Toivottavasti sadetta, harmaata ja loskaa riittää...

...koska meidän tavoitteena on, että talollamme on tottulakin sijaan peltikatto hattunaan jouluun mennessä. Joten jos saan nöyrän toiveen esittää, niin ei lunta ennen kuin vasta esim. sunnuntaina, juuri ennen jouluaattoa.

Kattotuolien ja räystäiden nosto katolle onnistui ongelmitta. Miesten varastolla etukäteen tekemät räystäselementit istuiat paikoilleen kuin valetut. Koko talo sai aivan uuden ilmeen räystäiden ansiosta. Aikaisemmin se näytti korkealta hollihallilta, mutta nyt vaikutelma leveni ja tasaantui. Erityisesti ilahdutti se, että takapihan jätti-ikkuna alkoi vihdoin näyttää siltä kuin se olisi itseasiassa paikkaansa suuniteltu.

Räystäselementit on hienot, joku naapureista totesi Antille, että nuohan ovat tarkemmin jiirissä kuin meidän ikkunalistat! Oli kerrassaan nerokas ajatus tehdä räystäät elementteinä, sillä katon korkeudessa työskentelyyn liittyy niin paljon turvallisuus kysymyksiä, että aikaa voitettiin varmasti kun voitiin työskentelemällä a) maan tasolla ja b) lämpimissä sisätiloissa.

Konesaumapeltikatto on vuorossa seuraavana ja jos kaikki hyvin menee, ennen joulua se on asennettu.  Se onkin itseasiassa ensimmäinen rakenneosa talossamme, jonka toteuttaa joku muu, kuin oma raksatiimimme...

Ikkuna

Kun seison siinä, keskellä tulevaa olohuonettamme, en voi välttyä ajattelemasta, että tulikohan tässä nyt joku pieni ylilyönti? Ikkuna on aivan valtavan kokoinen!

Se on yhtä leveä ja yhtä korkea, kuin olohuoneemme. Olen aivan varma, että lopputulos on upea. Mutta osaan myös kuvitella tuskan, jota akustiikka verhojen  a) suunnittelu ajattomasti miellyttäviksi (koska hinta on varmaan sitä luokkaa etten ihan joka vuosi vaihda verhoja kuosin takia), b) hinta ja c) asentaminen saattavat aiheuttaa. Silloin tuo ajatus ylilyönnistä saattaa ohimenevästi häivähtää mielessä.

Mutta kun laskeutuu yläkerrasta alas portaita pitkin ja näkee estettömästi koko takapihan, on tunne huikea. Hyvä siitä tulee.

Elämää lomien jälkeen

Vaikka nautinkin helteistä, ei tämä pieni ilmojen viilennys ole sen pahemmin haitaksi ollut. Kun kesä taittui elokuuksi, loppui upea lämmin loma ja koitti paluu ihanaan arkeen. Onneksi olimme kyllin viisaita ymmärtämään, että ihmisen ei ole hyvä nukkua 31-asteisessa keskusta kaksiossa, johon ei saa läpivetoa, joten vajosimme kirjaimellisesti maan alle pakoon hikisiä öitä. Nukuimme sikeästi kuin pienet possut vanhempieni viileässä kellarissa ensimmäisen arki viikon lomien jälkeen. Sieltä viileästä pimeydestä kömmimme aamun sarastaessa kuin karhut talviunilta takaisin valoon ja lämpöön.

Nyt on palattu takaisin cityyn ja asuntomme lämpötilakin on laskenut siedettävään 25-asteeseen, joten unikin maittaa. Asuntomme tulvii aamulla valoa ja tunnelma kaupungin kattojen alla on kauniina aamuna ihanan utuinen.

Kaupunki elämän parhaita puolia on ehdottomasti puistot, sekä isot kivetetyt ja asfaltoidut jalankulkulkijoille ja kevyelle liikenteelle tarkoitetut hengailumestat, kuten pakkahuoneen aukio, jossa pienetkin voi rauhassa harjoitella vaikka potkulautailua. Se on hassua kuinka sääolosuhteen vaihtuessa kaupungista löytyy uusia ulottuvuuksia, kuten Pakkahuoneen viereisen S-marketin rakennuksen pitkä lasilippa, joka eilisen kaatosateen sattuessa antoi pojille mahdollisuuden jatkaa potkuttelua, vaikka matka Sorsapuistoon peruuntuikin.

Kun sade loppui, bongattiin hieno sateenkaari ja Oskari oli aivan ihmeissään kun kerroin sen päässä olevan aarteen. Se olikin sitten ihan uusi haaste selittää, miksi emme lähteneet aarretta etsimään.

Raksa on käynnistynyt lomien jälkeen kivasti. Tosin, mitään näkyvää siellä ei ole tapahtunut, sillä meneillään on isännän mielestä ehkä se maailman rasittavin vaihe, missä sähköjä ja vesijohtoja roilotaan seinään ja tilkitään seinien rakoja ja pieniä lohkeamia tulevaa valua ajatellen. Mitään "näkyvää" ei siis valmistu, joten päivänjälkeen tuntuu kuin ei olisi saanut aikaiseksi mitään. Antti sanoi; Katso nyt ne kuvat läpi vielä sillä silmällä, että onko tarpeeksi sähkörasioita, jos jostain puuttuu, niin vielä voidaan lisätä. Tuntuu jotenkin hassulta yrittää tässä vaiheessa ajatella tarkalleen, missä haluaa sähköhammasharjaansa ladata tai arvailla mistä paikasta muotoutuu kodissamme "SE" paikka. Siis SE paikka johon jätetään avaimet, rahapussit, aurinkolasit ja kolikot taskun pohjalta sekä tietenkin kännykät latautuuun, joten ainakiin siinä paikassa pitäisi rasia olla.... Hmmm.  Miten voi ennalta osata ajatella miten arki ja sen toiminnot asettuvat taloon? No ei kai auta muu kuin vaipua mielikuvituksen maailmaan ja koettaa fiilistellä elämää omassa talossa sitten joskus...

No jo on aikakin!

Puoli vuotta hiljaiseloa takana. Pahoitteluni teille, jotka olette samaa jouluaiheista juttua käynyt kurkkimassa kerta toisensa jälkeen.  Puoleen vuoteen on mahtunut paljon kaikkea. Onneksi stressin, surun ja sairastelun lisäksi elämässä on paljon ihanaa ja hyvää, lapsen ennen kaikkea, mies, yhteisen unelman, oman talon rakentamista ja suunnittelua sekä pettämätön ja niin rakas tukiverkosto, ihanat sukulaiset!

Rakas RAKSA on meidän elämän kulmakivi tällä hetkellä. Syksyllä tehtiin pohjatyöt, perustukset ja täytöt ja marraskuussa pakkasten alettua ja lumen tultua laitettiin työn talviteloille. Olisikin tiedetty, että ne marraskuun lopun lumet on sitten melkein ainoa koko talvena. Kristallipalloa olisi todellakin syksyllä tarvittu. Talvi oli niin leuto, että taloa olisi käytännössä voinut tehdä koko kevään helmikuun alusta alkaen, mutta muut joulukuussa käynnistetyt työprojektit siirsivät aloituksen toukokuun alkuun. Ja tältä meidän talo näyttää nyt:

Tämä ei ole itseni ottama kuva. Miehen vali oli käynyt raksalla iltasella vaklaamassa ja napannut kuvan reissullaan. Minulta ei kamerasta tämän kuvakulman kuvia löydy, koska tuossa hiekkakentällä on aina Antin paku näkymän edessä.  Kokolailla kuvan keskellä näkyy pääsisäänkäynti ja sen vasemmalla puolella keittiön ikkunat. Tilanteen havainnollistamiseksi Antin ihana pikkuveli Heka rustasi meille ArchiCADilla kuvan meidän keittiövisiosta ja se näyttää tältä:

Kuvassa näkyy keittiöstä vain puolet ja  kaappien värit on lopputulosta villistä väripaletin testaustyöstä, mutta kuvasta näkee nuo samat neljä vaakaikkunaa, jotka näkyy ulkoapäin otetussa kuvassa. Keittiösuunnitelmat on jo käynnistetty ja seuraavan kerran käydään suunnittelijan luona juhannuksen tienoilla. Suurin jännityksen aiheeni on se, miten nuo välitilan kaapit saadaan istumaan ikkunoiden väliin halutun visuaalisen efektin luomiseksi, sillä ulkoseinää tehtäessä kivien halkaisu oli toteutettava tiettyjen kivijakoon liittyvien yksityiskohtien sanelemin ehdoin. Ja keittiönhän olisi syytä onnistua, onhan se kuitenkin kodin sydän.

Pikkumiehet rakastaa raksaa, eikä vain siksi, että siellä on paljon tekemistä ja kavereita talot pullollaan, onhan se mielenkiintoista seikkailla eri huoneissa ja jestas sentään sieltä löytyy aarteita ja paljon! On laudanpätkää, styroxia, joka on muuten ihan parasta, on raudan pätkiä, putken pätkiä, nauloja, ruuveja ja raudan suojanupukoita ja vaikka mitä. Suurin homma on äidillä keksiä tekosyitä, miksi kaikkia noita upeita aarteita ei saa viedä keskustan kotiin. Niin, miksiköhän äit on tässä kohtaa snadisti tiukkapipoinen? Pojille on tarkaan kerrottu, että tästtä tehdään meille koti ja he ovat kyllä nuo "rauniot" hyvin kodikseen ottaneet.

Aurinkoisina päivinä mennään usein päikystä suoraan raksalle ja viedään ahkerille kodin rakentajille jäätelöä!

Jouluisia tunnelmia

Eilen meillä oli sähkökatko ja aloitin kynttilän valossa lahjapakettien nykertämisen. Pohdin itsekseni kynttilänvaloa ihastellen, että onpa meille tulossa ihmeellinen Joulu, kun luntakaan ei ilmeisesti ole aatoksi tulossa. Lumi, tuo talveen kuuluva arkinen asia, jota lumitöitä tehdessä tuntuu riittävän ja riittävän ja joka myöhemmin talvella saa vähemmän kiitosta osakseen, puuttuu meiltä nyt lähes kokonaan.  Pakkohan se on myöntää, kyllä ne huurteisena roikkuvat puunoksat ja valoja heijastelevat hanget kuuluvat isona osana jouluun. Mutta unohdetaan lumi jos sitä ei tule, niin ei tule ja keskitytään siihen mitä meillä on. Lapset, perhe ja ystävät.

Askarreltiin poikien kanssa viime viikonloppuna lumiketjuja ikkunaan, ne on aikas ihanat. Pojat oli niin innoissaan askartelusta ja minä olin hämmentynyt siitä, kuinka hyvin neula ja lanka pysyikään pienten käsissä ilman ikäviä sormeen pistelyitä.

Konstan kummitädin ollessa kylässä koristelimme piparkakkutalon ja siitä tuli hieno tikapuineen ja lumilyhtyineen. Se on juuri niin lasten tekemän näköinen kuin olla ja voi, paljon kaikkea! Mukava yhdessäolo ja puuhastelu on kyllä paras joulutunnelman luoja, joten lumesta viis, nauttikaamme läheistemme seurasta.

Tunnelmallista Joulua kaikille!

Entä meidän lapset???

Meillä suomalaisilla on suuri sydän. Me, yksityiset ihmiset, autamme mielellämme luonnonkatastrofien ja sotien uhreja sekä nälänhädästä kärsiviä kehitysmaita erilaisilla hyväntekeväisyystempauksilla vuosittain. Apu menee tarpeeseen ja hyväntekeväisyys on mielestäni tärkeää, sitä ei käy kiistäminen.

Kyseenalaista on mielestäni Suomen valtion apupolitiikka erinäisille tahoille. Käsi ojossa annetaan tukipakettia Kyprokselle osuutemme 200 miljoonaa euroa ja Kreikkaan osuudella 2,2 miljardia euroa. Ei tätä rahaa mistään kassasta otettu, se on meille lainarahaa. Autamme siis muun muassa sellaisia valtioita, jotka enemmän tai vähemmän tietoisesti, huonolla ja korruptoituneella valtionpolitiikalla ovat ajaneet maansa talouden hitaasti mutta varmasti ahdinkoon. Kreikassa ei juurikaan kansalaisia veroteta, joten mistä valtion kassaan rahaa tulisi? Esimerkkinä tästä perusasukkaan veronkierrosta on asuinrakennukset, joissa raudoitukset törröttävät ylimmällä tasolla kohti taivasta, sillä keskeneräisestä rakennuksesta ei tarvitse maksaa kiinteistöveroa. Meillä Suomessa verojen kiertämisestä puhutaan termillä talousrikollisuus ja siitä saa helposti "kakkua", mutta jos samaa tehdään Kreikassa, saadaan tukipaketti.

Sitten on nämä alvariinsa puhuttavat Suomen valtion osittain tai kokonaan omistamat laitokset, joiden johtajille ammennetaan rahaa suurempia määriä vuositasolla, kuin esimerkiksi kymmenen kaupan tätiä tienaa vuodessa yhteensä, lisäksi annetaan luxus autot ja asunnot työsuhde-etuina. Kaiken maailman ailuksille annetaan vuosipalkkaa 230 000€ ja annetaan miljoonan euron työsuhdeasunto käyttöön. Ja toinen esimerkki valtion kassan hövelistä käytöstä. Enemmän kuin kyseenalaista on se, että tilataan Himaselta 700 000 euron  400-sivuinen raportti joka käsittelee Suomen tulevaisuutta. Se muistiko joku kilpailuttaa tulevaisuus raportin on mielestäni täysin epärelevanttia, oleellista on kyseenalaistaa koko raportin tarkoitus. Yhtä luotettavaa kuin ostaisi samalla summalla palveluita kristallipalloon tuijottavalta ennustajalta. Politiikasta ja valtion taloudesta mitään ymmärtämättä olen sitä mieltä että käytännöissä olisi jokseenkin tarkastetavaa.

Minulle on ihan sama, mistä laarista Suomen valtion nimissä rahaa ammennetaan ja mihin valtion nimissä olevaan laariin sieltä edellisestä sitä mammonaa lapataan. Eikä minua kiinnosta sekään kuka tienaa ja mitä tienaa ja maksetaanko se suoraan vai välillisesti valtiolta. Oleellista on se, missä kohdassa valtiolla on pokkaa sanoa, että rahat on loppu:

Hometta. Sisäilmaongelmia. Putkirikkoja. Ahtautta. Käyttökelvottomana eristettyjä tiloja.

Tervetuloa Latenklinikalle. Kuvat täältä.

Helsingin Lastenklinikka otettiin  nykyisessä koossaan käyttöön  vuonna 1946. Sairaalassa hoidetaan pieniä potilaita vastasyntyneestä keskosesta aikuisen kokoisiin nuoriin. Potilaita saapuu saamaan erikoishoitoa ympäri Suomen tänne hävityksen ja kauhistuksen keskelle.  Jos kävisi jotain niin ikävää, että oma lapseni olisi tilanteessa, jossa hänen pitäisi mennä tuonne hoitoon, en rehellisesti sanottuna tiedä mitä tekisin. 

Suomen valtiolta olisi tarvittu 30 000 000 miljoonaa euroa, jotta lapsillemme olisi saatu rakennettua uusi kunnollinen sairaala. Summa on 1,36% siitä, mitä yksin Suomi velkarahana maksaa Kreikalle tukipakettina. Uutta lastensairaalaa varten rahaa ei saatu, kassa oli tyhjä ja ilmeisesti velkaraha ei tullut kysymykseen. Surullista.

Rahaa syydetään valtion kassasta mitä ihmeellisempiin tarkoituksiin, mutta omat lapset hoidetaan tiloissa, joista puhuttaessa ei ainaakaan sanoja "terveellisyys" ja "turvallisuus" voi soluttaa samaan lauseeseen. On säälittävää, että Suomen vaaltion kassa on niin tyhjä, ettei rahaa löydy, jotta lapsillemme voitaisiin rakentaa uusi, kunnollinen sairaala. Onko tarkoituksen mukaista, että syöpäsairaat lapset saavat raskaiden hoitojaksojen aikana lisäoireita huonosta sisäilmasta? Onko tarkoituksen mukaista, että pienet joutuvat viettämään pitkiä sairaalajaksoja ilman äidin ja isän läsnäoloa, tilnapuutteen vuoksi? Minua hävettää, päättäjiä ei näytä hävettävän ollenkaan.

Valtion pitäisi huolehtia siitä, että meidän omat lapset saisivat ensiluokkaista hoitoa, mutta ei. Kansalaisilta ja yksityisiltä yrityksiltä kerätään rahaa, jotta lapsille saataisiin uusi sairaala. Periaatteessa rahan lahjoittaminen tällaiseen hankkeeseen on väärin, koska Suomen valtion johdon pitäisi pystyä löytämään rahoitusratkaisu uudelle sairaalalle, rahan kerääminen kansalaisten kertaalleen valtion hyväksi verotetuista tuloista ei ole mielestäni tarkoituksenmukaista. Mutta koska valtio on kykenemätön tämän asian edessä ja omassa arvoasteikossa omien ja muiden lasteni hyvinvointi on kaikista tärkeintä, teen ilolla lahjoituksen, jotta Uusi lastensairaala 2017  hanke toteutuisi. Lähde sinäkin talkoisiin, jokainen kolikko on tärkeä.

Ihanat Uhanat!

Melkoisen paljon koruja löytyy tämän tantan laatikoista, mutta jostain kumman syystä enemmän niitä, jotka vain koristavat sitä muuten niin tylsää valkoista laatikon pohjaa.

En nyt äkkisältään kykene mitenkään muistamaan olenko tänne kirjoitellut vuodentakaisesta löydöstäni, joka on osoittautunut suureksi korulaatikon aarteeksi. Ne ovat puiset Mountain korvakorut ja suosikkeihini kuuluvat myös nuo samanlaiset pienemmät hopeisena. Pidän isoista korvakoruista, mutta en voi sietää painavia helyjä jotka puuduttavat tunnissa koko korvan lehden. Siksi nämä puiset Mountainit ovat helmet! Hyvää niissä on myös se, että kun en ole kovin hyvä laittamaan tukkaa, niin kukaan ei huomaa rönttöistä kuiontaloa, kun huoio kiinnittyy korviksiin, nerokasta. Mountainit ovat suomalaisen R / H:n valmistamat.

Saimme miehen kanssa sunnuntaina mahdollisuuden käydä jouluostoksilla. Tehokkaan shoppailu reissun kohokohta oli, kun tajusin että Sokokselle oli tullut muutama PopUp shoppi ja mikä iloisinta, toinen niistä oli Uhana designin. Olin täysin unohtanut koko asian, vaikka olin siitä jo kuullutkin. Olen niin usein kun on ollut mahdollista käynyt kurkistamassa Super Mukavasta tietyn sävyisiä Pisara korvakoruja tuloksetta. Mutta nyt oli selvästikkin onnen päiväni! Siellä Sokkarin PopUpissa ne minua odottelivat, yksi pari valko-harmaa-mustia Pisaroita.

 

Nappasin minua odottaneen koruparin salaman nopeasti käsiini, sillä osastolla haahuili muitakin tuotteista kiinnostuneita ja hymyilin kuulemma kuin se kuuluisa Hangon keksi kävellessäni kassalle. Tänään hipelöin aarteitani pienten toipilaiden ollessa päiväunilla, ne ovat ihanat ja mikä tärkeintä kuin höyhenet korvissani. Ne eivät paina juuri mitään!

Olen haaveillut useammastakin Uhanan tuotteesta, heidän mallistostaan löytyy maailman ihanin huppulakki, neuletakki, neulehame ja villaleggarit. Valitettavasti tuolla Suomi designilla on sen verran hintaa, että taitaapa jäädä ihan vaan haaveeksi... Mutta mikäpä sen parempaa kuin unelmointi!