...koska meidän tavoitteena on, että talollamme on tottulakin sijaan peltikatto hattunaan jouluun mennessä. Joten jos saan nöyrän toiveen esittää, niin ei lunta ennen kuin vasta esim. sunnuntaina, juuri ennen jouluaattoa.
Kattotuolien ja räystäiden nosto katolle onnistui ongelmitta. Miesten varastolla etukäteen tekemät räystäselementit istuiat paikoilleen kuin valetut. Koko talo sai aivan uuden ilmeen räystäiden ansiosta. Aikaisemmin se näytti korkealta hollihallilta, mutta nyt vaikutelma leveni ja tasaantui. Erityisesti ilahdutti se, että takapihan jätti-ikkuna alkoi vihdoin näyttää siltä kuin se olisi itseasiassa paikkaansa suuniteltu.
Räystäselementit on hienot, joku naapureista totesi Antille, että nuohan ovat tarkemmin jiirissä kuin meidän ikkunalistat! Oli kerrassaan nerokas ajatus tehdä räystäät elementteinä, sillä katon korkeudessa työskentelyyn liittyy niin paljon turvallisuus kysymyksiä, että aikaa voitettiin varmasti kun voitiin työskentelemällä a) maan tasolla ja b) lämpimissä sisätiloissa.
Konesaumapeltikatto on vuorossa seuraavana ja jos kaikki hyvin menee, ennen joulua se on asennettu. Se onkin itseasiassa ensimmäinen rakenneosa talossamme, jonka toteuttaa joku muu, kuin oma raksatiimimme...
Kun seison siinä, keskellä tulevaa olohuonettamme, en voi välttyä ajattelemasta, että tulikohan tässä nyt joku pieni ylilyönti? Ikkuna on aivan valtavan kokoinen!
Se on yhtä leveä ja yhtä korkea, kuin olohuoneemme. Olen aivan varma, että lopputulos on upea. Mutta osaan myös kuvitella tuskan, jota akustiikka verhojen a) suunnittelu ajattomasti miellyttäviksi (koska hinta on varmaan sitä luokkaa etten ihan joka vuosi vaihda verhoja kuosin takia), b) hinta ja c) asentaminen saattavat aiheuttaa. Silloin tuo ajatus ylilyönnistä saattaa ohimenevästi häivähtää mielessä.
Mutta kun laskeutuu yläkerrasta alas portaita pitkin ja näkee estettömästi koko takapihan, on tunne huikea. Hyvä siitä tulee.
Vaikka nautinkin helteistä, ei tämä pieni ilmojen viilennys ole sen pahemmin haitaksi ollut. Kun kesä taittui elokuuksi, loppui upea lämmin loma ja koitti paluu ihanaan arkeen. Onneksi olimme kyllin viisaita ymmärtämään, että ihmisen ei ole hyvä nukkua 31-asteisessa keskusta kaksiossa, johon ei saa läpivetoa, joten vajosimme kirjaimellisesti maan alle pakoon hikisiä öitä. Nukuimme sikeästi kuin pienet possut vanhempieni viileässä kellarissa ensimmäisen arki viikon lomien jälkeen. Sieltä viileästä pimeydestä kömmimme aamun sarastaessa kuin karhut talviunilta takaisin valoon ja lämpöön.
Nyt on palattu takaisin cityyn ja asuntomme lämpötilakin on laskenut siedettävään 25-asteeseen, joten unikin maittaa. Asuntomme tulvii aamulla valoa ja tunnelma kaupungin kattojen alla on kauniina aamuna ihanan utuinen.
Kaupunki elämän parhaita puolia on ehdottomasti puistot, sekä isot kivetetyt ja asfaltoidut jalankulkulkijoille ja kevyelle liikenteelle tarkoitetut hengailumestat, kuten pakkahuoneen aukio, jossa pienetkin voi rauhassa harjoitella vaikka potkulautailua. Se on hassua kuinka sääolosuhteen vaihtuessa kaupungista löytyy uusia ulottuvuuksia, kuten Pakkahuoneen viereisen S-marketin rakennuksen pitkä lasilippa, joka eilisen kaatosateen sattuessa antoi pojille mahdollisuuden jatkaa potkuttelua, vaikka matka Sorsapuistoon peruuntuikin.
Kun sade loppui, bongattiin hieno sateenkaari ja Oskari oli aivan ihmeissään kun kerroin sen päässä olevan aarteen. Se olikin sitten ihan uusi haaste selittää, miksi emme lähteneet aarretta etsimään.
Raksa on käynnistynyt lomien jälkeen kivasti. Tosin, mitään näkyvää siellä ei ole tapahtunut, sillä meneillään on isännän mielestä ehkä se maailman rasittavin vaihe, missä sähköjä ja vesijohtoja roilotaan seinään ja tilkitään seinien rakoja ja pieniä lohkeamia tulevaa valua ajatellen. Mitään "näkyvää" ei siis valmistu, joten päivänjälkeen tuntuu kuin ei olisi saanut aikaiseksi mitään. Antti sanoi; Katso nyt ne kuvat läpi vielä sillä silmällä, että onko tarpeeksi sähkörasioita, jos jostain puuttuu, niin vielä voidaan lisätä. Tuntuu jotenkin hassulta yrittää tässä vaiheessa ajatella tarkalleen, missä haluaa sähköhammasharjaansa ladata tai arvailla mistä paikasta muotoutuu kodissamme "SE" paikka. Siis SE paikka johon jätetään avaimet, rahapussit, aurinkolasit ja kolikot taskun pohjalta sekä tietenkin kännykät latautuuun, joten ainakiin siinä paikassa pitäisi rasia olla.... Hmmm. Miten voi ennalta osata ajatella miten arki ja sen toiminnot asettuvat taloon? No ei kai auta muu kuin vaipua mielikuvituksen maailmaan ja koettaa fiilistellä elämää omassa talossa sitten joskus...
Tasan tarkkaan vuosi sitten värjöttelin salishortsit jalassa rullatuolissa TAYS:ssa ja voin kertoo että päässä pyörivät ajatukset eivät olleet kovin kivoja. Olin just saanut kuulla, että nilkkani tosiaan on murtunut ja seuraavat kuus viikkoa linkutetaan kepit kainaloissa. Niinpä, silloin meni uusiksi moni suunnitema ja aikataulu. Nyt kun tarkastelen viikon sisäisiä tapahtumia, en voi uskoa, että tuosta hetkestä on jo vuosi aikaa.
Voisiko saoa, että nyt ei olla enää raksan suhteen kipsissä vaan pikemminkin mennään tuhatta ja sataa. Sunnuntaina seikkailtiin vielä tontilla koivuntaimien ja kantojen keskellä ja ainoa mitä päässäni liikkui oli se, kuinka isoja kiipeily- ja maisemointikiviä haluan takapihalle jättää. Poikia kiinnosti naapureiden työmailta aikoinaan kantautuneet styroxin palaset ja lankun pätkät sekä tietenkin ketunleivät...
Neljässä päivässä on tapahtunut melko paljon. Huomenna meidän ihana kaivurimies suuntaa jo uusille työmaille ja käytännössä takapihalle voidaan kylvää nurmikko. Olkoon tämä ensimmäinen virallinen raksapostaus, sillä nyt meidän tontilla näyttää nyt tältä:
Kokolailla pitkä tie on vielä kuljettavana ennen kuin tuossa tosiaan on meidän koti, mutta pääasia kaiketi on, että nyt on Mäkisten raksa korkattu ja seikkailu rakennushankkeen työntäyteiseen maailmaan on alkanut. Lammitalon raksa kyltti löytänee huomenna paikkansa tontin kulmasta.
Siis tää, jos joku on Suomidesignia!!! Laitetaan samaan myllyyn Rovia ja Arabia, niin ei tarvitse kovin montaa kertaa myllyä pyörittää kun ihan jokainen tajuaa mitä siitä seuraa. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti ja se puusti maistuu mulle!
Meillä, kuten olen aiemminkin kertonut, fanitetaan Angry birdejä isolla F:llä. Minä, koska on hienoa, että Suomesta nousee uusia menestys tarinoita, jotka luovat meihin Nokian alamäestä masentuneeseen kansaan hieman uskoa siitä, että insinööreille on täällä töitä vielä tulevaisuudessakin. Toinen syy fanitukseenion se, että vihaiset linnut figuurina edustavat minun mielestäni muotoilullaan Scandinaavista, ihailtavaa yksinkertaisuutta, joka on minulle mieleistä ja koska hahmot ovat yksinkertaisesti aika rock ja okei pelisovelluksetkin uppoo pakko myöntää. Kosta fanittaa, koska Angry Birds kimble on paras peli ja koska äitin tabletissakin on kiva "böördi"-peli. Oskari tykkää koska isovelikin tykkää, Oskari tykkää kaikesta mikä isoveljeä kiinnostaa. Isukki ei myönnä tykkäävänsä, mutta valitsee aina pojille päälle jotain böördi-aiheista ja vaikka yleensä kyseenalaistaa lähes kaikki hankinta-ajatukseni. Kun kysyin isännältä et "Ostanko pojille tällaiset hauskat Angry Bird jumpsuitit?" niin vastaus oli että "Tottakai ostat jos sellasia jossain myydään!".
Oli miten oli, meidän kaapista ei näille ihanuuksille tilaa taida löytyä sillä olen juuri eilen purkanut kääreistä armeijallisen muumimukeja uuden kotimme keittiönkaappiin. Tänään meidän olisi tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa yöksi rakennusaikaiseen kerrostalo asuntoomme ja kyllä se aikas paljon jännittää, pakko myöntää!
Siis blogin pidossa on ollut nyt melkoinen taantuma, pahoitteluni. Olin totaalisen hämmästynyt, kun huomasin että viimeisestä jutusta on yli kuukausi!!! Aika rientää kyllä tosissaan kun pitää itsensä kiireisenä. Meidän muutto on kestänyt nyt yli kuukauden. Jo vakiintuneeksi kaavaksi on muodostunut se, että aina lauantaina toteamme, että ei me kyllä tänä viikonloppuna päästä muuttamaan, ehkä sitten viikon päästä. Laitoin osotteenmuutosviestin tutuille menemään joulukortin yhteydessä ja kysyin silloin mieheltä, että koska me viimeistään päästään muuttamaan? Hän vastasi että "laita siihen uusi osoite 1.2. alkaen". Ajattelin itsekseni että niin taas, ei varmaan päästä tuolloin muuttamaan ja laitoin päiväksi 1.3.2013. No miten kävikään? Vieläkään ei olla muutettu!
Ei se mitään, kaikkihan me tiedetään mitä kiireessä tulee ja se ei ole toivottu lopputulos. Pääasia, että kaikki on tip top kun muutetaan! Tilat on sen verran pienet, että nurkissa ei saa lojua ainuttakaan työkalua, joka ikisen silikonin ja listanpätkän on oltava paikoillaan ja joka ikisen sähköjohdon pitää olla kytkettynä.
Se on jännä, että viivästyset ja pitkät toimitusajan yllättävät aina tällaisen elämäntapa remontoijankin. Eilen saatiin vihdoin päätettyä vetimet keittiöön, sellaiset pitkät ohuehkot koko laatikon levyiset rst-vetimet. Toimitusaika pikatoimituslisällä, ylläri, ylläri kaksi viikkoa!!! Siis täh? Olisin oikeastaan halunnut eroon noista iät ajat suosiossa olleista vetimistä, Koska löysin aivan ihanat vetimet, joita en juuri missään ole vielä nähnyt. Oikeastaan integroitu jääkaappi oli syy siihen miksi emme valinneet haluamiani, ison jääkaapin oven avaaminen olisi ollut hankalaa kyseisestä vetimestä. Tällaiset vetimet olisin halunnut:
Oikeastaan ihan hyvä, että nuo eivät keittiöön valikoituneet, niin saamme ne sitten ikiomaan kotiimme aikanaan. Noh, viimeistä viedään, oikeastaan tekemättä on enään se ärsyttävin viimeistelytyö listoitus ja lisäksi keittiön välitilan laattojen saumaus. Valitsimme ihastuttavan mosaiilin keittiöön, mutta nyt emme saa päätettyä, millä värillä saumaustoteutetaan. Mosaiikki kostuu pienista savulasisista, lasitetuista mustista, liuskekuivensävyisistä ja rst -mosaiikeista, vaikutelma on huikean kolmiulotteinen. Kaippa siihen kuuluu hyvin tumma sauma-aine, varmaankin lähes musta.
Oli miten oli, kohta koittaa keskusta elämisen aika, jännittävää!
Kävin korjaamassa Stockalta talteen neljä Frandsenin Ball valaisinta, kaksi keltaista ja kaksi turkoosia. Pojat saa turkoosit lamput ja lamppuihin passelista sopivat tyynynpäälliset (ylläri ylläri) Marimekon Jakari kankaasta! Me saadaan isännän kanssa puolestamme keltaiset yölamput ja jotain snadisti hillitympää päiväpeiton päälle, mahdollisesti räsymatto kankaasta tehdyt tyynynpäälliset tai ehkä jostain muusta. Saapa nähdä kuinka käy.
En taas pysty yhtään sanomaan miksi olen hullaantunut noihin robotteihin, mutta toisaalta ne on juuri passeleita meidän iloisille pikkumiehille ja melko ajattomiakin. Jännityksellä odotan, mikä on lopputulos kun pitää sisustaa rakennusaikaiseen asumukseen yhteinen makuuhuone koko perheelle.... Tässä asiassa mennään kylläkin lasten ehdoilla, me ei miekkosen kanssa tarvita muuta kun sähkö ja loppu tila jätetään poikien leluille ja leikeille!
Joulu tuli ja meni mukavissa merkeissä. A-Norak: Got it! Nappula: Got it! Sarpanevan pata: Got it! Lisäksi saimme Samsungin mini-tabletin, joka on osoittautunut ihan huippuhankinnaksi ja lisäyllärinä pukinkontista pölähti vielä ihana Bering- merkkinen keraaminen rannetiuku, kiitos rakas miekkoseni! Nuo oli halutuimmat ja eniten ilahduttaneet paketit ja lisäpisteitä kyllä totisesti miehelle tuosta kello hankinnasta, se paketti ilmiintyi täysin odottamattomana yllärinä kontin kätköistä!
Suurimpana yhteisenä yllärinä saatiin uusi imuri! Tulevassa raksa-aikaisessa asunnossamme kun ei ole keskuspölynimuria niin on ihan pakko sanoa, että kylläpä osasi joulupukki huomioida nerokkaasti tämän tulevan pikku puutteemme, joka itseltäni oli jäänyt 110%:sesti huomioimatta. Ja hei, tähän pakettiin oli kätketty nerokas lisäbonus!
Katsokaa millaisella kuvalla Miele markkinoi uutta S8-imuriaan!!! Ei tarvitse lukea edes käyttöohjetta ymmärtääkseen, että kuvalla halutaan tietenkin kertoa, että että aina äidin ja lasten ollessa päiväunilla mies voi imuroida aiheuttamatta nukkujille häiriötä. Eikös tämä ole ihan selvä juttu? Kyllä nyt kelpaa!
Odotan innolla uuden asunnon rempan valmistumista, jotta saan Nappulat tunnelmaa luomaan ja padan porisemaan. Takki ja kello toki pääsivät jo käyttöön! Summa summarum joulu oli ihana. Lapset saivat niin paljon leluja, että on varmaan pakko ottaa käyttöön se käytäntö, jossa osa leluista pakataan aina välillä piiloon ja otetaan esille sitten tylsällä hetkellä esiin. Se voisi olla hyvä että olisi aina joku ässä hihassa, jolla saisi lapset rauhoittumaan touhuihinsa ja mikäpä sen parempi kuin kaapin perältä löytynyt "leluapaja" jonka olemassaolo oli päässyt unohtumaan...
Vuosi vaihtui mukavissa tunnelmissa, lapset olivat super innoissaan rakteista, sädetikuista ja tinoista ja mikäpä sen ihanampaa kuin pienten riemussa myötäeläminen ja siitä nauttiminen! Odotan innolla tulevaa vuotta, enkä vähiten siksi, että 13 sattuu olemaan onnennumeroni. Tosin se luo sellaista mukavaa taianomaista tutinaa sukkiin kun keskittyy odottamaan tulevaa onnennumeron tuoman hyvänonnen aallonharjalla! Tuleva vuosi on täynnä uusia asiaoita, uusi koti, raksan käynnistyminen, oman kodin suunnitteleminen, raksan paperiasioiden pyörittäminen ynnä muut elämän käänteet jotka antavat lisämakua vuoden -13 soppaan. Toivottavasti pysytään terveinä, sillä pärjää pitkälle.
Mitä blogiin tulee... Päivitys tiheyteen ei ole odotettavissa suurta muutosta ennen kuin saamme hankittua uuden tietokoneen. Kameran SD-kortti kun ei passaa uuteen tablettiini, niin en pysty kuvia siirtämään, lisäksi se pienehkö tallennustilanpuute vaivaa edelleenkin... Mutta eiköhän näistä elvytä, poistelen vaikka vanhaa kuvamateriaalia tehdäkseni uusille tilaa, jos ei muu auta.
Näin tämän vuoden ensimmäisen postauksen myötä toivotan teille kaikille Ihanasti Viksin Vonksin blogin kurkistelijoille iloista ja tapahtumarikasta vuotta 2013!
En tiedä teistä, mutta meikäläisen sisustussilmä kiinnittyy nykyään kaikissa sisustuslehdissä, sisustusblogeissa ja miksei ohjelmissakin kaikkiin ihaniin kehystettyihin printteihin. Erilaiset tekstit ja sanonnat, varsinkin silloin kun ne osuvat omaan elämän filosofiaan, ovat ihaniayksityiskohtia kotien sisustukseissa. Jos eläisin jollakin tapaa staabiilia elämänvaihetta jossa sisustaminen olisi järkevää (nyt jotenkin tuntuu, ettei sisustaminen muuttolaatikoiden keskellä palvele ketään), hankkisin kotiini ehdottomasti muutaman printin, todennäköisesti mustavalkoisen ja laittaisin kivoihin kehyksiin. Mielessäni leijailee muutama ajatus sopivasta printtitekstistäkin, tosin luulen ettei kyseisiä sitaatteja ole kukaan keksinyt paperille painaa ainakaan myyntimielessä.
Hämmästellyt olen myös sitä, että mistä kansa ammentaa kivoja printtejä. Nyt olen muutaman passelin paikan löytänyt ja ajattelin jakaa ne teidän kanssanne, josko jotakuta olisi mietityttänyt samainen dilemma.
Kotimaista printtivalikoimaa löytyisi siis mm. täältä www.rkdesign.bigcartel.com/ ja ehdoton lemppari (jos nyt ei tuota lasten automattoa lasketa, kun se ei ole edes printti) on tuo koppis printti, se on hauska! Paljon erilaisia teksti printtejä löytyy etsy:stä joka vaikuttaa aikas koukuttavalta nettikaupalta.Sieltä olisin voinut laittaa tähän kymmeniä kuvia, mutta en jaksa, katsokaa itse! Mustavalkoisesta uhosta huolimatta tuo alin printti (www.thecalmgallery.com) iskee suoraan mun sydämeen, en tiedä miksi, mutta se vaan nyt jostain syystä on ihan huippu, kun detaljeja katsoo lähempää.
Muutenkin tuolta Etsy:stä löytyy paljon I-H-A-N-U-U-K-S-I-A jos nyt haluas saada seinille jotain kaunista katsottavaa, kohtuu hinnalla (toki löytyy sieltä sitä kalliimpaakin tavaraa).
Jos olisin tiennyt, mitä tuleman piti, olisin jo kuukausi sitten kertonut teille rakkaat lukijat, että pidän tässä nyt vähän taukoa bloggailusta. Kovasti minua on muutenkin harmittanut se, että blogi on jäänyt altavastaajaksi elämän myllertäessä, mutta toisaalta uskon, että postauksissakin näkyy se, onko asia kerrottu ja kuvattu aidosta halusta vai väkisin vääntämällä... Ajattelin kertoa teille lyhykäisyydessään viimeisten viikkojen tapahtumat.
1.) Sain muistutuksen elämän hauraudesta, kun syyskuun alussa melkein menetin yhden rakkaimmistani, äitini.
2.) Saman viikon loppupuolella myimme asuntomme ja minusta tuli virallisesti, tosin tilapäisesti, koditon.
Jos olisin julmuri, jättäisin postauksen tähän mutta haluan kuitenkin kertoa mitä on tapahtunut. Syyskuun ensimmäisenä maanantaina sain puhelun, sen mitä kukaan ei haluaisi koskaan saada. Olin juuri hakenut pojat päiväkodista ja istunut kuljettajan paikalle kun katsoin puhelintani. Isä oli soittanut minulle viisi kertaa, soitin takaisin ja kysyin, "isä mikä hätänä?". Totisesti hätä oli kyseessä, äitini oli joutunut auto-onnettomuuteen. Kun joutuu onnettomuuteen, jossa ajetaan nokkakolari noin 90 km/h nopeudesta voi vain ihmetellä, että onneksi kukaan ei kuollut. Kun äitini olis saatu ulos lyttääntyneestä autosta airbagien räjähdyksen aiheuttaman savun keskeltä, oli ambulanssin kuljettaja todennut äidilleni "Onneksi teillä rouva oli näin hyvä ja uusi auto, muuten olisitte kuollut.".
Näin muutaman viikkoa myöhemmin voi vain kiittää siitä, että suojelusenkeli istui rakkaan äitini olkapäällä, sillä fyysiset vahingot jäivät onneksi kaikilla seitsemällä kolarissa osallisena olleella pieniksi. Henkisen puolen parantumiseen tarvitaan tottakai aikaa, läheisten tukea sekä asian prosessointia suuntaan jos toiseenkin. Joku sanoo, että kohtalo puuttui peliin, toisen mielestä sattuma ja kolmas sanoo sitä Jumalaksi. Ottamatta kantaa siihen miksi näin kävi, ajattelen, että sillä on oltava joku syvempi tarkoitus, että meitä muistutetaan joskus hyvin julmallakin tavalla elämän hauraudesta, siitä että ihminen on täällä vain käymässä, joku muu päättää kuinka kauan saamme aikaa täällä viettää. Kiitollisuuteni siitä, että äitini sai jatkoaikaa täällä, on rajaton
Asuntomme ensiesittely oli sovittu saman viikon tiistaiksi, hyväksyimme asunnostamme tehdyn tarjouksen lauantaina. Kaikki kävi niin nopeasti, että en edes oikeastaan ehtinyt ajatella koko asiaa. Nyt kun hengähdän asian äärellä, ymmärrän, että meistähän tulee pienksi toviksi kodittomia. Onneksi tuon ajan saamme asua vanhempieni luona, joten ei meillä virallisesti mitään hätää ole. Nyt vaan sitten suunnittelemaan viimeistään keväällä käynnistyvää talonrakennushankettamme. Odotan sitä suurella innolla!
Johtuuneeko siitä, että viikko oli täynnä jokseenkin voimakkaasti tunnepuoleen vaikuttavia asioita, sairastuin pahaan flunssaan. En ole varsinaisesti ollut kipeänä ainakaan 15-vuoteen, mutta nyt olin. Jopa kuumemittari ylitti 37-astetta minulla, jolla ei koskaan ole kuumetta, ei edes lämpöä. Veto oli totisesti poissa aeuraavan viikon alun ja loppuviikosta lähdinkin sitten työmatkalle... Siinäpä riittikin tapahtumaa sen verran, että blogi tosiaan jäi vähemmälle huomiolle, tosin en ole kaivanut aikoihin kameraakaan esille oikein sillä tarkoituksella että kuvaisin materiaalia julkaistavaksi. En kuitenkaan ole hyljännyt blogiani, joten käykäähän silloin tällöin piipahtamassa, josko intoa ja aikaa taas jossakin välissä löytyisi...
Höh, kun sitä kerrankin varautuu virpojien massahyökkäkseen, niin sitten niitä ei käy kuin muutama! No parempi vähän kuin ei ollenkaan. Onneksi poikien serkkutyttö kävi ja yhdet naapurin tytöt, mutta pakko sanoa, että kumman hiljaista kun kuitenkin asustellaan kovin lapsiperhe pitoisella alueella! Käytiin jo viikko sitten sunnuntaina keräämässä Konstan kanssa iso sylillinen pajunoksia ja ihanaiset pajukissat ovatkin ilahduttaneet meitä maljakossa jo monta päivää, nyt ne saivat hieman väriä joukkoonsa!
No tottakai meillä laitettiin myös rairuoho kasvamaan ja kun sanoin
Konstalle, että tähän tarvitaan nyt sitten tipuja eli pieniä lintusia,
niin Konsta vastasi minulle "ängri böörts!", siitä se idea sitten lähti. Tänään ostettiin kaupasta vielä puuttuva keltainen lintu ja vihreä possu, jotka passaavat ruohon piristeeksi paremmin kuin hyvin! Angry birds edustaa mitä hienointa tai ainakin kekseliäintä Suomi designia, joten miksipä niitä ei laittaisi esille. Loistava idea Konsta!!!
Kivastihan nuo muoviset lintufiguurit sopivat rairuohon sekaan kun astiakin on hieman kömpelö muovinen tarjotin, nyt kun se ruoho vaan kasvaisi nopeasti. Hassua kuinka paljon itseä lapsettaa, kun pitää aamuisin käydä kurkkimassa, että joko vihertää... Astiat jouduttiin tällä kertaa valitsemaan sen mukaan, mitkä olisi helppoa ottaa pääsisäislomalle mukaan, joten valinnan varaa ei paljoa ollut. Noh, pääsi ne perinteisetkin tiput koristeeksi, siihen vähemmän perinteiseen rairuohoon:
Joka kevät on pakko laittaa sokeriherneen versoja tulemaan, koska ne maistuvat salaatissa niiiiin ihanilta! Versot saavat myös näytellä rairuohon virkaa, joten keltaiset tipuset pääsivät odotteleemaan että asiaan saataisiin itua! Näillä eväillä sekä tietenkin isolla kasalla Kindereitä siivitetään meidän perheen pääsiäinen, mitekäs teillä?
Onko siisti ja puhdas koti sinulle ylpeyden asia? Onko sinulle ehdottoman tärkeää että selätät pölypallot imurin pölypussiin ennen kuin ne valtaavat osan elintilastasi? Pyyhit pölyt vähintään kerran viikossa, jospa vaikka tulisi yllätysvieraita? Eikö olekkin mukavaa pestä aina likaiset pyykit heti pois, eikä kerryttää niitä pyykkikoriin? Laitat tavarat aina niille kuuluville paikoille ennaltaehkäistäksesi kaaoksen syntymistä? Pistätkö keittiössä likaiset tiskit suoraan koneeseen, etkä koskaan ikinä kasaa niitä lavuaariin? Keittiön pöydänkin pyyhit puhtaaksi joka ruokailun jälkeen? Jos löydät itsesi vastailemasta "kyllä2 tai "juu-u, näin teen" edellisiin kysymyksiin, o siisteys sinulle jonkin asteinen pakkomielle. Ei se mitään, tähänkin vaivaan on olemassa lääke, hanki lapsia!
Kyllä se ylenpalttinen siivousvimma siitä laantuu viimeistään siinä vaiheessa, kun ihastelet pientä lastasi joka opettelee syömään, ihan itse! Juu ja sitä puuroa löytyy seinästä parin metrin päästä kun tuo ihanainen pellavapää läiskyttää puuroaan lusikalla tai nauraa ääneen rutistaessaa nyrkin sisään makaronilaatikkoa niin että se tursuaa sormien välistä. Siisteys? Kyllä se minunkin arvoihin joskus kuului. Juuri nyt ei voisi vähempää kiinnostaa, koska ne elämän tärkeimmät asiat eivät oikein kulje käsi kädessä siisteyden kanssa! Se on totisesti totta, että lasten kanssa on opittava sietämään sotkua. Ja se on ihan varmasti totta, että siitä sotkusta irtoaa myös roppa kaupalla iloa!
Niinpä! Nämä päivät vain hujahtavat ohi! En ole mitenkään ehtinyt tänne blogin puolelle kuulumisia kertomaan. Kaikki jo varmaan tietävät että minun elämäni maustettiin ihan uusilla asioilla helmikuussa ja kaikkien isojen muutosten hämmentäessä pienen ihmisen ajatuksia, ei ole todellakaan ollut aikaa istuskella koneen ääreen tarinoimaan. Kun oma arki kokee totaalisen muutoksen, on ihmisen jotenkin vaikeaa rauhoittua kaiken kiireen keskellä. Vaikka lapset herättäisivät äidin jo varhain ja yö olisi muutenkin mennyt pienien nuhanenien tuhinaa kuunnellessa, ei iltasella ole unesta tietoakaan, kun käy täysin ylikierroksilla. Onneksi nyt on takana kolme hyvin nukutta yötä, sitä tuntuu kuin olisi ihan uusi ihminen kun on saanut pitkästä aikaa levättyä.
Siis onhan tässä nyt ollut, uuden työn aloitus, päiväkoti elämään totuttelu, päiväkodin aloittamiseen liittyvät sairastelut ja kirsikkana kakun päällä, oman kodin myyntiin laitto! Jatkossa haluan taas löytää aikaa enemmän bloggailulle ja kuvaamiselle, mutta kyllä on pakko myöntää, että liian vähän on tunteja päivässä ja suurin virhe käy siinä, jos niitä lisätunteja hankkii varastamalla niitä nukkumisesta.....
Nyt on siis ihana kotimme laitettu myyntiin, itselleni niin kovin rakas asunto on myytävänä täällä. Paljon laitettu, vähän käytetty, hyvänä pidetty jne. Innolla ryhdyn suunnittelemaan uuden kodin sisustusta, vaikkakin haikeana luovun vanhasta, onhan se kuitenkin ensimmäinen koti, jonka sisustuksen on saanut päättää ihan kokonaan itse ja lisäksi tässä kodissa on vietetty lasten ikimuistoiset ensimmäiset vuodet. Vaikka turhaan sitä kaiketi ihminen etukäteen moisia ajattelee, myyntityöhän voi kestää vaikka vuoden.... Erityisen tyytyväinen olen myyntikuviin, jotka otin ihan itse. Hih, enpäs luottanutkaan Kiinteistömaailman välittäjän kuvaustaitoihin, joskus kun näkee niin luokattoman huonoja kuvia asunnoista... Tässä muutama onnistunut otos:
Toivottavasti ne kuitenkin houkuttelevat ihmisiä ensi sunnuntain ensiesittelyyn. On ne ainakin mielenkiintoa herättänyt, sillä jouduimme lähtemään pois kotoa yksittäisiä asunnon katsojia karkuun perjantaina, sunnuntaina, maanantaina sekä tiistaina ja vielä tulevana perjantainakin lähdemme evakkoon. Huoh, aikas rankkaa noiden pienten ihmisten kanssa kun ei voi olla kotona rauhassa....
Mutta hei, lupaan palailla asiaan hieman ahkerammin jatkossa!
Pitkään mietin, että mitäs nyt tehdään, kun huomasin että poikien
huoneissa olevia Legon säilytysraheja ei enää valmisteta... Ne olivat
täydellisiä a) koska niihin mahtui paljon tavaraa, b) koska ne olivat
pehmeitä joten lapset eivät satunnaisissa painimatseissaan telo itseään,
c) koska ne käyvät lisäksi jakkaroista. Noh, niitä kun nyt ei enää saa,
niin ei auttanut muu kuin siirtyä tuotekehittelyn viimeisimpään
innovaatioon, Lego storage brickseihin. Huonoin puoli näissä uusissa Legon säilytysrasioissa on se, että
lootat ovat terävä nurkkaisia ja liian matalia, 3 senttiä lisää korkeutta ja niihin saisi
kaikki isoimmatkin dublo ja junarata osat mahtumaan. Mahtuu niihin
nytkin, järjestely vaan vaatii kohtuuttoman paljon vaivaa.... Ja mitä teräviin nurkkiin tulee, Oskari opettelee kävelemään ja horjuvat askeleet saattavat päätyä muksahdukseen ihan ilman erityistä estettäkin, silloin aina pelottaa kaikki terävänurkkaiset esineet.
Useimmiten vaan käy niin, ettei me raaskita purkaa meidän aikaansaannoksia, vaan junarata päivystää käyttövalmiina lattialla yötä päivää. Usein sillä leikitäänkin aamulla ensimmäisenä! Lootia hankittiin myös vino pino poikien huoneeseen ja niihin muuttivat niin pikkuautot, muoviset eläimet kuin itse dublotkin!
.... kun koko kämppä pitäis huomenna hohtaa kuin joulupallo kuusessa, kun kiinteistövälittäjä tulee antamaan oman näkemyksensä siitä, että millä hinnalla tätä lähdetään myymään. Luopumisen tuskaakin tämä lienee ainakin osittain, onhan tämä koti kuitenkin tehty sisältä itse, ihan meitä varten ja meidän mieltymyksien mukaan. Tuntuu rankalta antaa omalle työlle, vaivalle, ideoille ja kodille ylipäätään jokin rahallinen arvo, kotiin kun on sidoksissa tunnepohjalta, muistoja on mahdotonta määrittää rahassa. Täällä on esikoinen oppinut yhtä jos toista ja tänne on toinen lapsemme syntynyt, tai noh, tuotu sairaalasta..... Huoh.... Mitäköhän asunnon myynti-ilmoitukseen pitäisi kirjoittaa? Miten olisi: "Myydään vähän käytetty, hyvä ja ihana koti, ei halpa!"? Jos te lukijat heti kiinnostuitte tästä meidän 97 neliön ihanuudesta, niin ottakaahan yhteyttä. Nyyh...
Toisaalta, kun toinen ovi perässä sulkeutuu niin toinen edessä avautuu. On ihanaa suunnitella uutta kotia ja miettiä ratkaisuja, joiden myötä talossavoisi viettää leppoisaa arkielämää ja jossa olisi helppoa ja huoletonta elää kolmen hulivilin kanssa (isäntä + pojat = 3). Nuo ratkaisut vasta vaikeita onkin tehdä, niiden kanssa kun joutuu elämään todennäköisesti / toivottavasti / mahdollisesti monta kymmentä vuotta.
Luonnoksia tulee ikkunoista ja ovista kun appiukko panee parastaan niissä puitteissa, jotka Tampereen kaupungin suht tiukat rakentamismääräykset antavat myötä. Keväällä lyödään kuokka maahan ja sitten varmaan seuraavaksi viedään isännälle retkisänky työmaakoppiin. Siitä se alkaa, kuten olen varmaan jo kerran aikaisemminkin sanonut, minun määräaikainen yksinhuoltaja vanhemmuus. Uskon kuitenkin, että kaikenlaiset koettelemukset, on pelkkää realismia olettaa että niitä tulee, ovat kaiken vaivan arvoisia..
Pakko tulle kertomaan ihanaisesta sunnuntai aamusta. Antti heräsi poikien kanssa aikaisin ja minä sain jäädä nukkumaan. Kun heräilin itsekseni kello oli hyvän matkaa yli yhdeksän ja poikien leikin äänet kuuluivat keittiön tienoolta ja isännän aamiaistouhut. Kun tepsuttelin keittiöön, oli minulle loihdittu ihana aamiainen:
Mun lempparia, Halloumi juustoa vesimelonin kanssa, lisäksi munakokkelia, nakkeja ja voileipää sekä kahvia ja tuoremehua. Kyllä kelpasi! Ja pakko myöntää että taas jäi osa syömättä, sen verran painoi masussa vielä edellisen illan kanasalaattihässäkkä. Paras sunnuntai pitkään aikaan!
Olimme sunnuntaina kaupungilla jouluostoksilla koko perheen voimin ja mukana oli myös Konstan Turun kummitäti joka oli luonamme kylässä. Noh, lopputulema oli se, että ainuttakaan lahjaa ei saatu hankittua naiset ne vain shoppaili itselleen vaatteita. Masut saivat herkutella Bella Roman pizzoilla, olimme suunnitelleet menevämme Napoliin, mutta jouduimme jo napolin ovella toteamaan, että kahden pienen lapsen hermot eivät kuunaan riittäisi niin pitkässä jonossa postailuun, kuin mitä pöydän saamiseksi Napolista olisi tarvinnut odottaa ravintolan ovella. Harmistuneina raavimme päitämme ja koska Tampere tietämyksemme on paljasjalkaisina Tamperelaisina niinkin heikko, ettemme tienneet Tampereella olevan toista kunnollista pizzeriaa, totesimme, että Bella Romasta nyt aivan varmasti saa pizzaa, sinne siis. Pizzat olivat herkulliset, joten ei haitannut vaikka lahjojen suhteen palattiin tyhjin käsin, masut olivat pullollaan!
Sokoksella ollessa mieheni oli kuunnellut ohi kulkevan äidin jutustelua lapsensa kanssa ja saimme tämän salakuuntelun seurauksena aivan loistavan strategian kaiken maailman tavarataloissa ennen joulua hiihtelevien joulupukkien varalle. Ohi kulkenut äiti oli selittänyt asiaa tivanneelle lapselleen, että ennen joulua tavarataloissa, kaupoissa, joulutoreilla ja -juhlissa näkyvät hahmot, joita monet lapset luulevat joulupukeiksi, ovat ihan oikeasti joulupukin vanhimpia apuritonttuja. Nämä apuritontut käyvät tervehtimässä lapsia ennen joulua ja tekevät samalla tuiki tärkeää tarkkailu työtään, kirjaten ylös ovatko lapset kiltisti myös muualla kuin kotona ja päiväkodissa. Kuinka nerokasta! Kannattaa siis selittää lapselleen että kaikki ennen aattoa silmissä viuhahtelevat wannabee joulupukit ovat tonttuja, jolloin ei sitten myöhemmin tarvitse selitellä, miksi aattona kylään tuleva joulpukki on tyysti eri näköinen kuin joulupukki pikkujoulujuhlassa! Kaikkea sitä kuulee ja samalla oppii!!!
Sain vihdoin kaivettua esiin joulukoristeet ja ensiksi paikoilleen laitettiin tietenkin äidin lempi tontut. Muiden koristeiden sijainnista voidaan antaa lasten päättää, mutta äidin lempparit, ne laitetaan paraatipaikoille! Olen aina rakastanut puisia Aarikan tonttuja. Niitä oli meillä alunperin kuusenkoriisteeksi käyviä roikkuvia tonttuja, joista osa istuu söpösti ikäänkuin keinussa. Vuosien varrella tonttuja on kerääntynyt meille muutama pöydällä pidettäväkin malli ja nyt hoksasin, että nuohan ovat kuin meidän perhe! Isillä kädessä takkapuita, äidillä pipari (varmaankin kärvähtänyt sellainen) ja juuri viimeviikon loppupuolella pojilla oli super hauskaa pihalla kun Oskari istui pulkassa ja Konsta kiskoi häntä eteenpäin kaikin voimin. Nyt pidän tontuistani entistäkin enemmän jos mahdollista!
Aarikan tonttuja lukuunottamatta pidän erityisen paljon kaikenlaisista tontuista, joilla on tonttulakki valahtanut salaperäisesti silmille. Joulu on taianomaista aikaa ja siksi mielestäni "kasvottomat" tontut säilyttävät joulun taian arvoituksellisuudellaan, lymyilemällä piilossa lakin reunana alla...
Uusi huonekuusi on vailla koristeita, sillä tuttavani, jolta aina kukkani ostan, kertoi, ettei joulukoristeiden painosta taipuneet oksat enää nouse ylös. Nyt onkin suunnitteilla hennon hennot silkkipaperista itse värkätyt lumihiutaleet kuusen oksille, kunhan kerkiän...
Takanreunan tontut ovat kukin vinossa suuntaansa, mikä tekee niistä hieman reissussa rähjääntyneet näköisiä, mutta ihania. Näitä Konsta ja Oskari kuljettelee ympäri asuntoa ja ne löytyvät aina mitä hassummista paikoista ja ovat vain äidin siivouksen jälkeen oikealla paikallaan....
Hah, kerrankin hyvä tuuri. Notkuin taannoin Citarin ylipitkässä kassajonossa ja tapoin aikaa tutkimalla kukkapöydän tuotteita. Siinä käteeni osui Amarylliksen sipuli, josta sojotti vino kukkavana, 7,95€ tai jotain sinnepäin. Kuin ihmeenkaupalla silmäni osuivat sipulin muoviruukun koristeena olevan paperin juureen ja mikäs sieltä pilkottikaan, kaksi kukkavanaa lisää! Tämä on minun, vinoudesta viis!!! Ja kyllä kannatti sijoittaa:
Siis kolmen kukkavanan Amaryllis ja se on aivan upea! Täytyy vielä kaapata kaupasta jotakin heinää koristeeksi, jottei valkoinen muoviruukku näy. Tai ehkä vaan nykäisen sipulin pois suojaruukusta ja laitan betoniseen koristeruukkuun. Rakastan muuten Stockalta löytämiäni betoniruukkuja, parhaalta ne näyttävät kun niissä on jotain, mikä kukkii valkoisena!
Muutama vuosi sitten kävimme isolla porukalla läpi mieheni isovanhempien jäämistöä. Kukaan ei huolinut vanhaa jalkalamppua, jonka varjostimen kangas oli hyvin hauras ja siitä roikkuvat pikku tupsut virttyneet. Revin varjostimesta kankaan irti ja otin kehikon talteen, josko siitä voisi jotain joskus askarrella. Jätelava oli myös vanhan kristallikruunun kohtalona, mutta ennen sitä, keräsin talteen kultaisesta hirvityksestä tomuiset kristallit. On minussakin sen verran harakan vikaa, että ajattelin kristallien olevan kauniita jossakin, sitä vaan en tiennyt, mihin ne päätyisivät.
Olen innokas askartelija ja käsityön tekijä, tai ainakin innokas käsityöprojektien aloittaja kuten joistakin postauksistani voi ehkä päätellä. Usein projektini alkavat rivakasti, etenevät hitaasti ja tyssäävät kuin seinään kun into laantuu ennen kuin työ on valmis. Kun kuitenkin sain idean yhdisää vanha kehikko, kristallit ja monta metriä tylliä makuuhuoneen valaisimeksi, tuntui idea niin hyvältä, että sain kerrankin jotain aikaiseksi.
Vaikka meidän kodin tyyli ei olekkaan kovin bling bling, enkä muutoin fanita kristallikruunuja (poikeuksiakin löytyy), on tämä valaisin minusta yksi parhaita näperryksiäni. En tiedä voinko koskaan luopua siitä, koska olen sen itse tehnyt, liittyy siihen suurta tunnearvoa.
Vaikka pimenevät päivät ja illat ovatkin täynnä mahdollisuuksia tunnelmointiin, on harmi, että vähenevä valon määrä tekee kuvaamisesta haastavaa. Makuuhuoneessamme vallistsee paljon vaalempi sävymaailma, kuin mitä kuvista välittyvä tunnelma antaa ymmärtää...
