja se, että jättäisin asian mainitsematta saisi sinut jäämään siihen ymmärrykseen, että onnistuit vedättämään minua. Siispä haluan näinkin raukkamaisesti, paikassa, johon todennäköisesti et kurkkaa, heittää sinua kohti vielä yhden tikariin, ihan vain puhdasta ilkeyttäni. Se salaisuus, jota niin hartaasti, koitit minulta peitellä paljastui minulle jo kauan aikaa sitten. Ja mikä hullunkurisinta, kaikesta siitä työstä huolimatta, jonka teit pitääksesi salaisuutesi minulta, paljastit asiasi suureksi osaksi aivan itse. Olkoon tämä tikari vaikka siitä hyvästä, että pikkusieluisuudessani minua alkoi ärsyttää se, että loppujen lopuksi säilytin melko suuren ja painavan repullisen salaisuuksiasi täysin turhaan, koska kaikesta huolimatta langetit epäluotettavuuden leiman otsaani täysin syyttä.

Huoh! Avautuminen on puhdistava kokemus siitäkin huolimatta, ettei se kohtaa kohdettaan!

Tuulenhumina ja kukkameri

Lapset nukkuvat.
Tuulen humin kuuluu sisälle asti ja ikkunasta voi nähdä kuinka puut taipuvat nöyrinä sen voimasta ja kävyt kopistavat terassin lautoja männyistä pudotessaan.
Mökin keittiön kello raksuttelee, muuten on hiljaista.
Isäntä korjaa autotallilla pikkumönkkäriä ja kuuntelee radiota. Mitä ihmettä sä kuuntelet? kysyin kun piipahdin tallilla. Radiossa luettiin lasten satuja. Tää on ainoo kanava, joka kuuluu, vastasi hän. Mutta tää on hyvä tarina, sanoi mieheni ja hymyili.

Tulin takaisin sisälle ja istahdin nojatuoliin lueskelemaan lemppari blogejani. Töissä oli viikolla niin kiire, että hyvä kun ehdin henkeä vetää. Täällä mieli lepää.  Käytiin aamupäivällä koko perhe pitkällä mönkkäri ajelulla. Kun huristeltiin pellolla, Konsta sanoi "Hei, mehän ajetaan kukkameressä!". Niinpä, niittykukkien loisto on parhaimmillaan. Niittyleinikit, metsäkurjenpolvet, koiranpuket, kissankellot, päivänkakkarat, siankärsämöt jalukuisat muut ihanuudet  täyttävät vanhat kylvämättömät pellot ja mökki teiden pientareet ja tarjoilevat meille uskomattoman kauniit maisemat. Nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen ja kerätä vaasit täyteen kukkaloistoa. Meillä pojat ovat innoissaan kukkien keräämisestä ja mikä siinä on, että lasten keräämät kimput ovat kaikkein kauneimpia! Parhainta on, että ehkä edellisten päivien sateiden ansiosta, mökkitiellä tuoksuu niittykukat, siitä tietää että kesäkuu on parhaimmilaan.

Mökillä on ihanaa. Harmi, etten saa siirrettyä järkkäriltä kuvia tablettiin, joten tämä juttu jäänyt ihan kokonaan teidän lukijoiden "kukkamerimielikuvien" varaan. Ei huono vaihtoehto sekään...

Kuudennen kerroksen kesäillat

Rikas mies jos oisin, niin pienehköllä ja kapealla parvekkeellamme paistaisi aina aurinko, sillä sieltä löytyisi muutama auringon keltainen Hay:n tuoli ja pikku pöytänen sekä Kekkilän vihervitriini täynnä vehreitä yrttejä ja kirsikkatomaatin taimia (ilmeisesti kuvittelen, että parvekkeellani asuisi myös kasveja hoitava parveke tonttu....). Siellä me sitten syötäisiin buffet jäätelöä kuummina kesäiltoina koko perheen voimin.

Kuvat: Finnish design shop / Hay

Sen sijaan hankimme parvekkeellemme yhden tuollaisen Hay:n pikkupöydän hinnalla Ikealoisesta vähän vähemmän räväkät harmaat Falster tuolit ja pienen pöydän ja söimme poikien kanssa iltapuurot parvekkeella, tietysti mansikoiden kera! Eipä ollenkaan hullumpaa sanon minä! Oli taas hauska nähdä, kuinka pienet asiat vaikuttavat. Puurot nimittäin upposivat ennätysvauhdilla pikkuisten suihin pikkumiehet olivat niin innoissaan parvekeruokailusta! Kyllä siellä jo jäätelöäkin syötiin, se nyt vaan ei sattunut olemaan ilta-aikaan...

