tiistai 22. toukokuuta 2012

Ihana, ihana toukokuu!

Aika menee nyt oikein rytinällä eteenpäin. Meillä on pitänyt hirmuista kiirettä (kuten aina toukokuussa), on ollut kahden ystävän 30-vuotis juhlat, äitienpäivä, mummun syntymäpäivä, äitini syntymäpäivä, appiukon yllätys synttärit, likkojen lenkki, isomman pikkumiehemme nimpparit, rakennusprojektin tarjouspyyntöjen lähettelyä, pihakivetyksien uudistuksen suunnittelua ja kaikenlaista hässäkkää niin paljon, että blogi on jäänyt hävettävän pienelle huomiolle. . Kaikenlaisista tapahtumista olisi kivoja kuviakin kertynyt kameralle. Yritänkin ehtiä tekemään sellaisen "toukokuu kuvina" postauksen, kun tekstin tuottamiselle ei tunnut riittävän aikaa. Vielä olisi tiedossa paljon kivaa ohjelmaa ennen kesäkuun alkua, ensiviikonloppuna pääsen ystäväni kanssa Popedan keikille ja sitä odotan todella suurella innolla, pappani 85-vuotis juhlat ja paljon muuta..

Ilma tuoksuu nyt kesältä ja iltaisin lasten nukkumaan mentyä on pakko mennä isännän kanssa takapihalle istumaan ja fiilistelemään tulevaa kesää. Ollaan ajateltu, että pidettäisiin pitkä kuukauden kesäloma koko perhe ja tehdään kaikkea kivaa yhdessä. Paljon on pohdittu alkavaa rakennusprojektia, joka tapauksessa työmaan aloitus siirtyy loppukesään työkiireiden takia, joten jospa pidettäisiinkin kunnon loma, vietettäisiin paljon aikaa lasten kanssa ja siirrettäisiin koko projektin aloituksen varhaiseen ensi kevääseen? Tuntuu siltä, että elämä on tässä, juuri nyt. Lapset on pieniä eikä ole kiire mihinkään, se on korvaamattoman arvokasta, ihmiseltä pitää löytyä aikaa nauttia pienokaisistaan, lapset ovat pieniä vain lyhyen silmän räpäyksen. Rakennusprojektin alettua perheen yhteinen aika on todellakin kortilla... Siinäpä kysymys. Illat on niin valoisia ja tunnelmallisia, on ihanaa istua hämärtyvän alkukesän lämpiminä iltoina suunnitelemassa meidän neljän tulevaa ihan kahdestaan...

pioni
Kuva täältä

Tänään on minun synttärit. Viime vuonna pihamme nurkassa oleva Tuomi puhkesi kukkaan juuri syntymäpäivänäni, saa nähdä miten käy tänävuonna. Sain eilen anopiltani kauniin kukkakimpun syntymäpäivä muistiaisena, siinä kauniina sykerönä olevat hennon vaaleanpunaiset pionit sai minut toivomaan, että omat kaksi vuotta sitten kasvattamani pionit kukkisivat vihdoin tänä kesänä, sitä odotellessa voin ihastella tuota kaunista Pioni kimppua. Sain mieheltäni lahjaksi itse valitsemani Marimekon Kiss takin, pidän siitä kovasti! Parasta syntymäpäivän aamussa oli, kun sain aamiaisen sänkyyn ja kun esikoinen kajautti ilmoille paljon onnea vaan äiti -laulun. Olin ihan myyty!


3 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon Noora! Meillä onki sitte näemmä peräkkäin synttärit.

    VastaaPoista
  2. Onko sulla synttärit Konstan päivänä vai 23. päivä? Jos 23 päivä niin sylintäydeltä onnea!!! :)

    VastaaPoista
  3. Konstapa hyvinki:) Mää oon nääs vielä härkä. Mutta kiitos eniwei jälkikäteen.

    VastaaPoista