keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kutsuja pukkaa!

En tiedä teistä, mutta itse pidän kotikutsuista. Monesti tosiasia on se, että itse kutsut ovat yhdentekevät, vaikka lähes aina jotain käteen jääkin, sen  ydinasian eli ystävien kokoontumisen rinnalla. Ihaninta kutsuissa on  kaffehetki ystävien kesken ja kuulumisien vaihtaminen.... Eli kaikki muu kuin se itse esiteltävä tuote. Muistan hyvin äidin emännöimät Oriflame ja Tupperware kutsut joskus 90-luvun alussa, nauravia äidin tuttavia tupa täynnä, itse tosin en ollut varteenotettava asiakas tuolloin. Aikuisella iällä olen osallistunut Tupperware-, Friendtex-, Me&I- ja jopa eräissä polttareissa seksivälinekutsuille ja lisäksi olen saanut kutsun kynttiläkutsuille ja muistaakseni myös maustekutsuille, joihin en kuitenkaan osallistunut. Kutsujen onnistuminen noin niinkuin myynnin näkökulmasta on toki myyjästä kiinni, mutta jos ystävä porukka on hyvä, on tunnelma varmasti taattu.

Tänään on tiedossa siivousta, hieman suolaisen leivontaa ja ehkä makeankin. Maku.fi:stä löytyy muuten suussa sulavan ja älyttömän helpon mutakakun ohje. Tuolla ohjeella jopa minä onnistun... Vaikkakin, vannomatta paras! 

Mutakakku pala lautasella


Huomenna tulee toivottavasti tupa täyteen ystäviä, lapsia ja aikuisia kun pidämme siskoni kanssa Me&I kutsut. Ihanaa nähdä ystäviä pitkästä aikaa! 




Pojille olen kaavaillut Me&I mallistosta ihania kuvassa näkyviä oransseja ja ruskeita canvaspantseja kevääksi, saa nähdä millaiset housut ovat ihan oikeasti kun huomenna pääsee niitä hypeltelemään!




perjantai 22. helmikuuta 2013

Odotettu lähetys piristi perjantain!

Pitkän jahkailun jälkeen päätin sitten hankkia ne. 
Kokeilin monia erilaisia Helsingissä ollessani enkä löytänyt yksilöitä jotka olisivat olleet sekä hyvän näköiset että hyvän tuntuiset. Sitten sain vinkin yhdestä mun lemppari blogista Lilou's Crush. Mutta vieläkin venkoilin pääni sisällä, että tilaanko vaiko enkö. Ja sitten päätin että ihan sama, olkoon. Tilataan ja katsotaan sitten mitä tuleman pitää.
Tänään ne tuli, mun ikiomat Ashit!









Ja voih, ne ovat niin hyvät jalkaan ja jos ne nyt sittten jonkun mielestä on "teinit" niin olkoon sitten niin. Olen todella tyytyväinen hankintaani. Toisena vaihtoehtona oli Guessin vastaavat, mutta koske ne eivät todistetusti olleet hyvät jalassa, totean että teinpä hyvän hankinnan!

Ihanaa viikonloppua kaikille!


keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ihanat illat

Meidän pojista esikoinen on se, joka tulee joka yö isin ja äitin kainaloon köllimään. Juniori puolestaan on se itsenäinen jääräpää; Hän nukkuu tasan siellä missä itse haluaa. Toissayönä Oskaria itketti ja mies haki pojan väliimme. Oskari suuttui! Siis ihan oikeasti, veti herneen sijasta koko hernepalon nenäänsä siksi, että häntä mentiin tuosta noin vain siirtelemään. Pikkumies venkuroi itsensä pois kainalosta ja lähti konttaamaan dramaattisesti nyyhkyttäen takaisin omaan sänkyynsä naapuri huoneeseen. Tilanteen hupaisuutta lisäsi se, että yleensä Oskari juoksee joka paikkaan ja nyt hän valitsi kontata??? Kävelin perässä ja katsoin kun pienokainen kipusi sänkyynsä ja simahti kuin kynttilä myrskyssä samalla sekunnilla kun painoi pään tyynyynsä. Tilanne oli koominen ja hellyttävä ja jäin pohtimaan että mahtoiko Oskari edes olla hereillä vai tapahtuiko koko tilanne unimaailmoissa….

Meillä ollaan melko höveleitä ostamaan lapsille kirjoja. Joskus tulee hankittua joku floppi, jota kukaan ei halua lukea toista kertaa, mutta esim. Richard Scarryt toimii aina. Pitkään on harmittanut se, että usein luetaan satuja, vaikka selvästi Oskarille pitäisi lukea vielä yksinkertaisempia juttuja. Niinpä mentiin maanantaina neuvolan jälkeen Oskarin kanssa kirjaostoksille. Ostoskoriin tiensä löysi  kaksi Pete ja Pulmu kirjaa. Nyt ne ovat ehdottomat lempparit molemmille pojille ja niitä on luettu monta kertaa illassa! Konstan mielestä etenkin ”Lätäkkö lattialla” on erityisen hauska!


Ystävä auttaaLätäkkö lattialla

Kirjoja myy "pienehköllä" hintaerolla Prisma 5,95€ ja Adlibris.com 11,90€...

Eilen illalla luin pojille iltasadun meidän vanhempien sängyssä ja saivat kultamussukat nukahtaa sinne, kun isi oli vielä töissä. Isukki kantoi uinuvat lapsoset omiin sänkyihin tultuaan kotiin. Katselimme vielä jotain hömppää telkusta kun alkoi kuulua pienten jalkojen töminää. Kohta oven raosta kurkisti pienen miehen isot silmät. Kun kurkkija varmistui siitä että isi jä äiti köllöttelee sängyssä, marssi hän määrätietoisesti meidän väliin, pienimpään tarjolla olevaan rakoon, painoi pään kainaloon ja nukahti. Muutaman kerran pienen käsi haparoi ikään kuin varmistamassa, että toiselta puolelta löytyi äidin keho ja toiselta puolelta isin. Tilanteesta hauskan teki se, että Oskari oli selvästi havahtunut siihen, että hänet oli siirretty eri paikkaan kuin mihin hän oli nukahtanut. Toissaöiseen nähden tilanne kääntyi päälaelleen kun pikkuherra jälleen valitsi itse missä aikoi nukkua ja palasi meidän sänkyyn. Äidin sydän puolestaan oli pakahtua onnesta, kun Oskari ensimmäistä kertaa elämässään tuli itse äidin ja isin väliin. Mikään ei ole ihanampaa kuin kuunnella hentoa tuhinaa ja pitää pientä ihmistä kainalossa. Siinä me miehen kanssa fiilisteltiin meidän pientä ihmettä, se oli taas yksi niitä elämän pieniä parhaita hetkiä! Ja pari tuntia myöhemmin kömpi väliimme se meidän isompi ihme. Siinä me pötköteltiin ja nähtiin unia, kaikki yhdessä, kylki kyljessä.

Maanantaina neuvolassa se taas iski. Pienokaiseni oli kasvanut alle kolme kiloisesta vauvasta 15 kiloiseksi pojan aluksi. Aika kuluu nopaesti, liian nopeasti. Arvokkainta elämässä todellakin on nyt pysähtymisen taito. Downshiftaus. Se, että rauhoittuu nauttimaan niistä pienistä ihanista asioista, jotka oikeasti ovat tärkeitä tässä hetkessä!





tiistai 19. helmikuuta 2013

Sisustusvimmaa




Kävin korjaamassa Stockalta talteen neljä Frandsenin Ball valaisinta, kaksi keltaista ja kaksi turkoosia. Pojat saa turkoosit lamput ja lamppuihin passelista sopivat tyynynpäälliset (ylläri ylläri) Marimekon Jakari kankaasta! Me saadaan isännän kanssa puolestamme keltaiset yölamput ja jotain snadisti hillitympää päiväpeiton päälle, mahdollisesti räsymatto kankaasta tehdyt tyynynpäälliset tai ehkä jostain muusta. Saapa nähdä kuinka käy.

En taas pysty yhtään sanomaan miksi olen hullaantunut noihin robotteihin, mutta toisaalta ne on juuri passeleita meidän iloisille pikkumiehille ja melko ajattomiakin. Jännityksellä odotan, mikä on lopputulos kun pitää sisustaa rakennusaikaiseen asumukseen yhteinen makuuhuone koko perheelle.... Tässä asiassa mennään kylläkin lasten ehdoilla, me ei miekkosen kanssa tarvita muuta kun sähkö ja loppu tila jätetään poikien leluille ja leikeille!




tiistai 5. helmikuuta 2013

Omituinen kohtaaminen

Minulla oli joskus opiskeluaikoina hyvä ystävä. Ystävyytemme ei koskaan yltänyt kovin syvälliselle tasolle, mutta ei kaikkien ystävyyksien tarvitsekkaan. Olimme koulussa kuin paita ja peppu, ainakin minun ymmärrykseni mukaan, mutta emme koskaan pitäneet yhteyttä esimerkiksi kesäloman aikana, joka yliopistomaailmassa kestää kuitenkin toukokuun alusta syyskuun alkuun. Ystävyytemme perustui jollakin hassulla tavalla opiskeluun ja ystävyytemme päättyi epämääräisissä olosuhteissa loppukesällä 2005 kun kerroin puhelimessa vaihtavani koulua. Tämän jälkeen emme ole puhuneet toisillemme, eikä polkumme ole muussakaan muodossa kohdanneet.

Olin viikonloppuna shoppailemassa, lapset oli anopilla ja minulla oli kerrankin kiireettömästi aikaa itselleni. Tavoitteena oli löytää itselle housut ja Oskarille syntymäpäivälahja. Kiertelin ja kaartelin rauhassa ympäri Stockmannin käytäviä ja huomasin, että tuossahan niitä on, kanta-asiakastarjouksessa olevia Frandsenin Ball-seinävalaisimia, jotka olin päättänyt ostaa pojille yölampuiksi. Voih, ne ovat niin ihanan retrot (vai kuitenkin kasarit?) ja niitä saa ihanissa väreissä, että en edes osaa päättää minkä väriset valitsisin! Kuvat Stockmann.com.





Oli miten oli, lamppujen vieressä myytiin myös Vitran pientä Uten.Siloa ja vilkaisin sitäkin nopeasti. "Onneksi itse päädyin ostamaan aikanaan kyseisestä lokerikosta sen isomman version", ajattelin. Huomasin tutun näköisen hahmon vieressäni, henkilön nimeä en saanut mieleeni. Huomioni kiinnittyi kuitenikin tämän puolitutun hahmon takana lymyilevään toiseen henkilöön, jonka kasvoja en nähnyt. Hassun oloinen tilanne ja käännyin vielä uudestaan katsomaan. Silloin katseemme kohtasivat.

Sekunnin sadasosan olin iloinen ja tervehdin vanhaa ystävääni. Vanha ystäväni katsoi minuun päin kauhistuneen näköisenä, sain takaisin hyvin vaivaantuneen tervehdyksen. Samassa sekunnin sadasosassa tajusin, että hän yritti piileskellä minua ystävänsä varjossa. Kauhistunut katse johtui siitä, että hän "jäi kiinni". Kun tajusin tilanteen, käänsin katseeni ja kävelin häkeltyneenä pois. Minua alkoi naurattaa, aivan valtavasti. Miten on mahdollista, että aikuinen ihminen piileskelee toisen varjossa, jotta välttyisi kohtaamasta vanhaa tuttuvaa? Jatkoin ostoksiani suuresti huvittuneena tilanteen kankeudesta ja vaivaantuneisuudesta. Uskomatonta miten ihmisten väliset suhteet muuttavat muotoaan. Olisinko voinut itse hoitaa tilanteen vähän sivistyneemmin kuin kävelemällä pois? Ehkä olisinkin, mutta pakko kuitenkin sonoa, että ratkaisuni sopi vallan mainiosti tilanteeseen, joka surkeudessaan oli yhtäaikaa nolo ja koominen

Ystävyytemme päättymiseen ei mielestäni liittynyt minkäänlaista draamaa. Otimme jopa taannoin lyhyesti facebookin kautta yhteyttä toisiimme kuulumisten vaihdon merkeissä. Se oikeastaan tekee tilanteesta entistä omintakeisemman, koska olisin tuon yhteydenoton kuvitellut jotenkin rikkoneen sen hiljaiselon muurin, joka välillämme oli lähes seitsemän vuotta.

Kuten olen ennenkin sanonut elämän varrella ihmisellä on erilaisia ihmissuhteita, erilaisia ystävyyssuhteita ja kaikki niistä on tarpeellisia siinä hetkessä mitä kulloinkin eletään. Ei kaikkien ihmissuhteiden ole tarkoituskaan kestää, eikä sen tarvitse olla mitenkään noloa, että on lähdetty kulkemaan eri polkuja. Ihmissuhteet ovat elämässä rikkaus. Älä siis vanha ystäväiseni tästä tekstistä suutu. Kirjoitinpa vain, miten asia nähtiin kolikon tällä puolella, sinun versiosi saattaa hyvinkin olla erilainen... Sitä en kuitenkaan todellakaan osaa kuvitella, millainen voisi olla seuraava kohtaamisemme....