Hankinnat ja hampaankoloon jääneet

Mitäs sitä sitten kaikenkaikkiaan tulikaan ostettua?

- 1 x villapaita äipälle
- 1 x housut äipälle
- 1 x Canon 50mm objektiivi äipälle
- 1 x shamppoo äipälle ja iskälle (Paul Mitchell Tea Tree, ihan huippu tuote!)
- 1 x l'occitane käsivoide 
- 1 x kaulahuivi isukille
- 5 x huppari isukille raksakäyttöön
- 9 x T-paita isukille raksakäyttöön
- 2 x tennissukkapaketti isukille
- 3 x kengät pojille
- 1 x kurahanskat Konstalle
- 1 x talvirukkaset Konstalle
- 1 x farkkuleggarit äipälle
- 1 x Mauri Kunnaksen  Hurjan hauska autokirja

Olipa siinä taas kotiin kantaminen, mutta toisaalta eipä tuossa mitään turhaakaan ollut. Pelkkiä käyttötavaroita perheelle! Yksin ostamani kolmet lasten kengät olivat Hulluilta päiviltä ostettuina noin 66 euroa edullisemmat jos vertaan esim. Kookengän hyllyhintaan. Ei paha.

Vannoutuneena hullujen päivien fanina on toki pakko myös nutista jostakin. Arvatkaa mikä muuten on hullujen päivien ärsyttävin oheisilmiö? No ne pirun keltaset muovikassit!!!! Ne ei ole yhteensopivia yhdenkään tuntemani roska-astian kanssa ja kun niitä nyt taas nurkissa pyöriikasapäin niin mitä niillä pitäisi muka tehdä? Egologienkeli vasemmalla olkapäällä toruu minua "Miksi et pyytänyt paperikassia? No älä sure, voit vielä pelastaa maailman ja laittaa pussit muovin kierrätykseen!" samalla kun se oikealla olkapäällä hengaileva punainen tyyppi sanoo "Iske ne sekajätteeseeen, äläkä ajattele asiaa sen enempää!". Juup... No ehkä vaan viikkaan ne sinne samaan pömpeliin, missä kaikki muutkin epäsopivat muovikassit odottavat hyvää jatkokäyttötarkoitusta.

No aina pitää jotain jäädä myös hampaankoloon, joten mitä olisin ostanut jos olisin tosi rikas? Olen jo pitkään haaveillut ruokapöytämme ääreen jotain super hienoja tuoleja. On olemassa kaksi vaihtoehtoa, jotka voin sieluni silmin nähdä tulevan kotimme ruokailutilassa miehen tekemän pöydän kaverina. Toinen vaihtoehto on Vitran DSW mustana tai valkoisena ja toinen vaihtoehto lorvi siellä Hullujen päivien katalogin välilehdillä... Noh jos olisin rikas, olisin kotiuttanut ruokapöytämme ääreen kymmenen Domus-tuolia:

Kuva: Hullut päivät lehtinen

Toisaalta, jos olisin toooosi rikas niin tuskimpa olisin noita tuoleja Hullujen päivien kaaoksesta kalastellut. Noh, ainahan pitää olla unelmia....

Nyt on...

... syksyn raskain viikko.
Aamusta iltaan pitää lukea TÄTÄ ja kehitellä mielessään mitä ihmeellisempiä tarpeita, jotta voisi kotiuttaa Hullareiden katalogin tuotteita noin niinkun hyvällä omalla tunnolla. On se tosi raskasta kun yölläkin kun herää lohduttamaan itkustelevaa lasta, miettii samalla, että jos niitä paitoja on vielä jäljellä kun ehdin perille niin ottaisinkohan ruskean vaiko harmaan? Kyllä se on hieno tunne kun elämää suuremmat kysymykset valvottavat.

Tänä aamuna kuitenkin ryhdistäydyin. Kävin miehen kanssa aamulla ennen Hulluille Päiville ryntäämistä läpi katalogin keskiviikon korvamerkinnät ja kuinkas kävikään???  Kävi niin, että viikonloppuna vaivalla kehittämäni tarpeet vähenivät viidestä muutamaan!!! "Tää mun on ihan pakko saada kun oon aaaaina halunnut tällaisen"-korvamerkinnät kääntyivät takaisin suoriksi samalla kun järjen ääni olkapääni takana kyseenalaisti tavaroiden todellista tarpeellisuutta. Ymmärsin itsekkin että teen kanssa shoppailijoille palveluksen kun jätän heillekkin jotain ostettavaa... Itselleni en tarvitse kuin tuon yhden ihanan Filippa K:n villaneuleen, koska töissä on välillä superkylmä. Lapsille talvikengät ja thats it!

