Elämää lomien jälkeen

Vaikka nautinkin helteistä, ei tämä pieni ilmojen viilennys ole sen pahemmin haitaksi ollut. Kun kesä taittui elokuuksi, loppui upea lämmin loma ja koitti paluu ihanaan arkeen. Onneksi olimme kyllin viisaita ymmärtämään, että ihmisen ei ole hyvä nukkua 31-asteisessa keskusta kaksiossa, johon ei saa läpivetoa, joten vajosimme kirjaimellisesti maan alle pakoon hikisiä öitä. Nukuimme sikeästi kuin pienet possut vanhempieni viileässä kellarissa ensimmäisen arki viikon lomien jälkeen. Sieltä viileästä pimeydestä kömmimme aamun sarastaessa kuin karhut talviunilta takaisin valoon ja lämpöön.

Nyt on palattu takaisin cityyn ja asuntomme lämpötilakin on laskenut siedettävään 25-asteeseen, joten unikin maittaa. Asuntomme tulvii aamulla valoa ja tunnelma kaupungin kattojen alla on kauniina aamuna ihanan utuinen.

Kaupunki elämän parhaita puolia on ehdottomasti puistot, sekä isot kivetetyt ja asfaltoidut jalankulkulkijoille ja kevyelle liikenteelle tarkoitetut hengailumestat, kuten pakkahuoneen aukio, jossa pienetkin voi rauhassa harjoitella vaikka potkulautailua. Se on hassua kuinka sääolosuhteen vaihtuessa kaupungista löytyy uusia ulottuvuuksia, kuten Pakkahuoneen viereisen S-marketin rakennuksen pitkä lasilippa, joka eilisen kaatosateen sattuessa antoi pojille mahdollisuuden jatkaa potkuttelua, vaikka matka Sorsapuistoon peruuntuikin.

Kun sade loppui, bongattiin hieno sateenkaari ja Oskari oli aivan ihmeissään kun kerroin sen päässä olevan aarteen. Se olikin sitten ihan uusi haaste selittää, miksi emme lähteneet aarretta etsimään.

Raksa on käynnistynyt lomien jälkeen kivasti. Tosin, mitään näkyvää siellä ei ole tapahtunut, sillä meneillään on isännän mielestä ehkä se maailman rasittavin vaihe, missä sähköjä ja vesijohtoja roilotaan seinään ja tilkitään seinien rakoja ja pieniä lohkeamia tulevaa valua ajatellen. Mitään "näkyvää" ei siis valmistu, joten päivänjälkeen tuntuu kuin ei olisi saanut aikaiseksi mitään. Antti sanoi; Katso nyt ne kuvat läpi vielä sillä silmällä, että onko tarpeeksi sähkörasioita, jos jostain puuttuu, niin vielä voidaan lisätä. Tuntuu jotenkin hassulta yrittää tässä vaiheessa ajatella tarkalleen, missä haluaa sähköhammasharjaansa ladata tai arvailla mistä paikasta muotoutuu kodissamme "SE" paikka. Siis SE paikka johon jätetään avaimet, rahapussit, aurinkolasit ja kolikot taskun pohjalta sekä tietenkin kännykät latautuuun, joten ainakiin siinä paikassa pitäisi rasia olla.... Hmmm.  Miten voi ennalta osata ajatella miten arki ja sen toiminnot asettuvat taloon? No ei kai auta muu kuin vaipua mielikuvituksen maailmaan ja koettaa fiilistellä elämää omassa talossa sitten joskus...

Jouluisia tunnelmia

Eilen meillä oli sähkökatko ja aloitin kynttilän valossa lahjapakettien nykertämisen. Pohdin itsekseni kynttilänvaloa ihastellen, että onpa meille tulossa ihmeellinen Joulu, kun luntakaan ei ilmeisesti ole aatoksi tulossa. Lumi, tuo talveen kuuluva arkinen asia, jota lumitöitä tehdessä tuntuu riittävän ja riittävän ja joka myöhemmin talvella saa vähemmän kiitosta osakseen, puuttuu meiltä nyt lähes kokonaan.  Pakkohan se on myöntää, kyllä ne huurteisena roikkuvat puunoksat ja valoja heijastelevat hanget kuuluvat isona osana jouluun. Mutta unohdetaan lumi jos sitä ei tule, niin ei tule ja keskitytään siihen mitä meillä on. Lapset, perhe ja ystävät.

Askarreltiin poikien kanssa viime viikonloppuna lumiketjuja ikkunaan, ne on aikas ihanat. Pojat oli niin innoissaan askartelusta ja minä olin hämmentynyt siitä, kuinka hyvin neula ja lanka pysyikään pienten käsissä ilman ikäviä sormeen pistelyitä.

Konstan kummitädin ollessa kylässä koristelimme piparkakkutalon ja siitä tuli hieno tikapuineen ja lumilyhtyineen. Se on juuri niin lasten tekemän näköinen kuin olla ja voi, paljon kaikkea! Mukava yhdessäolo ja puuhastelu on kyllä paras joulutunnelman luoja, joten lumesta viis, nauttikaamme läheistemme seurasta.

Tunnelmallista Joulua kaikille!

Entä meidän lapset???

Meillä suomalaisilla on suuri sydän. Me, yksityiset ihmiset, autamme mielellämme luonnonkatastrofien ja sotien uhreja sekä nälänhädästä kärsiviä kehitysmaita erilaisilla hyväntekeväisyystempauksilla vuosittain. Apu menee tarpeeseen ja hyväntekeväisyys on mielestäni tärkeää, sitä ei käy kiistäminen.

