...koska meidän tavoitteena on, että talollamme on tottulakin sijaan peltikatto hattunaan jouluun mennessä. Joten jos saan nöyrän toiveen esittää, niin ei lunta ennen kuin vasta esim. sunnuntaina, juuri ennen jouluaattoa.
Kattotuolien ja räystäiden nosto katolle onnistui ongelmitta. Miesten varastolla etukäteen tekemät räystäselementit istuiat paikoilleen kuin valetut. Koko talo sai aivan uuden ilmeen räystäiden ansiosta. Aikaisemmin se näytti korkealta hollihallilta, mutta nyt vaikutelma leveni ja tasaantui. Erityisesti ilahdutti se, että takapihan jätti-ikkuna alkoi vihdoin näyttää siltä kuin se olisi itseasiassa paikkaansa suuniteltu.
Räystäselementit on hienot, joku naapureista totesi Antille, että nuohan ovat tarkemmin jiirissä kuin meidän ikkunalistat! Oli kerrassaan nerokas ajatus tehdä räystäät elementteinä, sillä katon korkeudessa työskentelyyn liittyy niin paljon turvallisuus kysymyksiä, että aikaa voitettiin varmasti kun voitiin työskentelemällä a) maan tasolla ja b) lämpimissä sisätiloissa.
Konesaumapeltikatto on vuorossa seuraavana ja jos kaikki hyvin menee, ennen joulua se on asennettu. Se onkin itseasiassa ensimmäinen rakenneosa talossamme, jonka toteuttaa joku muu, kuin oma raksatiimimme...
keskiviikko 10. joulukuuta 2014
torstai 30. lokakuuta 2014
Ikkuna
Kun seison siinä, keskellä tulevaa olohuonettamme, en voi välttyä ajattelemasta, että tulikohan tässä nyt joku pieni ylilyönti? Ikkuna on aivan valtavan kokoinen!
Se on yhtä leveä ja yhtä korkea, kuin olohuoneemme. Olen aivan varma, että lopputulos on upea. Mutta osaan myös kuvitella tuskan, jota akustiikka verhojen a) suunnittelu ajattomasti miellyttäviksi (koska hinta on varmaan sitä luokkaa etten ihan joka vuosi vaihda verhoja kuosin takia), b) hinta ja c) asentaminen saattavat aiheuttaa. Silloin tuo ajatus ylilyönnistä saattaa ohimenevästi häivähtää mielessä.
Mutta kun laskeutuu yläkerrasta alas portaita pitkin ja näkee estettömästi koko takapihan, on tunne huikea. Hyvä siitä tulee.
Se on yhtä leveä ja yhtä korkea, kuin olohuoneemme. Olen aivan varma, että lopputulos on upea. Mutta osaan myös kuvitella tuskan, jota akustiikka verhojen a) suunnittelu ajattomasti miellyttäviksi (koska hinta on varmaan sitä luokkaa etten ihan joka vuosi vaihda verhoja kuosin takia), b) hinta ja c) asentaminen saattavat aiheuttaa. Silloin tuo ajatus ylilyönnistä saattaa ohimenevästi häivähtää mielessä.
Mutta kun laskeutuu yläkerrasta alas portaita pitkin ja näkee estettömästi koko takapihan, on tunne huikea. Hyvä siitä tulee.
torstai 14. elokuuta 2014
Elämää lomien jälkeen
Vaikka nautinkin helteistä, ei tämä pieni ilmojen viilennys ole sen pahemmin haitaksi ollut. Kun kesä taittui elokuuksi, loppui upea lämmin loma ja koitti paluu ihanaan arkeen. Onneksi olimme kyllin viisaita ymmärtämään, että ihmisen ei ole hyvä nukkua 31-asteisessa keskusta kaksiossa, johon ei saa läpivetoa, joten vajosimme kirjaimellisesti maan alle pakoon hikisiä öitä. Nukuimme sikeästi kuin pienet possut vanhempieni viileässä kellarissa ensimmäisen arki viikon lomien jälkeen. Sieltä viileästä pimeydestä kömmimme aamun sarastaessa kuin karhut talviunilta takaisin valoon ja lämpöön.
Nyt on palattu takaisin cityyn ja asuntomme lämpötilakin on laskenut siedettävään 25-asteeseen, joten unikin maittaa. Asuntomme tulvii aamulla valoa ja tunnelma kaupungin kattojen alla on kauniina aamuna ihanan utuinen.
Kaupunki elämän parhaita puolia on ehdottomasti puistot, sekä isot kivetetyt ja asfaltoidut jalankulkulkijoille ja kevyelle liikenteelle tarkoitetut hengailumestat, kuten pakkahuoneen aukio, jossa pienetkin voi rauhassa harjoitella vaikka potkulautailua. Se on hassua kuinka sääolosuhteen vaihtuessa kaupungista löytyy uusia ulottuvuuksia, kuten Pakkahuoneen viereisen S-marketin rakennuksen pitkä lasilippa, joka eilisen kaatosateen sattuessa antoi pojille mahdollisuuden jatkaa potkuttelua, vaikka matka Sorsapuistoon peruuntuikin.
Kun sade loppui, bongattiin hieno sateenkaari ja Oskari oli aivan ihmeissään kun kerroin sen päässä olevan aarteen. Se olikin sitten ihan uusi haaste selittää, miksi emme lähteneet aarretta etsimään.
Raksa on käynnistynyt lomien jälkeen kivasti. Tosin, mitään näkyvää siellä ei ole tapahtunut, sillä meneillään on isännän mielestä ehkä se maailman rasittavin vaihe, missä sähköjä ja vesijohtoja roilotaan seinään ja tilkitään seinien rakoja ja pieniä lohkeamia tulevaa valua ajatellen. Mitään "näkyvää" ei siis valmistu, joten päivänjälkeen tuntuu kuin ei olisi saanut aikaiseksi mitään. Antti sanoi; Katso nyt ne kuvat läpi vielä sillä silmällä, että onko tarpeeksi sähkörasioita, jos jostain puuttuu, niin vielä voidaan lisätä. Tuntuu jotenkin hassulta yrittää tässä vaiheessa ajatella tarkalleen, missä haluaa sähköhammasharjaansa ladata tai arvailla mistä paikasta muotoutuu kodissamme "SE" paikka. Siis SE paikka johon jätetään avaimet, rahapussit, aurinkolasit ja kolikot taskun pohjalta sekä tietenkin kännykät latautuuun, joten ainakiin siinä paikassa pitäisi rasia olla.... Hmmm. Miten voi ennalta osata ajatella miten arki ja sen toiminnot asettuvat taloon? No ei kai auta muu kuin vaipua mielikuvituksen maailmaan ja koettaa fiilistellä elämää omassa talossa sitten joskus...
Nyt on palattu takaisin cityyn ja asuntomme lämpötilakin on laskenut siedettävään 25-asteeseen, joten unikin maittaa. Asuntomme tulvii aamulla valoa ja tunnelma kaupungin kattojen alla on kauniina aamuna ihanan utuinen.
Kaupunki elämän parhaita puolia on ehdottomasti puistot, sekä isot kivetetyt ja asfaltoidut jalankulkulkijoille ja kevyelle liikenteelle tarkoitetut hengailumestat, kuten pakkahuoneen aukio, jossa pienetkin voi rauhassa harjoitella vaikka potkulautailua. Se on hassua kuinka sääolosuhteen vaihtuessa kaupungista löytyy uusia ulottuvuuksia, kuten Pakkahuoneen viereisen S-marketin rakennuksen pitkä lasilippa, joka eilisen kaatosateen sattuessa antoi pojille mahdollisuuden jatkaa potkuttelua, vaikka matka Sorsapuistoon peruuntuikin.
Kun sade loppui, bongattiin hieno sateenkaari ja Oskari oli aivan ihmeissään kun kerroin sen päässä olevan aarteen. Se olikin sitten ihan uusi haaste selittää, miksi emme lähteneet aarretta etsimään.
Raksa on käynnistynyt lomien jälkeen kivasti. Tosin, mitään näkyvää siellä ei ole tapahtunut, sillä meneillään on isännän mielestä ehkä se maailman rasittavin vaihe, missä sähköjä ja vesijohtoja roilotaan seinään ja tilkitään seinien rakoja ja pieniä lohkeamia tulevaa valua ajatellen. Mitään "näkyvää" ei siis valmistu, joten päivänjälkeen tuntuu kuin ei olisi saanut aikaiseksi mitään. Antti sanoi; Katso nyt ne kuvat läpi vielä sillä silmällä, että onko tarpeeksi sähkörasioita, jos jostain puuttuu, niin vielä voidaan lisätä. Tuntuu jotenkin hassulta yrittää tässä vaiheessa ajatella tarkalleen, missä haluaa sähköhammasharjaansa ladata tai arvailla mistä paikasta muotoutuu kodissamme "SE" paikka. Siis SE paikka johon jätetään avaimet, rahapussit, aurinkolasit ja kolikot taskun pohjalta sekä tietenkin kännykät latautuuun, joten ainakiin siinä paikassa pitäisi rasia olla.... Hmmm. Miten voi ennalta osata ajatella miten arki ja sen toiminnot asettuvat taloon? No ei kai auta muu kuin vaipua mielikuvituksen maailmaan ja koettaa fiilistellä elämää omassa talossa sitten joskus...
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
No jo on aikakin!
Puoli vuotta hiljaiseloa takana. Pahoitteluni teille, jotka olette samaa jouluaiheista juttua käynyt kurkkimassa kerta toisensa jälkeen. Puoleen vuoteen on mahtunut paljon kaikkea. Onneksi stressin, surun ja sairastelun lisäksi elämässä on paljon ihanaa ja hyvää, lapsen ennen kaikkea, mies, yhteisen unelman, oman talon rakentamista ja suunnittelua sekä pettämätön ja niin rakas tukiverkosto, ihanat sukulaiset!
Rakas RAKSA on meidän elämän kulmakivi tällä hetkellä. Syksyllä tehtiin pohjatyöt, perustukset ja täytöt ja marraskuussa pakkasten alettua ja lumen tultua laitettiin työn talviteloille. Olisikin tiedetty, että ne marraskuun lopun lumet on sitten melkein ainoa koko talvena. Kristallipalloa olisi todellakin syksyllä tarvittu. Talvi oli niin leuto, että taloa olisi käytännössä voinut tehdä koko kevään helmikuun alusta alkaen, mutta muut joulukuussa käynnistetyt työprojektit siirsivät aloituksen toukokuun alkuun. Ja tältä meidän talo näyttää nyt:
Tämä ei ole itseni ottama kuva. Miehen vali oli käynyt raksalla iltasella vaklaamassa ja napannut kuvan reissullaan. Minulta ei kamerasta tämän kuvakulman kuvia löydy, koska tuossa hiekkakentällä on aina Antin paku näkymän edessä. Kokolailla kuvan keskellä näkyy pääsisäänkäynti ja sen vasemmalla puolella keittiön ikkunat. Tilanteen havainnollistamiseksi Antin ihana pikkuveli Heka rustasi meille ArchiCADilla kuvan meidän keittiövisiosta ja se näyttää tältä:
Kuvassa näkyy keittiöstä vain puolet ja kaappien värit on lopputulosta villistä väripaletin testaustyöstä, mutta kuvasta näkee nuo samat neljä vaakaikkunaa, jotka näkyy ulkoapäin otetussa kuvassa. Keittiösuunnitelmat on jo käynnistetty ja seuraavan kerran käydään suunnittelijan luona juhannuksen tienoilla. Suurin jännityksen aiheeni on se, miten nuo välitilan kaapit saadaan istumaan ikkunoiden väliin halutun visuaalisen efektin luomiseksi, sillä ulkoseinää tehtäessä kivien halkaisu oli toteutettava tiettyjen kivijakoon liittyvien yksityiskohtien sanelemin ehdoin. Ja keittiönhän olisi syytä onnistua, onhan se kuitenkin kodin sydän.
