Nyt on virtaa keskittyä hoivamaan pieniä potilaita. Sydäntäsärkevää katsoa Konstaa kun pieni keho on täynnä märkivän näköisiä ällöjä rupia ja samalla seurata, kuinka punaisia läiskiä alkaa hiljalleen ilmiintyä Oskarin kasvoihin, masuun ja niskan seudulle. Taisin lomamatkalla sanoa Oskarille että "älä kaiva nenää, se on ihan ällöö". Tuo uusi sana sai aikaan melkoisen naurunremakan ja sen jälkeen Oskarinkin mielestä kaikki on ollut "ällöö"... Se on hauskinta, kun osoittaa jotakin ja sanoo "ällöö" ja saa veljen vieressä kikattamaan ja sitten pitää osoittaa kaikkea ja aina hokea ettää "ällöö, ällöö, ällöö". Ihanan pienestä se ilo irtoaa. Pojat ovat kyllä ihanan urheita, kumpikaan ei valita, välillä on toki vähän känkkäränkkää.
Ihanaa puuhata poikien kanssa kotosalla, nyt tuntuu olevan aikaa tehdä kaikkea sitä mitä yleensä ei ehdi, kun ei voi edes ulos lähteä. Ollaan pelattu kaikki palapelit läpi, Afrikan tähteä, Richard Scarry -peliä, Chocoa, yms. Koottu legoja ja askarreltu ja tietenkin katsottu leffoja. Voi kumpa nuo pienet tietäisivät kuinka paljon heitä rakastankaan.
Muita pintaaan nousseita tunnelmia.
Kotosalla on myös aikaa ajatella asioita. Sydäntä särkee läheisen naapurimme äkilinen pois nukkuminen. Se nousee nyt useasti mieleen ja saa vedet nousemaan silmiin. Tuttavaperheen pienen pojan sairastuminen leukemiaan, ahdistaa. Samalla prosessoin mielessäni hämmentävää tilannetta rakkaan ystäväni kanssa. Ehkä sanoin jotain mitä ei olisi pitänyt tai ehkä en ymmärtänyt sanoa jotain mitä olisi pitänyt, mutta luulen kuitenkin, että tulin väärin ymmärretyksi. Nyt sen tiedän, mikään ei ole pahempaa kuin se, että tärkeä ihminen tekee sinut itselleen olemattomaksi, samantekeväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti