tiistai 29. toukokuuta 2012

Raparperipiirakkaa, nam!

Jossain leffassa sanottiin joskus jotenkin näin "Kun oikein ottaa päähän, paista pannukakku!". Voin kertoa, että raparperipiirakka toimii myös! Saatiin Ihanilta ystäviltä perjantaina tuliaiseksi heidän omasta pihasta raparperia, ja mikäpä sen mukavampaa puuhaa yhdessä Konstan kanssa kuin leipominen!!! Lauantai aamu aloitettiin siis leipomalla, resepti napattiin netistä ja päälle taiottiin vielä marenkia, niinkuin mummuni pullataikinaan tehdyssä reseptissä aina oli! Hyvää tuli ja Konsta tykkäsi leipomispuuhista! Oskari veteli hirsiä ja pääsi nauttimaan vain lopputuloksesta!



Kun leipoo lapsen kanssa, käyttökelpoinen kikka kolmonen on mitata ainekset valmiiksi kulhoihin, näin voi edes hiukan vähentää hauskan pidosta aiheutuvan sotkun määrää! 

 




Marenki näyttää herkulliselta, kun sokeri jostain syystä itkettyy marengin pintaan... 
Pienet paahtuneet sokerihelmet näyttävät kerrassaan herkullisilta!



 Valmis! Oivallista, yhteistä tekemistä raajarikolle ja lapselle, kun muuten keppien kanssa on "touhut vähissä". Leipominen oli todellista laatuaikaa ja lopputulos oli mitä herkullisin! Kiitos Kallion perheelle tuliaisista!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti