Mökillä, aamulenkillä

En muuten ihan varmaan lähde! Vastasin kun minua pyydettiin lauantai-iltana lähtemään seuraavana aamuna lenkille ennen aamiaista. Ennen esikoisen syntymää ja hänen ollessa vielä masussani salamatkustajana, kävin usein iltaisin lenkillä. Tämä mukava harrastus on kuitenkin jäänyt täysin unholaan viimeisen kahden vuoden aikana, siellä ne koristavat vaatekaappia ihan uuden lenkkikengät ja juoksupuku, odottaen aikaa parempaa.

Mää kuolen! Ajattelin lauantai aamuna klo 9.50, kun olin jossain aamuisessa mielenhäiriössä lupautunut kuitenkin lenkille pitkin mökkiteitä, hölkätty oli jo kokonaiset 10 minuuttia, olin ihan lopussa. Onneksi vaihdettiin hölkkä reippaaseen kävelyyn ja ehdin tuskani lomassa vilkuilla hieman maisemiakin. Kylmässä aamussa, luonto alkoi heräillä tähän päivään mitä kauniimmissa maisemissa. Usvaa, kuuraa, puunrunkojen siivilöimää auringonvaloa ja järvessä uiskenteleva joutsen. Sain lenkistä niin paljon energiaa, että olen ollut yhtä hymyä koko päivän. Kun pääsin lenkiltä hengissä ja virkeänä takaisin mökille, hain juoksujalkaa kameran ja kiidin mönkkärillä takaisin mökkitielle ikuistamaan aamun maisemia. Usva oli valitettavasti hiipinyt jo pois peltojen notkoista ja järven pinnalta, mutta muut kauniit maisemat olivat vielä siinä, missä hetkeä aikaisemmin sain päivälleni aivan täydellisen, vaikkakin hikisen aloituksen.

Ja niin se talvi vain tekee hiipien tuloaan, mutta kyllä kuuran kangistamat kasvit ovat kauniita. Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana viikonloppu, itse olen saanut nauttia perheestäni, auringosta ja syksystä!

Mökillä, metsässä

Tänään saatiin herätä mökillä ihanaan auringon paisteeseen. Tosin mieheni heräsi lasten kanssa puoli kahdeksalta ja minä sain nukkua niin pitkään kuin unta riitti. Kun heräsin ja katsoin kelloa, en voinut uskoa silmiäni. Kello oli yksitoista!!! Siis mitäh? En ole nukkunut näin pitkään ainakaan puoleentoista vuoteen, kyllä tuli tarpeeseen. Iltapäivällä anoppi sanoi, että lähde sinä vain sienimetsään, kyllä minä katson poikia. Ihanaa, nappasin kameran ja sienikopan kainaloon, vedin punaiset kontiot jalkaan ja suhahdin rannan kautta purolle ja sieltä metsään. Järvi oli tyyni kuin peili ja aurinko paistoi hattaramaisten, keveiden pilvien välistä.

Heti alkuun minua tervehtivät ihanat keltaiset kanttarellit rantasammalikossa ja hieman myöhemmin matkani tyssäsi täysin, sillä en voinut kävellä eteenpäin astumatta sammaleiden seasta törröttävien suppilovahveroiden päälle, niitä oli paljon! Keräsin talteen korillisen ja jätin surullisena suuren määrän herkullisia vahveroita metsään odottamaan ottajaa seuraavaa. Aikaa perkuutyöhön kun on melko vähän ja mielenkiintoa vieläkin vähemmän. Sienten puhdistus on hidasta ja tylsää, niiden syöminen taas, se se vasta mukavaa onkin.

 

Suurimman osan ajastani käytin kuitenkin metsän ihasteluun.  Uskomatonta, mitä savyjen sinffoniaa metsä tarjoaa aurinkoisella syyssäällä. Aurinko siivilöi metsään kauniita valojuovia, jotka kuin tanssahtelivat kilpaa puunrunkonjen varjojen kanssa sammalikossa. Kun aurinko alkoi hiljakseen laskea, värjäsi se mäntyjen rungot ja ruskan kellastuttamat rantakoivut sekä -haavat kullan keltaiseksi viehkeässä tuulessa humisevaksi mereksi, joka sai kuvajaisestaan kaksoissisaren heijastuessaan tyyneen järvenpintaan. Metsä oli kuin satua ja minä olin Liisa ihmemaassa. Ja ne pienen pienet asiat, joita todellakin pysähtyy liian harvoin ihastelemaan ja ihan todella pitää pysähtyä, jotta ne voi nähdä. Sammalet ovat huikean kauniita, kun niitä katsoo läheltä samoin ne lukuisat pienet kasvit, joita kävellessä ei edes huomaa, mutta kun tunkee nenän ihan kiinni maahan niin silmiin aukeaa aivan uudenlainen maisema. Kyllä Suomen luonto on todella kaunis, harmi vaan, etteivät kuvaustaitoni tälläkertaa riittäneet sellaisen kuvan ottamiseen, joka välittäisi teille metsän tunnelman.

Olemme perheeni kanssa harrastaneet purjehtimista koko lapsuuteni ja näin ollen olemme myös viettäneet paljon aikaa sisävesillä, saaristossa, luonnossa. Kiitos vanhemmilleni siitä, että he ovat vieneet meitä lapsena muutenkin paljon metsään, sienestämään, marjastamaan, hiihtämään, mitä milloinkin. Uskon, että luonnossa viihtyminen on minun kohdallani paljolti lapsuuden ihanien muistojen ansiota. Toivon todella, että jonain päivänä voin todeta onnistuneeni innostamaan myös omat lapseni luonnossa liikkumisesta. Joskus viettää paljon aikaa kaupungin kiireissä, kaipuu luontoon voi olla melkoisen suuri ja kun sitten pääse luonnon helmaan, sielu lepää.

Jotain jäi myös hampaankoloon...

...nimittäin Hulluilta päiviltä sunnuntain myyntiin tuleva Canon EF-S 60mm 2.8 macro putki!!!! Voi kirottua kuinka kaipasin tuota putkea tänään kun kävelin auringon paisteessa kauniissa syysmetsässä. Silmissä vain vilisi kaikki ne pienen pienet luonnon ihmeelliset yksityiskohdat, kastehelmet, hämähäkinseitit, sammaleet yksityiskohtineen, naavat ja muut asiat, joita liian harvoin tulee katsottua tarpeeksi läheltä...

Toisaalta tuhlasin Hullareille jo koko säästöpossuni sisällön, joten se on varmasti ihan omaksi parhaaksi etten huomenna ehdi sinne kaaokseen... Onneksi minuutin mittainen googletus tuotti mieltä ylentävän tiedon siitä, että Hullareiden hinta on 349,- ja verkkokaupasta objektiivi irtoaa ihan joka päivä hintaan 459,90 € (check). Joten eipä tuo nyt kovin suuri säästö sitten olisikaan ollut. Siispä Joulupukki, kuule nöyrä pyyntöni tää ja kääri pieneen pakettiin minulle ensiksi hyvä salama ja sitten macro objektiivi. Pliiis, pliis, pliiis ja kovasti paljon kiitoksia jo etukäteen! Juu juu, ainahan sitä saa toivoa....

Ihanat Hullut päivät!

Siis taas on se aika vuodesta. Ostohysterian ehkä parhain konkretisoituminen, jonka minä tiedän ja vieläpä kannan ylpeänä korteni kekoon. Hullut päivät, toiset vihaavat, toiset tykkäävät, minä tykkään!!!

Eilen kello 8.05:
"Mä niin vihaan tätä, en tuu tänne enää koskaan!", sama uho joka kevät ja syksy, jos joku tavara on loppunut ennen kuin ehdin paikalle. Pihisin kiukusta, kun seisoin tyhjän siirtolavan edessä, jossa ehkä 20 sekuntia aikaisemmin oli vielä ollut Kartellin Take valaisimia. Mutta ei ollut enää. Siis kello oli 8.05 ja tuotteet oli jo loppu, toki olin kerennyt kaapata kainalooni jo lasten Superfit Gore Tex kengät ja Marellan ihanan untuvatakin, joten pystyin sitten kuitenkin tukahduttamaan kiukkuni. Juu, lisäksi löytyi ihana In Wear neuletakki, Marc O'Polo peruspaita ja lenkki sukkia. Miehelle sukkia, huppareita ja t-paitoja raksalle. Esikoiselle pino paitoja, verkkarit, Hevisaurus cd ja brion autonkuljetusvaunu. Juniorille ei mitään, ei sitten yhtään mitään, en tajua, miksi vauvoille koitetaan tunkea joko lässyä haaleaa vaaleanpunaista tai hailukkaa sairaalan vaaleansinistä sukupuolesta riippuen, kiitos ei!

Tänään klo 8.10:
"Mitäs tossa on? Haa, kiva Hilfiger neuletakki ja mun kokoa vielä jäljellä, ihmeiden aika ei ole ohi!" Löytö, joka todellakin jäi käteen kun menin ainoastaan hakemaan pojille Brion autonkuljetus junaratasettiä. Samalla Hullareiden kassiin oli kuin tyhjästä ilmestynyt pari palapeliä ja toiseen käteen oli tupsahtanut kassillinen herkkuja Herkusta. Aina tässä käy näin, mä haen vaan ton yhden jutun. Uskonko tota valetta enää itsekkään? No en.

