keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Äkäset joulushoppailijat....

..... jäisitte kotiinne! Ihan oikeasti.

Joulu tulee joka vuosi samaan aikaan, jouluaatto on 24.12, joka ikinen vuosi. Joillekkin ihmisille jo sana "joulu" aiheuttaa stressitason nousun jonnekkin aivan uusiin sfääreihin, eikä jouluostosten teko ole heille mikään nautinto. Yleensä ihmiset tuntevat itsensä jokseenkin hyvin, joten ihmettelenkin, miksi he eivät yksinkertaisesti jää kotiin jos eivät siedä kaupoissa, kauppakeskuksissa ja ostoskeskuksissa vallitsevaa kiirettä ja ruuhkaa? Jouluostokset voi tehdä vaikka jo heinäkuussa, kesäsunnuntaisin kun kaupoissa ei ole paljoakaan asiakkaita niin shoppailija saa ihan varmasti hyvää palvelua. Todennäköisesti nämä kaupoissa myyjille pahaa mieltä joulunalla aiheutttavat rähisijät tietävät jo kotona ostoksille lähtiessään, että kohta se vanne pään ympärillä alkaa kiristyä ja kun jalka livahtaa sisään kaupan ovesta, on piru irti.

Mikä siinä on, että pitää raivota sille vain työtään tekevälle kassatädille esimerkiksi jonkin tuotteen loppumisesta? Tai raivostua siitä, jos tavaratalon kodinkoneosastolle työskentelevä jouluapulainen ei osaa sanoa, onko kenkä osastolla vielä niitä tiettyjä tohveleita jäljellä? Missä niiden riehujien maalaisjärki on? Tässä pari päivää sitten oli Prismassa ja ladoin ruokatarvikkeita hihnalle, kun keski-ikäinen nainen tuli kysymään kassalta "Mistä tuolta kukkaosastolta minä voisin löytää näille kukille sitä virkistettä?". Kassa sanoi "En valitettavasti tiedä kun olen täällä sairaslomasijaisena, uskoisin että jossain siellä kukkaosastolla ne ovat, mutta voin....", nainen keskeytti ivallisesti "Juu, kyllä minäkin 56-vuotiaana tiedän että kukkavirkisteet myydään kukkaosastolla, kysyinkin missä siellä ja räpä räpä räpä räpä...." jatkui kärkäs motkotus nuorelle kassan tytölle. Kuvitteleeko ihmiset tosissaan, että kassantädin tietävät tuosta noin vain sanoa kaikkien myymälässä myytävien tuotteiden sijainnin, hinnan tai muun yksittäisen tuotetiedon kun heidän työtään on rahastaa kassalla ihmisten ostokset? Jestas sentään, että minua otti kassatytön puolesta päähän niin paljon, että päädyin sanomaan naiselle " Anteeksi nyt on minun vuoroni, teitä varmaan neuvotaan teidän vuorollanne!". Nainen häkeltyi, hiljentyi ja jäi odottamaan vuoroaan. Kun olin saanut ostokseni maksettua, toivotin kassaneidille hyvää ja rauhallista illanjatkoa sekä joulun aikaa, oikein kuuluvalla äänellä ja seurasin tilanteen kehittymistä pakatessani ostoksia kasseihin. 56-vuotias keski-ikäinen häirikkö oli odotellessaan rauhoittunut sen verran ettei enää kehdannut räyhätä tytölle, joka sanoi naiselle heti, että hän soittaa kukkaosastolle henkilökuntaa.

Kauppojen kassojen takana uurastaa uupumaton joukko työnraskaan raatajia, jotka saavat varmasti päivittäin osansa asiakkaiden joulustressistä kun pitkät jonot ensin kassalle ja sen jälkeen vielä paketointi pisteeseen saavat sanaiset arkut aukeamaan. Mutta antakaa nyt hyvät ihmiset kauppojen henkilökunnalle jonkinlainen työrauha!!! Valitettavan usein kaupassa riehuva, pahaa mieltä kylvävä asiakas on keski-ikäinen nainen ja ihan pakko on kyllä ihmetellä, että eikös siihen ikään mennessä pitäisi käytötapojen olla hyvinkin hallinnassa???



Itse pidänkaikesta jouluun liittyvästä, jo suurin osa joulunalla postilaatikkoon tupsahtavista mainoksistakin on mukavaa ajanvietettä. Jouluostoksien tekeminen on ihanaa ainakin silloin, kun tietää mitä kenellekkin haluaa ostaa, mutta jos on vielä vailla ideoita, on  kaupoissa mukavaa hypistellä tavaroita ja pohtia kenelle mitäkin ostaa. Avain onneen on, että tämän kaiken suorittaa hyvissä ajoin. Kaikkein äkäisimmä ärripurrit ilmestyvät kauppoihin yleensä jouluviikolla raivoamaan yksittäisten katalogi tuotteiden loppumisesta. Oh really? Pääsikö meiltä todellakin jo loppumaan tavara, jota mainostimme marraskuun puolivälissä???? Pakkoko on tulla kauppaan viimetipassa? Nopeat syövät hitaat ja on aika helppo hymyillä, kun on ostanut kaikki paketit pois päiväjärjestyksestä jo ennen jouluviikkoa! Silloin voi pyhittää koko jouluviikon vain kodin somistamiseen, pakettien paperoimiseen, glögin juomiseen, pipareiden ja suklaan mussuttamiseensekä tietenkin joulutunnelmaan virittäytymiseen vaikkapa hyvän joululevyn turvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti