lauantai 15. lokakuuta 2011

Ylläri, ylläri

Nyt ei sitten kannata lukea eteenpäin, jos ei halua kuulla erästä maan mullistavaa paljastusta. Ajattelin, että kerron sen ihan kaikelle kansalle jo tänään, säästän vaivan medialta, vaikka ne kertoo sen saman asian joka pirun syksy (ainakin Iltasanomat ja Iltalehti) kuitenkin. Asia putkahti tänään mieleeni, kun jouduin aamupäivällä ensimmäistä kertaa tänä syksynä skrapaamaan auton lasit ennen Ikeaan lähtöä. Ja se salaisuus on, nyt ainakin kaikki autoilijat huomio, rumpujen pärinää......... Talvi tulee tänäkin vuonna!!!!!!!!!!! Ei sitten tarvitse lukea lööpeistä, kuinka lumi yllätti autoilijat, taas.

Matkalla Ikeaan, olin yhtä aikaa huvittunut ja ärsyyntynyt kun pohdin, että koskakohan tänä vuonna me suomalaiset yllätymme talven tulosta. Siitäkin huolimatta, että jo ala-asteella opetetaan vuoden kulku kutakuinkin tässä järjestyksessä kevät, kesä, syksy, talvi, niin suurin osa suomalaisista (ainakin jos iltapäivälehtiin on uskominen) yllättyy kun lumi tulee. Siis miten niin yllättyy? Pitäisikö jo syyskuun lopussa olla lumikola nojaamassa oven pieleen, nastarenkaat vaihdettuina, huopatossut eteisessä ovenpieleen nojaamassa ja karvalakki naulassa lähtö valmiudessa, jotta et kuuluisi tähän yllättyneiden joukkooon? Kyllä se on niin, että pitää olla melkoinen totaali idiootti, jos talvi pääsee Suomessa yllättämään. Kuka niitä talviverkkeitä nyt etukäteen kaivaisi esiin tai renkaita hyvissä ajoin vaihtelisi??

Viime vuonna tänään 14.10 satoi muuten ensilumi, todisteet takapihaltamme:


Kuvan laatu on tosi surkea, mutta se riittänee, kun tuon valkoisen, lumeksikin kutsutun alijäähtyneen veden erottaa tuosta nurmikon pinnalta ja katajan oksilta. Seuraavana päivänä lööpit julistivat sitä jokavuotista ilosanomaa maanteillä tapahtuneiden peräänajojen määrästä ja siitä kuinka lumi yllätti meidät suomalaiset tänäkin vuonna. Tuskin se nyt niin yllätyksenä tulee kenellekkään, nykyään ollaan vaan niin kiireisiä, että asiat tehdään usein vasta sitten kun ne ovat ajankohtaisia. Sitä paitsi, eihän näistä nykyään tiedä, puhuvat ilmastonmuutoksistakin. Toissa jouluaattona 2009 vettä satoi, ei ollut lunta eikä järvikään jäässä kun puolestaan viime joulu 2010 oli mitä valkoisin, ihanin ja tunnelmallisin.

Oli miten oli, voisko edes yhtenä syksynä / talvena jättää sen "Talvi yllätti suomalaiset!" lööpin ihan kokonaan pois niistä lehdistä? Ihan pienen pieni paljastus sinne median edustajillekkin, kyllä me kansalaiset tiedetään ihan nyt jo että talvi on tulossa, ei tuu yllätyksenä! Ja varmasti vaihdetaan ne nastat vasta sitten kun sitä lunta on ja ne ekat jään aiheuttamat peltivauriot on hankittu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti