torstai 29. joulukuuta 2011

Joulu tuli, joulu meni

Jaa että mitäkö jäi käteen? No tietenkin aivan ihania muistoja, tämä oli sentään kuopuksemme ensimmäinen joulu! Ja tottakai, aivan käsittämättömän katastrofaalisen suuri läjä leluja, vaatteita ja muita lahjuksia (mistä mä koskaan löydän niille kotona tilaa????)! Ikimuistoisen ankea joulusää jää varmasti mieleen jokaiselle, mielestäni myös joulunpyhien jälkeen nurkissa ujeltanut myrskytuuli on ainakin omissa muistoissani kaltaisataan vailla.

Sähkökatkokset muistuttivat meitä kaupunkilaisia siitä, että kyllä ilman mukavuuksiakin voi elämästä nauttia, tuskin koskaan on mökki ollut yhtä tunnelmallisesti valaistuna, kun kynttilöitä, kynttelikköjä ja lyhtyjä roikkui kaikkialla. Mökkiolosuhteissa sähkökatkos tarjoaa hieman extremeä mukavuuksilla täytettyyn mökkielämään. Toisin kuin kaupungissa, sähkökatkos mökillä tarkoittaa sitä, ettei kraanasta tule vettä, koska vesi nousee kaivosta sähköllä toimivan pumpun avulla! Ja tämä tarkoittaa sitä ettei vessaakaan voi vetää, vettä kun ei kertakaikkiaan tule! Pienten vaippaikäisten lasten kanssa vedettömyys oli haaste sinänsä, ongelma kuitenkin ratkaistiin lämmittämällä pepunpesu vettä kaasugrillissä! Ja tottakai, lämpesi siinä samalla lämmittävä glögivesikin alta aikayksikön! Jotain hyvä siinäkin, ettei järvi ole jäässä, sillä vettä kannettiin sisälle saavi kaupalla! Ensimmäistä kertaa isännän elinaikana lämmitettiin rantasauna intohimoisia löylyttelijöitä varten, koska alakerran sähkösaunasta ei luonnollisestikaan lämpöä irronnut ihan hieksi asti. Grillikausi avattu? Check! Rantasaunakausi avattu? Check!






Joulumaisemat olivat lumettomuudessaan unohtumattomat ja jouluinen järvi ilman jäätä hyvin kaunis. Matkalla mökille jouluaattona, huomasin, että järvessä kotiaan pitävä joutsen parikaan ei vielä ole muuttanut etelään, siellä ne pitivät pesäänsä peilityynessä järvessä, kamera tosin oli käden ulottumattomissa. Mahdollisesti jopa ainutlaatuinen joulu, lumeton ja jäätön, ei kuitenkaan missään nimessä ollut tunnelmaton. Lumettomana jouluna saimme nauttia tavallisesta poikkeavista joulumaisemista, laskevan auringonvalossa kylpevästä metsästä, kuunsirpin sirosti somistamasta, auringonlaskun ruskottamasta iltataivaasta sekä tähtikirkkaasta pakkasyöstä. Ei hullumpaa, vaikka lunta kaipaankin!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Sulkapalloillen kesäkuntoon!

Ihan pakko tulla vielä sen verran hehkuttamaan, että meillä kävi ihan mieletön tuuri!!! Saatiin mieheni kanssa tennishalleilta vakio sulkapallovuoro ensi kevääksi! Ja mikä aika, keskiviikkoisin 19-20, täydellistä! En edes ymmärrä miten se oli vapaana, kun olen kytännyt vuoroja ja todennut, että ilta-ajat ovat todella kortilla. Vanhempani suostuivat lisäksi tulemaan joka sulkapallovuoron ajaksi poikien kanssa leikkimään, ja koska vuoro on noin hyvään aikaan, ehditään vielä itse kotiin laittamaan pikkuiset nukkumaan. Keväällä siis alkaa Mäkisten sulkailu ja palloilu! Wuhuu!!! Sen verran ennakoin, että hankin jotain pukinkonttiinkin tulevaa yhteistä harrastusta varten!

torstai 22. joulukuuta 2011

Joulumieli kohdallaan!

Viimeyönä alkoi tonttujen aherrus! Paketointi puuhat aloitettiin lämmittämällä glögiä ja sitten ei kun kimppuun! Tuntui, ettei paketit lopu koskaan ja jännitysmomenttia lisäsi se, että herääkö Konsta kesken paperien rapinan. Siinä sitä olisikin sitten ollut selittelemistä tarkkaavaiselle pikkupojalle, joka on jo monta päivää kysellyt, että "Mitä näillä tehdään?" viuhtoessaan ja paukutellessaan innoissaan lahjapaperirullien kanssa. Paketointi on minusta ihanaa, tosin koska se jäi hieman viimetinkaan, ei oikein ehditty ihan joka paketin ulkonäköön keskittymään niin paljoa, kuin olisin halunnut. Kaunis paketti on minusta kiva antaa, ja kiva saada. Lasten paketit pyrittiin tekemään niin, että nauhat on hieman löysällä ja rusetissa ei ole umpisolmuja, jotta ne aukeaisivat helposti, luulen silti, että sakset on aattona kova sana!


Tänä vuonna ideoinnille ja kauniiden lahjanarujen hankintaan oli melko vähän aikaa, joten juuttinaru palveli hienosti tänäkin vuonna. Paperia kului aivan uskomatttoman paljon, mutta onneksi ei loppunut kesken. Valmiit paketit pakattiin paperikasseihin ja vietiin saunaan ylimmälle lauteelle ja peiteltiin viltillä. Saunaa kohtaan pojilla, kun ei ole mitään mielenkiintoa, ellei olla kylvyssä, joten se toimikoon lahjajemmana muutaman päivän ajan. Kun urakka oli ohi, kello oli 02.20 ja sormenpäät oli paperoinnista kuivana. Lopputulosta katsellessa kipusi joulumieli hyvin korkealle. Työjako oli se, että Antti paperoi ja minä nauhoitin. Antti ei tykkää nauhoituksesta, joten tämähän sopi minulle. Sen verran näppärästi nauhat kiertyivät pakettejen kruunuiksi, ettei viisi joulua Stockmannin paketointi palvelun jouluapulasena ei ole mennyt hukkaan!


Antti on jouluhankintojen kanssa vielä sen verran vaiheessa, että minun pakettini ovat vielä kaupassa yhtä itsevalitsemaani Marimekon mekkoa lukuunottamatta. Saa nähdä mitä sinne konttiin päätyy, lahjatoiveita hän on ainakin udellut päivittäin. Minä olen iloinen siitä, että olen saanut hankittua kaikki Antin paketit salassa, ilman vinkkejä, joten rakkaallani ei ole aavistustakaan niiden sisällöstä.

Paketointi tunnelmien myötä toivotan kaikille herkullista, lämpöistä, tunnelmallista ja iloista joulua!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Täällä ollaan vaikka hiljaista onkin ollut...

Huoh, koska saa alkaa rauhoittua joulun viettoon? No ei vielä, kun osa paketeista lojuu vielä kaupan hyllyillä! Isäntä on tehnyt super pitkää työpäivää ja pojat on nukkuneet päiväunia vuorotellen, joten tämän mamman oma-aika, eli blogiaika on ollut viimeaikoina noin 0 minuuuttia/vrk! Siispä en ole ehtinyt kirjoitella, mutta toivon asian korjaantuvan viimeistään joulun jälkeen! Kirjoitin juuri viimeisetkin joulukortit, toivotaan että ne ehtivät jouluksi perille, vaikka ne eivät siihen punaiseen kuoreen ehtineetkään. Kiireestä huolimatta, pieni tilanne katsaus:

1. Karkinostolakko (check) on pitänyt hyvin. Ostin pari pakettia konvehteja viime torstaina, mutta vein ne minttusuklaa kääretortun (Super hyvää!!!) kanssa töihin läksiäiskahvien aveciksi, joten niitä ei lasketa! Ja koska menin lauantaina anoppilaan nälkäisenä, tungin ruokaa odotellessani suuhuni noin kymmenen Fazerin sinistä alkupalaksi, yhtäaikaa tietenkin!

2. Doll eyes josta puhuin aiemmin täällä, todellakin toimii! Se erottelee ripset todella hienosti, joten nyt kelpaa räpsytellä! Voin suositella kenelle tahansa vaikka en siitä mitään hyödykkään!

3. Mitäköhän mun sitten piti vielä kertoa.... Ai niin!!! Jos jotakuta jäi häiritsemään salaperäisen paketin sisältö Dolls eye jutun lopussa, niin pikkusiskon syntymäpäivälahjapaketista löytyi Marc O'Polo:n ihana nahkainen rahapussi ja se untui olevan mieluinen!

Vietimme reilu viikko sitten kivat pikkujoulut lankomiehen perheen luona. Hälinää oli jokseenkin riittävästi, kun viisi tytölasta ja kaksi poikaa juoksi ja taapersi ympäriinsä. Voitte varmaan kuvitella, että ilakointi ei todellakaan lauhtunut, kun lapsukaiset näkivät ihan oikean tontun kurkkimassa sisälle taloon ja tekemässä muistiinpanoja! riemu oli ylimmillään ja hämmästynyt tunnelma käsin kosketeltavissa. Siellä se kurkki pihan perällä kuusten suojassa partansa ja takkinsa kanssa ja jätti ison säkillise lahjoja lapsille takapihan terassille! Lapset säntäilivät ikkunasta toiseen nähdäkseen mihin salaperäinen pukin apuri lopulta katosi.... Pojistakin saatiin kiva kuva tonttulakeissaan!


Ja kuten aina, onnistuneen kuvan ottaminen meidän ikiliikkujista kävi helposti, ihanat kullannuput istua nököttivät kauniisti paikoillaan kun isi ja äiti pyysi...





... eli ei tosiaan!!! Noin 30 kuvaa joista kaksi hyvää, mutta parempi sekin kuin ei yhtään!

Jos käy niin, etten ehdi ennen joulua enää kirjoitella, niin toivotan sydämestäni teille kaikille blogissani vieraileville rauhallista ja tunnelmallista joulua! Toivon, että jouluna teillä kaikilla on aikaa rauhoittua rakkaimpienne kanssa, nauttia teidänlaisestanne joulusta, kuuluipa siihen sitten joulukinkku tai kinkkupizza, kuitenkin nauttien!

maanantai 12. joulukuuta 2011

Tonttuja, tonttuja!

Olimme sunnuntaina kaupungilla jouluostoksilla koko perheen voimin ja mukana oli myös Konstan Turun kummitäti joka oli luonamme kylässä. Noh, lopputulema oli se, että ainuttakaan lahjaa ei saatu hankittua naiset ne vain shoppaili  itselleen vaatteita. Masut saivat herkutella Bella Roman pizzoilla, olimme suunnitelleet menevämme Napoliin, mutta jouduimme jo napolin ovella toteamaan, että kahden pienen lapsen hermot eivät  kuunaan riittäisi niin pitkässä jonossa postailuun, kuin mitä pöydän saamiseksi Napolista olisi tarvinnut odottaa ravintolan ovella. Harmistuneina raavimme päitämme ja koska Tampere tietämyksemme on paljasjalkaisina Tamperelaisina niinkin heikko, ettemme tienneet Tampereella olevan toista kunnollista pizzeriaa, totesimme, että Bella Romasta nyt aivan varmasti saa pizzaa, sinne siis. Pizzat olivat herkulliset, joten ei haitannut vaikka lahjojen suhteen palattiin tyhjin käsin, masut olivat pullollaan!

Sokoksella ollessa mieheni oli kuunnellut ohi kulkevan äidin jutustelua lapsensa kanssa ja saimme tämän salakuuntelun seurauksena aivan loistavan strategian kaiken maailman tavarataloissa ennen joulua hiihtelevien joulupukkien varalle. Ohi kulkenut äiti oli selittänyt asiaa tivanneelle lapselleen, että ennen joulua tavarataloissa, kaupoissa, joulutoreilla ja -juhlissa näkyvät hahmot, joita monet lapset luulevat joulupukeiksi, ovat ihan oikeasti joulupukin vanhimpia apuritonttuja. Nämä apuritontut käyvät tervehtimässä lapsia ennen joulua ja tekevät samalla tuiki tärkeää tarkkailu työtään, kirjaten ylös ovatko lapset kiltisti myös muualla kuin kotona ja päiväkodissa. Kuinka nerokasta! Kannattaa siis selittää lapselleen että kaikki ennen aattoa silmissä viuhahtelevat wannabee joulupukit ovat tonttuja, jolloin ei sitten myöhemmin tarvitse selitellä, miksi aattona kylään tuleva joulpukki on tyysti eri näköinen kuin joulupukki pikkujoulujuhlassa! Kaikkea sitä kuulee ja samalla oppii!!!

Sain vihdoin kaivettua esiin joulukoristeet ja ensiksi paikoilleen laitettiin tietenkin äidin lempi tontut. Muiden koristeiden sijainnista voidaan antaa lasten päättää, mutta äidin lempparit, ne laitetaan paraatipaikoille! Olen aina rakastanut puisia Aarikan tonttuja. Niitä oli meillä alunperin kuusenkoriisteeksi käyviä roikkuvia tonttuja, joista osa istuu söpösti ikäänkuin keinussa. Vuosien varrella tonttuja on kerääntynyt meille muutama pöydällä pidettäväkin malli ja nyt hoksasin, että nuohan ovat kuin meidän perhe! Isillä kädessä takkapuita, äidillä pipari (varmaankin kärvähtänyt sellainen) ja juuri viimeviikon loppupuolella pojilla oli super hauskaa pihalla kun Oskari istui pulkassa ja Konsta kiskoi häntä eteenpäin kaikin voimin. Nyt pidän tontuistani entistäkin enemmän jos mahdollista!


Aarikan tonttuja lukuunottamatta pidän erityisen paljon kaikenlaisista tontuista, joilla on tonttulakki valahtanut salaperäisesti silmille. Joulu on taianomaista aikaa ja siksi mielestäni "kasvottomat" tontut säilyttävät joulun taian arvoituksellisuudellaan, lymyilemällä piilossa lakin reunana alla...


Uusi huonekuusi on vailla koristeita, sillä tuttavani, jolta aina kukkani ostan, kertoi, ettei joulukoristeiden painosta taipuneet oksat enää nouse ylös. Nyt onkin suunnitteilla hennon hennot silkkipaperista itse värkätyt lumihiutaleet kuusen oksille, kunhan kerkiän...


Takanreunan tontut ovat kukin vinossa suuntaansa, mikä tekee niistä hieman reissussa rähjääntyneet näköisiä, mutta ihania. Näitä Konsta ja Oskari kuljettelee ympäri asuntoa ja ne löytyvät aina mitä hassummista paikoista ja ovat vain äidin siivouksen jälkeen oikealla paikallaan....

Hiljaa hiipii joukko varpahillaan....


perjantai 9. joulukuuta 2011

Doll eyes? Hope not....

Vaikka kuuluukin sarjaan "lähes päivittäin kuunaamana", on minullakin silti muutamia sellaisia lemppari tuotteita, joita ilman kuontalon kohennus, eheytys, hehkeytys jne. toimenpiteistä ei tuli yhtään mitään. Yksi näistä tuotteista on pitkäaikainen ystäväni, Lancomen Hypnose mascara. Olemme olleet rakastavaisia jo vuosia ja joka kerta kun olen pihistellyt ja tehnyt syrjähypyn useimmiten nuukuuttani, olen juossut itkien takaisin tämän hintavan, mutta niiiiiiin ihanan ripsarin luokse. Viimeviikko oli täynnä juhlia ja taas totesin, että viimeisiä vetelee tämä ripsari purkki, ei kun uutta ostamaan.

Aikomuksenani oli ostaa se perus Hypnose, mutta Sokoksen tuote-esittelijä sai minut nappaamaan mukaani uutuus tuotteen, Lancome Hypnose Doll eyes. Öhh, Doll eyes? Se on minusta kyllä lähinnä pelottava nimi. Siitä tulee mieleen kaikki kauhuleffojen henkiin heräävät rimpsumekkoiset nuket, jotka hyökkäävät kimppuusi yön pimeinä hetkinä silmiään räpsytellen. No oli miten oli, olin varsin tyytyväinen ostokseeni, sillä joulun alla kaikki kosmetiikka myydään kauniissa lahjapakkauksissa ja tällä kertaa pakkaukseen oli sujautettu lisäksi rajauskynä ja silmämeikin poistoaine, samaan hintaan, kuin mitä irrallaan ostettuna pelkkä ripsiväri maksaisi. Kerrankin 34 euroa tästä ehosteesta ei tuntunut pahalta.




Vinkkini kuuluu siis, nyt kannattaa käydä ostamassa itselleenkin kosmetiikkaa, koska samaan rahaan saa aina joulun alla himppasen enmmän! Tänään lähden juhlimaan siskoni 30-vuotis synttäreitä ja uusi mascara pääsee testaukseen. Olen kaksi edellistä päivää metsästänyt rakkaalle siskolleni hienoa syntymäpäivälahjaa, halusin ostaa jotain speciaalia, koska sisko on minulle hyvin hyvin rakas. Vaikken löytänyt koko Tampereen kaupat koluttuani haluamaani, toivon todella, että lopulta valitsemani lahja on siskolleni mieluinen... Vihjeenä kerrottakoon, että paketissa on jotain sellaista, mitä tarvitaan lähes joka päivä, paketti on ainakin kaunis!


Viikonloppuna on tiedossa muutakin kivaa, kun mieheni veli perheineen järjestävät pikkujoulut! Vaikka suurin huomio keskittyykin lapsiin, voi siinä ohessa saa myös vanhemmat istua iltaa ja nauttia hyvästä seurasta ja ruoasta! Hyvää viikonloppua siis kaikille!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Äkäset joulushoppailijat....

..... jäisitte kotiinne! Ihan oikeasti.

Joulu tulee joka vuosi samaan aikaan, jouluaatto on 24.12, joka ikinen vuosi. Joillekkin ihmisille jo sana "joulu" aiheuttaa stressitason nousun jonnekkin aivan uusiin sfääreihin, eikä jouluostosten teko ole heille mikään nautinto. Yleensä ihmiset tuntevat itsensä jokseenkin hyvin, joten ihmettelenkin, miksi he eivät yksinkertaisesti jää kotiin jos eivät siedä kaupoissa, kauppakeskuksissa ja ostoskeskuksissa vallitsevaa kiirettä ja ruuhkaa? Jouluostokset voi tehdä vaikka jo heinäkuussa, kesäsunnuntaisin kun kaupoissa ei ole paljoakaan asiakkaita niin shoppailija saa ihan varmasti hyvää palvelua. Todennäköisesti nämä kaupoissa myyjille pahaa mieltä joulunalla aiheutttavat rähisijät tietävät jo kotona ostoksille lähtiessään, että kohta se vanne pään ympärillä alkaa kiristyä ja kun jalka livahtaa sisään kaupan ovesta, on piru irti.

Mikä siinä on, että pitää raivota sille vain työtään tekevälle kassatädille esimerkiksi jonkin tuotteen loppumisesta? Tai raivostua siitä, jos tavaratalon kodinkoneosastolle työskentelevä jouluapulainen ei osaa sanoa, onko kenkä osastolla vielä niitä tiettyjä tohveleita jäljellä? Missä niiden riehujien maalaisjärki on? Tässä pari päivää sitten oli Prismassa ja ladoin ruokatarvikkeita hihnalle, kun keski-ikäinen nainen tuli kysymään kassalta "Mistä tuolta kukkaosastolta minä voisin löytää näille kukille sitä virkistettä?". Kassa sanoi "En valitettavasti tiedä kun olen täällä sairaslomasijaisena, uskoisin että jossain siellä kukkaosastolla ne ovat, mutta voin....", nainen keskeytti ivallisesti "Juu, kyllä minäkin 56-vuotiaana tiedän että kukkavirkisteet myydään kukkaosastolla, kysyinkin missä siellä ja räpä räpä räpä räpä...." jatkui kärkäs motkotus nuorelle kassan tytölle. Kuvitteleeko ihmiset tosissaan, että kassantädin tietävät tuosta noin vain sanoa kaikkien myymälässä myytävien tuotteiden sijainnin, hinnan tai muun yksittäisen tuotetiedon kun heidän työtään on rahastaa kassalla ihmisten ostokset? Jestas sentään, että minua otti kassatytön puolesta päähän niin paljon, että päädyin sanomaan naiselle " Anteeksi nyt on minun vuoroni, teitä varmaan neuvotaan teidän vuorollanne!". Nainen häkeltyi, hiljentyi ja jäi odottamaan vuoroaan. Kun olin saanut ostokseni maksettua, toivotin kassaneidille hyvää ja rauhallista illanjatkoa sekä joulun aikaa, oikein kuuluvalla äänellä ja seurasin tilanteen kehittymistä pakatessani ostoksia kasseihin. 56-vuotias keski-ikäinen häirikkö oli odotellessaan rauhoittunut sen verran ettei enää kehdannut räyhätä tytölle, joka sanoi naiselle heti, että hän soittaa kukkaosastolle henkilökuntaa.

Kauppojen kassojen takana uurastaa uupumaton joukko työnraskaan raatajia, jotka saavat varmasti päivittäin osansa asiakkaiden joulustressistä kun pitkät jonot ensin kassalle ja sen jälkeen vielä paketointi pisteeseen saavat sanaiset arkut aukeamaan. Mutta antakaa nyt hyvät ihmiset kauppojen henkilökunnalle jonkinlainen työrauha!!! Valitettavan usein kaupassa riehuva, pahaa mieltä kylvävä asiakas on keski-ikäinen nainen ja ihan pakko on kyllä ihmetellä, että eikös siihen ikään mennessä pitäisi käytötapojen olla hyvinkin hallinnassa???



Itse pidänkaikesta jouluun liittyvästä, jo suurin osa joulunalla postilaatikkoon tupsahtavista mainoksistakin on mukavaa ajanvietettä. Jouluostoksien tekeminen on ihanaa ainakin silloin, kun tietää mitä kenellekkin haluaa ostaa, mutta jos on vielä vailla ideoita, on  kaupoissa mukavaa hypistellä tavaroita ja pohtia kenelle mitäkin ostaa. Avain onneen on, että tämän kaiken suorittaa hyvissä ajoin. Kaikkein äkäisimmä ärripurrit ilmestyvät kauppoihin yleensä jouluviikolla raivoamaan yksittäisten katalogi tuotteiden loppumisesta. Oh really? Pääsikö meiltä todellakin jo loppumaan tavara, jota mainostimme marraskuun puolivälissä???? Pakkoko on tulla kauppaan viimetipassa? Nopeat syövät hitaat ja on aika helppo hymyillä, kun on ostanut kaikki paketit pois päiväjärjestyksestä jo ennen jouluviikkoa! Silloin voi pyhittää koko jouluviikon vain kodin somistamiseen, pakettien paperoimiseen, glögin juomiseen, pipareiden ja suklaan mussuttamiseensekä tietenkin joulutunnelmaan virittäytymiseen vaikkapa hyvän joululevyn turvin!

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kuvausreissu

Viimeviikonlopun mökkireissulla sain toteutettua haikailemani valokuvausretken. Valoukuvaushan on parasta mahdollista puuhastelua ja ajanvietetttä, sitä tekisi mielellään enemmän kuin on aikaa. Niih, mitäs sitä silloin kuvataan, kun kaikki on ihan harmaata, maa on sateenjäljiltä mutainen ja rapainen ja harmaa, harmaa, harmaa... Noh onneksi aurinkokin pilkahti ja lätäköistä irtosi innovaatiota. Siispä, tässä kivoja lätäkkökuvia, hieman auringonlaskua pikseleinä ja mökin autotallin seinää vasten nojaileva ihana, vanha lasten fillari.



Vesilätäköistä aukesi tällä kertaa luonnon ikioma peili. Mielestäni hauskaa, joten tarkastelen tästä eteenpäin lätäkköjä ihan uudella innolla! Lätäköt tuottivat mylös suurta intoa Konstalle, joka kävi innoissaan hyppien läiskyttämässä vettä niistä jokaisessa!



Mökin autotallin pielessä nojaa sympaattinen, vanha lasten polkupyörä. Ehkä miekkonen fiksaa siitä pojille hyvän krossipyörän, kunhan oppivat polkemaan! En tiedä mikä fiksaatio minulla on tuota pyörää kohtaan, kun sitä on pakko kuvata joka kerta.


Oletteko muuten huomanneet, että kaikki tosi bloggaajat pitää joulukalenteria? Mikä poitti?  Mikä on paras joulukalenterikokemuksenne kautta aikojen? Minulla ei ole vielä joulukalenteria, ehkä hankin sellaisen jos jätätte hyviä vinkkejä tuonne kommenttiboxiin!


keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Keittiön komistus!

Hah, kerrankin hyvä tuuri. Notkuin taannoin Citarin ylipitkässä kassajonossa ja tapoin aikaa tutkimalla kukkapöydän tuotteita. Siinä käteeni osui Amarylliksen sipuli, josta sojotti vino kukkavana, 7,95€ tai jotain sinnepäin. Kuin ihmeenkaupalla silmäni osuivat sipulin muoviruukun koristeena olevan paperin juureen ja mikäs sieltä pilkottikaan, kaksi kukkavanaa lisää! Tämä on minun, vinoudesta viis!!! Ja kyllä kannatti sijoittaa:


Siis kolmen kukkavanan Amaryllis ja se on aivan upea! Täytyy vielä kaapata kaupasta jotakin heinää koristeeksi, jottei valkoinen muoviruukku näy. Tai ehkä vaan nykäisen sipulin pois suojaruukusta ja laitan betoniseen koristeruukkuun. Rakastan muuten Stockalta löytämiäni betoniruukkuja, parhaalta ne näyttävät kun niissä on jotain, mikä kukkii valkoisena!


tiistai 29. marraskuuta 2011

Kiire, kiire, kiire...

Huh, mikä viikko niin edessä kuin takanakinpäin! En tiedä että millä ajalla ehdin kirjoittaamaan, sillä nyt näyttää siltä, että joka päivälle on tekemistä, kiire, kiire, kiire! Onneksi takana on kiva mökkiviikonloppu ja joulun korkkaus, eli virallinen pikkujoulu!


Pikkujoulunahan viimeistään kuuluu nauttia ensimmäiset herkulliset glögit sekä jouluruoat ja niinhän me tehtiin! Glögi maistui kirpakan ulkoilun jälkeen mainiosti! Se on ihana tunne, kun poskia nipistelee ja varpaita kylmyys kipristelee ja samalla saa siemailla kuumaa glögiä rusinoilla ja manteleilla maustettuna. Omani oli alkoholitonta, mutta ilmeisesti viikonloppuna bongattiin myös uusi alkoholillinen suosikki!


Mieheni perheessä jouluruoalla herkutellaan jo ennen joulua, mutta mässäilyä kestää myös koko joulun ja uuden vuoden välisen ajan. Kinkkuja paistetaan koosta ja syöjien määrästä riippuen kaksi tai kolme ja muita jouluruokia on niin, että jääkaapinovi pitää sulkea jonkun pönkän avulla, ettei ovi ponnahda auki. Minun kotonani jouluruokia sydään, sanoisinko kohtuullisemmin, terveisiä vaan rakkaalle äidilleni, jonka vakio lausahdus jo joulupäivänä meidän perinteisesti isovanhemmille katetussa joulupöydässä lienee "Mä en siedä enää yhtään näitä jouluruokia". Pahinta mitä äidilleni voisi tästä päätellen tapahtua, olisi, jos hän joutuisi viettämään joskus joulun ja uudenvuoden välin, anoppini ja appiukkoni ruokittavana....

Oli miten oli, minuun jouluruoat uppoavat, tosin useimmin syön masuni täyteen alkupaloina nautittavista kaloista, laatikot kun eivät kuulu herkkulistalleni. Kotonani jätän suuren siivun masuun tilaa myös iiiihanalle paistille, se kruunaa jouluaterian, nautimpa sen sitten mummuni tai äitini pöydässä. Slurps, mehu herahti kielelle jo ajatuksestakin!



Yritän ehtiä laittamaan jossain kohtaa muutaman kuvan viikonlopun kuvaus reissulta, mutta saa nähdä milloin ehdin taas kirjoitella. Tämä viikko saattaa jäädä hieman hiljaiseksi täälläinternetin ihmeellisessä maailmassa, mutta paikataan sitten taas ensiviikolla!

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

La-la-lankalaukaisin!

Ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi, totesin kun perjantai-iltana mökillä isäntä antoi minulle käteen pikkuruisen paketin. "Ajattelin nyt tuoda sen samalla kun käytiin Konstan kanssa Verkkokaupassa", sanoi mieheni. Se oli Canonin lankalaukaisin, loistavaa! Olin joskus pari viikkoa sitten todennut, että tarvitsisin lankalaukaisijan valokuvausta helpottamaan ja uusia juttujen kokeiluun, ihanaa miekkoseni kun muistit pohdintani!


Ja mikä parasta, taivas oli illalla pilvetön ja miljoonat tähdet tuikkivat kirkkaina taivaalla, joten pääsin illalla lasten nukkumaan mentyä ottamaan pari testi kuvaa. Ulkona oli lähes myrskyisä tuuli, joten luulen että jalusta saattoi hieman heilua, kokeilut olivat silti mielestäni hyvin onnistuneet! Oltiin miekkosen kanssa aivan jäässä kun pääsimme sisälle mökkiin kameransäätö reissulta. Pikku pakkanen ei tunnu missään, mutta hyytävä tuuli meni kyllä luihin ja ytimiin. Ensin kuva lyhyemmällä valotusajalla vähän vajaa kolme minuuttia ja kuten kuvasta näkee, taivas oli täynnä pieniä kirkkaita tähtösiä:

Valotusaika 147s, f/3,5, ISO-200
Ja sitten sama kuva, kun jätettiin kameran ottamaan kuvaa tähtitaivaasta pidemmäksi aikaa ja menimme itse sisälle lämmittelemään. Kamera laulatti valoa kennolle lähes 25 minuuttia yksinään parkkipaikalla ja tulos oli seuraavanlainen:

Valotusaika 1479s, f/3,5, ISO-200
Siistiä, tämä onkin kiva lelu ja lisää kuvausmahdollisuuksia! Nyt vaan ideoimaan kuvausjuttuja ja maanantaina luolastoa kuvaamaan, sitä odotan innolla!

perjantai 25. marraskuuta 2011

Voihan pöllö!

Surkea ilma, totesimme aamulla ja päätimme siltä seisaalta lähteä kaupungissa käymään. Pitäisi käydä hakemassa Marimekosta minun Kurkistus mekko, joka oli ompelijalla lyhennettävänä, lisäksi pitäisi vaihtaa eilen Konstalle osamani auto paita yhtä kokoa suurempaan ja hakea Professorin korvatippoja Yliopiston apteekista. Lisäksi pitäisi käydä Polarn O. Pyretillä tuhlaamassa yksi alennuskuponki. Oletteko muuten huomanneet, että kupongit ovat kadonneet lähes kokonaan? Kupongit ovat sympaattisia, niitä irti repiessä tulee ihan mieleen 80-luku ja kahvitarjoukset. Tämän kupongin isäntä bongasi Liberon vaippapaketista, osta 30 eurolla Polarn O. Pyretin ekopuuvillavaatteita, saat 10 euroa alennusta, kiinni veti!

Loppujen lopuksi reissu oli oikea törsäys reissu. Mutta ihan sama, tein löydön joka todellakin  piristi tämän harmaan perjantain tuoden minulle iloa toivottavasti pitkäksi aikaa. Legginsit, nuo ihana massamuotituote, jotka toivottavasti ovat tulleet jäädäkseen, sillä en voisi elää ilman niitä. Olin bongannut Polarnilta kolme paitaa Oskarille ja yhdet housut, kuponki hyödynnetty ja vähän päällekkin. Nojailin lastenvaunuihin katsellen kuinka Konsta leikki junaradalla. En millään malttanut repiä poikaa irti leikistä tämän ollessa niin innoissaan junaradan tukkivaunuista. Silmäni osuivaat tyttöjen vaatehyllyyn ja menin hipelöimään kaunista tumnikaa, joka sopisi loistavaslti poikien serkkutytölle joululahjaksi, harmi kun en taaskaan tiedä kokoa.... Sitten karseeni siirtui viereiselle hyllylle ja...
-Voi kun on ihanat pöllö legginssit, miksei tälläisiä ihania värikkäitä juttuja tehdä aikuisille? sanoin ääneen.
- Minä ostin nuo itselleni kokoa 146/152 cm, eikä tehnyt edes tiukkaa mahtumisen suhteen, varmasti mahtuvat sinulle jos mahtuivat minullekkin! sanoi myyjä.
- Onks näissä palautusoikeus, kun en jaksais sovittaa?
- On, kaksi viikkoa! sanoi myyjä.
- Mä otan ne jos sitä kokoa löytyy!!! hihkuin.



Siis kuinka iloiseksi voi tulla yhdistä leggareista? No hyvin, hyvin iloiseksi. Varsinkin, kun ne olivat täydellisen kokoiset ja kaapista löytyi heti pari kotipaitaa, jotka passasivat loistavasti leggareiden kaveriksi! Olen jo pitkään ollut innoissani muodissa olevista pöllö-jutuista! Harmi vaan, että ne painottuvat ainakin omien havaintojeni mukaan koruihin, joita en juurikaan pidä, koska sellaista panssariketjua ei ole keksittykään joka ei menisi rikki poikien roikkuessa siinä.... Voihan pöllö, ne ovat niin pirtsakat!!!

Lindexiltä löytyi vihdoin Konstan kokoa niitä maan mainioita osta 3 maksa 2  plyyssihousuja (vai onkos ne nyt jotain velouria?), jotka voi pestä 60-asteessa ja rumpukuivata ja jotka ei mene miksikään vaikka niitä pesisi sata kertaa. Ja lisäksi kiva oloasu, jonka vetoketjullisessa takissa ei ole huppua, jolla ei pienten lasten vaatteista puhuttaessa ole mielestäni minkäänlaista funktiota, se jää aina ikäväksi runtuksi ulkoiluvaatteiden selkämys puolelle, eikä missään olosuhteissa korvaa esim pipoa..... Lindexin vaatteet on muutenkin hinta-laatusuhteeltaan parhaita mitä tiedän ja perus paidat ja housut ihanan värikkäitä!

Marimekolta 'jouduin' ostamaan Konstalle autopaidan, koska pakkohan minun oli hyödyntää sielläkin 15€ alennuskuponki, jonka sain ostaessani Kurkistus-tunikan. Kuponki kun oli voimassa taas vain siinä myymälässä ja vain määrätyn ajan... Hyvä tekosyy siis... Vitsi, tässä kuussa olen käyttänyt erilaisia kuponkeja enemmän kuin viiteen vuoteen yhteensä, hih! Tässä poikien vaatekasa:



Kun Oskari havaitsi, että äitillä on kamera kädessä ja lattialla on jotain tavallisesta poikkeavaa, lähti hän konttaamaan myrskyn raivolla kohti kuvaukseni kohteena olevia vaatteita! Ehkä noin sekunti ja kaikki asettelemani vaatteet olivat ympäriinsä kuin tornadon jäljiltä! Tämä on syy siihen, miksi yleensä kirjoittelen ja kuvailen poikien päikkäreiden aikaan, mutta tänään Oskari meni super aikaisin nukkumaan ja heräsi kesken blogiaskareiden! Väliäkös tuolla, uudet vaatteet tosin keräsin äkkiä pois meidän pikku terminaattorin hyppysistä!

Ihanaa ja iloista viikonloppua kaikille!

torstai 24. marraskuuta 2011

Karkkilakko, päivä 5

Eikä tee edes tiukkaa!!! Voin muuten vannoa, että jos en olisi karkinostolakoksi nimeämääni karkkilakkoa julkistanut täällä, en varmaan olisi pysynyt kaidalla tiellä! On se kumma, kuinka paljon siinä on voimaa, että tietää muiden tietävän omasta päätöksestään. Jos nyt astelisin sinne kaupan karkkihyllyvälikköön, niin joutuisin varmaan kurkistelemaan olkani yli koko ajan, että jäänköhän kiinni tästä! Nyt kun päätös tuli tehtyä, niin ei ole käynyt mielessäkään että ostaisin karkkia. Herkutteluun viittaavat lipsahdukset tällä viikolla:
- Maanantaina Arnoldsin donitsi anoppilassa kahffe kupposen kaveriksi
- Tiistaina yksi suklaakonvehti
Isäntä tosiaan tuki avuliaasti lakkoani tiistai-iltana ja mässäsi konvehteja sohvalla. Pakko oli ottaa yksi kun asia esitettiin seuraavasti: Hei, täällä on näitä sun lemppareita, joissa on valdelmaa sisällä, otatko yhden? Thank you for your support my love! Mutta eihän tuo nyt ole lainkaan paha tulos näin ensimmäisen viiden päivän saldoksi!

Tosin tällä viikolla käytän sen yhden lipsahduksen optioni aivan varmasti, sillä mökille on kiva ottaa mukaan aina jotain pientä ja herkullista. Ai että, että mitäkönhän namuja sinne karkkipussin pohjalle sujahtaa mökkireissua varten. No ne samat vakkari namit tietty! Nyt kun ei ole viikolla ostanut, eikä juurikaan syönyt karkkia, niin viikonloppupussi tuntuu varsin oikeutetulta hankinnalta. Otan pussin viikonloppuna mukaan aina kun lähden ulos valokuvaamaan. Toivon siis anopilta ymmärrystä harrastustani kohtaan lapsenvahtina olemisen muodossa, saas nähdä miten käy!

Kävin maanantaina kuvaamassa Tamperetta (taas). Tälläkertaa sain kuvata kaupunkia Ilves hotellin penthousesta käsin, siellä on kokolailla makeat saunatilat, joista näkee yli koko keskustan. Kuvaus keli oli taas kehno, sumusadetta oli ilmassa, mutta tuulta ei juuri nimeksikään, joten m-realin savusumu leijaili Ipan ympärillä kuin syntistä seuraava savu. Maisemakuvat eivät ottaneet onnistuakeen, mielestäni viuhahduskuvat liikenteestä olivat hauskempia...



Saattaapi olla, että päästään mestoille uudestaan talvella, toivoa sopii, että taivas olisi tuolloin pilvetön ja tuuli veisi m-realin vesihöyryt Lielahteen päin!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kerhoilua

Konstalla oli tänään ensimmäinenkerho päivä. Olin luottavainen Konstan reippauden suhteen, se miten Konsta kohtaisi muut lapsia kun en ole vahtimassa, se minua jännitti. Olin varautunut jäämään Oskarin kanssa Konstan henkiseksi tueksi ensimmäisellä kertaa, jatkossa Antti veisi Konstan aamulla ja minä hakisin hänet pikkuveljen kanssa päivällä. Astuimme sisään kerhotilaan, joka vaikutti varsin mukavalta. Kyykistyin ja sanoin Konstalle "Sinä voit nyt mennä leikkimään ja äiti ja Oskari tulee sitten hakemaan sinut kun kerho loppuu". Silmäiltyään hetken kerhotilaa ja todettuaan, että täällä on kavereita ja leluja, Konsta käveli lajitovereidensa luokse pikkuatuo kopalle ja PUFF, äiti katosi mielestä kuin taikasauvan iskusta. Lähdimme siis Oskarin kanssa ulkoilemaan lähistölle siltä varalta että kerhon ohjaaja soittaisi että tulkaahan hakemaan tämä hulivili pois täältä.

Hassua, miten se tunne tui nyt jo. Olin ajatellut, että tutustuisin tämän sorttisiin uusiin tunteisiin vasta kun pojat menevät päiväkotiin. Se tunne, kun poika marssi määrätietoisesti ja intoa uhkuen toisten lasten luo ja äidin olemassaolo unohtui silmänräpäyksessä, hyvä kun malttoi heiluttaa minulle ennen kun painoin oven kiinni. Se tunne oli jotenkin tyhjentävä. Muutaman sekunnin ajan oli vaikeaa hyväksyä, että esikoiseni on jo reipas pieni poika ja niin itsenäinen yksilö, että voi ilman epäilyksen häivää jäädä yksinään uuteen tilanteeseen. Sitten tunne muuttui. Yhtäkkiä olinkin ylpeä. Ajattelin, että olen varmaan tehnyt jotain oikein kun poika jäi vieraan hoitoon luottaen siihen että äiti tulee vähän ajan päästä hakemaan kun on kerran luvannut. Hirveämpää minun olisi ollut jättää itkevä, vastahakoinen lapsi kerhoon. Olimme edeltävän viikon ikana käyneet useasti läpi sen, mitä tapahtuu kun mennään kerhoon, koska pienelle lapselle on hyvä käydä läpi uudenlaisia tilanteita jo etukäteen, jotta lapsi tietää miten tulee tapahtumaan; Isi vie sinut aamulla kerhoon, jonne sinä jäät leikkimään ja puuhastelemaan toisten lasten kanssa, sitten äiti tulee sinut hakemaan kotiin.

Luulen, että Konstan kohdalla kerhoon ja tulevaisuudessa päiväkotiin jättäminen on helpompaa kuin Oskarin. Konsta on 2,5 vuotias aloittaessaan päiväkodin ja selkeästi kaipaa jo toisten lasten seuraa ja runsaasti aktiviteetteja. Ryhmässä touhuaminen on pojalle erityisen mieleistä, vaikkakin leikit ovat vielä yksin touhuamista. Oskarin kohdalla irtipäästämisen tuska tulee olemaan varmasti suuri, koska pienokainen on vielä niin pieni. Minua huolettaa jo etukäteen, miten Oskari pärjää muiden hoidossa, niin avuton vielä, ei osaa syödä itse, ei osaa kävellä, ei osaa puhua, ei osaa sitä eikä osaa tätä. Sydäntä särkee, kun joutuu laittamaan niin pienen lapsen hoitoon, mitä jos hän sanoo ensimmäisen sanansa tarhantädille tai näyttää hänelle ensimmäisen askeleensa? Mitä jos tarhantäti huomaa ensimmäisen hampaa puhjennen enne minua? Noh, on siellä pienemmätkin hyvin pärjänneet ja itseppähän valintani tein ja otin uuden työn vastaan, jos olisin pitänyt vanhan työni, olisin voinut jäädä vielä hoitovapaille, mutta nyt minua odottaa uudet haasteet työelämässä......... Silti, nyyh. Mutta en aio kyllä viettää loppua kotona olo aikaa murehtimalla tulevaa, vaan aion ottaa tästä ajasta kaiken ilon irti, vielä kun saan nauttia lapsista twenty-four-seven!


Noh, kerhoilu oli ihan menestys alusta loppuun asti. Kun kerho päättyi, oli Konsta ilahtunut nähdessään minut ja Oskarin, mutta selvästi kaksi ja puoli tuntia toisten lasten seurassa oli väsyttänyt pojan totaalisesti. Kotiin tuomisina poika oli koristellut kerhossa lumihiutaleen!!! Voi kuinka ihana se on, siitä tuli äidin aarre! Laitoinkin sen heti mustalle pahville, jotta se erottuu paremmin! Hiutaleen oli leikannut kerhotäti ja lapset olivat saaneet liimata hileet itse. Voin vain kuvitella sitä ympäriinsä leijaillutta hileiden määrää, kun pienet kätöset on ripotellut hilettä tähtösen päälle. Kerhotätikin on saanut varmaan melkoisen bling bling lookin loppupäiväksi. Mutta se oli Konstan ensimmäinen kerho askartelu, joten ajattelin laittaa hienon hiutaleen muistoksi kehyksiin. Siihen asti kun ehdin kehyskaupoille, hiutale saa ilahduttaa meitä jääkaapinovessa.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Nyt saa luvan riittäää!

Jouluun asti, ja tästä pidetään kiinni kynsin ja hampain! En astu sinne jalallanikaan, itse asiassa kierrän sen Prisman karkkihyllyvälin hyvin kaukaa. En edes nuuhkaise sinne päin!  Jouluun asti on karkin osto lakko! Huomatkaa kuinka helpolla päästän itseni, saan kuitenkin syödä karkkia jos joku muu sitä minulle tarjoaa, heh! Ja ihan tiedoksi, että tällä hetkellä laatikosta ei löydy kuin pussillinen purkkaa, sisu aski ja Konsta elokuussa synttärilahjaksi sadut kettukarkit, joten ei, en ole hamstrannut valmiiksi kuukauden karkkeja laatikkoon. Jokatapauksessa, nauran päin herra Candy Kingin naamaa seitsemänä päivänä viikossa jouluun asti ja pierut saa myös herra Fazer ja hänen suklaalevy arsenaalinsa! Selätän teistä kumman tahansa ihan milloin vaan jos uskallatte edes vihjata minulle olemassa olostanne, eikun kehään vaan ja matsi päälle.

Olin muuten jo ihan päättänyt, että tämä minun paluu entiseen, lähes karkittomaan elämään kävisi helposti, kunnes piipahdin täällä! Kiitos vaan Eeru, pidän haasteista. Pystyin jo haistamaan nenussani ainakin tuon jumalaisen vadelmaisen valkoisensuklaan ja minttuisen tummansuklaan, nam nam ja nam... Huoh, tästä tulee niin vaikeaa!

En siis syönyt ennen karkkia juuri ollenkaan. Lähes kaikki makeiset homehtui laatikossa pitkälle yli parasta ennen päivän kunnes päätyivät roskikseen. Sitten tulin raskaaksi ja kun en ollut enää raskaana niin imetin Konstaa ja kun lopetin imettämisen, aloin odottaa Oskaria ja kun en enää ollut raskaana niin imetin ja sitten vaikka imetän vieläkin niin noiden vesseleiden kanssa joskus niin kiire, että suklaalla voi kevyesti korvata ihan kokonaisen ateria ja.... Tekosyitä toisensa perään (vaikkakin raskauden ja imetyksen aikainen lisääntynyt energian tarve selittääkin lisääntyneen suklaan himon). Niin ja ihan turha kenenkään tulla kertomaan että raskausaikainen lisääntynyt energian tarve voidaan kattaa yhdellä voileivällä päivässä, ei ainakaan meillä! Pahinta on se, että karkin himo on jäänyt pahasti päälle, joten ajattelin tehdä irtioton. Olen koukussa sokeriin, siispä vieroitushoito alkakoon. Jos onnistun jouluun asti, voin hyvällä omallatunnolla aloittaa jouluna konvehtien mässäilyn ja tehdä karkkilakon sitten taas uudenvuoden lupauksena, joten hommahan pysyy hanskassa ihan itsekseen!

No okei, koska mikään ei ole niin inhimillistä kuin omien sanojen syöminen, niin... Kerran viikossa sallitaan yksi lipsahdus. Viikonloppuna ehkä perjantaina tai ehkä lauantaina fiiliksestä riippuan, vietän herkkupäivää. Jos ei tee tiukkaa niin kierrän karkkivälin silloinkin, mutta sallin itselleni yhden makean lipsahduksen, yhden pienen sokerihumalan viikossa hyvällä omalla tunnolla, jos siltä tuntuu. Eikä tässä nyt ihan niin kovista aineista puhuta kummiskaan, etteikö voisi kerran viikossa herkutella. Mutta arkisin en osta karkkia vaan syön ihan kunnon ruokaa nälkääni!

Ps. Haastan kaikki päivittäin karkkipussia rapistelevat mukaan ostolakkoon!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Viikon pöperö a la Noora

Ruoan laitto on helppoa. Luovaa. Se ei ole lainkaan vakavaa. Ja maistelu on sen paras osuus. Ja ai niin, aina voi soveltaa, jos nyt vaikka olet unohtanut ostaa jonkun tärkeän aineen, niin korvaa se jollakin muulla!

Näihin joka kokkiohjelman mantroihin uskoen tartuin taas kaupassa jauheliha pakettiin. Ajattelin, että jospa kerrankin tekisin jotain ihan omasta päästä, laittaisin vuokaan sitä mistä tykkään ja maustaisin lemppari mausteilla. Jauheliha tuntui tähän kokeiluun turvalliselta vaihtoehdolta ja koska Konsta pitää kaikesta mikä on tehty jauhelihasta, palvelisi vaihtoehto meitä kaikkia. Kyllä minä siihen pystyn! Hittoon kaikki loraukset, ripaukset, nokareet ja muut maailman epämääräisimmät mittayksiköt, joita SI-järjestelmä ei tunne, mutta kaikki kokkikoulun käyneet kylläkin. Ostoskoriin hieman valkosipulia, sipulia, kesäkurpitsaa, tomaattia, tomaattimurskaa ja pakasteesta perunasuikaleita, sillä en todellakaan aio itse kuoria ja suikaloida perunoita kokeiluluontoisessa kokkauskokeilussa! Aion tehdä peruna-jauheliha kesäkurpitsa-tomaatti vuokaa! Kotiin päästyä tökkäsin jauhelihan jääkaappiin, se saisi levätä yön yli ennen kohtalokasta torstai kokkailua!

Sanottakoon jo nyt, että ruoanlaitostani ei olisi tullut yhtään mitään, ellei rakas siskoni olisi tullut kylään. Tämä minun kokeiluluontoinen ruokani, jonka aioin valmistaa tuosta noin vain sujuvasti ilman reseptiä vaati noin kaksikymmentä neuvon kysymistä siskoltani, ainakin viisi totaalista uskon menetystä omiin kokkitaitoihini, monta epätoivon hetkeä kun suurta eroahdistusta kärsivä Oskari heräsi kesken kokkailujen päiväunilta ja roikkui puntissani loppuajan haluten syliin. Ruoan piti syntyä käden käänteessä, tuhersin vuokaa ainakin tunnin ellen kauemminkin.

Perunasuikaleet ja kesäkurpitset sulassa sovussa samassa vuoassa....

Jauheliha-tomaattimurska-tomaatti kastike maustettuna suolalla, pippurilla, 
oreganolla ja basilikalla....

 Kerroksittain vuokaan ladottuna peruna ja kesäkurpitsa viipaleita sekä 
jauheliha-tomaattikastiketta ja päälle juustoraastetta...

Ja kuten aina, matkani kokkailujen ihmeelliseen maailmaan oli täynnä muuttujia. Aloin viime metreillä ennen uuniin laittoa epäillä vuokani mehevyyttä, marisin epätoivon vallassa että "Miks mä en ikinä onnistu näissä jutuissa? Jos joku vielä sanoo mulle kerrankin et älä ota tätä niin vakavasti niin mä hermostun ihan lopullisesti näihin köökki hommiin!!!", antoi siskoni näppärän neuvon että kaada purkki ruokakermaa siihen päälle. Mitääh??? En ollut kyllä ajatellut et laittaisin, voiks niin tehdä vielä tässäkin vaiheessa??? No voi, kuulemma. No ei muuta kun siihen sitten päälle vaan lorotin kaapista löytyneen tötsän kolmen juuston ruokakermaa, onneksi.


Loppujen lopuksi vuoasta tuli tosi hyvää ja maistuvaa. Minä tykkäsin, Konsta tykkäsi ja Antti tykkäsi, joten se palveli tarkoitustaan mainiosti. Kyllä se silti syö naista, että kun kerran päättää, että nyt rohkeasti vain kokeilemaan jotain uutta, tällä kertaa en ressaa, hyvä siitä tulee, niin se lopputulos on ihan kauheen draaman takana! Oli sen sortin hell's kitchen taas käynnissä, että ihan taatusti teen seuraavan arkiruoan reseptistä!