keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Päivän kahdet kasvot

Takana on ensimmäinen työpäivä uudessa työpaikassa. Fiilikset on innokkaat ja sekavat. Töitä on tiedossa paljon, projektit ovat mielenkiintoisia ja työkaverit vaikuttavat oikein mukavilta. Sekavia fiiliksiä aiheuttaa se, etten oikein tiedä mistä päästä vastuulleni tulevia projekteja aletaan purkaa. Ensimmäinen päivä vain suhisi ohi, yritin  painaa mieleeni kaiken uuden tiedon, jokaisen uuden työkaverin nimen ja sitä ja tätä ja tota.... Hyvin pian huomasin, että koska tuskin muistan omaa nimeäni näin ensimmäisen päivän huumassa, on varmaan turhaa tuo nimien opettelusta stressaaminen tässä vaiheessa. Lunttaan ne sitten aina työhuoneiden ovien pielestä kun tarve vaatii. Pikku hiljaa ne painuvat mielen uumeniin, siitä olen varma. Ensimmäisen päivän perusteella ei voi paljoa sanoa, mutta ensitunnelmat ovat positiiviset. Se, että osasin itseasiassa osallistua toimitusjohtajan kanssa täysin järkevään alan termistöä sisältävään keskusteluun ilman että lipsautin väliin yhtään kotiäiti termejä, lisäsi uskoani siihen, että saatan päästä työelämässä ajanhermolle ehkä jopa nopeammin kuin kuvittelin....

Takana on myöskin ensimmäinen päivä erossa ihanista pojistani. Ja heillä on takana ensimmäinen päivä päiväkodissa. Onneksi mieheni vei lapset, en tiedä miten olisin pystynyt jättämään heidät päikkyyn. Huoli oli kova varsinkin Oskarista, joka oli eilisten 1-vuotis neuvolassa saatujen rokotusten ansiosta aamusta asti kärttyinen, itkuinen ja halusi olla vain äidin sylissä. Onneksi lapsilla on tällä viikolla vain kolme, tavallista lyhyempää päiväkoti päivää, mieheni hakee pojat heti päiväunien jälkeisen välipalan jälkeen kotiin. Kuulemma pojilla oli mennyt oikein hyvin, molemmat olivat jopa nukkuneet päiväunet vieraissa olosuhteissa, Oskari oli tosin hakeutunut useasti hoitajien luokse syliin kaivaten. Aamupuuroa Konsta ei ollut suostunut syömään, sitä en kylläkään ihmettele lainkaan, sillä siihen oli ympätty aprikoosia, jota poika ei ole kotona muistaakseni maistanut. Iltaan mahtui vielä isin ja äidin sulkapallovuoro, joten kun päivä kääntyi ehtoo puolelle, minusta tuntui kuin olisin ollut koko päivän erossa pojista. Onneksi pojat saivat nauttia mumman ja vaarin touhukkaasta seurasta. Illan tullet raukat olivat super väsyneitä tapahtumarikkaasta päivästä. Oskari nukkui jo kun pääsimme kotiin sulkapalloilemasta, kurkotin pinnasängyn laidan yli suukon nuhaisena tuhisevalle rakkaalleni. Sanoin Konstalle hampaiden pesun jälkeen että "valitse sinä vaan jo satu ja mene sänkyyn odottamaan, äiti käy juomassa lasin vettä". Kun pääsin Konstan huoneeseen noin minuutin poikaa myöhemmin, uinui isompi pienokaiseni sängyssä jo unimaailmoissa, Kimin kuormuri -kirja kainalossaan.  Lauloin nukkuvalle pojalle hänen lempi iltalaulun, Päivänsäde ja menninkäinen ja suukotin rakasta poskelle, hän oli niin suloinen.

Jos summaan itsekseni uudenlaisen arjen ensimmäistä päivää, täytyy sanoa, että se meni paremmin kuin olin kuvitellut. Päivä oli yhtä tunteiden sekamelskaa, ilmassa oli yhtälailla intoa ja positiivista jännitystä kuin myös haikeutta ja jonkin asteistas luopumisen tuskaa, onneksi kuitenkin paniikki itkut tuli suoritettua jo eilen, joten niitä ei tullut enää tänään uusittua. Koska uuden työn ensimmäinen päivä varasti suuren osan keskittymisestäni, ei minulla kertakaikkiaan ollut aikaa murehtia pienokaisieni perään, joiden tiesin olevan kuitenkin hyvissä käsissä. Ehkä näin oli siinä mielessä hyväkin. Tästä se lähtee ja kohta nuo aamuiset lähdötkin sujuvat toivottavasti hieman sujuvammin kuin tänä ensimäisenä aamuna....

1 kommentti:

  1. Ihana kuulla, että hengissä ollaan. Tästä se sit lähtee, onnea matkaan uuteen elämän vaiheeseen!

    VastaaPoista