- Konstaaa??? Hei Konstaaa, mihin katosit?
- Äiti mää oon täällä takana!!!
- Missä takana?
- No täällä seinän takana. Kun täällä meidän seinässä on tälläisiä tikkuja, niin mää oon kerännyt niitä tähän mukiin!
- Voi rakas, ei niitä saa ottaa pois! Isi ja pappa on ne sinne laittanut, jotta meille tulisi suora talo ja sinne suorat seinät!
Niinpä. Että kai meillä sitten lopulta on talokin ihan vinksin vonksin, kun esikoinen keksi kerätä suoristuskiilat harkkojen välistä talteen. Siippa toki oli sitä mieltä, ettei tuo noin 10 kappaletta vielä eiheuttanut niin suurta ongelmaa, etteikö sitä saisi korjattua!
Toisin sanoen, meille kuuluu hyvää, toivottavasti kaikille muillekin! Ihanaa viikonloppua!
Kysyin mieheltä viikko sitten, että miltä se tuntuu, kun on näin kivasti jo saatu seinää pystyyn ja kohta tulee maaurakoitsija ja peittää kaiken tässä nyt näkyvän hiekan alle? Onko sitten fiilis kuin aloittaisi kaiken alusta? Kysymykseen en varsinaisesti saanut vastaukseksi kuin naurahduksen kanssa "Enpä ole asiaa noin ajatellut".Kuva on lähes viikon vanha, joten se ei ihan varsinaisesti nykytilasta kerro, mutta kutakuinkin tältä meidän raksalla nyt näyttää:
Pitkää päivää on miehet painanut syyskuun alusta asti. Työmaalla on tehty pitkää päivää, työmaan ohella on tehty "oikeita töitä" ja harrastuksena on tehty raksalle itse, kyllä luitte aivan oikein ON TEHTY ITSE kivisaha. Näin sen nyt viikonloppuna ensimmäistä kertaa ennen kuin se lähti maalaukseen ja tuo sahapeto oli sen verran vaikuttavan näköinen että oli pakko kysyä mieheltä että kai hoidat sen henkivakuutuksen kuntoon ennen kuin painat tuota käynnistys nappulaa? Mies vastasi siihen, että kyllä se on kuules tuo kone mikä meidän pitää ensimmäisenä vakuuttaa! Tyypillinen miesvastaus.
Lapsien mielestä on kurjaa kun isin näkee toisinaan vain aamulla ennen päikkyyn menoa. Konsta on ikävöinyt kovastikkin isiä iltaisin ennen nukkumaan menoa. Se on se suurin hinta, jonka rakennustyömaa perheellemme maksaa; menetetty yhteinen aika. Onneksi tilanne helpottuu kun saadaan raksa siihen kuosiin että perustukset on täytetty ja saadaan työmaakoppi etupihalle. Sitten voidaan lasten kanssa viettää enemmän aikaa isin lähellä kun on paikka jossa voi esim. syödä jotain muutakin kuin kylmää nakkia suoraan paketista!
Toisaalta, poikien mielestä pillimaito ja kylmät nakit on mitä suurinta herkkua, joten mikäpäs siinä. Tuskin ne lapset suuresti kärsii jos kerran viikossa ruokavalio on tavanomaista epäilyttävämpi...
Hetkiä kangas puhututtaa mediassa tänään. Voi Marimekko rukkaa. Olisihan teidän nyt pitänyt ennen kuosin julkistusta tarkastaa vähintäänkin Suomen mittakaavassa tunnettujen valokuvaajien ottamat valokuvat... Vai onko se todella esimerkiksi Marimekon taiteellisen johtajan tehtävä? Miten on mahdollista, että vuonna 2003 palkintojakin kahvinut Louekarin teos paljastuu plagiaatiksi vasta nyt?
Kuvassa päällekkäin Hetkiä kangas ja Markus Lepon kuva 60-luvulta päällekkäin asetettuna... Kuva Iltalehdestä. Tässä todistusaineisto on lähes kiistaton, toisin on Heljä Liukko-Sundströmin viljapellon kanssa...
Mielenkiinnolla ja hieman surullisena seuraan, mitä vielä on edessä. Kohta joku tajuaa, ettei Annika Rimala keksinytkään "raitaa", kuten hänen Marimekolle suunnittelemasta tasaraita kuviosta voisi päätellä.......
Voitte varmaan kuvitella että vannoutuneena Marimekko fanina minua harmittaa Marimekkoon kohdistuneet plagiointi kohut vallan vietävästi. On todella noloa, että niinkin arvostetussa yrityksessä kuin Marimekko, taiteilijat haluavat tehdä nimeään tunnetuksi töillä, joita eivät ole itse tehneet. Toisaalta olen jo sitäkin mieltä että kohu on mennyt joihan överiksi, enkä ymmärrä, mitä media hyötyy Marimekon riepottelulla kohumyllyssä. Luulisi, että me suomalaiset olisimme jo pikkuhiljaa oppineet sen, että on meidän oma etu, että meillä on kansainvälistä tunnustusta saaneita brändejä, jotka tuovat Suomea tunnetuksi maailmalla. Mutta ei. Mustamaalataan omat lippulaivamme, siinähän me rehelliset suomalaiset ollaan tiedettävästi hyviä!!!
Heljä Liukko-Sundström kyynelehti vuolaasti alkuviikosta jossakin TV1:n ajankohtaisohjelmassa, koska Marimekko on selvästi kopioinut hänen 80-luvulla Hankkijalle tekemän viljapeltoa ja taivaan rannassa siintävää horisonttia kuvaavan teoksen. Hän myöskin kertoi, että taiteilija voi omistaa "viivan", koska taiteilija pystyy luomaan ihan omanlaisensa viivan ja tällä tarkoitettiin Heljän viljapeltoa kuvaavassa keramiikkataulussa olevaa horisonttiviivaa. Marimekko on Heljän mukaan plagioinut hänen työnsä tämän syksyn Sääpäiväkirja mallistoon kuuluvassa Kuuskajaskari-kuosissa.
Höpönlöpöä, sanon minä. Jaa perustelut? Tässäpä niitä tulee: Jos nyt kuka tahansa oikeakätinen piirtää paperille tuulessa taipuvan heinän, piirtyy se luontaisesti juuri näiden kahden teoksen kaltaisella tavalla vasemmalta oikealle. Se nyt vaan on jonkinlainen luonnon laki, kaikki oikeakätiset voivat itse kokeilla, miten se heinä luontevimmin siihen paperille piirtyy. Tämän erinomaisen huomion lisäksi tulkitsen itse kuvia niin, että Heljä on piirtänyt vilja-pellon, joka jatkuu pitkälle horisonttiin, kun taas Kuuskajaskari kankaanssa olen näkevinäni rantakaislikon, jota on kuvattu huomattavasti kapeampi kaista ja jossa sinisen hetken taivas saa paljon suurempaa painoarvoa kuin Heljän työssä. Värimaailma on myöskin seikka, joka tekee teoksista aivan erilaiset. Vaikka töistä pystyy jonkin yhtäläisyyden löytämäänkin, niin jotain rajaa sentään!
Minun mielessäni ei heru milliäkään myötätuntoa asiasta suuresti loukkaantuneelle Heljä Liukko-Sundsatrömille. Ei se kertakaikkiaan voi olla niin, että kerran viljapellon ja horisontin kuvannut taiteilija, omistaa kaikki maailman viljapeltoa, rantakaislikkoa, rantaheinikkoa tms. kuvaavat elementit, eikä niitä tämän jälkeen saa kaartuvana viivana kukaan muu enää koskaa missään kuvata. Pitäisi varmaan syyttää plagionnista monia peruskoululaisiakin, joiden piirrustustaidoilla vastaavannäköisiä teoksia syntyy varmasti yhden jos toisenkin kädestä. Ala-arvoista on mielestäni se, että suomalainen taiteilija hyökkää toisen suomalaisen kimppuun, vieläpä kohtuullisen laihoin perustein.
Aiemmin tänä vuonna uutisoidut plagiaatit Marimekon valikoimassa ovat olleet täysin selkeitä kopio tapauksia. Sekä Metsänväki että Isoisän puutarha kankaissa on sellaisia yksityiskohtia, joita ei ole voinut kaksi eri taiteilijaa piirtää niin yhtäläisellä tavalla. Mutta kyllä minulla itselläni herää kysymys siitä, mikä on taiteilijan vastuu? Miten edes Marimekon kokoinen yritys voisi mennä takuuseen jokaisen heille töitä tekevän taiteilijan inspiraation lähteestä? Jos taiteilija valitsee epärehellisyyden tien, miten hänen työnantajansa voisi estää sen? Eikö tässä kuuluisi syyttävän sormen osoittaa moraalitonta taiteilijaa itseensä eikä Marimekkoa? Nyt kun muutama tapaus on tullut julki, kaikki kantaa auttavan kortensa kekoon ja etsimällä etsii yhtäläisyyksiä tuotoksista. Onko mitään järkeä? Mietimpähän vaan...
Mökillä katseltiin Minnan kanssa jotain Tartu Mikkiin Pakkahuoneella kuvatun erikoislähetyksen uusintaa. Oli Antti Railiota, Laura Voutilaista, Diadraa ja Robinia ja sitten jotkut kaks pikkutyyppiä pomppimassa ja huitomassa lavalla. No toisen tunnistin Julkkis diilin kautta Uniikiksi, mutta mikä ihme pikkuukko tuo toinen on? Ei osaa laulaa, ei osaa räpätä, mutta silti laulaa ja räppää telkkarissa liveyleisölle ihan sata lasissa, kilo kultaa roikkuu kaulasta ja ja tunteella kuin olis joku ihmeen maailman stara. No ei muuta kun Google avuksi ja poikahan paljastui Mikael Gabrieliksi. Tyyppi oli mulle täysin nevahöööd -kamaa, mutta varmaankin tuttu ainakin nuporemmalle kuulijakunnalle, joka on räp-genren vahvempi tietäjän minuun verrattuna.
Siinähän sitä sitten huvittuneena katseltiin tuota esitystä pieni hetki, eikä kyllä mikään viitannut siihen, että minusta tulisi suuri Mikael Gabriel fani.
Sitten olikin viikonloppu ohi, tuli maanantai ja tuli tiistai. Töissä kauhea kiire, hyvä kun ehti hengähtään. Sitten tuli keskiviikko, kiire, kiire, kiire, kunnes vihdoin tuli iltapäivä ja kiireiset hommat oli kutakuinkin sen päivän osalta paketissa. No mitäs sittten tehtäis, no vois laittaa musiikkia ja tehdä noita tylsiä kiireettömiä hommia. Ja niin siinä sitten kävi, että toistaiseksi tuntemattomasta syystä sormeni näpytteli YouTuben hakukenttään m, i, k, a, e, l, _, g, a, b, r, i, e, l ja painoi enter. Siitä sitten kuvan perusteella joku biisi pyörimään ja hetken päästä olin ihan valmis kääntämään takkia, syömään sanani.
Toinen samalla haulla tupsahtanut hyvä biisi Kipua feat Kristiina Brask (https://www.youtube.com/watch?v=emTCc4BkJOM) vahvisti takin kääntöä. Kuinka huippua onkaan kun saa muuttaa mieltään jos huvittaa! Vaikka pakko myöntää että lauantaisen televisio esiintymisen perusteella en ihan heti ole keikalle menossa, mutta näin ammattilaisten äänikäsittelyn jälkeen, hyvän videon kanssa ja erityisesti Diadran ja Kristiinan äänillä maustettuna, homma toimii! Ei siinä mitään, annetaan nuorelle räppärin alulle toinen tsäänssi.
Ps. Jälkeenpäin näin ylen sivuilta, että Tartu mikkiin ohjelmassa oli ilmeisesti omaa intensiivistä katseluhetkeäni myöhemmin esitetty myös tuo Päästä pois biisi. Valitettavasti en silloin enää ruudun tapahtumiin keskittynyt, mutta toivottavasti tuo esitys antoi muille katsojille paremman käsityksen Mikael Gabrielista kuin ohjelman alussa esittämänsä Elastinen coverit...
Juu ja en tosiaankaan ole raskaana, mutta muistan vielä erittäin hyvin kun olin! Ja kun Oskari poika pyöri äidin masussa syksyllä 2010, muistan kuinka vesi kielellä minä himoitsin Hopea toffeeta! Mistä semmoinenkin himo tulee, kysympä vaan??? Sitä hopiaista toffeeta naarattiin joka ikisestä kaupasta tuloksetta kunnes oli pakko vetää se johtopäätös, että sen valmistus on varmasti lopetettu. Yritin taltuttaa himojani Käck-makeisella, ei toiminut! Ei lähimainkaan!
Kun reilu viikko sitten perjantaina ryntäsin hakemaan lähikaupasta maitoa miehen nukuttaessa poikia, mihin katseeni kiinnittyikään? Siinä, aivan silmieni edessä kassanviereen siirretyssä telineessä roikkui Iso pussillinen hopae toffeeta. "Ei voi olla totta!" Sanoin ääneen ja tarrasin äänennopeudella tuohon ainukaiseen Hopeatoffee pussiin, joka telineessä oli jäljellä. "Siis mistä te näitä ootte saanut?" kysyin myyjältä, voiko kysymys enää tyhmempi olla? Myyjä sitten selitti, ettei hän ole koskaan kyseisistä makeisista edes kuullut, mutta kaikki asiakkaat ovat olleen niistä aivan innoissaan. Hän sitten oli googlettanut Hoea Toffeen ja löytänyt hieman knoppitietoa tuotteesta. Toffeet poistuivat karkkitiskeistä 2009 ja nyt neljä vuotta myöhemmin ne on otettu takaisin tuotantoon suuren kysynnän vuoksi. Kiitos kiitos kiitos!!! En tiedä, miten tämä asia on jäänyt minulta huomaamatta, koska jos nyt asiaa tutkii, on se ollut jo pitkään tiedossa erilaisissa medioissa.
Siinä minä sitten istuin sunnuntaina kun pojjaat nukkui päikkäreitä. Tunkin Hopetoffeeta suuhuni ja lueskelin Viherpihaa, en juuri nyt pysty kuvittelemaan juuri mitään mikä voisi olla auvoisempaa. Koiramainen temppu tosin tehdä tuosta pussista noin valtavan suuri! Pienemmän pussin hankinta olisi ollut itselle helpommin perusteltavissa, se että syö tuon jättimäisen pussin yksin tyhjäksi.... Siihen ei oikein pysty sanomaan mitään. Pahinta tässä on se, että Hopae toffeet ei meillä muille kelpaa. Joudun siis syömään pussin aina ihan yksin!
Kun sen huomasin, tartuin siihen välittömästi eikä käsi enää suostunut päästämään irti. Poikien kanssa sovittiin, että tämä Ronsu on meidän matkakassa ja sitten kun se on pullollaan kolikoita ja seteleitä, niin mennään lomamatkalle. Kyllä ennen oli ajat hyvin kun näitä sai pankista ilmaiseksi, nyt niistä joutuu pulittamaan Finnish design shopissa 26 euroa plus postikulut. Aioin tilata tällaisen keltaisena isännälle viime jouluna, mutta se jäi. Mikä ihmeellisintä ja ilahduttavinta törmäsin otukseen taas, Prismasta sen sai 23 eurolla. Olisitteko markka-aikana maksaneet tästä pyöreästi 132 markkaa? No ette, enkä minäkään. Ja juu, juu, tiedän ettei noita hintoja enää voi muunnella (paitsi jos muuttaa vaan) eihän tuo pyöristys nyt ihan tuollaisenaan päde kun markkoinakin hinnat olisivat nousseet, mutta hauska ajatus kuitenkin. Nyt euroaikana 23 euroa ei tehnyt lainkaan kipeää, kun Oskari työnsi Ronsua iloisena pikkukärryissä kohti Prisman kassaa. Ronsu on ihanan retro ja sitä katsellessa alkaa hymyilyttää! Hieman harmitti, ettei Prismassa ollut näitä keltaisena...
