Ihanat illat

Meidän pojista esikoinen on se, joka tulee joka yö isin ja äitin kainaloon köllimään. Juniori puolestaan on se itsenäinen jääräpää; Hän nukkuu tasan siellä missä itse haluaa. Toissayönä Oskaria itketti ja mies haki pojan väliimme. Oskari suuttui! Siis ihan oikeasti, veti herneen sijasta koko hernepalon nenäänsä siksi, että häntä mentiin tuosta noin vain siirtelemään. Pikkumies venkuroi itsensä pois kainalosta ja lähti konttaamaan dramaattisesti nyyhkyttäen takaisin omaan sänkyynsä naapuri huoneeseen. Tilanteen hupaisuutta lisäsi se, että yleensä Oskari juoksee joka paikkaan ja nyt hän valitsi kontata??? Kävelin perässä ja katsoin kun pienokainen kipusi sänkyynsä ja simahti kuin kynttilä myrskyssä samalla sekunnilla kun painoi pään tyynyynsä. Tilanne oli koominen ja hellyttävä ja jäin pohtimaan että mahtoiko Oskari edes olla hereillä vai tapahtuiko koko tilanne unimaailmoissa….

Meillä ollaan melko höveleitä ostamaan lapsille kirjoja. Joskus tulee hankittua joku floppi, jota kukaan ei halua lukea toista kertaa, mutta esim. Richard Scarryt toimii aina. Pitkään on harmittanut se, että usein luetaan satuja, vaikka selvästi Oskarille pitäisi lukea vielä yksinkertaisempia juttuja. Niinpä mentiin maanantaina neuvolan jälkeen Oskarin kanssa kirjaostoksille. Ostoskoriin tiensä löysi  kaksi Pete ja Pulmu kirjaa. Nyt ne ovat ehdottomat lempparit molemmille pojille ja niitä on luettu monta kertaa illassa! Konstan mielestä etenkin ”Lätäkkö lattialla” on erityisen hauska!

Kirjoja myy "pienehköllä" hintaerolla Prisma 5,95€ ja Adlibris.com 11,90€...

Eilen illalla luin pojille iltasadun meidän vanhempien sängyssä ja saivat kultamussukat nukahtaa sinne, kun isi oli vielä töissä. Isukki kantoi uinuvat lapsoset omiin sänkyihin tultuaan kotiin. Katselimme vielä jotain hömppää telkusta kun alkoi kuulua pienten jalkojen töminää. Kohta oven raosta kurkisti pienen miehen isot silmät. Kun kurkkija varmistui siitä että isi jä äiti köllöttelee sängyssä, marssi hän määrätietoisesti meidän väliin, pienimpään tarjolla olevaan rakoon, painoi pään kainaloon ja nukahti. Muutaman kerran pienen käsi haparoi ikään kuin varmistamassa, että toiselta puolelta löytyi äidin keho ja toiselta puolelta isin. Tilanteesta hauskan teki se, että Oskari oli selvästi havahtunut siihen, että hänet oli siirretty eri paikkaan kuin mihin hän oli nukahtanut. Toissaöiseen nähden tilanne kääntyi päälaelleen kun pikkuherra jälleen valitsi itse missä aikoi nukkua ja palasi meidän sänkyyn. Äidin sydän puolestaan oli pakahtua onnesta, kun Oskari ensimmäistä kertaa elämässään tuli itse äidin ja isin väliin. Mikään ei ole ihanampaa kuin kuunnella hentoa tuhinaa ja pitää pientä ihmistä kainalossa. Siinä me miehen kanssa fiilisteltiin meidän pientä ihmettä, se oli taas yksi niitä elämän pieniä parhaita hetkiä! Ja pari tuntia myöhemmin kömpi väliimme se meidän isompi ihme. Siinä me pötköteltiin ja nähtiin unia, kaikki yhdessä, kylki kyljessä.

Maanantaina neuvolassa se taas iski. Pienokaiseni oli kasvanut alle kolme kiloisesta vauvasta 15 kiloiseksi pojan aluksi. Aika kuluu nopaesti, liian nopeasti. Arvokkainta elämässä todellakin on nyt pysähtymisen taito. Downshiftaus. Se, että rauhoittuu nauttimaan niistä pienistä ihanista asioista, jotka oikeasti ovat tärkeitä tässä hetkessä!