Keittiön komistus!

Hah, kerrankin hyvä tuuri. Notkuin taannoin Citarin ylipitkässä kassajonossa ja tapoin aikaa tutkimalla kukkapöydän tuotteita. Siinä käteeni osui Amarylliksen sipuli, josta sojotti vino kukkavana, 7,95€ tai jotain sinnepäin. Kuin ihmeenkaupalla silmäni osuivat sipulin muoviruukun koristeena olevan paperin juureen ja mikäs sieltä pilkottikaan, kaksi kukkavanaa lisää! Tämä on minun, vinoudesta viis!!! Ja kyllä kannatti sijoittaa:

Siis kolmen kukkavanan Amaryllis ja se on aivan upea! Täytyy vielä kaapata kaupasta jotakin heinää koristeeksi, jottei valkoinen muoviruukku näy. Tai ehkä vaan nykäisen sipulin pois suojaruukusta ja laitan betoniseen koristeruukkuun. Rakastan muuten Stockalta löytämiäni betoniruukkuja, parhaalta ne näyttävät kun niissä on jotain, mikä kukkii valkoisena!

Kiire, kiire, kiire...

Huh, mikä viikko niin edessä kuin takanakinpäin! En tiedä että millä ajalla ehdin kirjoittaamaan, sillä nyt näyttää siltä, että joka päivälle on tekemistä, kiire, kiire, kiire! Onneksi takana on kiva mökkiviikonloppu ja joulun korkkaus, eli virallinen pikkujoulu!

Pikkujoulunahan viimeistään kuuluu nauttia ensimmäiset herkulliset glögit sekä jouluruoat ja niinhän me tehtiin! Glögi maistui kirpakan ulkoilun jälkeen mainiosti! Se on ihana tunne, kun poskia nipistelee ja varpaita kylmyys kipristelee ja samalla saa siemailla kuumaa glögiä rusinoilla ja manteleilla maustettuna. Omani oli alkoholitonta, mutta ilmeisesti viikonloppuna bongattiin myös uusi alkoholillinen suosikki!

Mieheni perheessä jouluruoalla herkutellaan jo ennen joulua, mutta mässäilyä kestää myös koko joulun ja uuden vuoden välisen ajan. Kinkkuja paistetaan koosta ja syöjien määrästä riippuen kaksi tai kolme ja muita jouluruokia on niin, että jääkaapinovi pitää sulkea jonkun pönkän avulla, ettei ovi ponnahda auki. Minun kotonani jouluruokia sydään, sanoisinko kohtuullisemmin, terveisiä vaan rakkaalle äidilleni, jonka vakio lausahdus jo joulupäivänä meidän perinteisesti isovanhemmille katetussa joulupöydässä lienee "Mä en siedä enää yhtään näitä jouluruokia". Pahinta mitä äidilleni voisi tästä päätellen tapahtua, olisi, jos hän joutuisi viettämään joskus joulun ja uudenvuoden välin, anoppini ja appiukkoni ruokittavana....

Oli miten oli, minuun jouluruoat uppoavat, tosin useimmin syön masuni täyteen alkupaloina nautittavista kaloista, laatikot kun eivät kuulu herkkulistalleni. Kotonani jätän suuren siivun masuun tilaa myös iiiihanalle paistille, se kruunaa jouluaterian, nautimpa sen sitten mummuni tai äitini pöydässä. Slurps, mehu herahti kielelle jo ajatuksestakin!

Yritän ehtiä laittamaan jossain kohtaa muutaman kuvan viikonlopun kuvaus reissulta, mutta saa nähdä milloin ehdin taas kirjoitella. Tämä viikko saattaa jäädä hieman hiljaiseksi täälläinternetin ihmeellisessä maailmassa, mutta paikataan sitten taas ensiviikolla!

La-la-lankalaukaisin!

Ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi, totesin kun perjantai-iltana mökillä isäntä antoi minulle käteen pikkuruisen paketin. "Ajattelin nyt tuoda sen samalla kun käytiin Konstan kanssa Verkkokaupassa", sanoi mieheni. Se oli Canonin lankalaukaisin, loistavaa! Olin joskus pari viikkoa sitten todennut, että tarvitsisin lankalaukaisijan valokuvausta helpottamaan ja uusia juttujen kokeiluun, ihanaa miekkoseni kun muistit pohdintani!

Ja mikä parasta, taivas oli illalla pilvetön ja miljoonat tähdet tuikkivat kirkkaina taivaalla, joten pääsin illalla lasten nukkumaan mentyä ottamaan pari testi kuvaa. Ulkona oli lähes myrskyisä tuuli, joten luulen että jalusta saattoi hieman heilua, kokeilut olivat silti mielestäni hyvin onnistuneet! Oltiin miekkosen kanssa aivan jäässä kun pääsimme sisälle mökkiin kameransäätö reissulta. Pikku pakkanen ei tunnu missään, mutta hyytävä tuuli meni kyllä luihin ja ytimiin. Ensin kuva lyhyemmällä valotusajalla vähän vajaa kolme minuuttia ja kuten kuvasta näkee, taivas oli täynnä pieniä kirkkaita tähtösiä:

Valotusaika 147s, f/3,5, ISO-200

Ja sitten sama kuva, kun jätettiin kameran ottamaan kuvaa tähtitaivaasta pidemmäksi aikaa ja menimme itse sisälle lämmittelemään. Kamera laulatti valoa kennolle lähes 25 minuuttia yksinään parkkipaikalla ja tulos oli seuraavanlainen:

Valotusaika 1479s, f/3,5, ISO-200

Siistiä, tämä onkin kiva lelu ja lisää kuvausmahdollisuuksia! Nyt vaan ideoimaan kuvausjuttuja ja maanantaina luolastoa kuvaamaan, sitä odotan innolla!

Voihan pöllö!

Surkea ilma, totesimme aamulla ja päätimme siltä seisaalta lähteä kaupungissa käymään. Pitäisi käydä hakemassa Marimekosta minun Kurkistus mekko, joka oli ompelijalla lyhennettävänä, lisäksi pitäisi vaihtaa eilen Konstalle osamani auto paita yhtä kokoa suurempaan ja hakea Professorin korvatippoja Yliopiston apteekista. Lisäksi pitäisi käydä Polarn O. Pyretillä tuhlaamassa yksi alennuskuponki. Oletteko muuten huomanneet, että kupongit ovat kadonneet lähes kokonaan? Kupongit ovat sympaattisia, niitä irti repiessä tulee ihan mieleen 80-luku ja kahvitarjoukset. Tämän kupongin isäntä bongasi Liberon vaippapaketista, osta 30 eurolla Polarn O. Pyretin ekopuuvillavaatteita, saat 10 euroa alennusta, kiinni veti!

Loppujen lopuksi reissu oli oikea törsäys reissu. Mutta ihan sama, tein löydön joka todellakin  piristi tämän harmaan perjantain tuoden minulle iloa toivottavasti pitkäksi aikaa. Legginsit, nuo ihana massamuotituote, jotka toivottavasti ovat tulleet jäädäkseen, sillä en voisi elää ilman niitä. Olin bongannut Polarnilta kolme paitaa Oskarille ja yhdet housut, kuponki hyödynnetty ja vähän päällekkin. Nojailin lastenvaunuihin katsellen kuinka Konsta leikki junaradalla. En millään malttanut repiä poikaa irti leikistä tämän ollessa niin innoissaan junaradan tukkivaunuista. Silmäni osuivaat tyttöjen vaatehyllyyn ja menin hipelöimään kaunista tumnikaa, joka sopisi loistavaslti poikien serkkutytölle joululahjaksi, harmi kun en taaskaan tiedä kokoa.... Sitten karseeni siirtui viereiselle hyllylle ja...
-Voi kun on ihanat pöllö legginssit, miksei tälläisiä ihania värikkäitä juttuja tehdä aikuisille? sanoin ääneen.
- Minä ostin nuo itselleni kokoa 146/152 cm, eikä tehnyt edes tiukkaa mahtumisen suhteen, varmasti mahtuvat sinulle jos mahtuivat minullekkin! sanoi myyjä.
- Onks näissä palautusoikeus, kun en jaksais sovittaa?
- On, kaksi viikkoa! sanoi myyjä.
- Mä otan ne jos sitä kokoa löytyy!!! hihkuin.

Siis kuinka iloiseksi voi tulla yhdistä leggareista? No hyvin, hyvin iloiseksi. Varsinkin, kun ne olivat täydellisen kokoiset ja kaapista löytyi heti pari kotipaitaa, jotka passasivat loistavasti leggareiden kaveriksi! Olen jo pitkään ollut innoissani muodissa olevista pöllö-jutuista! Harmi vaan, että ne painottuvat ainakin omien havaintojeni mukaan koruihin, joita en juurikaan pidä, koska sellaista panssariketjua ei ole keksittykään joka ei menisi rikki poikien roikkuessa siinä.... Voihan pöllö, ne ovat niin pirtsakat!!!

Lindexiltä löytyi vihdoin Konstan kokoa niitä maan mainioita osta 3 maksa 2  plyyssihousuja (vai onkos ne nyt jotain velouria?), jotka voi pestä 60-asteessa ja rumpukuivata ja jotka ei mene miksikään vaikka niitä pesisi sata kertaa. Ja lisäksi kiva oloasu, jonka vetoketjullisessa takissa ei ole huppua, jolla ei pienten lasten vaatteista puhuttaessa ole mielestäni minkäänlaista funktiota, se jää aina ikäväksi runtuksi ulkoiluvaatteiden selkämys puolelle, eikä missään olosuhteissa korvaa esim pipoa..... Lindexin vaatteet on muutenkin hinta-laatusuhteeltaan parhaita mitä tiedän ja perus paidat ja housut ihanan värikkäitä!

Marimekolta 'jouduin' ostamaan Konstalle autopaidan, koska pakkohan minun oli hyödyntää sielläkin 15€ alennuskuponki, jonka sain ostaessani Kurkistus-tunikan. Kuponki kun oli voimassa taas vain siinä myymälässä ja vain määrätyn ajan... Hyvä tekosyy siis... Vitsi, tässä kuussa olen käyttänyt erilaisia kuponkeja enemmän kuin viiteen vuoteen yhteensä, hih! Tässä poikien vaatekasa:

Kun Oskari havaitsi, että äitillä on kamera kädessä ja lattialla on jotain tavallisesta poikkeavaa, lähti hän konttaamaan myrskyn raivolla kohti kuvaukseni kohteena olevia vaatteita! Ehkä noin sekunti ja kaikki asettelemani vaatteet olivat ympäriinsä kuin tornadon jäljiltä! Tämä on syy siihen, miksi yleensä kirjoittelen ja kuvailen poikien päikkäreiden aikaan, mutta tänään Oskari meni super aikaisin nukkumaan ja heräsi kesken blogiaskareiden! Väliäkös tuolla, uudet vaatteet tosin keräsin äkkiä pois meidän pikku terminaattorin hyppysistä!

Ihanaa ja iloista viikonloppua kaikille!

Karkkilakko, päivä 5

Eikä tee edes tiukkaa!!! Voin muuten vannoa, että jos en olisi karkinostolakoksi nimeämääni karkkilakkoa julkistanut täällä, en varmaan olisi pysynyt kaidalla tiellä! On se kumma, kuinka paljon siinä on voimaa, että tietää muiden tietävän omasta päätöksestään. Jos nyt astelisin sinne kaupan karkkihyllyvälikköön, niin joutuisin varmaan kurkistelemaan olkani yli koko ajan, että jäänköhän kiinni tästä! Nyt kun päätös tuli tehtyä, niin ei ole käynyt mielessäkään että ostaisin karkkia. Herkutteluun viittaavat lipsahdukset tällä viikolla:
- Maanantaina Arnoldsin donitsi anoppilassa kahffe kupposen kaveriksi
- Tiistaina yksi suklaakonvehti
Isäntä tosiaan tuki avuliaasti lakkoani tiistai-iltana ja mässäsi konvehteja sohvalla. Pakko oli ottaa yksi kun asia esitettiin seuraavasti: Hei, täällä on näitä sun lemppareita, joissa on valdelmaa sisällä, otatko yhden? Thank you for your support my love! Mutta eihän tuo nyt ole lainkaan paha tulos näin ensimmäisen viiden päivän saldoksi!

Tosin tällä viikolla käytän sen yhden lipsahduksen optioni aivan varmasti, sillä mökille on kiva ottaa mukaan aina jotain pientä ja herkullista. Ai että, että mitäkönhän namuja sinne karkkipussin pohjalle sujahtaa mökkireissua varten. No ne samat vakkari namit tietty! Nyt kun ei ole viikolla ostanut, eikä juurikaan syönyt karkkia, niin viikonloppupussi tuntuu varsin oikeutetulta hankinnalta. Otan pussin viikonloppuna mukaan aina kun lähden ulos valokuvaamaan. Toivon siis anopilta ymmärrystä harrastustani kohtaan lapsenvahtina olemisen muodossa, saas nähdä miten käy!

Kävin maanantaina kuvaamassa Tamperetta (taas). Tälläkertaa sain kuvata kaupunkia Ilves hotellin penthousesta käsin, siellä on kokolailla makeat saunatilat, joista näkee yli koko keskustan. Kuvaus keli oli taas kehno, sumusadetta oli ilmassa, mutta tuulta ei juuri nimeksikään, joten m-realin savusumu leijaili Ipan ympärillä kuin syntistä seuraava savu. Maisemakuvat eivät ottaneet onnistuakeen, mielestäni viuhahduskuvat liikenteestä olivat hauskempia...

Saattaapi olla, että päästään mestoille uudestaan talvella, toivoa sopii, että taivas olisi tuolloin pilvetön ja tuuli veisi m-realin vesihöyryt Lielahteen päin!

Kerhoilua

Konstalla oli tänään ensimmäinenkerho päivä. Olin luottavainen Konstan reippauden suhteen, se miten Konsta kohtaisi muut lapsia kun en ole vahtimassa, se minua jännitti. Olin varautunut jäämään Oskarin kanssa Konstan henkiseksi tueksi ensimmäisellä kertaa, jatkossa Antti veisi Konstan aamulla ja minä hakisin hänet pikkuveljen kanssa päivällä. Astuimme sisään kerhotilaan, joka vaikutti varsin mukavalta. Kyykistyin ja sanoin Konstalle "Sinä voit nyt mennä leikkimään ja äiti ja Oskari tulee sitten hakemaan sinut kun kerho loppuu". Silmäiltyään hetken kerhotilaa ja todettuaan, että täällä on kavereita ja leluja, Konsta käveli lajitovereidensa luokse pikkuatuo kopalle ja PUFF, äiti katosi mielestä kuin taikasauvan iskusta. Lähdimme siis Oskarin kanssa ulkoilemaan lähistölle siltä varalta että kerhon ohjaaja soittaisi että tulkaahan hakemaan tämä hulivili pois täältä.

Hassua, miten se tunne tui nyt jo. Olin ajatellut, että tutustuisin tämän sorttisiin uusiin tunteisiin vasta kun pojat menevät päiväkotiin. Se tunne, kun poika marssi määrätietoisesti ja intoa uhkuen toisten lasten luo ja äidin olemassaolo unohtui silmänräpäyksessä, hyvä kun malttoi heiluttaa minulle ennen kun painoin oven kiinni. Se tunne oli jotenkin tyhjentävä. Muutaman sekunnin ajan oli vaikeaa hyväksyä, että esikoiseni on jo reipas pieni poika ja niin itsenäinen yksilö, että voi ilman epäilyksen häivää jäädä yksinään uuteen tilanteeseen. Sitten tunne muuttui. Yhtäkkiä olinkin ylpeä. Ajattelin, että olen varmaan tehnyt jotain oikein kun poika jäi vieraan hoitoon luottaen siihen että äiti tulee vähän ajan päästä hakemaan kun on kerran luvannut. Hirveämpää minun olisi ollut jättää itkevä, vastahakoinen lapsi kerhoon. Olimme edeltävän viikon ikana käyneet useasti läpi sen, mitä tapahtuu kun mennään kerhoon, koska pienelle lapselle on hyvä käydä läpi uudenlaisia tilanteita jo etukäteen, jotta lapsi tietää miten tulee tapahtumaan; Isi vie sinut aamulla kerhoon, jonne sinä jäät leikkimään ja puuhastelemaan toisten lasten kanssa, sitten äiti tulee sinut hakemaan kotiin.

Luulen, että Konstan kohdalla kerhoon ja tulevaisuudessa päiväkotiin jättäminen on helpompaa kuin Oskarin. Konsta on 2,5 vuotias aloittaessaan päiväkodin ja selkeästi kaipaa jo toisten lasten seuraa ja runsaasti aktiviteetteja. Ryhmässä touhuaminen on pojalle erityisen mieleistä, vaikkakin leikit ovat vielä yksin touhuamista. Oskarin kohdalla irtipäästämisen tuska tulee olemaan varmasti suuri, koska pienokainen on vielä niin pieni. Minua huolettaa jo etukäteen, miten Oskari pärjää muiden hoidossa, niin avuton vielä, ei osaa syödä itse, ei osaa kävellä, ei osaa puhua, ei osaa sitä eikä osaa tätä. Sydäntä särkee, kun joutuu laittamaan niin pienen lapsen hoitoon, mitä jos hän sanoo ensimmäisen sanansa tarhantädille tai näyttää hänelle ensimmäisen askeleensa? Mitä jos tarhantäti huomaa ensimmäisen hampaa puhjennen enne minua? Noh, on siellä pienemmätkin hyvin pärjänneet ja itseppähän valintani tein ja otin uuden työn vastaan, jos olisin pitänyt vanhan työni, olisin voinut jäädä vielä hoitovapaille, mutta nyt minua odottaa uudet haasteet työelämässä......... Silti, nyyh. Mutta en aio kyllä viettää loppua kotona olo aikaa murehtimalla tulevaa, vaan aion ottaa tästä ajasta kaiken ilon irti, vielä kun saan nauttia lapsista twenty-four-seven!

Noh, kerhoilu oli ihan menestys alusta loppuun asti. Kun kerho päättyi, oli Konsta ilahtunut nähdessään minut ja Oskarin, mutta selvästi kaksi ja puoli tuntia toisten lasten seurassa oli väsyttänyt pojan totaalisesti. Kotiin tuomisina poika oli koristellut kerhossa lumihiutaleen!!! Voi kuinka ihana se on, siitä tuli äidin aarre! Laitoinkin sen heti mustalle pahville, jotta se erottuu paremmin! Hiutaleen oli leikannut kerhotäti ja lapset olivat saaneet liimata hileet itse. Voin vain kuvitella sitä ympäriinsä leijaillutta hileiden määrää, kun pienet kätöset on ripotellut hilettä tähtösen päälle. Kerhotätikin on saanut varmaan melkoisen bling bling lookin loppupäiväksi. Mutta se oli Konstan ensimmäinen kerho askartelu, joten ajattelin laittaa hienon hiutaleen muistoksi kehyksiin. Siihen asti kun ehdin kehyskaupoille, hiutale saa ilahduttaa meitä jääkaapinovessa.

Nyt saa luvan riittäää!

Jouluun asti, ja tästä pidetään kiinni kynsin ja hampain! En astu sinne jalallanikaan, itse asiassa kierrän sen Prisman karkkihyllyvälin hyvin kaukaa. En edes nuuhkaise sinne päin!  Jouluun asti on karkin osto lakko! Huomatkaa kuinka helpolla päästän itseni, saan kuitenkin syödä karkkia jos joku muu sitä minulle tarjoaa, heh! Ja ihan tiedoksi, että tällä hetkellä laatikosta ei löydy kuin pussillinen purkkaa, sisu aski ja Konsta elokuussa synttärilahjaksi sadut kettukarkit, joten ei, en ole hamstrannut valmiiksi kuukauden karkkeja laatikkoon. Jokatapauksessa, nauran päin herra Candy Kingin naamaa seitsemänä päivänä viikossa jouluun asti ja pierut saa myös herra Fazer ja hänen suklaalevy arsenaalinsa! Selätän teistä kumman tahansa ihan milloin vaan jos uskallatte edes vihjata minulle olemassa olostanne, eikun kehään vaan ja matsi päälle.

Olin muuten jo ihan päättänyt, että tämä minun paluu entiseen, lähes karkittomaan elämään kävisi helposti, kunnes piipahdin täällä! Kiitos vaan Eeru, pidän haasteista. Pystyin jo haistamaan nenussani ainakin tuon jumalaisen vadelmaisen valkoisensuklaan ja minttuisen tummansuklaan, nam nam ja nam... Huoh, tästä tulee niin vaikeaa!

En siis syönyt ennen karkkia juuri ollenkaan. Lähes kaikki makeiset homehtui laatikossa pitkälle yli parasta ennen päivän kunnes päätyivät roskikseen. Sitten tulin raskaaksi ja kun en ollut enää raskaana niin imetin Konstaa ja kun lopetin imettämisen, aloin odottaa Oskaria ja kun en enää ollut raskaana niin imetin ja sitten vaikka imetän vieläkin niin noiden vesseleiden kanssa joskus niin kiire, että suklaalla voi kevyesti korvata ihan kokonaisen ateria ja.... Tekosyitä toisensa perään (vaikkakin raskauden ja imetyksen aikainen lisääntynyt energian tarve selittääkin lisääntyneen suklaan himon). Niin ja ihan turha kenenkään tulla kertomaan että raskausaikainen lisääntynyt energian tarve voidaan kattaa yhdellä voileivällä päivässä, ei ainakaan meillä! Pahinta on se, että karkin himo on jäänyt pahasti päälle, joten ajattelin tehdä irtioton. Olen koukussa sokeriin, siispä vieroitushoito alkakoon. Jos onnistun jouluun asti, voin hyvällä omallatunnolla aloittaa jouluna konvehtien mässäilyn ja tehdä karkkilakon sitten taas uudenvuoden lupauksena, joten hommahan pysyy hanskassa ihan itsekseen!

No okei, koska mikään ei ole niin inhimillistä kuin omien sanojen syöminen, niin... Kerran viikossa sallitaan yksi lipsahdus. Viikonloppuna ehkä perjantaina tai ehkä lauantaina fiiliksestä riippuan, vietän herkkupäivää. Jos ei tee tiukkaa niin kierrän karkkivälin silloinkin, mutta sallin itselleni yhden makean lipsahduksen, yhden pienen sokerihumalan viikossa hyvällä omalla tunnolla, jos siltä tuntuu. Eikä tässä nyt ihan niin kovista aineista puhuta kummiskaan, etteikö voisi kerran viikossa herkutella. Mutta arkisin en osta karkkia vaan syön ihan kunnon ruokaa nälkääni!

Ps. Haastan kaikki päivittäin karkkipussia rapistelevat mukaan ostolakkoon!