Omituinen kohtaaminen

Minulla oli joskus opiskeluaikoina hyvä ystävä. Ystävyytemme ei koskaan yltänyt kovin syvälliselle tasolle, mutta ei kaikkien ystävyyksien tarvitsekkaan. Olimme koulussa kuin paita ja peppu, ainakin minun ymmärrykseni mukaan, mutta emme koskaan pitäneet yhteyttä esimerkiksi kesäloman aikana, joka yliopistomaailmassa kestää kuitenkin toukokuun alusta syyskuun alkuun. Ystävyytemme perustui jollakin hassulla tavalla opiskeluun ja ystävyytemme päättyi epämääräisissä olosuhteissa loppukesällä 2005 kun kerroin puhelimessa vaihtavani koulua. Tämän jälkeen emme ole puhuneet toisillemme, eikä polkumme ole muussakaan muodossa kohdanneet.

Olin viikonloppuna shoppailemassa, lapset oli anopilla ja minulla oli kerrankin kiireettömästi aikaa itselleni. Tavoitteena oli löytää itselle housut ja Oskarille syntymäpäivälahja. Kiertelin ja kaartelin rauhassa ympäri Stockmannin käytäviä ja huomasin, että tuossahan niitä on, kanta-asiakastarjouksessa olevia Frandsenin Ball-seinävalaisimia, jotka olin päättänyt ostaa pojille yölampuiksi. Voih, ne ovat niin ihanan retrot (vai kuitenkin kasarit?) ja niitä saa ihanissa väreissä, että en edes osaa päättää minkä väriset valitsisin! Kuvat Stockmann.com.

Oli miten oli, lamppujen vieressä myytiin myös Vitran pientä Uten.Siloa ja vilkaisin sitäkin nopeasti. "Onneksi itse päädyin ostamaan aikanaan kyseisestä lokerikosta sen isomman version", ajattelin. Huomasin tutun näköisen hahmon vieressäni, henkilön nimeä en saanut mieleeni. Huomioni kiinnittyi kuitenikin tämän puolitutun hahmon takana lymyilevään toiseen henkilöön, jonka kasvoja en nähnyt. Hassun oloinen tilanne ja käännyin vielä uudestaan katsomaan. Silloin katseemme kohtasivat.

Sekunnin sadasosan olin iloinen ja tervehdin vanhaa ystävääni. Vanha ystäväni katsoi minuun päin kauhistuneen näköisenä, sain takaisin hyvin vaivaantuneen tervehdyksen. Samassa sekunnin sadasosassa tajusin, että hän yritti piileskellä minua ystävänsä varjossa. Kauhistunut katse johtui siitä, että hän "jäi kiinni". Kun tajusin tilanteen, käänsin katseeni ja kävelin häkeltyneenä pois. Minua alkoi naurattaa, aivan valtavasti. Miten on mahdollista, että aikuinen ihminen piileskelee toisen varjossa, jotta välttyisi kohtaamasta vanhaa tuttuvaa? Jatkoin ostoksiani suuresti huvittuneena tilanteen kankeudesta ja vaivaantuneisuudesta. Uskomatonta miten ihmisten väliset suhteet muuttavat muotoaan. Olisinko voinut itse hoitaa tilanteen vähän sivistyneemmin kuin kävelemällä pois? Ehkä olisinkin, mutta pakko kuitenkin sonoa, että ratkaisuni sopi vallan mainiosti tilanteeseen, joka surkeudessaan oli yhtäaikaa nolo ja koominen

Ystävyytemme päättymiseen ei mielestäni liittynyt minkäänlaista draamaa. Otimme jopa taannoin lyhyesti facebookin kautta yhteyttä toisiimme kuulumisten vaihdon merkeissä. Se oikeastaan tekee tilanteesta entistä omintakeisemman, koska olisin tuon yhteydenoton kuvitellut jotenkin rikkoneen sen hiljaiselon muurin, joka välillämme oli lähes seitsemän vuotta.

Kuten olen ennenkin sanonut elämän varrella ihmisellä on erilaisia ihmissuhteita, erilaisia ystävyyssuhteita ja kaikki niistä on tarpeellisia siinä hetkessä mitä kulloinkin eletään. Ei kaikkien ihmissuhteiden ole tarkoituskaan kestää, eikä sen tarvitse olla mitenkään noloa, että on lähdetty kulkemaan eri polkuja. Ihmissuhteet ovat elämässä rikkaus. Älä siis vanha ystäväiseni tästä tekstistä suutu. Kirjoitinpa vain, miten asia nähtiin kolikon tällä puolella, sinun versiosi saattaa hyvinkin olla erilainen... Sitä en kuitenkaan todellakaan osaa kuvitella, millainen voisi olla seuraava kohtaamisemme....