Pikkumiehet rakastaa raksaa, eikä vain siksi, että siellä on paljon tekemistä ja kavereita talot pullollaan, onhan se mielenkiintoista seikkailla eri huoneissa ja jestas sentään sieltä löytyy aarteita ja paljon! On laudanpätkää, styroxia, joka on muuten ihan parasta, on raudan pätkiä, putken pätkiä, nauloja, ruuveja ja raudan suojanupukoita ja vaikka mitä. Suurin homma on äidillä keksiä tekosyitä, miksi kaikkia noita upeita aarteita ei saa viedä keskustan kotiin. Niin, miksiköhän äit on tässä kohtaa snadisti tiukkapipoinen? Pojille on tarkaan kerrottu, että tästtä tehdään meille koti ja he ovat kyllä nuo "rauniot" hyvin kodikseen ottaneet.
Aurinkoisina päivinä mennään usein päikystä suoraan raksalle ja viedään ahkerille kodin rakentajille jäätelöä!
Rakas RAKSA on meidän elämän kulmakivi tällä hetkellä. Syksyllä tehtiin pohjatyöt, perustukset ja täytöt ja marraskuussa pakkasten alettua ja lumen tultua laitettiin työn talviteloille. Olisikin tiedetty, että ne marraskuun lopun lumet on sitten melkein ainoa koko talvena. Kristallipalloa olisi todellakin syksyllä tarvittu. Talvi oli niin leuto, että taloa olisi käytännössä voinut tehdä koko kevään helmikuun alusta alkaen, mutta muut joulukuussa käynnistetyt työprojektit siirsivät aloituksen toukokuun alkuun. Ja tältä meidän talo näyttää nyt:
Tämä ei ole itseni ottama kuva. Miehen vali oli käynyt raksalla iltasella vaklaamassa ja napannut kuvan reissullaan. Minulta ei kamerasta tämän kuvakulman kuvia löydy, koska tuossa hiekkakentällä on aina Antin paku näkymän edessä. Kokolailla kuvan keskellä näkyy pääsisäänkäynti ja sen vasemmalla puolella keittiön ikkunat. Tilanteen havainnollistamiseksi Antin ihana pikkuveli Heka rustasi meille ArchiCADilla kuvan meidän keittiövisiosta ja se näyttää tältä:
Kuvassa näkyy keittiöstä vain puolet ja kaappien värit on lopputulosta villistä väripaletin testaustyöstä, mutta kuvasta näkee nuo samat neljä vaakaikkunaa, jotka näkyy ulkoapäin otetussa kuvassa. Keittiösuunnitelmat on jo käynnistetty ja seuraavan kerran käydään suunnittelijan luona juhannuksen tienoilla. Suurin jännityksen aiheeni on se, miten nuo välitilan kaapit saadaan istumaan ikkunoiden väliin halutun visuaalisen efektin luomiseksi, sillä ulkoseinää tehtäessä kivien halkaisu oli toteutettava tiettyjen kivijakoon liittyvien yksityiskohtien sanelemin ehdoin. Ja keittiönhän olisi syytä onnistua, onhan se kuitenkin kodin sydän.
Pikkumiehet rakastaa raksaa, eikä vain siksi, että siellä on paljon tekemistä ja kavereita talot pullollaan, onhan se mielenkiintoista seikkailla eri huoneissa ja jestas sentään sieltä löytyy aarteita ja paljon! On laudanpätkää, styroxia, joka on muuten ihan parasta, on raudan pätkiä, putken pätkiä, nauloja, ruuveja ja raudan suojanupukoita ja vaikka mitä. Suurin homma on äidillä keksiä tekosyitä, miksi kaikkia noita upeita aarteita ei saa viedä keskustan kotiin. Niin, miksiköhän äit on tässä kohtaa snadisti tiukkapipoinen? Pojille on tarkaan kerrottu, että tästtä tehdään meille koti ja he ovat kyllä nuo "rauniot" hyvin kodikseen ottaneet.
Aurinkoisina päivinä mennään usein päikystä suoraan raksalle ja viedään ahkerille kodin rakentajille jäätelöä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)