maanantai 30. heinäkuuta 2012

Lomalta paluu

Kesäloma oli ja meni. Blogi lepäsi ja niin lepäsin minäkin. Päivityksiä ei tullut tehtyä, mutta enpä myöskään lukenut blogeja, joita yleensä mielenkiinnolla seuraan.

Kesälomassa ihaninta perheen ja ystävien kanssa vietettyä aikaa lukuunottamatta oli irtaantuminen kaikenlaisen tekniikka hölynpölystä. Läppärin kaivoin esiin vain silloin kun lapset halusivat katsoa möhköfanttia tai muumeja, kerran maksoin laskuja ja hoidin yhden työasian, mutta muuten en kaivannut internetin mahdollistamaa yhteyttä ulkomaailmaan. Pari kertaa ajttelin, että mitäköhän ne blogia seuraavat ystävätkin ajattelevat kun ei uusia tekstejä tule, mutta sitten totesin että olisi paljon huolestuttavampaa jos minulla ei olisi lomalla muuta tekemistä kuin päivitellä blogia... Telkkaria taisin katsoa heinäkuussa kahtena päivänä (taaskaan möhköfantteja ja muumeja ei huomioida) ja facebook profiilin päivitin yhden kerran Pori Jazzeilta kännykällä. Irtiotta tekniikasta tuotti minulle erityisen paljon mielenrauhaa ehkä siksi, että teen työtäni pääasiassa koneen ja muiden teknisten härpäkkeiden avulla. Nyt käytin aikaani kaikkeen muuhun. Lasten kanssa touhuttiin, reissattiin, möllöteltiin ja köllöteltiin, herkuteltiin ja hassuteltiin.

Olimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa elämässämme yhteisellä neljän viikon lomalla ja ihanaa oli. Tosin emme ehtineet tehdä ihan kaikkea mitä oltiin ajateltu, mutta eihän tuo kesä siihen lopu että työnt alkavat. Onnistuneen loman merkkinä pidin erityisesti sitä, että töiden alkaminen ei huolettanut minua koko loman aikana. Ensimmäisen kerran ajattelin töihin paluuta torstaina, kun lopman viimeinen päivä oli sunnuntaina. Kuulemma jotkut ajattelevat ensimmäisenä lomaviikkona, että nyt se ressi purkaantuu ja sitten toiselta lomaviikolta alkaen koko loppuloma ressataan sitä että kohta se loma loppuu. Onneksi minulle ei käynyt näin.


Kuvamateriaaliakin sain kerättyä jonkin verran, joten katsotaan josko blogiinkin eksyisi kesäkuvia pikkuhiljaa nyt kun arki alkaa pikkuhiljaa käynnistyä. Suurin muutos on aamut, pitää olla ripeä, tehokas ja energinen jotta entiää töihin kahdeksaksi. Siihen vireeseen pääsemiseen menee ehkä päivä jos toinenkin, viikko lienee realistinen tavoite, mutta hiljaa hyvää tulee. Ihanan loman jälkeen on oikeastaan ihan kiva palata töihin ja muihinkin arkisiin puuhiin.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Tyttöjen kesken


Viikonloppu oli I-HA-NA! Täydellinen aloitus lomalle, tyttöjen ilta mökillä, hyvää ruokaa, juomaa ja ihanat ystävät. Ystäväni Tuula, siskoni Erika ja minä suunnattiin autojen nokka kohti Kolhoa Tuulan ja Miikan ihanaa kesänviettopaikkaa. Kun päästiin perille korkattiin Tuulan kanssa lonkerot ja laitettiin Fresita pakkaseen, Erika tietenkin korkkasi alkoholittoman siiderin! Siitä se sitten lähti. Suuressa viisaudessamme olimme tehneet salaatit valmiiksi jo kotona, ei tarvinnut muuta kuin paistaa äijä-pihvit sekä Halloumit ja valmistaa uuni juurekset.


Koska omat taitoni keittiössä ovat varsin rajalliset, ei liene yllätys että tein grillipihvien kylkiäiseksi coleslawta. Mutta kun se varhaiskaali on niin hyvää, eikä sitä kohta enää saa ja kun se salaatti nyt vaan sopii grillijuttujen kanssa. Kohta varhaiskaali muuttuu kaaliksi ja se on ihan toinen juttu se. Erikan tekemään meloni salaattiin kuului tietenkin Halloum-juusto päälle. Ei liene mikään yllätys että siskoseni oli tehnyt kastikkeeksi salaattiin basilica vinegretten, jota olisi voinut lusikoida suuhunsa ihan sellaisenaankin.




Uunijuurekset teki Tuula. Ne oli taivaallisen hyviä! Parasta oli, että mukaan meni fenkolia ja lopuksi päälle heitettiin puntillinen tuoretta minttuja ja sekoitettiin, nam!



Yhden puhelun ja pitkän harkinnan (ainakin 2 minuuttia)jälkeen päätettiin kaikkia kesän sääntöjä vastoin paistaa pihvit pannulla. Päätöksen sinetöi se, että ulkona satoi ja snadisti vaikutti myös se kun Miika neuvoi puhelimessa "Kannattaa heittää se tulitikku sinne grilliin mahdollsimman kaukaa kun se aina aluks vähän leimahtaa niin ei hiukaset kärvähdä". Lopputulos oli silti hyvä!



Se ei liene salaisuus, että tyttöjen illassa puidaan kaikki viimeisimmät kuulumiset, tapahtumat ja juorut, niin omat kuin niidenkin, jotka eivät ole paikalla. Tämä setti oli tarkoitus pitää pienen pienellä porukalla ja hyvä niin. Olevat ja tulevat mammat väsähtivät jo puolilta öin saunan jälkeen ja Tuula sanoi, että minun lappuni oli sammunut käytännössä kesken lauseen. Aamulla oli ihana herätä, en muista koska olisin viimeksi saanut nukuttua 9 tunnin yöunet. Olo oli ihana, aurinko paistoi ja pörriäset pörisivät ulkona. Päivän puhteeksi Tuula siivosikin sitten pakastinta, johon tyttöjen illan alkumetreillä laitoimme Fresitan jääntymään, illan hämärtyessä sen toki sinne unohdimme.




Ihanan reissun jälkeen oli super ihanaa palata kotiin omien miekkosten luokse. Reissut on aina kivoja, kihelmöivä fiilis jonka tiedossa olevan hauskan tapahtuman odotus saa aikaan on kivaa, ja kun reissu toteutuu odotusten mukaisesti on tosi hyvä mieli. Parasata on kuitenkin se, että flow jatkuu, kun reissu taittuu ehtoo puolelle ja mieli alkaa hiipiä kohti kotoisia tunnelmia. Tulee ikävä poikia ja miestä. Onnistuneen reissun jälkeen on ihanaa palata kotiin!

Suuri kiitos tytöille, joiden kanssa sain taas kokea yhden unohtumattoman illan!


maanantai 2. heinäkuuta 2012

Vapaus

Hörppiessäni pika aamiaista viime keskiviikkona, Antti napsaisi vielä viimeisen kovan minusta kipsin kanssa. Vaikka otos ei olekkaan kovin imarteleva, toivon sen totisesti olevan viimeinen kipsikuva minusta. En saanut mitään aikaiseksi töissä, tiesin, että puolet päivästä menisi Hatanpään sairaalalla kipsin poistossa. Kipsillä kävely pänni jo ihan älyttömästi ja ne muutamat housut ja leggarit, jotka sain kipsin päälle vedettyä tympi jo ihan älyttömästi.


