Ihanat illat

Meidän pojista esikoinen on se, joka tulee joka yö isin ja äitin kainaloon köllimään. Juniori puolestaan on se itsenäinen jääräpää; Hän nukkuu tasan siellä missä itse haluaa. Toissayönä Oskaria itketti ja mies haki pojan väliimme. Oskari suuttui! Siis ihan oikeasti, veti herneen sijasta koko hernepalon nenäänsä siksi, että häntä mentiin tuosta noin vain siirtelemään. Pikkumies venkuroi itsensä pois kainalosta ja lähti konttaamaan dramaattisesti nyyhkyttäen takaisin omaan sänkyynsä naapuri huoneeseen. Tilanteen hupaisuutta lisäsi se, että yleensä Oskari juoksee joka paikkaan ja nyt hän valitsi kontata??? Kävelin perässä ja katsoin kun pienokainen kipusi sänkyynsä ja simahti kuin kynttilä myrskyssä samalla sekunnilla kun painoi pään tyynyynsä. Tilanne oli koominen ja hellyttävä ja jäin pohtimaan että mahtoiko Oskari edes olla hereillä vai tapahtuiko koko tilanne unimaailmoissa….

Meillä ollaan melko höveleitä ostamaan lapsille kirjoja. Joskus tulee hankittua joku floppi, jota kukaan ei halua lukea toista kertaa, mutta esim. Richard Scarryt toimii aina. Pitkään on harmittanut se, että usein luetaan satuja, vaikka selvästi Oskarille pitäisi lukea vielä yksinkertaisempia juttuja. Niinpä mentiin maanantaina neuvolan jälkeen Oskarin kanssa kirjaostoksille. Ostoskoriin tiensä löysi  kaksi Pete ja Pulmu kirjaa. Nyt ne ovat ehdottomat lempparit molemmille pojille ja niitä on luettu monta kertaa illassa! Konstan mielestä etenkin ”Lätäkkö lattialla” on erityisen hauska!

Kirjoja myy "pienehköllä" hintaerolla Prisma 5,95€ ja Adlibris.com 11,90€...

Eilen illalla luin pojille iltasadun meidän vanhempien sängyssä ja saivat kultamussukat nukahtaa sinne, kun isi oli vielä töissä. Isukki kantoi uinuvat lapsoset omiin sänkyihin tultuaan kotiin. Katselimme vielä jotain hömppää telkusta kun alkoi kuulua pienten jalkojen töminää. Kohta oven raosta kurkisti pienen miehen isot silmät. Kun kurkkija varmistui siitä että isi jä äiti köllöttelee sängyssä, marssi hän määrätietoisesti meidän väliin, pienimpään tarjolla olevaan rakoon, painoi pään kainaloon ja nukahti. Muutaman kerran pienen käsi haparoi ikään kuin varmistamassa, että toiselta puolelta löytyi äidin keho ja toiselta puolelta isin. Tilanteesta hauskan teki se, että Oskari oli selvästi havahtunut siihen, että hänet oli siirretty eri paikkaan kuin mihin hän oli nukahtanut. Toissaöiseen nähden tilanne kääntyi päälaelleen kun pikkuherra jälleen valitsi itse missä aikoi nukkua ja palasi meidän sänkyyn. Äidin sydän puolestaan oli pakahtua onnesta, kun Oskari ensimmäistä kertaa elämässään tuli itse äidin ja isin väliin. Mikään ei ole ihanampaa kuin kuunnella hentoa tuhinaa ja pitää pientä ihmistä kainalossa. Siinä me miehen kanssa fiilisteltiin meidän pientä ihmettä, se oli taas yksi niitä elämän pieniä parhaita hetkiä! Ja pari tuntia myöhemmin kömpi väliimme se meidän isompi ihme. Siinä me pötköteltiin ja nähtiin unia, kaikki yhdessä, kylki kyljessä.

Maanantaina neuvolassa se taas iski. Pienokaiseni oli kasvanut alle kolme kiloisesta vauvasta 15 kiloiseksi pojan aluksi. Aika kuluu nopaesti, liian nopeasti. Arvokkainta elämässä todellakin on nyt pysähtymisen taito. Downshiftaus. Se, että rauhoittuu nauttimaan niistä pienistä ihanista asioista, jotka oikeasti ovat tärkeitä tässä hetkessä!

Sisustusvimmaa

Kävin korjaamassa Stockalta talteen neljä Frandsenin Ball valaisinta, kaksi keltaista ja kaksi turkoosia. Pojat saa turkoosit lamput ja lamppuihin passelista sopivat tyynynpäälliset (ylläri ylläri) Marimekon Jakari kankaasta! Me saadaan isännän kanssa puolestamme keltaiset yölamput ja jotain snadisti hillitympää päiväpeiton päälle, mahdollisesti räsymatto kankaasta tehdyt tyynynpäälliset tai ehkä jostain muusta. Saapa nähdä kuinka käy.

En taas pysty yhtään sanomaan miksi olen hullaantunut noihin robotteihin, mutta toisaalta ne on juuri passeleita meidän iloisille pikkumiehille ja melko ajattomiakin. Jännityksellä odotan, mikä on lopputulos kun pitää sisustaa rakennusaikaiseen asumukseen yhteinen makuuhuone koko perheelle.... Tässä asiassa mennään kylläkin lasten ehdoilla, me ei miekkosen kanssa tarvita muuta kun sähkö ja loppu tila jätetään poikien leluille ja leikeille!

Omituinen kohtaaminen

Minulla oli joskus opiskeluaikoina hyvä ystävä. Ystävyytemme ei koskaan yltänyt kovin syvälliselle tasolle, mutta ei kaikkien ystävyyksien tarvitsekkaan. Olimme koulussa kuin paita ja peppu, ainakin minun ymmärrykseni mukaan, mutta emme koskaan pitäneet yhteyttä esimerkiksi kesäloman aikana, joka yliopistomaailmassa kestää kuitenkin toukokuun alusta syyskuun alkuun. Ystävyytemme perustui jollakin hassulla tavalla opiskeluun ja ystävyytemme päättyi epämääräisissä olosuhteissa loppukesällä 2005 kun kerroin puhelimessa vaihtavani koulua. Tämän jälkeen emme ole puhuneet toisillemme, eikä polkumme ole muussakaan muodossa kohdanneet.

Olin viikonloppuna shoppailemassa, lapset oli anopilla ja minulla oli kerrankin kiireettömästi aikaa itselleni. Tavoitteena oli löytää itselle housut ja Oskarille syntymäpäivälahja. Kiertelin ja kaartelin rauhassa ympäri Stockmannin käytäviä ja huomasin, että tuossahan niitä on, kanta-asiakastarjouksessa olevia Frandsenin Ball-seinävalaisimia, jotka olin päättänyt ostaa pojille yölampuiksi. Voih, ne ovat niin ihanan retrot (vai kuitenkin kasarit?) ja niitä saa ihanissa väreissä, että en edes osaa päättää minkä väriset valitsisin! Kuvat Stockmann.com.

Oli miten oli, lamppujen vieressä myytiin myös Vitran pientä Uten.Siloa ja vilkaisin sitäkin nopeasti. "Onneksi itse päädyin ostamaan aikanaan kyseisestä lokerikosta sen isomman version", ajattelin. Huomasin tutun näköisen hahmon vieressäni, henkilön nimeä en saanut mieleeni. Huomioni kiinnittyi kuitenikin tämän puolitutun hahmon takana lymyilevään toiseen henkilöön, jonka kasvoja en nähnyt. Hassun oloinen tilanne ja käännyin vielä uudestaan katsomaan. Silloin katseemme kohtasivat.

Sekunnin sadasosan olin iloinen ja tervehdin vanhaa ystävääni. Vanha ystäväni katsoi minuun päin kauhistuneen näköisenä, sain takaisin hyvin vaivaantuneen tervehdyksen. Samassa sekunnin sadasosassa tajusin, että hän yritti piileskellä minua ystävänsä varjossa. Kauhistunut katse johtui siitä, että hän "jäi kiinni". Kun tajusin tilanteen, käänsin katseeni ja kävelin häkeltyneenä pois. Minua alkoi naurattaa, aivan valtavasti. Miten on mahdollista, että aikuinen ihminen piileskelee toisen varjossa, jotta välttyisi kohtaamasta vanhaa tuttuvaa? Jatkoin ostoksiani suuresti huvittuneena tilanteen kankeudesta ja vaivaantuneisuudesta. Uskomatonta miten ihmisten väliset suhteet muuttavat muotoaan. Olisinko voinut itse hoitaa tilanteen vähän sivistyneemmin kuin kävelemällä pois? Ehkä olisinkin, mutta pakko kuitenkin sonoa, että ratkaisuni sopi vallan mainiosti tilanteeseen, joka surkeudessaan oli yhtäaikaa nolo ja koominen

Ystävyytemme päättymiseen ei mielestäni liittynyt minkäänlaista draamaa. Otimme jopa taannoin lyhyesti facebookin kautta yhteyttä toisiimme kuulumisten vaihdon merkeissä. Se oikeastaan tekee tilanteesta entistä omintakeisemman, koska olisin tuon yhteydenoton kuvitellut jotenkin rikkoneen sen hiljaiselon muurin, joka välillämme oli lähes seitsemän vuotta.

Kuten olen ennenkin sanonut elämän varrella ihmisellä on erilaisia ihmissuhteita, erilaisia ystävyyssuhteita ja kaikki niistä on tarpeellisia siinä hetkessä mitä kulloinkin eletään. Ei kaikkien ihmissuhteiden ole tarkoituskaan kestää, eikä sen tarvitse olla mitenkään noloa, että on lähdetty kulkemaan eri polkuja. Ihmissuhteet ovat elämässä rikkaus. Älä siis vanha ystäväiseni tästä tekstistä suutu. Kirjoitinpa vain, miten asia nähtiin kolikon tällä puolella, sinun versiosi saattaa hyvinkin olla erilainen... Sitä en kuitenkaan todellakaan osaa kuvitella, millainen voisi olla seuraava kohtaamisemme....

Five down, one to go!

Ja niinkuin minä kuvittelin, ettei tämä pöpö minua kaada, hah!
Voin kertoa että viikonloppuni koostui kakasta ja okosta. Jos vaihtaa sähkyyn neljästi yön aikana lakanat, vie välillä petauspatjan, tyynyn ja peiton pesuun, auttaa pienokaistaan oksentamaan tunnin välein, ja melkein joka kerran jälkeen vaihtaa tälle puhtaa yöpaidan ja siinä sivussa kärsii oireista itsekkin, niin eipä siinä paljoa nukkumisesta ja lepäämisestä voi samassa lauseessa puhua!!!

Norovirus

Enpä soisi samaa kellekkään, en kellekkään! Enkä yhtään ihmettele, että tauti jää varmasti monen vanhuksen viimeiseksi, sen verran rankasta setistä on kyse. Nyt voin ihan omasta kokemuksestani kertoa teille, että seuraava yhtälö on tosi:

Jos lapsesi sairastuu norovirukseen, sinä sairastut norovirukseen!

Ei auta, vaikka pesisit ja desinfioisint kästesi tuhat kertaa päivän aikana ja puunaisit vielä saniteettitilatkin joka käynnin jälkeen. Jos hellit ja hoivaat pienokaistasi, varausdu henkisesti siihen että olet kohta itsekkin pedin oma. Siis taudinhan saivat meillä kaikki, jotka asuvat tällä hetkellä samassa osoitteessa. Ensin Konsta viime tiistaina, sitten perjantaian minä ja Oskari, lauantaina olikin Antin ja äitini vuoro ja.... Ja niin raflaava kuin otsikko olikin niin juuri saamani tiedon mukaan isänikin on saanut taudin, joten tilanne on: Six down, zero to go!

Voihan norovirus

Kurjuus. Konsta tuli yöllä viereen ja sanoi " Äiti, mulla on maha kipeä, oonkohan mä syönyt liikaa karkkia?". Oonkohan hieman liikaakin korostanut mitä liiasta makean syönnistä seuraa? Kehotin murua tuleen kainaloon, kyllä se siitä. Ihmettelin kun pikkuinen jatkoi levotonta pyötimistään, tunnin päästa olikin sitten helvetti irti. Okkoa oli patjalla, tyynyllä, lakanoilla ja hyh hyh mikä haju! Onneksi neuvolantäti uhkui positiivista asennetta kun soitin sairaslomalappua. "Ihan selvä norovirus, varaudu henkisesti siihen että se käy koko perheen läpi". Juu kiitti, tuota minä kutsun ärsyttäväksi realismiksi!

No tässähän me nyt sitten istuskellaan vierekkäin ja katsellaan Madagasgaria. Odotan et tauti iskee hetkenä minä hyvänsä ja jokainen vatsassa havaittavissa oleva ilmakupla saa mut kauhun partaalle, nytkö se iski? Onneksi ei vielä...

Me ei vieläkään olla ehditty hankkia tietokonetta, joten sitä odotellessa.

Mitänäitä ny o sama se ny mulle o

Katsoin lauantaina ensimmäistä kertaa kokonaisen jakson kaikkien rakastamaa ohjelmaa nimeltä Putous! Marja Tyrni ja Munamies eivät kertakaikkiaan uponneet minun huumorisuoneen, joten eipä ole tullut kyseisen konseptin tuotantokausia seurattua. Harjakainen puolestaan sai hymyn häivän huulilleni, mutta häneenkin tutustuin lähinnä sattumanvaraisesti lyhyiden Putouksen lähetysajalle osuneiden kanava surffailujen perusteella. Tällä kertaa tilanne saattaa hyvinkin olla toinen, sillä tämä mamma tipahti täysin tutustuttuaan Sanna Raipe Helmiseen!

Sanna-Raipe Helminen

Siis 80-luvulla ei oltu vielä edes keksitty termiä "pissis", mutta Sanna-Raipe on kyllä ilmielävä kasaripissis! Aivan loistava hahmo!!!! Voin muuten täysin samaistua tohon ylipitkän otsiksen edestakaiseen heittelyyn, ihan mahtavaa, ja mikä parasta mulla on ollut myöskin nahkareppu, mä en kestä! Niin, ja Ipan muikki, tietenkin! Nyt on ihan pakko alkaa seuraamaan Putousta!

"No em mä mitää mutta o väittänykä"

Ja ne uudet kujeet!

Joulu tuli ja meni mukavissa merkeissä. A-Norak: Got it! Nappula: Got it! Sarpanevan pata: Got it! Lisäksi saimme Samsungin mini-tabletin, joka on osoittautunut ihan huippuhankinnaksi ja lisäyllärinä pukinkontista pölähti vielä ihana Bering- merkkinen keraaminen rannetiuku, kiitos rakas miekkoseni! Nuo oli halutuimmat ja eniten ilahduttaneet paketit ja lisäpisteitä kyllä totisesti miehelle tuosta kello hankinnasta, se paketti ilmiintyi täysin odottamattomana yllärinä kontin kätköistä!

Bering - Ceramic collection

Suurimpana yhteisenä yllärinä saatiin uusi imuri! Tulevassa raksa-aikaisessa asunnossamme kun ei ole keskuspölynimuria niin on ihan pakko sanoa, että kylläpä osasi joulupukki huomioida nerokkaasti tämän tulevan pikku puutteemme, joka itseltäni oli jäänyt 110%:sesti huomioimatta. Ja hei, tähän pakettiin oli kätketty nerokas lisäbonus!

Katsokaa millaisella kuvalla Miele markkinoi uutta S8-imuriaan!!! Ei tarvitse lukea edes käyttöohjetta ymmärtääkseen, että kuvalla halutaan tietenkin kertoa, että että aina äidin ja lasten ollessa päiväunilla mies voi imuroida aiheuttamatta nukkujille häiriötä. Eikös tämä ole ihan selvä juttu? Kyllä nyt kelpaa! 

Odotan innolla uuden asunnon rempan valmistumista, jotta saan Nappulat tunnelmaa luomaan ja padan porisemaan. Takki ja kello toki pääsivät jo käyttöön! Summa summarum joulu oli ihana. Lapset saivat niin paljon leluja, että on varmaan pakko ottaa käyttöön se käytäntö, jossa osa leluista pakataan aina välillä piiloon ja otetaan esille sitten tylsällä hetkellä esiin. Se voisi olla hyvä että olisi aina joku ässä hihassa, jolla saisi lapset rauhoittumaan touhuihinsa ja mikäpä sen parempi kuin kaapin perältä löytynyt "leluapaja" jonka olemassaolo oli päässyt unohtumaan...

Vuosi vaihtui mukavissa tunnelmissa, lapset olivat super innoissaan rakteista, sädetikuista ja tinoista ja mikäpä sen ihanampaa kuin pienten riemussa myötäeläminen ja siitä nauttiminen! Odotan innolla tulevaa vuotta, enkä vähiten siksi, että 13 sattuu olemaan onnennumeroni. Tosin se luo sellaista mukavaa taianomaista tutinaa sukkiin kun keskittyy odottamaan tulevaa onnennumeron tuoman hyvänonnen aallonharjalla! Tuleva vuosi on täynnä uusia asiaoita, uusi koti, raksan käynnistyminen, oman kodin suunnitteleminen, raksan paperiasioiden pyörittäminen ynnä muut elämän käänteet jotka antavat lisämakua vuoden -13 soppaan. Toivottavasti pysytään terveinä, sillä pärjää pitkälle.

Mitä blogiin tulee... Päivitys tiheyteen ei ole odotettavissa suurta muutosta ennen kuin saamme hankittua uuden tietokoneen. Kameran SD-kortti kun ei passaa uuteen tablettiini, niin en pysty kuvia siirtämään, lisäksi se pienehkö tallennustilanpuute vaivaa edelleenkin... Mutta eiköhän näistä elvytä, poistelen vaikka vanhaa kuvamateriaalia tehdäkseni uusille tilaa, jos ei muu auta.

Näin tämän vuoden ensimmäisen postauksen myötä toivotan teille kaikille Ihanasti Viksin Vonksin blogin kurkistelijoille iloista ja tapahtumarikasta vuotta 2013!