Kuva: Ikea

Kyllä kesä on kiva. Vielä kun saadaan mansikat siedettävän hintaisiksi ja kotimaiset herneet kehiin, niin kesän kattaus on valmis!

Kun ei suju niin kuuntele tätä!

Kaikilla on varmaankin niitä hetkiä, kun tuntuu että nyt ei oikein kulje, eikös niin? Ihan sama mistä puhutaan, joskus vaan vaan tuntuu kuin yrittäisi hyppiä tasajalkaa päällään seisten.... Tarkoitan niitä hetkiä, kun kutoessa silmukat tippuu koko ajan puikoilta vaikka oikeasti osaat kutoa hyvin vaikka silmät kiinni.... Tai sitä kun ruoanlaitosta kun kaikki menee kokoajan vähän niin ja näin, ensin unohdat laittaa pastalle ajan munakelloon, seuraavaksi huomaat, ettei tullut laitettua ollenkaan suolaa keittoveteen ja sitten kun kaadat mautonta pastamössöä lävikköön niin kuuma höyry saa otteesi lipeämään läviköstä ja huomaat katselevasi lavuaarillista pastaa pyrkimässä viemäriä kohti.... Tiedättekö tunteen?

Seuraavanlaisia, melkoisesti hermoja kutkuttavia tilanteita, olen kokenut myös lasten kanssa liikkeelle lähtiessä nyt kun asumme ensimmäistä kertaa kerrostalossa. Otetaan esimerkiksi tositapahtumiin perustuva tilanne, jossa olemme lähdössä vaikka puistoon. Olen saanut tavarat ja ajatukset kasattua, sekä lapsille vaatteet ja kengät päälle, hikeä pukkaa litratolkulla kun kämpässä on 28-astetta lämmintä ja juuri kun luulen, että pääsen ovesta ulos niin pienempi runttaa kakat housuun. Ei se mitään, vaatteet pois, pesulle ja puhdas vaippa päälle. Viimein kun saan tungettua koko revohkan ja rattaat pikkuruiseen hissiin ja pääsemme alaetuovelle saan rattaat kasattua ja pienemmän kiinni turvavöihin niin vanhempi sanoo että "Äiti, mullakin on kakkahätä!"... Äkkiä rewind-toiminnolla kaikki äskön luettelemani käänteisessä järjestyksessä ja takaisin kotiin vessaan. Ja kun kaikki edellä luettelemani on toistettu niin, että olemme päässeet taas alaetuovelle, huomaat jättäneesi kännykän laturiin.... Enkä elämäni merkittävimpiä tähti hetkiä oli, että sain kasattua hermoni tuolla epätoivoisella hetkellä. Tilanne ei todellakaan ollut HALLUSSA. Mutta tiedättekö siis sen tunteen, kun ei oikein suju???

No asiaan. Kävin lenkillä ensimmäistä kertaa pitkästä ja jalat oli kuin lyijyä, niitä piti raahata perässä. Siinä hetken takkuista lenkkipolkua taivallettua pohdin, että jollainhan tämä nyt pitää saada sujumaan ja kääntää vaihde hyvän fiiliksen puolelle. Samantein tiesin mitää pitää tehdä. Kännykkä käteen ja kaivoin musiikkikirjaston uumenista positiivista energiaa kuulokkeisiin. Tässä on sellainen tsemppi biisi, että ihan sama kuinka päin mäntyjä asiat menee, niin tästä saa sellaisen positiivisen sykkeen ja "mikään ei ole mulle mahdotonta" -uho fiiliksen että raskaimmatkin pohkeet alkaa toimimaan lähes itsestään! Ja ihan oikeesti alkaa tuntua siltä että hommahan on hallussa jos itse niin päätän. Se on asenteesta kiinni. Olkaapa hyvä, ihana Elastinen:

Elastinen oli jo Voice of Finlandissa sellainen enrgiapaketti, että aina tuli hyvälle tuulelle häntä katsellessa. Nyt, tää biisi saa mussa aikaan aina mielettömän energialatauksen ja oikeesti tällä on positiivinen vaikutus ainakin mun mielentilaan, sillon, kun tuntuu jotenkin hankalalta. Ja hei, moni asia kuitenkin on korvien välistä kiinni, joten tämähän on hyvä lääke, niille kelle se toimii! Tätä ollaan töissä katseltu useampaan kertaan ihan vaan työpäivän piristykseksi, katseltu saunaillassa screeniltä ja isäntäkin on sitä mieltä et tää on hyvä.... Mistäköhän johtus?

Hyvää tätä päivää ihanaiset ihmiset, pitäkää lippu korkealla!

Ei viherrä ei...

Niin, siellä raksalla tontin takaosassa odotteleepi reilulla, hyvällä multakerroksella hienosti tasattu nurmikonpohja. Toistaiseksi rikkaruohoton, mutta voi kuinka kuulen korvissani sen tuulen huminan joka tuota pikaa lennättää ilmaan voikukkien  laskuvarjohyppääjät ja huolehtii siitä, että ensi vuonna takapiha on satavarmasti täynnä keltaisia ilon pilkkuja ellei pikapuoliin tehdä jotain! No miksi ei sitten tehdä?


No siksi kun on näin kuuma! Ei voi kylvää nurmikkoa kun iltaisin ei ole kosteudesta tietoakaan, pelkkää kesän kuumuutta. Mutta en kyllä mitenkään voi jättää tuota optimaalista kasvualustaa kesäksi imemään itseensä kaiken maailman voikukan ja leskenlehden lähettiläitä, vuohenputkesta puhumattakaan... Argh, ajatuskin saa mut tuskastumaan!!! No, voihan sen kylvää kun kastelee hyvin illalla, eikös näin? Mutta mistäpä saisin kasteluvettä? Vesilaitos asentaa mittarin kiinteistölle vasta hamassa tulevaisuudessa, kun se saadaan oikealle paikalleen, joka on talon sisällä. Sitä ennen ei vettä heru. Pitäisi varmaan lompsia hattu kourassa naapuriin kysymään, että saadaanko lutrata koko kesä teidän vesillä? Tuskin ovat pyynnöstä kovin innossaan, vaikka kyllä varmaan luvan antavatkin.....

Tästä syystä tämä ryhmä rämä toivoo vesisadetta, sillain sopivasti. Miten olis sadetta joka yö kello 00.00-02.00 ja kaiket päivät aurinkoa? Olis aikas passeli. Eikä tietenkään mikä tahansa kuuro, vaan sellainen sopiva. Tasaisen kokoisia 0,5-1 mm vesipisaroita ja tarpeeksi kauan ja sopivalla tiheydellä. Ei tarvita mitään ukkoskuuroja tai puuskaista tuulta, ei kiitos. Ihan vaan sellaista sopivaa vesisadetta, eikös niin???

Raksarouvan mietelmiä

Tasan tarkkaan vuosi sitten värjöttelin salishortsit jalassa rullatuolissa TAYS:ssa ja voin kertoo että päässä pyörivät ajatukset eivät olleet kovin kivoja. Olin just saanut kuulla, että nilkkani tosiaan on murtunut ja seuraavat kuus viikkoa linkutetaan kepit kainaloissa. Niinpä, silloin meni uusiksi moni suunnitema ja aikataulu. Nyt kun tarkastelen viikon sisäisiä tapahtumia, en voi uskoa, että tuosta hetkestä on jo vuosi aikaa.

Voisiko saoa, että nyt ei olla enää raksan suhteen kipsissä vaan pikemminkin mennään tuhatta ja sataa. Sunnuntaina seikkailtiin vielä tontilla koivuntaimien ja kantojen keskellä ja ainoa mitä päässäni liikkui oli se, kuinka isoja kiipeily- ja maisemointikiviä haluan takapihalle jättää. Poikia kiinnosti naapureiden työmailta aikoinaan kantautuneet styroxin palaset ja lankun pätkät sekä tietenkin ketunleivät...

Neljässä päivässä on tapahtunut melko paljon. Huomenna meidän ihana kaivurimies suuntaa jo uusille työmaille ja käytännössä takapihalle voidaan kylvää nurmikko. Olkoon tämä ensimmäinen virallinen raksapostaus, sillä nyt meidän tontilla näyttää nyt tältä:

Kokolailla pitkä tie on vielä kuljettavana ennen kuin tuossa tosiaan on meidän koti, mutta pääasia kaiketi on, että nyt on Mäkisten raksa korkattu ja seikkailu rakennushankkeen työntäyteiseen maailmaan on alkanut. Lammitalon raksa kyltti löytänee huomenna paikkansa tontin kulmasta.

33 hyvä luku!

Voi ihanuus, voisin kuunnella päättymättömällä kasetilla kun Konsta laulaa onnittelulaulua, ensin suomeksi ja perään ihanan sujuvasti englanniksi! Esityksessä on joka kerta tunteenpaloa ja tottakai tilanne on sitä ihanampi kun sattuu olemaan juuri se minun oma synttäri ja serenadi on osoitettu juuri minulle! Perään sanat, "Äiti minä rakastans sinua tooooosi paljon!". Voiko enempää pyytää? No ei voi.

Ainoastaan pölkyllä päähän hutmaisu olisi saanut minut enemmän hämilleen aamulla, kuin aamuinen tapahtuma. Isäntä ja pojat ojensivat minulle kirjekuoren. Vuosiin ei ole syntymäpäivälahjani ollut hankittuna eksaktisti syntymäpäivänäni vaan sitä on sitten menty ostamaaan kun on ehditty. Ja vielä pidempi aika on siitä, kun lahja on ollut yllätys, mutta tällä kertaa oli yllätys ja todella isolla Y:llä.

Luulin ensin saavani lahjakortin, ja kyllä teoriassa niin olikin, mutta lahjakortti sisälsi itsessään tuotteen, minun vain pitäisi valita kahdesta haluamaastani mieluisampi:

Tämä kaunotar vai.... 

 Tämä sporttisempi kilpuri? 

Lahja oli erittäin mieluinen, mutta valinta on sitäkin vaikeampi. Ehkä isäntäkin on oppiva yksilö, ehkä saan jatkossakin yllättyä... Kiitos rakkaat!

Ihana, ihana Jonne!

Meillä oli perjantaina Tyky-päivä. Siellä me pojotettiin Kaupin kentällä vesisateessa, pelattiin Kyykkää, suunnistettiin ja urheiltiin ja kurjahkosta kelistä huolimatta kivaa oli. Sitten hiukan saunottiin Kaupin saunalla, tosin avantoon en uskaltautunut, hyrrrr! Saunan jälkeen laittauduttiin näteiksi ja sormet syyhyten odoteltiin, että kello lähestyisi kymmentä. Perjantai illan kruunu oli Jonne Aaron Pakkahuoneella ja kerrassaan mahtava live-show!

Uuden levyn biisit oli livesovituksineen hyviä, Vain elämää sarjan kipaleet vetivät keski-ikäistenkin mammojen suut hymyyn ja minua kosketti suuresti oheinen Tehosekoittimen repertuaariin aikanaan kuulunut Kaukaisimmalle rannalle. Tuli ihan nuoruus mieleen. Tätä biisiä on isännän kanssa popitettu Escortin poppikoneista täysillä ja fiilisteltiin elämää.

Hyvä Jonne ja kiitos kanssa juhlijat huipusta keikasta ja hyvistä jatkoista!

Bööördit kupissa

Siis tää, jos joku on Suomidesignia!!! Laitetaan samaan myllyyn Rovia ja Arabia, niin ei tarvitse kovin montaa kertaa myllyä pyörittää kun ihan jokainen tajuaa mitä siitä seuraa. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti ja se puusti maistuu mulle!

mtv3.fi

Meillä, kuten olen aiemminkin kertonut, fanitetaan Angry birdejä isolla F:llä. Minä, koska on hienoa, että Suomesta nousee uusia menestys tarinoita, jotka luovat meihin Nokian alamäestä masentuneeseen kansaan hieman uskoa siitä, että insinööreille on täällä töitä vielä tulevaisuudessakin. Toinen syy fanitukseenion se, että vihaiset linnut figuurina edustavat minun mielestäni muotoilullaan Scandinaavista, ihailtavaa yksinkertaisuutta, joka on minulle mieleistä ja koska hahmot ovat yksinkertaisesti aika rock ja okei pelisovelluksetkin uppoo pakko myöntää. Kosta fanittaa, koska Angry Birds kimble on paras peli ja koska äitin tabletissakin on kiva "böördi"-peli. Oskari tykkää koska isovelikin tykkää, Oskari tykkää kaikesta mikä isoveljeä kiinnostaa. Isukki ei myönnä tykkäävänsä, mutta valitsee aina pojille päälle jotain böördi-aiheista ja vaikka yleensä kyseenalaistaa lähes kaikki hankinta-ajatukseni. Kun kysyin isännältä et "Ostanko pojille tällaiset hauskat Angry Bird jumpsuitit?" niin vastaus oli että "Tottakai ostat jos sellasia jossain myydään!". 

Oli miten oli, meidän kaapista ei näille ihanuuksille tilaa taida löytyä sillä olen juuri eilen purkanut kääreistä armeijallisen muumimukeja uuden kotimme keittiönkaappiin. Tänään meidän olisi tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa yöksi rakennusaikaiseen kerrostalo asuntoomme ja kyllä se aikas paljon jännittää, pakko myöntää!