tiistai 30. lokakuuta 2012

Tonttuja ja Poppalooraa

Ihana viikonloppu! Oltiin pitkästä aikaa mökillä ja pikku bonuksena, ei suinkaan oltu pelkän oman perheen voimin vaan kanssamme lököilemässä oli perhe Takala! Pitkästä aikaa viikonloppu tuntui positiivisella tavalla pitkältä, vaikka kotona onkin ihanaa, ei ole mökkimaiseman voittanutta! Mökillä voi katsella järvimaisemaa ikkunasta, kotona ajatus pyörii muuttoon liittyvien pakkauslogististen kysymysten ympärillä ja katse vaeltelee tavaroissa, jotka ahkera ihminen olisi jo pakannut, ARGH!!!

Te ette voi käsittää mitä Tuula oli bongannut pojille tuliaiseksi! Siis Mikko Alatalon Känkkäränkän parhaat CD:n!!! Se on aivan huikea! Siitä löytyy Popploora puhuva auto ja Takapenkin räpätys! Niistä tulee ihan lapsuus mieleen ja isin ja äidin Ford Anglia, jossa kuunneltiin Mikko Alatalon lasten lauluja C-kasetilta, helmee! Nyt muistui mieleen, että silloin ei moottoritiestä ollut tietoakaan ja jos joku olisi kertonut kunnan suunnittelevan Rantatielle tunnelia, olisi varmaan saanut hullun leiman ottikkoonsa. Sillon piti Nokialle mummolaan päästäkseen kiertää aina Rantatien kautta!!! Mutta nyt, Poppaloorasta on tullut Konstan lemppari!




Lumi tuli kuin tilauksesta ja lapsille toki kerrottiin, että Tontut alkavat hiipia lumen tultua! Siinä missä muut ehkä juhlivat vielä Halloweeniä, oltiin meillä pikkujoulu tunnelmissa, Tonttu oli nimittäin käynyt jättämässä lapsille paketteja leikkimökin eteen sillä välin kun olimme lasten kanssa puron yli menevällä sillalla leikkimässä karhunkeppejä. Jes, nyt saa vanhemmat kaksi kuukautta kiristää sillä, että tontut kurkkii ikkunoista onko lapset kiltisti.... Se oli vitsi, vaikkakin "ei sellaista valhetta josta ei puolet totta", kuuluu sanonta. Kerrottiin nimittäin lapsille, että tontut raportoivat joulupukille, ketkä lapset ovat kiltisti ja ketkä eivät. Kyllä se ainakin meidän Konstalle meni hyvin ymmärrykseen, sillä Konsta kertoi minulle tänään päiväkodin jälkeen seuraavaa:

- Arvaa äiti mitä sanoin tänään Mirolle, kun se puhu taas tuhmia?
- No mitä?
- Sanoin että tontut kurkkii ihan koko ajan, eikä saa yhtään lahjoja jos puhuu tuhmia!
- No mitä Miro siihen sanoi?
- Ei mitään! Mutta mää sanoin Mirolle, että mää oon niin kiltti että saan tukkirekan ja mersun ja säiliöauton ja  paljon kaikenlaisia autoja!!!

Niinpä, Tonttu jutut upposivat lapsille luuytimeen asti ja nyt julistustyötä tehdään poikani toimesta päiväkodissakin. Ihan hyvä vaan, sillä siellä on muutama vanhempi poika, joiden suusta valitettavasti tulee sellaisia sanoja, joita en oman lapseni sanavarastoon haluaisi mutta ehkä tontuilla uhkailu auttaa, koska ovat vielä kuitenkin sen ikäisiä että usko Tonttuihin ja Joulupukkiin on tallella.

 Vaikka viikonloppuna tuli pikemminkin valvottua lisää kuin kuitattua olemassa olleita univelkoja, summa summaarum, meillä oli ihana viikonloppu! Kiitos Takalat!



4 kommenttia:

  1. Hyvä kummituspoika!!!!! Terkuin kummitukset

    VastaaPoista
  2. Niin serkukset....vaikka meillä juhlittiin vielä eilen viimeiset Halloweenit eskarikavereiden kanssa, on tonttuja odotettu kuin kuuta nousevaa. Viikko sitten terassille jätetty punainen piirrustus odottaa edelleen että tonttu tulisi ja noutaisi sen. Mietin, että pitäisikö tuon piirrustuksen jo kadota, kun Julia on kahdesti nähnyt unta että yrittää saada joulupukkia ottamaan kuvan, mutta ei ole onnistunut. Ensimmäisenä sitä esiteltiin myös kylään saapuneille eskarikavereille, tiedä mitä sitten asiasta ajattelevat kun ovat jo niin vanhoja ja viisaita. Ylipäänsä joulunodotus tuntuu kulminoituvan muistoihin pikkujoulusta, kai se yllätyksellisyys jotenkin sävähdyttää lapsia, paketteja ihan odottamatta on vaan niin ihmeellistä ja selvä todistus että tonttuja on oikeasti olemassa.

    VastaaPoista
  3. Takapenkin räpätys-biisin kuulin ensi kertaa Finlandia-talossa 90-luvun alussa, kun itsekin olin siellä esiintymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alatalon lastenlauluissa on nostalgiaa juuri siksi, että ne muistuttavat minua omasta lapsuudesta, vanhempieni valkoisesta Ford Angliasta (jonka oven kahvaan jäin kerran pakkasella kielestäni kiinni) ja automatkoista mummulaan.
      Olen myös kuullut laulun Mikko Alatalon live-esityksenä, mutta sitä, missä ja milloin se tapahtui, en pysty palauttamaan mieleeni.

      Poista