Näin ostosreissun jälkeen, kun kotiutin Hullareilta kaksi neuletta, kahdet housut ja kolmet lasten kengät, mietin että onko se niin vaikeeta vaan jäädä kotiin kun 32-vuoden kokemuksella osaan jo etukäteen sanoa, että itsehillintäni pettää minut Hulluilla päivillä 120%:lla varmuudella. Vastaus tuohonon; Kyllä, on ihan sairaan vaikea jäädä kotiin. Ja siksipä menen sinne huomennakin, tavoitteenani on ostaa yksi shamppoo pullo, nähtäväksi jää mitä oikeasti "tarttuu" mukaan...

Ihana, pieni innovaatio

Hyvin monet varmasti allekirjoittavat sen, että kun pitäisi ostaa toiselle ihmiselle lahjaksi jotain pientä, huomaa helposti ajautuvansa siihen tuskaiseen tosiasiaan, että "kaikilla on jo kaikkea". Joulu on hyvä esimerkki. Aivan varmasti tulee eteen tilanne, jossa haluaisi ostaa jollekulle jotakin pientä mutta oivallista, olipa se joku sitten ystävä, sukulainen, päiväkodin täti, opettaja, työkaveri tai ihan kuka vaan.

Asiaanhan on olemassa ikuisuusratkaisuja kuten Kivi tuikut. Kivi tuikut on ihania, ne on Suomi designnia parhaimmillaan ja useimmiten ne ovat vieläpä tarjouksessa joulun alla (ihme juttu, jokavuotista sattumaa varmaankin...). Kivi-tuikkuja ei voi olla liikaa, sävyjäkin piisaa, joten ihan sama vaikka veisi joka vuosi vain uuden sävyisen kivi-tuikun, lahja on melko varmasti mieleinen. Tässä nyt voin toki rehellisyyden nimissä kertoa, että jos itse saisin esimerkiksi vaaleanpunaisen tai vaaleanvioletin kivi-tuikun, laittaisin sen erityisen hyvään talteen kaappiin, sinne perimmäiseen kulmaan ja säilyttäisin sitä siellä hyvässä tallessa niin kauan, että sen käytöstä saisi lopulta päättää perikuntani....

Voisin itseasiassa melkein vannoa, että meidän perheessä on tehty Kvi-tuikku hankintoja joka joulu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Perinteisesti tuikun on saanut joko minun tai mieheni kummit, poikien kummit tai joku muu. Oli miten oli, bongasin kuitenkin Finnish design shopista aivan oivallisen kilpailijan tuolle niin legendaariselle Kivi-tuikulle. Tuote on yhtälailla lämpötuikulle, se luo tunnelmaa ja lämpöä syksyn ja talven hämäriin iltoihin. Tuotteessä on ideaa, siinä on kerrankin joku oikein ajatellut tuotteen käyttöä varsin onnistuneesti ilman, että ulkonäkö on käytännöllisyyden nimissä pilattu. Muuto:n Match kynttilälyhty on ihana! Hinta on suurinpiirtein sama kuin Kivi-tuikun perussävyissä ja muotoilu yksinkertaisuudessaan miellyttää ainakin minun silmää. Sävyjä ei löydy yhtä runsasta valikoimaa kuin Kivi-tuikkuja tänä päivänä, mutta hyvät perusvärit kuitenkin. Tässä teille ideaa syntymäpäivä-, pikkujoulu tai vaikka sinne joulupakettiin käärittäväksi!

Muuto: Match, Finnish Design Shop

Paluu Angry birds kekkereihin..

Esikoisen synttärit oli ja meni. Angry birds oli kyllä ihan ehdottomasti myös vieraiden mielestä kova juttu, sillä yli puolet syntymäpäiväkorteista oli teeman mukaisia. Lisäksi paketeista tupsahteli Angry birds frisbee, Angry birds lippis, Angry birds ulkopeli, Angry birds karkkeja, Angry birds heijastin, Angry birdspehmo ja mitäköhän kaikkea....  Mutta kun aiemmin puhuin askarteluista, ajatettelin, että palaampa asiaan nyt kun muistan!

Tässä isukin hyppysissä Angry birds lahjakassi muuntautuu aihioiksi, jotka lopulta koristivat coctailtikkujen päitä, harmi vaan että kyseiset tikut katosivat salamannopeasti lasten suihin ja vasta myöhemmin huomasin, että en ottanut lainkaan kuvia valmiista tikuista.... Minun hyppysissäni syntyi puolestaan pahvimukeja, joihin hahmot siis leikattiin lahjapaperista.

Ja rakas siskokultani loihti ällistyttävän upean Angry birds syntymäpäiväkakun pienelle päivänsankarille, joka oli silmin nähden onnellinen kakustaan! En ikipäivänä olisi kyennyt itse näpertelemään noin upeilla yksityiskohdille varustettuja figuureja...

Näissä tunnelmissa herra Hangon keksi puhalteli suvereenisti kynttilät sammuksiin ja mikä parasta, kakku ei vainnäyttänyt hyvältä..... Se myös maistui hyvältä! Jajos ette usko, niin voitte vaikka kysyä Oskarilta...

Namskis!

Lits Läts, lits läts, lits läts

Monet puhuivat ja puhuvat edelleen, että kesä oli huono. Varmasti se saattaakin olla näin, jos asiaa mitataan hellepäivien tai auringonotto kelien määrällä. Minulla kuitenkin oli erinomaisen hyvä kesä. Minusta oli kivaa, ettei tarvinnut lutrata enemmän tai vähemmän myrkyllisiä aurinkorasvoja pienten iholle, eikä tarvinnut miettiä onko liian kuuma, onko varmasti juotu tarpeeksi jne. Lapsiperheiden kannalta kelit olivat juuri passelit!

Syksystä tosin en voi ainakaan tällä hetkellä sanoa samaa, sillä sade tympii. Se ei suinkaan haittaa, että sataa kun hakee lapset päikystä, eikä me jätetä ulkoilua väliin sateen takia koska lätäkkö leikit on Konstan ja Oskarin mielestä parhaita. Mutta illan hiipiessä sadesäässä löytää ainakin miljoona tekosyytä jäädä kotiin sen sijaan että lähtisi lenkille. Ja se ei ole hyvä asia juuri nyt kun lenkki into olisi parhaimmillaan ja nilkkakin kestäisi jo urheilun erinomaisesti. Mikään ei ole inhottavampaa kuin se tunne, kun kylmä vesi alkaa tunkeutua lenkkitossun ohuen verkkokankaan läpi varpaanväleihin, lits läts. Sata metriä kotiovelta ja tossut ovat kuin pesusienet. Kurjaa. Se että takki ja lakki kastuvat ei jostain syystä haittaa juuri lainkaan, mutta märät ja kylmät varpaat.... Ei hyvä. Voi kuinka ihanaa olisi juoksennella kirkkaana tummuvassa syysillassa sinisellä hetkellä, katsella ruskan värjäämiä puita, kuunnella lempi musiikkia ja nauttia raikkaasta syysilmasta, mutta ei. Kastemadon hajuiset asfaltit kutsuvat niitä, jotka ovat päättäneet karistaa muutaman ylimääräisen elokilon pois vyötäröltä joulukuuhun mennessä... Tavoite tuskin toteutuu pelkällä sulkapallon pelailulla vaikka hikistä hommaa toki sekin on. Ei siis auta muu kuin juosta pisaroita pakoon...

C'est la vie!

Jos olisin tiennyt, mitä tuleman piti, olisin jo kuukausi sitten kertonut teille rakkaat lukijat, että pidän tässä nyt vähän taukoa bloggailusta. Kovasti minua on muutenkin harmittanut se, että blogi on jäänyt altavastaajaksi elämän myllertäessä, mutta toisaalta uskon, että postauksissakin näkyy se, onko asia kerrottu ja kuvattu aidosta halusta vai väkisin vääntämällä... Ajattelin kertoa teille lyhykäisyydessään viimeisten viikkojen tapahtumat.

1.) Sain muistutuksen elämän hauraudesta, kun syyskuun alussa melkein menetin yhden rakkaimmistani, äitini.
2.) Saman viikon loppupuolella myimme asuntomme ja minusta tuli virallisesti, tosin tilapäisesti, koditon.

Jos olisin julmuri, jättäisin postauksen tähän mutta haluan kuitenkin kertoa mitä on tapahtunut. Syyskuun ensimmäisenä maanantaina sain puhelun, sen mitä kukaan ei haluaisi koskaan saada. Olin juuri hakenut pojat päiväkodista ja istunut kuljettajan paikalle kun katsoin puhelintani. Isä oli soittanut minulle viisi kertaa, soitin takaisin ja kysyin, "isä mikä hätänä?". Totisesti hätä oli kyseessä, äitini oli joutunut auto-onnettomuuteen. Kun  joutuu onnettomuuteen, jossa ajetaan nokkakolari noin 90 km/h nopeudesta voi vain ihmetellä, että onneksi kukaan ei kuollut. Kun äitini olis saatu ulos lyttääntyneestä autosta airbagien räjähdyksen aiheuttaman savun keskeltä, oli ambulanssin kuljettaja todennut äidilleni "Onneksi teillä rouva oli näin hyvä ja uusi auto, muuten olisitte kuollut.".

Näin muutaman viikkoa myöhemmin voi vain kiittää siitä, että suojelusenkeli istui rakkaan äitini olkapäällä, sillä fyysiset vahingot jäivät onneksi kaikilla seitsemällä kolarissa osallisena olleella pieniksi. Henkisen puolen parantumiseen tarvitaan tottakai aikaa, läheisten tukea sekä asian prosessointia suuntaan jos toiseenkin. Joku sanoo, että kohtalo puuttui peliin, toisen mielestä sattuma ja kolmas sanoo sitä Jumalaksi. Ottamatta kantaa siihen miksi näin kävi, ajattelen, että sillä on oltava joku syvempi tarkoitus, että meitä muistutetaan joskus hyvin julmallakin tavalla elämän hauraudesta, siitä että ihminen on täällä vain käymässä, joku muu päättää kuinka kauan saamme aikaa täällä viettää. Kiitollisuuteni siitä, että äitini sai jatkoaikaa täällä, on rajaton

Asuntomme ensiesittely oli sovittu saman viikon tiistaiksi, hyväksyimme asunnostamme tehdyn tarjouksen lauantaina. Kaikki kävi niin nopeasti, että en edes oikeastaan ehtinyt ajatella koko asiaa. Nyt kun hengähdän asian äärellä, ymmärrän, että meistähän tulee pienksi toviksi kodittomia. Onneksi tuon ajan saamme asua vanhempieni luona, joten ei meillä virallisesti mitään hätää ole. Nyt vaan sitten suunnittelemaan viimeistään keväällä käynnistyvää talonrakennushankettamme. Odotan sitä suurella innolla!

Johtuuneeko siitä, että viikko oli täynnä jokseenkin voimakkaasti tunnepuoleen vaikuttavia asioita, sairastuin pahaan flunssaan. En ole varsinaisesti ollut kipeänä ainakaan 15-vuoteen, mutta nyt olin. Jopa kuumemittari ylitti 37-astetta minulla, jolla ei koskaan ole kuumetta, ei edes lämpöä. Veto oli totisesti poissa aeuraavan viikon alun ja loppuviikosta lähdinkin sitten työmatkalle... Siinäpä riittikin tapahtumaa sen verran, että blogi tosiaan jäi vähemmälle huomiolle, tosin en ole kaivanut aikoihin kameraakaan esille oikein sillä tarkoituksella että kuvaisin materiaalia julkaistavaksi. En kuitenkaan ole hyljännyt blogiani, joten käykäähän silloin tällöin piipahtamassa, josko intoa ja aikaa taas jossakin välissä löytyisi...

Ihana Koop!

Onko ollut herkkua tällä viikolla, kun neloselta alkoi Neljän tähden illallinen ja siinä on Koop Arponen!!! Se on niiin sympaattinen ja ihana, että edes maailman turhin ja tyhmin julkkis Martina ei ärsytä yhtään, pääasia että on Koop. Silloin kun Koop oli Idolsissa, "fanitin" häntä ihan alku karsinnoista asti ja sitten kun Koop voitti, elvistelin Antille että "Tänhän mä jo tiesinkin!".

Kooppi on aina sympaattisen iloinen ja välittömän hyvän tuulinen ja hänellä on aina pilkettä silmäkulmassa. Hänestä välittyy sellaista aitoa ja rehellistä hyväntuulisuutta, että siitä vaan tulee hyvälle tuulelle. Katsottiin maanantaina sarjan ensimmäistä jaksoa lasten mentyä nukkuun ja Nemon ollessa iltakahvilla. Totesin ääneen, että "Jos Koop tulis vastaan, naimisissa tai en, lähtisin kyllä mukaan, eiks se olis ihan ok?", "On se. Mäkin lähtisin sen mukaan!" sano Antti. Se oli niin hauska juttu siinä tilanteessa, että naurettiin yhteen ääneen monta minuuttia. Tässä hieman Kooppia rakkaalle miehelleni (joka ei kylläkään juuri blogiani lueskele)!

Tänään on Koopin vuoro kokata ja eilisestä mainos klipsistä päätellen tänään tajoillaan Fish & chips, koska miekkonen käänteli ranskalaisia uunin pellillä! Joka pojan gourmettia!