Ihan aluksi haluan toivottaa kaikille tätä lukeville hyvää alkanutta viikkoa!
Sitten aloitetaan se vaahtoaminen. Tämä viikko alkoi oikein mukavasti siitäkin huolimatta, että maanantaina istuimme poikien kanssa Koskiklinikalla. Edellisen yön valvoimme mieheni kanssa itkuista esikoistamme rauhoitellen, minun ja Antin öisen diagnoosin mukaan Konstalla oli oikeassa korvassa korvatulehdus ja.... Ta-daa! Lääkärin mukaan Konstalla oli oikeassa korvassa paha korvatulehdus, joten tässä yksi (oikeastaan kaksi) itseopiskellut kotilääkäri ilmoittautuu vapaaehtoiseksi "oppisopimuksella lääkäriksi" opiskelijaksi. Vapaita piakkoja missään???
No asiaan. Illalla oli pakko käydä kaupassa poikien kanssa ja ihme, Kalevan Prisman kaikki lapsiperheparkit olivat täynnä, joten sitten vain auto sinne pihan taaimmaiseen ruutuun. Valitsin siis ruudun, jossa oli molemmin puolin vielä kaksi tyhjää ruutua, etten vain kolhi naapuri autoja, kun nostan ensin Konstan autosta ja pyydän häntä odottamaan vieressäni kiltisti että saan Oskarin irti turvakaukalosta. Konsta odotti kiltisti vieressä eikä laappinut muita autoja, koska niitä ei ollut lähettyvillä. Kaikki hyvin, mars kauppaan.
Ostoslista oli kutakuinkin lyhyt; vaippoja molemmille pojille, maitoa, raejuustoa, kurkkua, leipää. Kesti ehkä 25 minuuttia niin oltiin jo takaisin autolla. Ja suurinpiirtein siihen kohtaan parkkipaikalla, missä avautui näkymä meidän autolle repes tämän äidin hermot!!! Siinä, meidän auton vieressä, hieno Audi A6, farmari, ajanut ihan meidän viereen. Siis ajanut ihan meidän viereen, juuri niin, kiinni siihen meidän auton kylkeen niin, etten saa poikia autoon. Ajanut vielä siihen ruutuun peräedellä, joten kuljettajalla itsellään on ollut ruhtinaallisesti tilaa poistua autosta, kun auton sillä puolella on ollut tyhjä ruutu. Onpa mukavaa jättää pojat keskenään ostoskärryihin, mennää istumaan autoon , käynnistää auto ja siirtää sitä niin paljon, että saan hieman tyhjää tilaa kahden auton väliin. Tilanteesta täysin tuohtuneena yritin mahdollisimman lempeästi selittää Konstalle, ettei äiti ole lähdössä minnekkään ilman poikia, äidin on vain siirrettävä hiukan autoa. Poika oli silti ihan kyynelissä, ja huusi että haluaa tulla mukaan kun istuin autoon ja käynnistin. Noh tilanne meni nopeasti, eikä lapseni varmaan saanut traumoja siitä, että hänet hetkellisesti hyljättiin parkkipaikalle. Jos minulla olisi ollut kynä ja paperia, olisi Audin tuuulilasille jäänyt pieni katkelma sanaisen arkkuni avautumisesta....
Sattuuhan näitä. Mutta silloin kun näitä sattuu omalle kohdalle useamman kerran viikon sisällä, alkaa vaan keittää niin suunnattomasti tuo toisten ihmisten välinpitämättömyys vaikka okei, myönnetään, että voihan kysessä joskus olla ajattelemattomuuskin, huomaamattomuus, lukutaidottomuus, tms... Ihan sama, silti kiehuu yli!!! Onko niin vaikea katsoa sen verran siihen naapuriautoon, että näkee repsikan paikalla turvakaukalon ja takapenkillä repsikan takana turvaistuimen??? Varsinkin, kun yritin itse välttää tilannetta pysäköimällä sinne, mihin muiden ei tarvitse tulla kun lähempääkin löytyy parkkipaikkoja, mutta ei. Ihan siihen viereen , kylki kylkeen on pakko tulla!!!!
Viimeviikolla oltiin iltasella koko perheen voimin Koivistonkylän Prismassa ja samaan kategoriaan luettavissa oleva tilanne. Perheparkit täynnä, ei siinä mitään useinhan ne ovat täynnä. En kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Parkkeerasimme tavalliseen ruutuun, mahduimme hyvin, naapuriautot kun olivat parkkeeranneet suurinpiirtein keskelle omaa ruutuaan. Kun tulimme kaupasta pois, alkoi pinna kiristyä kun lapsiparkissa vallitseva tilanne varasti huomioni. Keski-ikäinen mamma käveli edellämme yksin suoraan "lapsiperheparkki, 6 paikkaa" -kyltin alla olevaan pieneen punaiseen Smarttiinsa ja kaasutti pois kaupan pihasta. Kovin tarkkaan ei tarvinnut tilannetta tarkastella, kun kävi selväksi, ettei myöskään kahdella, juuri ja juuri täysi-ikäisellä, pojalla varmasti ollut lapsia mukanaan, ei omia eikä naapurin. Pojat nojailivat tupakkaa poltellen toinen tuunattuun BMW:hen ja toinen violettiin "Pimp my ride" henkiseen Celicaan lapsiperheparkin paikoilla. En saanut suustani ulos muuta kuin lausahduksen "Aika persoonallisia lapsiperheiden autoja!" ja toki sain aikaan jos katse voisi tappaa -katseen, joka kohdistui suoraan teineihin. Kirsikkana kakun päällä lapsiperheparkissa oli uuden karhea kaksipaikkainen urheilu Mersu. En usko että autoon edes mahtuu turvaistuinta.
Toki on ymmärrettävää että joku voi olla sitä mieltä, että voi parkkeerata autonsa lapsiperhe parkkiin, jos hänellä on, sanotaan nyt vaikka teini-ikäisiä lapsia kotona, onhan hänkin silloin perheellinen. Oman näkemykseni mukaan kuitenkin lapsiperheparkki on niitä varten, joilla on pieniä, turvaistuimessa istuvia lapsia, joiden saaminen irti istuimesta ja ulos autosta on hankalaa kapeassa ruudussa. Haluaisimpa vaan tietää, mikä tekee ihmisestä niin erityisen ettei hänen tarvitse pelata yhteisten sääntöjen mukaan? Eikö liikennemerkeistä tarvitse välittää, jos on keski-ikäinen nainen, jolla on kiire ja on pakko päästä ihan etuoven viereen? Voiko teinit parkkeerata ihan mihin vaan jos he "vetää tän yhen röökin vaan"? No sehän nyt on sanomattakin selvää, että heitä, joilla on peffan alla nahkajakkara ja tarpeeksi pätäkkää hienon auton muodossa, ei mitkään valtakunnan säännöt kosketa!
Itse en suurimmassakaan hädässä pysäköi autoani esimerkiksi Inva paikalle. Ennen lasten saamista, ei minulla käynyt mielessänikään, että parkkeeraisin lapsiperheille tarkoitettuun ruutuun. Kyltit ruutujen edessä ovat juuri ja juuri niin suuria, ettei niiden näkemiseen tarvitse kiikaria kun kurvaa paikalle. Hävettävän usein esimerkiksi Inva paikoilta voi bongata prameita Audeja, Bemareita, Mersuja yms. autoja, joiden tuulilasilla ei todellakaan komeile sitä läystäkettä, joka oikeuttaa parkkeeraamaan kyseisille paikoille. Voihan tietenkin olla, että joitakin ihmisiä pännii tasa-arvon nimissä se, ettei kukaan ole keksinyt parkkiruutuja, joissa lukee esim. "autoille, jotka maksavat vähintään 80 000 euroa".
Onneksi päästyäni Audi episodin jälkeen mummalle ja vaarille poikien kanssa, oli mumma tehnyt pullataikinan, josta hän leipoi Konstan avustuksella ihania pullia. Uunituore pulla kylmän maidon kanssa oli takuuvarma lääke pahaan tuuleeni. Jos en muistanut kiittä sinua ihana äitini, niin nyt kiitän. Kiitos!
Ps. Jos olisin tajunnut ottaa kännykällä kuvan tuosta Audi tilanteesta, niin olisin sen liittänyt tähän, mutta kun en nyt siinä kirotessani huomannut... Se olisi varmasti auttanut kaikkia ymmärtämään asiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti