Kuuhulluutta???

Vihdoin on palattu arkeen. Loma Kuusamossa sujui kivasti, vaikka ei ihan niin kuin oltiin suunniteltu. 10 tunnin ajomatka on pienille lapsille melko rankka ja pysähdyimme matkalla pohjoiseen kahdesti leikittämään lapsia ABC:lle. Niissä kun on suht hyvät leikkipaikat, lastenhoitopisteet ja tietenkin ruoka. Kuinka ollakkaan Konsta sai nuohottua jostain leikkipaikan uumenista itselleen yrjötaudin, joka sitten kävi loman aikana läpi vuorotellen jokaisen Kuusamon mökillä lomaa viettäneen. Ihan hirveä tauti! Oksentaminen sinänsä ei ole mukavaa, mutta tähän tautiin liittyi jälkivaivana aivan hirveä alaselän kolotus, joka tarkemmin analyssoituna liittyi tavalla tai toisella munuaisiin. Siinä se lomaviikko sitten viuhahti ohi sairastellessa, enkä ehtinyt tehdä juuri mitään mitä olin suunnitellut. Onneksi ajoimme kotiin jo perjantaina, jotta meillä olisi viikonloppu aikaa siivota kotia ja etsiä paikat kaikille pukin tuomille paketeille. Aikainen kotiinpaluu osoittautui hyväksi ajatukseksi, sillä kotiin päästyämme perjantain ja lauantain välisenä yönä, rojahdimme suoraan sänkyyn samantien ja uni tuli heti. Lapset heräsivät aamulla aikaisin, mutta me vanhemmat emme saaneet silmiämme auki, vielä ei voi olla aamu!!! Olimme täysin pitkän ajomatkan, loman ja taudin uuvuttamia. Kampesin itseni ylös, otin lämpöisen peittoni mukaan ja raahauduin leikkihuoneen säkkituoliin "leikkimään" poikien kanssa. Tosiasiassa torkuin torkkumistani lokoisassa Fatboyn säkkituolissa ja havahduin aina, kun poikien leikin äänet yltyivät ilakoinniksi tai kinasteluksi... Olin lopen uupunut. 

Onneksi vanhempani ottivat pojat hoitoon lauantaiksi, jotta saisimme rauhassa siivota kotia. Vaikka saimme paljon aikaiseksi, tehokkuudesta ei voi puhua. Kassit saatiin purettua, poikien lahjoista suurin osa löysi paikan itselleen ja pyykkiä pestiin urakalla ja jääkaappi pestiin ennen kaupassa käyntiä. Kuitenkin päivä rämmittiin läpi uneliaassa usvassa illan tuloa odotellen. Mikään ei ole ihanampaa, kuin käpertyä väsyneenä sänkyyn oman lämpöisen untuvapeiton alle oman rakkaan kainaloon ja nukahtaa siihen. Tai no oikeastaan, yhtä ihanaa on jos kainalossa on jompi kumpi pojista, mutta joku rakkaista kuitenkin. Siinä minä sitten lauantai-iltana makoilin peittoni alla Antin kainalossa ja halusin niin kovasti vaipua uneen, mutta ei! Tuijottelin kattoa, ikkunaa, verhoja. Hämärässä katselin kuinka pihavalo teki varjojaan olohuoneessamme. Kuuntelin kun Oskari tuhisi pinnasängyssään. Katsoin kelloa ensimmäisen kerran kahdentoista aikaan, sitten puoli yhdeltä, kymmentä vaille yksi, vähän yli yksi jne. Raivostuttavaa!!! Silloin kun olet niin väsynyt, että haluaisit vain nukkua, niin mikä siinä on, ettei uni tule? Täysikuu taisi olla tällä kertaa ja se on kyllä vienyt yöuneni ennenkin. Mutta mikään ei ole turhauttavampaa, kuin maata väsyneenä sängyssä unta vastaanottamassa minuutti toisensa jälkeen, eikä uni vain tule. Viimeinen muistikuva on kellon vilkaisusta 3.35, sen jälkeen taisi uni vihdoin tulla.

Syytä siihen, miksi Popedan Kun mies unelmoi biisi alkoi soida yöllä päässäni en tiedä. Mutta huomasin hyräileväni sitä läpi koko puuhakkaan sunnuntainkin. Mutta koska kyseessä on aivan hirmuisen hyvä biisi, joka tuo mieleen mahtavia muistoja muun muassa Tuulan polttareista vuosien takaa, laitetaan se piristykseksi teillekkin!

Toivotaan jatkossa hieman ahkerampaa blogin päivttelyä minun suunnaltani, ja hieman ahkerampaa kommentointia risujen tai ruusujen merkeissä teiltä lukijoilta!