Kyseenalaista on mielestäni Suomen valtion apupolitiikka erinäisille tahoille. Käsi ojossa annetaan tukipakettia Kyprokselle osuutemme 200 miljoonaa euroa ja Kreikkaan osuudella 2,2 miljardia euroa. Ei tätä rahaa mistään kassasta otettu, se on meille lainarahaa. Autamme siis muun muassa sellaisia valtioita, jotka enemmän tai vähemmän tietoisesti, huonolla ja korruptoituneella valtionpolitiikalla ovat ajaneet maansa talouden hitaasti mutta varmasti ahdinkoon. Kreikassa ei juurikaan kansalaisia veroteta, joten mistä valtion kassaan rahaa tulisi? Esimerkkinä tästä perusasukkaan veronkierrosta on asuinrakennukset, joissa raudoitukset törröttävät ylimmällä tasolla kohti taivasta, sillä keskeneräisestä rakennuksesta ei tarvitse maksaa kiinteistöveroa. Meillä Suomessa verojen kiertämisestä puhutaan termillä talousrikollisuus ja siitä saa helposti "kakkua", mutta jos samaa tehdään Kreikassa, saadaan tukipaketti.

Sitten on nämä alvariinsa puhuttavat Suomen valtion osittain tai kokonaan omistamat laitokset, joiden johtajille ammennetaan rahaa suurempia määriä vuositasolla, kuin esimerkiksi kymmenen kaupan tätiä tienaa vuodessa yhteensä, lisäksi annetaan luxus autot ja asunnot työsuhde-etuina. Kaiken maailman ailuksille annetaan vuosipalkkaa 230 000€ ja annetaan miljoonan euron työsuhdeasunto käyttöön. Ja toinen esimerkki valtion kassan hövelistä käytöstä. Enemmän kuin kyseenalaista on se, että tilataan Himaselta 700 000 euron  400-sivuinen raportti joka käsittelee Suomen tulevaisuutta. Se muistiko joku kilpailuttaa tulevaisuus raportin on mielestäni täysin epärelevanttia, oleellista on kyseenalaistaa koko raportin tarkoitus. Yhtä luotettavaa kuin ostaisi samalla summalla palveluita kristallipalloon tuijottavalta ennustajalta. Politiikasta ja valtion taloudesta mitään ymmärtämättä olen sitä mieltä että käytännöissä olisi jokseenkin tarkastetavaa.

Minulle on ihan sama, mistä laarista Suomen valtion nimissä rahaa ammennetaan ja mihin valtion nimissä olevaan laariin sieltä edellisestä sitä mammonaa lapataan. Eikä minua kiinnosta sekään kuka tienaa ja mitä tienaa ja maksetaanko se suoraan vai välillisesti valtiolta. Oleellista on se, missä kohdassa valtiolla on pokkaa sanoa, että rahat on loppu:

Hometta. Sisäilmaongelmia. Putkirikkoja. Ahtautta. Käyttökelvottomana eristettyjä tiloja.

Tervetuloa Latenklinikalle. Kuvat täältä.

Helsingin Lastenklinikka otettiin  nykyisessä koossaan käyttöön  vuonna 1946. Sairaalassa hoidetaan pieniä potilaita vastasyntyneestä keskosesta aikuisen kokoisiin nuoriin. Potilaita saapuu saamaan erikoishoitoa ympäri Suomen tänne hävityksen ja kauhistuksen keskelle.  Jos kävisi jotain niin ikävää, että oma lapseni olisi tilanteessa, jossa hänen pitäisi mennä tuonne hoitoon, en rehellisesti sanottuna tiedä mitä tekisin. 

Suomen valtiolta olisi tarvittu 30 000 000 miljoonaa euroa, jotta lapsillemme olisi saatu rakennettua uusi kunnollinen sairaala. Summa on 1,36% siitä, mitä yksin Suomi velkarahana maksaa Kreikalle tukipakettina. Uutta lastensairaalaa varten rahaa ei saatu, kassa oli tyhjä ja ilmeisesti velkaraha ei tullut kysymykseen. Surullista.

Rahaa syydetään valtion kassasta mitä ihmeellisempiin tarkoituksiin, mutta omat lapset hoidetaan tiloissa, joista puhuttaessa ei ainaakaan sanoja "terveellisyys" ja "turvallisuus" voi soluttaa samaan lauseeseen. On säälittävää, että Suomen vaaltion kassa on niin tyhjä, ettei rahaa löydy, jotta lapsillemme voitaisiin rakentaa uusi, kunnollinen sairaala. Onko tarkoituksen mukaista, että syöpäsairaat lapset saavat raskaiden hoitojaksojen aikana lisäoireita huonosta sisäilmasta? Onko tarkoituksen mukaista, että pienet joutuvat viettämään pitkiä sairaalajaksoja ilman äidin ja isän läsnäoloa, tilnapuutteen vuoksi? Minua hävettää, päättäjiä ei näytä hävettävän ollenkaan.

Valtion pitäisi huolehtia siitä, että meidän omat lapset saisivat ensiluokkaista hoitoa, mutta ei. Kansalaisilta ja yksityisiltä yrityksiltä kerätään rahaa, jotta lapsille saataisiin uusi sairaala. Periaatteessa rahan lahjoittaminen tällaiseen hankkeeseen on väärin, koska Suomen valtion johdon pitäisi pystyä löytämään rahoitusratkaisu uudelle sairaalalle, rahan kerääminen kansalaisten kertaalleen valtion hyväksi verotetuista tuloista ei ole mielestäni tarkoituksenmukaista. Mutta koska valtio on kykenemätön tämän asian edessä ja omassa arvoasteikossa omien ja muiden lasteni hyvinvointi on kaikista tärkeintä, teen ilolla lahjoituksen, jotta Uusi lastensairaala 2017  hanke toteutuisi. Lähde sinäkin talkoisiin, jokainen kolikko on tärkeä.

Sairastuvan tunnelmia

Täällä sitä ollaan, sairastuvalla. Onneksi ehdittiin viettää upea loma, imettiin itseemme auringon energiaa, lasten iloa, kuitattiin univelat ja fiilisteltiin etelän pimeitä iltoja ja merituulia.

Nyt on virtaa keskittyä hoivamaan pieniä potilaita. Sydäntäsärkevää katsoa Konstaa kun pieni keho on täynnä märkivän näköisiä ällöjä rupia ja samalla seurata, kuinka punaisia läiskiä alkaa hiljalleen ilmiintyä Oskarin kasvoihin, masuun ja niskan seudulle. Taisin lomamatkalla sanoa Oskarille että "älä kaiva nenää, se on ihan ällöö". Tuo uusi sana sai aikaan melkoisen naurunremakan ja sen jälkeen Oskarinkin mielestä kaikki on ollut  "ällöö"... Se on hauskinta, kun osoittaa jotakin ja sanoo "ällöö" ja saa veljen vieressä kikattamaan ja sitten pitää osoittaa kaikkea ja aina hokea ettää "ällöö, ällöö, ällöö". Ihanan pienestä se ilo irtoaa. Pojat ovat kyllä ihanan urheita, kumpikaan ei valita,  välillä on toki vähän känkkäränkkää.
Ihanaa puuhata poikien kanssa kotosalla, nyt tuntuu olevan aikaa tehdä kaikkea sitä mitä yleensä ei ehdi, kun ei voi edes ulos lähteä. Ollaan pelattu kaikki palapelit läpi, Afrikan tähteä, Richard Scarry -peliä, Chocoa, yms. Koottu legoja ja askarreltu ja tietenkin katsottu leffoja. Voi kumpa nuo pienet tietäisivät kuinka paljon heitä rakastankaan.

Muita pintaaan nousseita tunnelmia.

Kotosalla on myös aikaa ajatella asioita. Sydäntä särkee läheisen naapurimme äkilinen pois nukkuminen. Se nousee nyt useasti mieleen ja saa vedet nousemaan silmiin. Tuttavaperheen pienen pojan sairastuminen leukemiaan, ahdistaa. Samalla prosessoin mielessäni hämmentävää tilannetta rakkaan ystäväni kanssa. Ehkä sanoin jotain mitä ei olisi pitänyt tai ehkä en ymmärtänyt sanoa jotain mitä olisi pitänyt, mutta luulen kuitenkin, että tulin väärin ymmärretyksi. Nyt sen tiedän, mikään ei ole pahempaa kuin se, että tärkeä ihminen tekee sinut itselleen olemattomaksi, samantekeväksi.

Ei ollenkaan meidän tapaista....

Me tehdään nykyään todella harvoin asioita hetken mielijohteesta, extempore -juttuja. On melko luonnollista että pienten lasten kanssa asiat tuntuvat turvallisemmilta ja helpommin hallittavilta kun ne on suunnitteltu etukäteen. Nyt kuitenkin päräytettiin... Loma äkkilähdöllä!

Kuva lainattu täältä!

Jos ei kaupunkilomia lasketa, ollaan oltu viimeksi etelän lämmössä kaveriporukalla Kreikassa vuonna 2008. Nyt on aika palata palmun alle Teneriffalle koko perheen voimin. Lapsiperheiden suosimassa hotellissa tekemistä piisaa ja all inclusive takaa, ettei ole pakko hötkyillä aikataulujen kanssa kun pienillä on päikkärit huomioitavana ja nälkä ja jano milloin sattuu. Päätettiin ettei kerrota meidän pikkumieheille mitään, ennen kuin lomaa edeltävänä viikonloppuna, lapsille parin viikonkin odotus tuntuisi varmaan ikuisuudelta, kun eivät vielä aikamääreistä ymmärrä. Vähän jänskättää pienten kanssa tuo 6,5h lento, toivotaan kuitenkin että se sujuu leppoisasti.

En pysty muistamaan, koska viimeksi olisin ollut syksystä näin väsynyt, varmasti tuo lähes neljä viikkoa kestänyt flunssa, on vienyt voimia, joten nyt kun olo on jo parempaan päin, tulee tämä loma juuri sopivaan kohtaan. Mieskin on painanut raksalla sen verran pitkää päivää, että silmäpussit kaipaavat uv-hoitoa! Inspiraation lähteenä tässä päräytyksessä on sukulaisperhe, joka lomailee samassa kohteessa kutakuinkin samaan aikaan, kiitos vaan ideasta ja altaalla nähdään! Ihanata, eipä tarvitse viikkoon kokata, siivota tai pyykätä!

Ja tämä kuva täältä!

Talo ihan vinksin vonksin???

- Konstaaa??? Hei Konstaaa, mihin katosit?
- Äiti mää oon täällä takana!!!
- Missä takana?
- No täällä seinän takana. Kun täällä meidän seinässä on tälläisiä tikkuja, niin mää oon kerännyt niitä tähän mukiin!

- Voi rakas, ei niitä saa ottaa pois! Isi ja pappa on ne sinne laittanut, jotta meille tulisi suora talo ja sinne suorat seinät!

Niinpä. Että kai meillä sitten lopulta on talokin ihan vinksin vonksin, kun esikoinen keksi kerätä suoristuskiilat harkkojen välistä talteen. Siippa toki oli sitä mieltä, ettei tuo noin 10 kappaletta vielä eiheuttanut niin suurta ongelmaa, etteikö sitä saisi korjattua!

Toisin sanoen, meille kuuluu hyvää, toivottavasti kaikille muillekin! Ihanaa viikonloppua!

Jotain rajaa!

Tapahtui viime perjantaina (jotenkin vaan onnistuin tekemään jotain, eikä Bloggeri ollutkaan julkaissut juttua... Tekniikka on ihmeellistä...)

Ihana aamu. Käveltiin auringonpaisteesta nauttien Tammelantorille, matkaan tarttui herneitä ja kirsikoita. Sitten eväät kainalossa isoon hienoon Tammelatorin puistoon. Jostain syystä jalat ovat tämän lyhyen kaupungissa asumisen ajan kantaneet aina Pikkukakkosen puistoon koska se on lähellä ja nyt viime viikkoina Sorsapuistoon, koska siellä on Sorsia ja Riikinkukkoja ja Helmikanoja ja ties mitä siivekkaitä, joita pojat tykkäävät katsella aina puistossa temmeltämisen jälkeen.

Nyt oli innostuksen taso korkealla kun meille uuden puiston portit aukenivat. Pojat heti ensi silmäyksellä totesivat, että hei, nyt on siistejä vekottimia!!! Me halutaan tonne, tonne ja tonne. Oltiin onneksi etukäteen sovittu, että yhdessä edetään ja ollaan koko ajan samassa kiipeilytelineessä koko sakki, äiti kun ei voi kahteen suuntaan katsoa. Siinä sitten kiipeiltiin, keikuttiin, pelleiltiin, keinuttiin, hypittiin, liu'uttiin, ryömittiin ja pyörittiin. Kylläpä olikin jotenkin erityisen hauska puistoreissu.

Oskari keksi oikein hienon leikinkin. Hän otti kengät pois jalasta ja hautasi jalat hiekan alle. Sitten minun piti kysyä kauhistuneena: Mihin Oskarin jalat ovat kadonneet???? Ja sitten melkoinen kikatus kun jalat ilmiintyivät hiekkakasasta. Tätähän kaksivuotiaalle ominaisesti piti toistaa sata kertaa!

Ainoat asiat, joissa jouduin kieltämään poikia, olivat mielestäni sellaisia maalaisjärjen juttuja tupaten täynnä lapsi olevassa puistossa, kuten ei saa kiivetä liukumäkeä väärään suuntaan ja että keinut pitää kiertää, ei saa juosta keinujan alle. Kiellän omia lapsiani tekemästä sellaisista asioista, joissa voi oikeasti käydä pahasti itselle tai kaverille, muuten puisto on leikkimistä ja omien rajojen kokeilua varten (turvallisuuden rajoissa tietenkin). Yhtäonnekkaita eivät ole kaikki lapset. Mitä kaikkea kuulinkaan vanhempien suusta. Aivan käsittämättömiä kieltolauseita, joiden noudattaminen pienelle lapselle virikkeitä täynnä olevassa ympäristössä on täysin mahdotonta.

"Älä huuda! - Kun lapsi innostuksissaan kiljahtelee ilosta

"Onko pakko juosta joka paikkaan?" - Lapsi juoksi matokeinulta kiipeilytelineelle

"Ei saa heittää leluja!" - noin 2-vuotias pudotti 1m korkeudelta hiekkakkakkumuotteja alas kiipeilytelineestä, minun mielestäni se ei ole edes heittämistä

"Lopeta se kiipeily!" - Äiti ei jaksanut nostaa penkiltä ahteriaan auttaakseen lastaan vaikeimman kohdan yli

"Lopeta se huutelu vai haluatko että äiti lähtee kotiin?" - Kun lapsi huuteli hullunkurisia sotahuutoja kiipeilytelinestä

"Ei saa ottaa kenkiä pois jalasta!" - Lapsi istui hiekkalaatikossa ja matki meidän Oskarin leikkiä, jossa omat varpaat peitetään hiekkaan

"Se puu ei ole mikään kiipeilypaikka!" - Lapsi yritti kiivetä paksurunkoiseen vanhaan puuhun, täysin vailla onnistumisen mahdollisuutta

"Mä en jaksa juosta sun perässä koko ajan" - Vaihtoiko lapsi liian usein leikkivälinettä? En tiedä, typerältä tuo silti kuullosti

"Ei saa juosta keppi kädessä!" - Ei varmaan tartte selittää että lapsi juoksi kepi kädessä

Mä en kertakaikkiaan tajua, että kannattaako tuoda lapset puistoon jos lähtökohtaisesti siellä ei saa tehdä mitään ja jos tärkeintä on että vaatteet on kotiin päästyä puhtaat ja ehjät??? Ymmärrän kyllä että pitää ohjeistaa ja neuvoa ja tottakai kieltää jos on vaaratilanne, mutta.... Eihän siinä ole mitään järkeä, jos lapsi ei saa juosta, ei kiipeillä, ei tunnustella hiekkaa paljain jaloin yms, yms. Mun olis niin tehnyt mieli sanoa sille kaksivuotiaalle, jonka mielestä oli riemukasta tiputella hiekkakakkumuotteja kaikkein matalimmalla olevasta kiipeilytelineestä, että anna mennä vaan vaikka äitisi kieltää! Tiputtaminen ja heittäminen on kaksi aivan eri asiaa!!!

Toisessa ääripäässä kentän laidoilla istuskelevat nykyvanhemmat iPadeineen ja älypuhelimineen, ei mitään tietoa missä oma lapsi viipottaa, eikä minkäänlaista kiinnostusta kieltää lapsiaan esimerkiksi etuilemasta pienempiä ja hitaampia liuumäki jonossa. Henkilökohtaisesti minua ärsyttää sekin että annetaan lasten kiivetä liukumäkeä väärään suuntaan, koska siinä on vaaran paikka.

Jotain rajaa, lapset on lapsia. Osa kasvua on omien rajojen kokeilu. Millaisia tissiposkia kasvaa pojista ja tytöistä, jotka eivät saa kokeilla rajojaan edes valvotuissa olosuhteissa? Ruvet, arvet, lika, reiät housuissa, onnistuminen ja epäonnistuminen, niitä asioita lapsen pitää saada kokea, mutta miten se on mahdollista, jos mitään ei saa tehdä? Minun lapsuudessa tehtiin kaikkea sellaista, mitä nykyajan digi-äidit ja -isit katsoisivat kauhusta kankeina, mutta hengissä on selvitty.

3 päivää...

... lomaan on, laskin aivan itse eilen! 

Ihanaa, nyt on ollut sen verran haipakkaa, että on luxusta päästä lasten kanssa lököilemään ja 

tekemään kaikkea kivaa ja kesäistä ilman turhia aikatauluja ja kiireitä! 

Kukkaseppelekkin jäi Juhannuksena tekemättä, mutta nyt näyttää teiden varsilla olevan puna-apilat parhaimmillaan, joten ehkä korjaamme tilanteen viikonloppuna! 

Kukin värittäköön nämä mökkitien varren näkymät mielikuvituksensa väripaletilla. 

Ihanaa kesäpäivää kaikille!