Haahuilin töissä ja tuijottelin kelloa ja pohdin koko ajan, että entä jos koipi ei olekkaan parantunut kunnolla... Kipsin poisto aika oli vähän yli yksi. Tiesin kyllä, ettei HaSassa olla koskaan ajassa, mutta klo 14.00, luettuani kaikki kaksi vuotta vanhat naisten lehdet odotustilasta, aloin jo olla todella kypsä. Kipsin poisto aika oli ollut 13.15, röntgenaika 13.40 ja lääkärin loppulaussunto ja tarkastus 14.00. En ollut päässyt vielä ensimmäiseenkään. Kävelin vastaanottoon ja kysyin että mikä tässä nyt mättää, olin kolme varttia istunut odotustilassa ypöyksin, joten oli mielestäni selvää, ettei kipsaajalla kauheaa kiirettä ollut.

- Me ei kyllä tässä tiedetä että mikä tilanne siellä on... (Voi juma, sulla on puhelin siinä vieressä ja se tietokone, katso sieltä!!!) Kävele sinne kipsaajan luo kysymään.
Ja sitten minä taas nilkutan niitä käytäviä pitkin takaisin siinne viimeiseen koppiin ja koputan oven karmiin.
- Anteeksi, mulla oli aika tänne tunti sitten?
- Ai anteeksi ihan kauheasti, olisit tullut aiemmin koputtamaan, me tässä katseltiin tätä uutta tietokoneohjelmistoa.
- No mulle varattu röntgen aika meni jo ja lääkäri aika myös, että voitko ilmoittaa jollekkin, että olen vielä tulossa, kun täti vastaanotossa ei osannut auttaa!!??
- Juu, minä soitan!

Jestas sentään, että mä olin vihanen. Uutta ohjelmistoa pukkaa mutta ei osata sitä vanhaa käyttää sen vertaa, että nähtäisiin että on asiakas jonossa!!!!! ARGH! Noh siinä mä sitten keräsin itseäni ja mies leikkas kipsin palasiksi ja sain jalkani vapauteen. "Nyt sitten kipität nopeasti sinne röntgeniin niin ehdit vielä sinne lääkärille, lääkäri kun pääsee kolmelta kotiin!" Ja leveä hyvmy päälle. Kiitos. KIIIIITOS! Miten mä muka tän rautakankeakin kankeamman jalan kanssa kipitän? No ei kun menoks. Oli maailman oudointa kävellä jalalla, joka ei tuntunut omalta ollenkaan. Portaissa tuntui että jalka katkeaa nilkan kohdalta jos astun sillä väärin. Vaikka pinnistelin ja taivutin nilkkaa niin paljon kuin mahdollista, taipuivat vain varpaat alaspäin, nilkka oli totaalisen jumissa. Lopulta pääsin lähtemään kotiin puoli neljältä, joten kysympä vaan, että mitä ideaa on edes etukäteen varata mitään aikaa lääkärille, jos sinne pääsee tunti ja vartti myöhässä?

Kun vihdoin istuin taksiin, totesin että ai niin, se kipsi!!! Se on nyt jossain siellä HaSan roskiksessa. Eräs taiteilija tiedusteli minulta aiemmin, että voisiko hän saada kipsin kun se otetaan minulta pois, kiukun nostattamat adrenaliinihlyryt saivat minut unohtamaan koko jutun, joten... ANTEEKSI.

Koko päivän jännitti, että mitä sieltä kipsin alta ilmestyy... Hei, sieltä tuli jalka!!! Ylläri ylläri! Jäätävät jalkakarvat ja hilseilevä iho, nilkka jäykkä ja totaalisen turvonnut. Yök, yök ja yök!



 
Ei mitään kaunista katsottavaa, mutta voitte olla aivan varmoja, että toimenpiteet jalan elvyttämiseksi alkoivat heti, kun pääsin kotiin! Kaksi päivää myöhemmin jalka toimi jo kohtuullisesti ja iho näyttää suht hyvältä, mutta ei se vieläkään ihan oma itsensä ole. Ehkä odotan vielä hetken, ennen kuin käyn kokeilemassa lenkkeilyä....