Kyllä kuitenkin tarvii hieman ääneen ihmetellä niitä ihmisiä, jotka juoksevat pää kolmantena jalkana pitkin Stockan käytäviä ja päätyvät raivoamaan tuotteiden loppumista jollekkin kassantakana jo muutenkin paanikissa olevalle kiireapulaiselle. Kyllähän  minuakin harmitti, että missasin lampun, mutta saahan niitä muualtakin, hinta tosin ei ole sama... Ja kai olisin lampun saanut, jos olisin vyörynyt käytävää eteenpäin kuin punaisen vaatteen nähnyt sonni, nelisen minuuttia aikaisemmin. Ja sitten se ihmisten pahantuulisuus on jotain täysin käsittämätöntä, ihan sama homma kuin jouluruuhkassa. Ostoksille meno ruuhka-aikana on ihmiselle aivan taatusti tietoinen valinta olipa sitten kyseessä minkä tahansa kauppaketjun alennushulinat tai jouluruuhka. Pakkoko sinne on naamansa työntää, jos ei pysty asiallisesti käyttäytymään edes niille myyjille, jotka eivät varmasti ole syypäitä ihmisten milipahaan. Hävetkää häiriköt, myyjät tekevät vain työtään.

Mutta ne löydöt ja muut ostokset:

In Wearin neuleessa oli aivan ihanat laskokset ja tuo ruskea Hilfiger oli puuvillaa ja villaa, ei mitään tekokuituja ja se oli täydellinen ruskean sävy, jolle kuva ei tee oikeutta. Takkikaan ei näytä niin ihanalta ruskealta, kuin mitä se luonnossa on. Olen todella iloinen että sain takin, se on juuri sellainen mistä olen haaveillut, suuri kaulus, ei huppua ja helma, joka jää polven yläpuolelle, joten en näytä hobitilta. Koska palaan helmikuussa työelämään, olen todella iloinen, että sain muutaman siistin vaatteen kaappiini, jolla kehtaa töihinkin mennä. Verkkarit ja imetyspaidat ovat olleen perusvaatteitani viimeisen parin vuoden ajan ja ovat tuskin asiallisia vaatteita toimistolla käytettäviksi.

Keväällä lasten kenkälootien luona käytiin melkein käsiryysyä ja silloin jäin ilman sitä mitä hain, mutta nyt oli ihmeen hiljaista. Sain suht rauhassa valita pojalle sopivan kokoiset talvipopot. Juniorimme jäi tällä kertaa täysin kylmäksi, silla vauvojen vaatteet olivat todellakin booring!

Mutta sitten ne herkut. Kotiin päästyä kassista löytyi vuohenjuustoa, leipäjuustoa, ranskalaista tuhkaraitajuustoa, luomu maalaisleipää, jokirapusalaattia (jota juuri täässä nautiskelen, jokirapuja, surimia, tankoparsaa, kirsikkatomaattia, cantaloupe melonia ja sitä salaattia ja on muuten hyvää), minttusuklaakeksejä ja... Olin aivan liekeissä, kun näin kuvastossa ranskassa tehtyjä mini macaron leivoksia! kyseisiin leivoksiin olen törmännyt vaikka kuinka monessa yhteydessä ja olikohan se itse Saimi joka sanoi, että ne ova nyt kuuminta hottia Euroopassa, kaikissa "mallimaailman" bileissä tarjotaan macaron leivoksia ja shamppanjaa. No pakkohan sellainen rasia oli ostaa, jotta pääsisi maaistamaan mistä on kyse!

Kertakaikkiaan upean näköiset ja kimaltavat leivokset edustivat vadelman, karhunvatukan, punaherukan, kirsikan, mansikan ja mustaherukan makuja. Tällä kertaa on kuitenkin rehellisyyden nimissä myönnettävä, että macaronet olivat suurempi ilo silmälle, kuin makunystyröille. Tai sitten ne minun nystyräni ovat enemmän tai vähemmän reissussa rähjääntyneet... Hyviä ne olivat, ei niiden syöminen kuitenkaan mitään seitsemättä taivasta avannut... Mutta voih, ne olivat kauniit!

Vaatekutsuilla

Sain tässä taannoin ilokseni kutsun ystävältäni me&i vaatekutsuille. Minulle kutsu oli ensimmäinen ja onneksi pääsin myös osallistumaan. Olin aivan innoissani kutsuista ja kävin jo etukäteen netissä valitsemassa mitä aikoisin tilata. Ihme kyllä, pysyin tekemässäni ostosuunnitelmassani suht hyvin ja etukäteen päättämäni neljän tuotteen lisäksi tilasin vain kaksi pientä heräteostosta! Täällä Tampereella olen huomannut, että monen lastenvaatteita myyvän kaupan hyllyt ja tangot notkuvat kivoja yläosia, aina jää käteen bodeja tai paitoja mutta ne sisähousut... Jos niitä ylipäätään valikoimasta löytyy, niin ne ovat usein hirmu tylsiä ja ylipäätäänkin tuntuu, että aina niistä kivoista on se meidän tarvitsema koko loppu. Me&i tekee kyllä positiivisen poikkeuksen, housut ovat pienine yksityiskohtineen aivan super suloisia, ne on suunniteltu lapselle mukaviksi, eivätkä ne rajoita liikkumista, malliston näet täältä!

Päätin jo etukäteen, että pienempi poikani saa uskomattomat söpöt nalle (kurkkaus) ja pöllö pöksyt (kurkkaus) ja pikkuisistani se isompi saa pöllö pöksyt ja astetta reteemmät punaiset isojen poikien pöksyt (kurkkaus). Heräteostoksena ostin pienemmän nallepöksyihin kuuluvat pipon ja isommalle kärpässieni pipon, joka sitten hätätapauksessa venyy minunkin päähän jos tuo esikoinen ei sitä suostu käyttämään... Varmastikkin sille, etten saanut kopioitua kuvia tähän näkyviin on joku erittäin hyvä syy ja sata lakipykälää, joiden varjolla minut olisi passitettu varmaankin Algatraziin, jos olisin onnistunut...

Lastenvaatekutsuilla muut vieraat olivat jo "vanhoja konkareita" ja olivat käyneet kutsuilla ennenkin ja ehkä juuri siksi kutsut olivat erittäin miellyttävät. Myyjä jutteli vaatteista rennosti ja kävi rekillisen vaatteita läpi suht ripeästi esitellen vaatteista ne tärkeimmät ominaisuudet. Hän ei jaaritellut turhia, eikä tyrkyttänyt, antoi sopivasti ideoita vaatteiden yhdistelemiseksi mutta ei syyllistynyt rasittavaan esittelijähössötykseen. Usein esittelijät hössöttävät tuotteiden kanssa ja sen sijaan että ylenpalttinen hössötys lisäisi tuotteen kiinnostavuutta, se vie usein tuotteelta uskottavuuden; "tää hame on niiin ihana ja sopii tän paidan ja näitten leggareiden kans tooosi hyvin ja hei, miks ei myös housujen päälle, on tosi kiva hei!  One size fits all, on unisex ja lässyn lässyn. Ja sit hei tää!!! Mun lapsilla tää on ollut käytössä niin ja niin kauan ja sitä on käytetty tän ja tän kanssa ja se on pesty tuhat kertaa ja se ei mee miksikään vaikka pesis 90 asteessa, tää on ihan paras!...". Ei tälläkertaa, asiallinen esittely jonka jälkeen sai itse katsoa kiinnostavia tuotteita, sovittaa niitä lapsilleen ja itselleen ihan rauhassa ilman mitään painostusta ja ylitsepulppuavaa tuoteylistyshössötystä. Lasten vaatteiden lisäksi löytyi naistenvaatteita, joiden materiaalit olivat todella miellyttäviä, mutta tyyli ei vain kohdannut omani kanssa. Kivat kutsut, kiva emäntä, kivoja vieraita, kiva esittelijä ja kivoja tuotteita!

Nyt vain sitten odottelemme postista ilmoitusta paketin saapumisesta. Kun saan ihanuudet käsiini, laitan niistä varmasti kuvia tänne!

Kumpi ompi parempi, ylä- vai alamäki?

Taas tämä hupaisa asia palasi mieleeni, kun totesin miehelleni puistossa, että "hassua että nää on kyllä yhtä ylä- ja alamäkeä noille pikkuisille nämä puistoreissut, välillä ollaan mukkelis makkelis, itku silmässä syljeskellään suusta pois hiekanjyviä ja samassa silmänräpäuksessä hymy yltääkin jo korviin asti ja nauru raikaa".  Olen jo joskus aikoja sitten pohtinut tätä asiaa ja taisi se olla puheenaiheena joskus jokun radiokanavan lähetyksessäkin.  Miten asiat itseasiassa ovat silloin kuin niiden sanotaan olevan myötämäessä eli alamäessä ja miten ne taas ovat vastamäessä, eli ylämäessä. Pähkäilimme siinä sitten mieheni kanssa yhdessä tuumin, että niin mitenkäs se asia nyt sitten itseasiassa menee...? Äkkiseltään ajatellen myötämäkihän viittaisi asioiden menevän myönteiseen suuntaan ja vastamäen ajattelisi äkkisältään olevan se hetki elämässä, kun kaikki asiat menee päin pyllyä. Kuitenki, kun asiaa alkaa oikein märehtiä, niin onko se näin? Ollaanko silloin tultu ylä- vai alamäkeen kun asiat menee hyvin?

Ylä- eli vastamäessä kulkusuunta on ylöspäin. Asiat ovat siis noususuhteessa ja päämäärään päästyä olo on kuin kukkulan kuninkaalla, ihminen on onnensa huipulla, kun on saavuttanut sen mitä on tavoitellut ja hyvin menee edelleen. Vai ollaanko silloin kuitenkin ala- eli myötämäessä kun menee hyvin? Alamäessä meno on joutuisaa, askel ei paina, huolet ja murheet on unohtunut kun elämä rullaa sujuvasti eteenpäin kevein alamäkiaskelin?

Vai meneekö vastamäessä kuitenkin huonosti? Ylämäkeen meno on raskasta, askel painaa, lisätään vielä ripaus vastatuulta, niin eteenpäin ei pääse millään. Meno on yhtä tuskaa, kaikki on sinua vastaan, se pirun mäkikin. Vai onko se alamäki kuitenkin se suunta kohti syvimmän montun pohjaa? Kun kaikki menee huonosti, niin liu'utaanko silloin vauhdilla rotkon pohjalle, sinne mihin aurinko ei paista?

Niinpä, miten se asia pitäisi ymmärtää, kun joku sanoo että "on tässä ollut vähän myötämäkeä"? Noh, yleensä lausahduksen merkitys selvinnee asiayhteydestä. Tästäkin asiasta kaikilla on varmasti oma näkemyksensä, mitä mieltä sinä olet, kumpi ompi parempi, ylä- vaiko alamäki?

 

Tähän loppuun muutama mielestäni hyvin onnistunut kuva Tammerkosken maisemista.

 Kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi!

Keittiö, kodin sydän

Niin, keittiössä vietetään loppujen lopuksi todella paljon aikaa, aamulla, päivällä, iltapäivällä, illalla ja aina kun kahvipannu on kuuma. Yleensä meillä on ruokapöytä täynnä pikkuautoja ja kaikki muovikulhot ja -kipot ympäri lattiaa, sillä ne kiinnostavat molempia poikia ja niiden kanssa touhutaan aina kun äiti laittaa ruokaa. Sain kuitenkin kerrankin otettua siistin kuvan keittiöstä, kun siivosin sen poikien ollessa päiväunilla. Sain jopa sen inhottavimman asian tehtyä eli hinkattua aamupuurojen rääppeet irti Stokken tuolien kulmista ja onkaloista. Valotuksen saaminen kohdilleen oli tänään ylitsepääsemättömän vaikeaa, mutta tämä saa luvan kelvata.

Hassua, muutamia vuosia sitten olin ehdottomasti sitä mieltä, että jääkaappimagneetit ovat mauttomuuden huippu. Minun kodissani ei sellaisia todellakaan olisi, mutta kuikas kävikään.

En varmaan luopuisi magneeteistani mistään hinnasta. Siivet olen saanut lahjaksi ihanalta ystävältäni ja aforismi on muuten vaan osuva... Leppäkertut on kerättty matkan varrelta ja esikoiseni lempi leikki oli kun seisoimme jääkaapin edessä ja osoittelimme leppäkerttuja sanoen: Isi leppäkerttu, äiti leppäkerttu ja lapsi leppäkerttu! Ja joka kerta se nauratti. Jos vastaan tulee vielä leppäkerttuja ostan varmasti vielä yhden pienen kuvastamaan kuopustamme... Nalle puh -kirjan mukana serkkutytöltä lahjaksi saatujen Nalle Puh magneettien järjestely on jokapäiväinen puuha pojalleni. Eli tässä minä nyt syön omia sanojani ja myönnän että jääkaappi magneetit ovat ihan ok. Lapset ovat siis kääntäneet tämänkin asian päälaelleen, joen never say never!

Lopuksi vielä kuva syksyn parhaimmasta itse tehdystä kukkakimpusta ja hienointahan tässä on se, että tämä kimppu ei kuihdu, korkeintaan pölyttyy. Ei muuta kuin vaahteranlehdet talteen ja maljakkoon!