Kuudennen kerroksen kesäillat

Rikas mies jos oisin, niin pienehköllä ja kapealla parvekkeellamme paistaisi aina aurinko, sillä sieltä löytyisi muutama auringon keltainen Hay:n tuoli ja pikku pöytänen sekä Kekkilän vihervitriini täynnä vehreitä yrttejä ja kirsikkatomaatin taimia (ilmeisesti kuvittelen, että parvekkeellani asuisi myös kasveja hoitava parveke tonttu....). Siellä me sitten syötäisiin buffet jäätelöä kuummina kesäiltoina koko perheen voimin.

Kuvat: Finnish design shop / Hay

Sen sijaan hankimme parvekkeellemme yhden tuollaisen Hay:n pikkupöydän hinnalla Ikealoisesta vähän vähemmän räväkät harmaat Falster tuolit ja pienen pöydän ja söimme poikien kanssa iltapuurot parvekkeella, tietysti mansikoiden kera! Eipä ollenkaan hullumpaa sanon minä! Oli taas hauska nähdä, kuinka pienet asiat vaikuttavat. Puurot nimittäin upposivat ennätysvauhdilla pikkuisten suihin pikkumiehet olivat niin innoissaan parvekeruokailusta! Kyllä siellä jo jäätelöäkin syötiin, se nyt vaan ei sattunut olemaan ilta-aikaan...

Kuva: Ikea

Kyllä kesä on kiva. Vielä kun saadaan mansikat siedettävän hintaisiksi ja kotimaiset herneet kehiin, niin kesän kattaus on valmis!

Ihanat illat

Meidän pojista esikoinen on se, joka tulee joka yö isin ja äitin kainaloon köllimään. Juniori puolestaan on se itsenäinen jääräpää; Hän nukkuu tasan siellä missä itse haluaa. Toissayönä Oskaria itketti ja mies haki pojan väliimme. Oskari suuttui! Siis ihan oikeasti, veti herneen sijasta koko hernepalon nenäänsä siksi, että häntä mentiin tuosta noin vain siirtelemään. Pikkumies venkuroi itsensä pois kainalosta ja lähti konttaamaan dramaattisesti nyyhkyttäen takaisin omaan sänkyynsä naapuri huoneeseen. Tilanteen hupaisuutta lisäsi se, että yleensä Oskari juoksee joka paikkaan ja nyt hän valitsi kontata??? Kävelin perässä ja katsoin kun pienokainen kipusi sänkyynsä ja simahti kuin kynttilä myrskyssä samalla sekunnilla kun painoi pään tyynyynsä. Tilanne oli koominen ja hellyttävä ja jäin pohtimaan että mahtoiko Oskari edes olla hereillä vai tapahtuiko koko tilanne unimaailmoissa….

Meillä ollaan melko höveleitä ostamaan lapsille kirjoja. Joskus tulee hankittua joku floppi, jota kukaan ei halua lukea toista kertaa, mutta esim. Richard Scarryt toimii aina. Pitkään on harmittanut se, että usein luetaan satuja, vaikka selvästi Oskarille pitäisi lukea vielä yksinkertaisempia juttuja. Niinpä mentiin maanantaina neuvolan jälkeen Oskarin kanssa kirjaostoksille. Ostoskoriin tiensä löysi  kaksi Pete ja Pulmu kirjaa. Nyt ne ovat ehdottomat lempparit molemmille pojille ja niitä on luettu monta kertaa illassa! Konstan mielestä etenkin ”Lätäkkö lattialla” on erityisen hauska!

Kirjoja myy "pienehköllä" hintaerolla Prisma 5,95€ ja Adlibris.com 11,90€...

Eilen illalla luin pojille iltasadun meidän vanhempien sängyssä ja saivat kultamussukat nukahtaa sinne, kun isi oli vielä töissä. Isukki kantoi uinuvat lapsoset omiin sänkyihin tultuaan kotiin. Katselimme vielä jotain hömppää telkusta kun alkoi kuulua pienten jalkojen töminää. Kohta oven raosta kurkisti pienen miehen isot silmät. Kun kurkkija varmistui siitä että isi jä äiti köllöttelee sängyssä, marssi hän määrätietoisesti meidän väliin, pienimpään tarjolla olevaan rakoon, painoi pään kainaloon ja nukahti. Muutaman kerran pienen käsi haparoi ikään kuin varmistamassa, että toiselta puolelta löytyi äidin keho ja toiselta puolelta isin. Tilanteesta hauskan teki se, että Oskari oli selvästi havahtunut siihen, että hänet oli siirretty eri paikkaan kuin mihin hän oli nukahtanut. Toissaöiseen nähden tilanne kääntyi päälaelleen kun pikkuherra jälleen valitsi itse missä aikoi nukkua ja palasi meidän sänkyyn. Äidin sydän puolestaan oli pakahtua onnesta, kun Oskari ensimmäistä kertaa elämässään tuli itse äidin ja isin väliin. Mikään ei ole ihanampaa kuin kuunnella hentoa tuhinaa ja pitää pientä ihmistä kainalossa. Siinä me miehen kanssa fiilisteltiin meidän pientä ihmettä, se oli taas yksi niitä elämän pieniä parhaita hetkiä! Ja pari tuntia myöhemmin kömpi väliimme se meidän isompi ihme. Siinä me pötköteltiin ja nähtiin unia, kaikki yhdessä, kylki kyljessä.

Maanantaina neuvolassa se taas iski. Pienokaiseni oli kasvanut alle kolme kiloisesta vauvasta 15 kiloiseksi pojan aluksi. Aika kuluu nopaesti, liian nopeasti. Arvokkainta elämässä todellakin on nyt pysähtymisen taito. Downshiftaus. Se, että rauhoittuu nauttimaan niistä pienistä ihanista asioista, jotka oikeasti ovat tärkeitä tässä hetkessä!

Sisustusvimmaa

Kävin korjaamassa Stockalta talteen neljä Frandsenin Ball valaisinta, kaksi keltaista ja kaksi turkoosia. Pojat saa turkoosit lamput ja lamppuihin passelista sopivat tyynynpäälliset (ylläri ylläri) Marimekon Jakari kankaasta! Me saadaan isännän kanssa puolestamme keltaiset yölamput ja jotain snadisti hillitympää päiväpeiton päälle, mahdollisesti räsymatto kankaasta tehdyt tyynynpäälliset tai ehkä jostain muusta. Saapa nähdä kuinka käy.

En taas pysty yhtään sanomaan miksi olen hullaantunut noihin robotteihin, mutta toisaalta ne on juuri passeleita meidän iloisille pikkumiehille ja melko ajattomiakin. Jännityksellä odotan, mikä on lopputulos kun pitää sisustaa rakennusaikaiseen asumukseen yhteinen makuuhuone koko perheelle.... Tässä asiassa mennään kylläkin lasten ehdoilla, me ei miekkosen kanssa tarvita muuta kun sähkö ja loppu tila jätetään poikien leluille ja leikeille!

Omituinen kohtaaminen

Minulla oli joskus opiskeluaikoina hyvä ystävä. Ystävyytemme ei koskaan yltänyt kovin syvälliselle tasolle, mutta ei kaikkien ystävyyksien tarvitsekkaan. Olimme koulussa kuin paita ja peppu, ainakin minun ymmärrykseni mukaan, mutta emme koskaan pitäneet yhteyttä esimerkiksi kesäloman aikana, joka yliopistomaailmassa kestää kuitenkin toukokuun alusta syyskuun alkuun. Ystävyytemme perustui jollakin hassulla tavalla opiskeluun ja ystävyytemme päättyi epämääräisissä olosuhteissa loppukesällä 2005 kun kerroin puhelimessa vaihtavani koulua. Tämän jälkeen emme ole puhuneet toisillemme, eikä polkumme ole muussakaan muodossa kohdanneet.

Olin viikonloppuna shoppailemassa, lapset oli anopilla ja minulla oli kerrankin kiireettömästi aikaa itselleni. Tavoitteena oli löytää itselle housut ja Oskarille syntymäpäivälahja. Kiertelin ja kaartelin rauhassa ympäri Stockmannin käytäviä ja huomasin, että tuossahan niitä on, kanta-asiakastarjouksessa olevia Frandsenin Ball-seinävalaisimia, jotka olin päättänyt ostaa pojille yölampuiksi. Voih, ne ovat niin ihanan retrot (vai kuitenkin kasarit?) ja niitä saa ihanissa väreissä, että en edes osaa päättää minkä väriset valitsisin! Kuvat Stockmann.com.

Oli miten oli, lamppujen vieressä myytiin myös Vitran pientä Uten.Siloa ja vilkaisin sitäkin nopeasti. "Onneksi itse päädyin ostamaan aikanaan kyseisestä lokerikosta sen isomman version", ajattelin. Huomasin tutun näköisen hahmon vieressäni, henkilön nimeä en saanut mieleeni. Huomioni kiinnittyi kuitenikin tämän puolitutun hahmon takana lymyilevään toiseen henkilöön, jonka kasvoja en nähnyt. Hassun oloinen tilanne ja käännyin vielä uudestaan katsomaan. Silloin katseemme kohtasivat.

Sekunnin sadasosan olin iloinen ja tervehdin vanhaa ystävääni. Vanha ystäväni katsoi minuun päin kauhistuneen näköisenä, sain takaisin hyvin vaivaantuneen tervehdyksen. Samassa sekunnin sadasosassa tajusin, että hän yritti piileskellä minua ystävänsä varjossa. Kauhistunut katse johtui siitä, että hän "jäi kiinni". Kun tajusin tilanteen, käänsin katseeni ja kävelin häkeltyneenä pois. Minua alkoi naurattaa, aivan valtavasti. Miten on mahdollista, että aikuinen ihminen piileskelee toisen varjossa, jotta välttyisi kohtaamasta vanhaa tuttuvaa? Jatkoin ostoksiani suuresti huvittuneena tilanteen kankeudesta ja vaivaantuneisuudesta. Uskomatonta miten ihmisten väliset suhteet muuttavat muotoaan. Olisinko voinut itse hoitaa tilanteen vähän sivistyneemmin kuin kävelemällä pois? Ehkä olisinkin, mutta pakko kuitenkin sonoa, että ratkaisuni sopi vallan mainiosti tilanteeseen, joka surkeudessaan oli yhtäaikaa nolo ja koominen

Ystävyytemme päättymiseen ei mielestäni liittynyt minkäänlaista draamaa. Otimme jopa taannoin lyhyesti facebookin kautta yhteyttä toisiimme kuulumisten vaihdon merkeissä. Se oikeastaan tekee tilanteesta entistä omintakeisemman, koska olisin tuon yhteydenoton kuvitellut jotenkin rikkoneen sen hiljaiselon muurin, joka välillämme oli lähes seitsemän vuotta.

Kuten olen ennenkin sanonut elämän varrella ihmisellä on erilaisia ihmissuhteita, erilaisia ystävyyssuhteita ja kaikki niistä on tarpeellisia siinä hetkessä mitä kulloinkin eletään. Ei kaikkien ihmissuhteiden ole tarkoituskaan kestää, eikä sen tarvitse olla mitenkään noloa, että on lähdetty kulkemaan eri polkuja. Ihmissuhteet ovat elämässä rikkaus. Älä siis vanha ystäväiseni tästä tekstistä suutu. Kirjoitinpa vain, miten asia nähtiin kolikon tällä puolella, sinun versiosi saattaa hyvinkin olla erilainen... Sitä en kuitenkaan todellakaan osaa kuvitella, millainen voisi olla seuraava kohtaamisemme....

Ja ne uudet kujeet!

Joulu tuli ja meni mukavissa merkeissä. A-Norak: Got it! Nappula: Got it! Sarpanevan pata: Got it! Lisäksi saimme Samsungin mini-tabletin, joka on osoittautunut ihan huippuhankinnaksi ja lisäyllärinä pukinkontista pölähti vielä ihana Bering- merkkinen keraaminen rannetiuku, kiitos rakas miekkoseni! Nuo oli halutuimmat ja eniten ilahduttaneet paketit ja lisäpisteitä kyllä totisesti miehelle tuosta kello hankinnasta, se paketti ilmiintyi täysin odottamattomana yllärinä kontin kätköistä!

Bering - Ceramic collection

Suurimpana yhteisenä yllärinä saatiin uusi imuri! Tulevassa raksa-aikaisessa asunnossamme kun ei ole keskuspölynimuria niin on ihan pakko sanoa, että kylläpä osasi joulupukki huomioida nerokkaasti tämän tulevan pikku puutteemme, joka itseltäni oli jäänyt 110%:sesti huomioimatta. Ja hei, tähän pakettiin oli kätketty nerokas lisäbonus!

Katsokaa millaisella kuvalla Miele markkinoi uutta S8-imuriaan!!! Ei tarvitse lukea edes käyttöohjetta ymmärtääkseen, että kuvalla halutaan tietenkin kertoa, että että aina äidin ja lasten ollessa päiväunilla mies voi imuroida aiheuttamatta nukkujille häiriötä. Eikös tämä ole ihan selvä juttu? Kyllä nyt kelpaa! 

Odotan innolla uuden asunnon rempan valmistumista, jotta saan Nappulat tunnelmaa luomaan ja padan porisemaan. Takki ja kello toki pääsivät jo käyttöön! Summa summarum joulu oli ihana. Lapset saivat niin paljon leluja, että on varmaan pakko ottaa käyttöön se käytäntö, jossa osa leluista pakataan aina välillä piiloon ja otetaan esille sitten tylsällä hetkellä esiin. Se voisi olla hyvä että olisi aina joku ässä hihassa, jolla saisi lapset rauhoittumaan touhuihinsa ja mikäpä sen parempi kuin kaapin perältä löytynyt "leluapaja" jonka olemassaolo oli päässyt unohtumaan...

Vuosi vaihtui mukavissa tunnelmissa, lapset olivat super innoissaan rakteista, sädetikuista ja tinoista ja mikäpä sen ihanampaa kuin pienten riemussa myötäeläminen ja siitä nauttiminen! Odotan innolla tulevaa vuotta, enkä vähiten siksi, että 13 sattuu olemaan onnennumeroni. Tosin se luo sellaista mukavaa taianomaista tutinaa sukkiin kun keskittyy odottamaan tulevaa onnennumeron tuoman hyvänonnen aallonharjalla! Tuleva vuosi on täynnä uusia asiaoita, uusi koti, raksan käynnistyminen, oman kodin suunnitteleminen, raksan paperiasioiden pyörittäminen ynnä muut elämän käänteet jotka antavat lisämakua vuoden -13 soppaan. Toivottavasti pysytään terveinä, sillä pärjää pitkälle.

Mitä blogiin tulee... Päivitys tiheyteen ei ole odotettavissa suurta muutosta ennen kuin saamme hankittua uuden tietokoneen. Kameran SD-kortti kun ei passaa uuteen tablettiini, niin en pysty kuvia siirtämään, lisäksi se pienehkö tallennustilanpuute vaivaa edelleenkin... Mutta eiköhän näistä elvytä, poistelen vaikka vanhaa kuvamateriaalia tehdäkseni uusille tilaa, jos ei muu auta.

Näin tämän vuoden ensimmäisen postauksen myötä toivotan teille kaikille Ihanasti Viksin Vonksin blogin kurkistelijoille iloista ja tapahtumarikasta vuotta 2013! 

ARGH!!!

Mulla oli kiva juttu kirjoitettuna teille meidän muutto hässäkkään liittyen ja aloin sitten ladata kuvia tuohon juttuun liittyen bloggeriin ja mitenkäs kävikään??? Ilmiintyi ultimate alkeellinen moka, jota Noora "the engineer" ei syystä ja toisesta ole tullut ajatelleeksikaan. Ei siinä mitään, eihän kaikkee aina voi tajuta, mut tää hipoo jo niin noloo, että en edes kehtaa kertoa!!!

No olkoon menneeksi, kerrotaan nyt sitten kuitenkin. Olen blogini alusta asti ladannut kuvat tekstin joukkoon täysikokoisina!!! Siis en ole tajunut / huomannut / viitsinyt / muistanut / ehtinyt tai jotain pienentää kuvia, joten nyt on sitten tullut kuville varattu gigan tilakiintiö täyteen. H-Y-V-Ä N-O-O-R-A!!! No lisätilaahan saa ostettua tai katsotaan nyt saisinkos vaikka pienennettyä tai viimekädessä poistettua osan kuvista, asia pitää selvittää ja ryhdyinkin tuumasta toimeen heti pari päivää myöhemmin niin mitä huomasinkaan??? Rakas lapsemme Oskari "the engineers son" oli tehnyt jotain (varmaan tosi tärkeitä insinööri työjuttuja) meidän läppärillä j ailmeisesti yhteistyö kannettavamme kanssa ei ollut sujunut täysin mutkattomasti kun herra oli päättänyt runtata läppärin kannen kiinni niin että mokkula oli ollut näytön ja näppäimistön välissä. No eihän se kone ollut mennyt kiinni, joten en tiedä oliko herra yrittänyt sulkea sitä samoin voimakeinoin kuin ylitäyttä matkalaukkua on tapana sulkea, päällä istumalla, vaiko mikä oli ollut tekniikka... Lopputulema on se, että kun meidän läppärin avaa, näytöllä näkyy vaaleata sähkönsinertävää väriä ja kolme mustaa, mitä ilmeisemmin mokkulasta aiheutunutta iskujälkeä, ei muuta. Rikki mikä rikki.

Tässä on nyt siis hieman haasteita tämän bloggailun etenemisessä, mutta ei se mitään. Onneksi joulumieli on kohdallaan, lähes kaikki lahjat hankittu ja joulupukille on nyt kirjoitettuna kirje, johon on sisällytetty ihan pikkiriikkinen toive läppäristä tai tabletista... Nyt sitten vaan odottelemaan että olenko ollut kiltti, tosi kiltti, kilteistä kiltein vaiko ihan "romuauto" kuten rakas esikoiseni tapasi eräänä päivänä sanoi katseltuaa Salama McQueen elokuvaa, jonka ulkoa opeteltuja repliikkejä hän tykkää toistella kaikissa mahdollisissa tilanteissa...

Paluu Angry birds kekkereihin..

Esikoisen synttärit oli ja meni. Angry birds oli kyllä ihan ehdottomasti myös vieraiden mielestä kova juttu, sillä yli puolet syntymäpäiväkorteista oli teeman mukaisia. Lisäksi paketeista tupsahteli Angry birds frisbee, Angry birds lippis, Angry birds ulkopeli, Angry birds karkkeja, Angry birds heijastin, Angry birdspehmo ja mitäköhän kaikkea....  Mutta kun aiemmin puhuin askarteluista, ajatettelin, että palaampa asiaan nyt kun muistan!

Tässä isukin hyppysissä Angry birds lahjakassi muuntautuu aihioiksi, jotka lopulta koristivat coctailtikkujen päitä, harmi vaan että kyseiset tikut katosivat salamannopeasti lasten suihin ja vasta myöhemmin huomasin, että en ottanut lainkaan kuvia valmiista tikuista.... Minun hyppysissäni syntyi puolestaan pahvimukeja, joihin hahmot siis leikattiin lahjapaperista.

Ja rakas siskokultani loihti ällistyttävän upean Angry birds syntymäpäiväkakun pienelle päivänsankarille, joka oli silmin nähden onnellinen kakustaan! En ikipäivänä olisi kyennyt itse näpertelemään noin upeilla yksityiskohdille varustettuja figuureja...

Näissä tunnelmissa herra Hangon keksi puhalteli suvereenisti kynttilät sammuksiin ja mikä parasta, kakku ei vainnäyttänyt hyvältä..... Se myös maistui hyvältä! Jajos ette usko, niin voitte vaikka kysyä Oskarilta...

Namskis!

Noin 48 viikoa jäljellä....

... sit alkaa jo uus kesäloma! Totesi isäntä tänä aamuna, ennen kuin lähdettiin poikia viemään päiväkotiin. Jäin hetkeksi toljottamaan Anttia suu auki. Se vaan hämmentää pientä ihmistä aamutuimaan kun tuo "yleensä maailman perusnegatiivisin mies", eli rakas aviomieheni sanoo jotakin positiiviseen sävyyn. Kun hämmennyksestäni tokenin, totesin että näinhän se on.

Tänään meidän perheellä alkoi virallisesti loman jälkeinen arki, kun pikkumiehet palasi päiväkotiin ja isomies töihin. Eilisilta meni pyöriessä kotona purkamatomien lomalaukkujen keskellä pohtien, että mitäs sinne päiväkotiin pitikään ottaa mukaan? 

Kuvat Skip Hop

Poikien päikky reput ovat iki-ihanat SkipHopin eläin reput, Konsta halusi ketun ja Oskari sai oman pöllö repunsa jo aiemmin rakkaalta tättältä lahjaksi. Reput ovat juuri passelin kokoiset, niissä kulkee mukana tarvittavat vaihtovaatteet ja unikaverit kodin ja päiväkodin välillä. Pojat olivat innoissaan päästessään kavereita moikkaamaan päiväkotiin ja käytännössä katosivat kuin tuhka tuuleen heti päällysvaatteiden riisumisen jälkeen. Ohi on ajat, kun vuorotellen aina toinen pikkuisista jäi itkusilmässä eroahdistusta potemaan äidin tai isin syliin. 

Eilen illalla hassuteltiin takapihalla, kun pojat halusivat väen vängällä juoksennella nakuna puutarhaletkun suihkun alla. Voi sitä ilon ja riemun määrää joka irtosi jääkylmän veden ali juoksentelusta! Muistot omasta lapsuudesta palasivat mieleen, kun kotitalon takapihalla suihkutellut sadettaja jakoi aikanaan saman ilon. Oli se hauskaa juosta kiljuen ja kikattaen pakoon pyörivää vesisuihkua. Pattitilanne tuli kun piti ikuistaa tilanne kameralle ja muistikortti oli täynnä, se puolestaan kertoo siitä, että kesälomareissulta on tosiaan kuvamateriaalia, tosin purkamatonta sellaista. Onneksi sain pikaisesti parit hutikuvat poistettua ja tallennettua poikien vesileikit kameralle... Sinä riittääkin työsarkaa kun käy läpi ne muistikortin 1500 kesäkuvaa ja raakkaa pois joukosta epätarkat ja muuten huonot yksilöt. Sitä odotellessa ei päivitykset varmaankaan sisällä sen suurempaa visuaalista nautintoa...

Raparperipiirakkaa, nam!

Jossain leffassa sanottiin joskus jotenkin näin "Kun oikein ottaa päähän, paista pannukakku!". Voin kertoa, että raparperipiirakka toimii myös! Saatiin Ihanilta ystäviltä perjantaina tuliaiseksi heidän omasta pihasta raparperia, ja mikäpä sen mukavampaa puuhaa yhdessä Konstan kanssa kuin leipominen!!! Lauantai aamu aloitettiin siis leipomalla, resepti napattiin netistä ja päälle taiottiin vielä marenkia, niinkuin mummuni pullataikinaan tehdyssä reseptissä aina oli! Hyvää tuli ja Konsta tykkäsi leipomispuuhista! Oskari veteli hirsiä ja pääsi nauttimaan vain lopputuloksesta!

Kun leipoo lapsen kanssa, käyttökelpoinen kikka kolmonen on mitata ainekset valmiiksi kulhoihin, näin voi edes hiukan vähentää hauskan pidosta aiheutuvan sotkun määrää! 

 

Marenki näyttää herkulliselta, kun sokeri jostain syystä itkettyy marengin pintaan... 

Pienet paahtuneet sokerihelmet näyttävät kerrassaan herkullisilta!

 Valmis! Oivallista, yhteistä tekemistä raajarikolle ja lapselle, kun muuten keppien kanssa on "touhut vähissä". Leipominen oli todellista laatuaikaa ja lopputulos oli mitä herkullisin! Kiitos Kallion perheelle tuliaisista!!!