sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Happy Halloween!

Emme ole järjestäneet ystävillemme kemuja, muutamia varpajaisia lukuunottamatta moneen vuoteen. Muutenkin olemme sen ikäisiä, että kaveripiirissä useat ovat perustaneet perheen ja silloin hippaaminen jää luonnollisesti lähes kokonaan pois kuvioista. Yhteiset hipat ovat kuitenkin olleet kaveriporukassamme aina superkivoja tapahtumia, joten päätimme kunnostautua yhteisten hippailtojen jatkuvuuden nimissä ja järjestää Halloween juhlat. Hippoja voi järkätä usealla tavalla, yksi tapa olisi panostaa ruokaan. Ajattelimme kuitenkin, että pääasiahan on tavata ihania ystäviä, joten pidetään profiili matalalla tarjottavien suhteen, ei ressata niiden kanssa, panostetaan mieluummin rekvisiittaan ja laitetaan koti karmivaksi!Harmi, että lopulta meille tuli niin kiire koristelujen kanssa, että valokuvaus unohtui suurelta osin...




Jos välttämättä haluaa tarjota jotain ihmeellistä gourmet ruokaa 20 hengelle, niin siitä vaan. Ihan pakko sanoa, että ainakaan itsellä ei resurssit riittäisi millään sipistely ruoan valmistelemiseen. Siksipä päätettiin pitää tarjottavat mahdollisimman simppeleinä; helppoa ja nopeatekoista suolaista naposteltavaa!  Kahdenlaisia coctailtikkuja (tulee ihan lastensynttärit mieleen), mini sandwichejä kahdella eri täytteellä ja vihersalaatti, lisäksi vähän sipsejä ja namusia, thats it! No olihan meillä tietysti myös Halloween booli!




Parasta juhlissa oli se, että kaikki vieraat oli panostanut tosi hienosti pukeutumiseen ja kaikki oli ihan mielettömällä hippafiiliksellä! Vieläkin kivempaa oli nähdä teitä ihania ystäviä pitkästä aikaa. Ainakin meille, isännälle ja emännälle jäi sellainen olo, että vieraat viihtyivät ja juhlat onnistuivat, joten iso kiitos kaikille teille kanssa juhlijoille, jotka teitte läsnäolollanne juhlista onnistuneet!


Kuvia asuista voin laittaa myöhemmin, kunhan kysyn ensin asianomaisilta luvan niiden julkaisemiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti