Syksystä tosin en voi ainakaan tällä hetkellä sanoa samaa, sillä sade tympii. Se ei suinkaan haittaa, että sataa kun hakee lapset päikystä, eikä me jätetä ulkoilua väliin sateen takia koska lätäkkö leikit on Konstan ja Oskarin mielestä parhaita. Mutta illan hiipiessä sadesäässä löytää ainakin miljoona tekosyytä jäädä kotiin sen sijaan että lähtisi lenkille. Ja se ei ole hyvä asia juuri nyt kun lenkki into olisi parhaimmillaan ja nilkkakin kestäisi jo urheilun erinomaisesti. Mikään ei ole inhottavampaa kuin se tunne, kun kylmä vesi alkaa tunkeutua lenkkitossun ohuen verkkokankaan läpi varpaanväleihin, lits läts. Sata metriä kotiovelta ja tossut ovat kuin pesusienet. Kurjaa. Se että takki ja lakki kastuvat ei jostain syystä haittaa juuri lainkaan, mutta märät ja kylmät varpaat.... Ei hyvä. Voi kuinka ihanaa olisi juoksennella kirkkaana tummuvassa syysillassa sinisellä hetkellä, katsella ruskan värjäämiä puita, kuunnella lempi musiikkia ja nauttia raikkaasta syysilmasta, mutta ei. Kastemadon hajuiset asfaltit kutsuvat niitä, jotka ovat päättäneet karistaa muutaman ylimääräisen elokilon pois vyötäröltä joulukuuhun mennessä... Tavoite tuskin toteutuu pelkällä sulkapallon pelailulla vaikka hikistä hommaa toki sekin on. Ei siis auta muu kuin juosta pisaroita pakoon...maanantai 24. syyskuuta 2012
Lits Läts, lits läts, lits läts
Monet puhuivat ja puhuvat edelleen, että kesä oli huono. Varmasti se saattaakin olla näin, jos asiaa mitataan hellepäivien tai auringonotto kelien määrällä. Minulla kuitenkin oli erinomaisen hyvä kesä. Minusta oli kivaa, ettei tarvinnut lutrata enemmän tai vähemmän myrkyllisiä aurinkorasvoja pienten iholle, eikä tarvinnut miettiä onko liian kuuma, onko varmasti juotu tarpeeksi jne. Lapsiperheiden kannalta kelit olivat juuri passelit!
Syksystä tosin en voi ainakaan tällä hetkellä sanoa samaa, sillä sade tympii. Se ei suinkaan haittaa, että sataa kun hakee lapset päikystä, eikä me jätetä ulkoilua väliin sateen takia koska lätäkkö leikit on Konstan ja Oskarin mielestä parhaita. Mutta illan hiipiessä sadesäässä löytää ainakin miljoona tekosyytä jäädä kotiin sen sijaan että lähtisi lenkille. Ja se ei ole hyvä asia juuri nyt kun lenkki into olisi parhaimmillaan ja nilkkakin kestäisi jo urheilun erinomaisesti. Mikään ei ole inhottavampaa kuin se tunne, kun kylmä vesi alkaa tunkeutua lenkkitossun ohuen verkkokankaan läpi varpaanväleihin, lits läts. Sata metriä kotiovelta ja tossut ovat kuin pesusienet. Kurjaa. Se että takki ja lakki kastuvat ei jostain syystä haittaa juuri lainkaan, mutta märät ja kylmät varpaat.... Ei hyvä. Voi kuinka ihanaa olisi juoksennella kirkkaana tummuvassa syysillassa sinisellä hetkellä, katsella ruskan värjäämiä puita, kuunnella lempi musiikkia ja nauttia raikkaasta syysilmasta, mutta ei. Kastemadon hajuiset asfaltit kutsuvat niitä, jotka ovat päättäneet karistaa muutaman ylimääräisen elokilon pois vyötäröltä joulukuuhun mennessä... Tavoite tuskin toteutuu pelkällä sulkapallon pelailulla vaikka hikistä hommaa toki sekin on. Ei siis auta muu kuin juosta pisaroita pakoon...
Syksystä tosin en voi ainakaan tällä hetkellä sanoa samaa, sillä sade tympii. Se ei suinkaan haittaa, että sataa kun hakee lapset päikystä, eikä me jätetä ulkoilua väliin sateen takia koska lätäkkö leikit on Konstan ja Oskarin mielestä parhaita. Mutta illan hiipiessä sadesäässä löytää ainakin miljoona tekosyytä jäädä kotiin sen sijaan että lähtisi lenkille. Ja se ei ole hyvä asia juuri nyt kun lenkki into olisi parhaimmillaan ja nilkkakin kestäisi jo urheilun erinomaisesti. Mikään ei ole inhottavampaa kuin se tunne, kun kylmä vesi alkaa tunkeutua lenkkitossun ohuen verkkokankaan läpi varpaanväleihin, lits läts. Sata metriä kotiovelta ja tossut ovat kuin pesusienet. Kurjaa. Se että takki ja lakki kastuvat ei jostain syystä haittaa juuri lainkaan, mutta märät ja kylmät varpaat.... Ei hyvä. Voi kuinka ihanaa olisi juoksennella kirkkaana tummuvassa syysillassa sinisellä hetkellä, katsella ruskan värjäämiä puita, kuunnella lempi musiikkia ja nauttia raikkaasta syysilmasta, mutta ei. Kastemadon hajuiset asfaltit kutsuvat niitä, jotka ovat päättäneet karistaa muutaman ylimääräisen elokilon pois vyötäröltä joulukuuhun mennessä... Tavoite tuskin toteutuu pelkällä sulkapallon pelailulla vaikka hikistä hommaa toki sekin on. Ei siis auta muu kuin juosta pisaroita pakoon...
torstai 20. syyskuuta 2012
C'est la vie!
Jos olisin tiennyt, mitä tuleman piti, olisin jo kuukausi sitten kertonut teille rakkaat lukijat, että pidän tässä nyt vähän taukoa bloggailusta. Kovasti minua on muutenkin harmittanut se, että blogi on jäänyt altavastaajaksi elämän myllertäessä, mutta toisaalta uskon, että postauksissakin näkyy se, onko asia kerrottu ja kuvattu aidosta halusta vai väkisin vääntämällä... Ajattelin kertoa teille lyhykäisyydessään viimeisten viikkojen tapahtumat.
1.) Sain muistutuksen elämän hauraudesta, kun syyskuun alussa melkein menetin yhden rakkaimmistani, äitini.
2.) Saman viikon loppupuolella myimme asuntomme ja minusta tuli virallisesti, tosin tilapäisesti, koditon.
Jos olisin julmuri, jättäisin postauksen tähän mutta haluan kuitenkin kertoa mitä on tapahtunut. Syyskuun ensimmäisenä maanantaina sain puhelun, sen mitä kukaan ei haluaisi koskaan saada. Olin juuri hakenut pojat päiväkodista ja istunut kuljettajan paikalle kun katsoin puhelintani. Isä oli soittanut minulle viisi kertaa, soitin takaisin ja kysyin, "isä mikä hätänä?". Totisesti hätä oli kyseessä, äitini oli joutunut auto-onnettomuuteen. Kun joutuu onnettomuuteen, jossa ajetaan nokkakolari noin 90 km/h nopeudesta voi vain ihmetellä, että onneksi kukaan ei kuollut. Kun äitini olis saatu ulos lyttääntyneestä autosta airbagien räjähdyksen aiheuttaman savun keskeltä, oli ambulanssin kuljettaja todennut äidilleni "Onneksi teillä rouva oli näin hyvä ja uusi auto, muuten olisitte kuollut.".
Näin muutaman viikkoa myöhemmin voi vain kiittää siitä, että suojelusenkeli istui rakkaan äitini olkapäällä, sillä fyysiset vahingot jäivät onneksi kaikilla seitsemällä kolarissa osallisena olleella pieniksi. Henkisen puolen parantumiseen tarvitaan tottakai aikaa, läheisten tukea sekä asian prosessointia suuntaan jos toiseenkin. Joku sanoo, että kohtalo puuttui peliin, toisen mielestä sattuma ja kolmas sanoo sitä Jumalaksi. Ottamatta kantaa siihen miksi näin kävi, ajattelen, että sillä on oltava joku syvempi tarkoitus, että meitä muistutetaan joskus hyvin julmallakin tavalla elämän hauraudesta, siitä että ihminen on täällä vain käymässä, joku muu päättää kuinka kauan saamme aikaa täällä viettää. Kiitollisuuteni siitä, että äitini sai jatkoaikaa täällä, on rajaton
Asuntomme ensiesittely oli sovittu saman viikon tiistaiksi, hyväksyimme asunnostamme tehdyn tarjouksen lauantaina. Kaikki kävi niin nopeasti, että en edes oikeastaan ehtinyt ajatella koko asiaa. Nyt kun hengähdän asian äärellä, ymmärrän, että meistähän tulee pienksi toviksi kodittomia. Onneksi tuon ajan saamme asua vanhempieni luona, joten ei meillä virallisesti mitään hätää ole. Nyt vaan sitten suunnittelemaan viimeistään keväällä käynnistyvää talonrakennushankettamme. Odotan sitä suurella innolla!
Johtuuneeko siitä, että viikko oli täynnä jokseenkin voimakkaasti tunnepuoleen vaikuttavia asioita, sairastuin pahaan flunssaan. En ole varsinaisesti ollut kipeänä ainakaan 15-vuoteen, mutta nyt olin. Jopa kuumemittari ylitti 37-astetta minulla, jolla ei koskaan ole kuumetta, ei edes lämpöä. Veto oli totisesti poissa aeuraavan viikon alun ja loppuviikosta lähdinkin sitten työmatkalle... Siinäpä riittikin tapahtumaa sen verran, että blogi tosiaan jäi vähemmälle huomiolle, tosin en ole kaivanut aikoihin kameraakaan esille oikein sillä tarkoituksella että kuvaisin materiaalia julkaistavaksi. En kuitenkaan ole hyljännyt blogiani, joten käykäähän silloin tällöin piipahtamassa, josko intoa ja aikaa taas jossakin välissä löytyisi...
1.) Sain muistutuksen elämän hauraudesta, kun syyskuun alussa melkein menetin yhden rakkaimmistani, äitini.
2.) Saman viikon loppupuolella myimme asuntomme ja minusta tuli virallisesti, tosin tilapäisesti, koditon.
Jos olisin julmuri, jättäisin postauksen tähän mutta haluan kuitenkin kertoa mitä on tapahtunut. Syyskuun ensimmäisenä maanantaina sain puhelun, sen mitä kukaan ei haluaisi koskaan saada. Olin juuri hakenut pojat päiväkodista ja istunut kuljettajan paikalle kun katsoin puhelintani. Isä oli soittanut minulle viisi kertaa, soitin takaisin ja kysyin, "isä mikä hätänä?". Totisesti hätä oli kyseessä, äitini oli joutunut auto-onnettomuuteen. Kun joutuu onnettomuuteen, jossa ajetaan nokkakolari noin 90 km/h nopeudesta voi vain ihmetellä, että onneksi kukaan ei kuollut. Kun äitini olis saatu ulos lyttääntyneestä autosta airbagien räjähdyksen aiheuttaman savun keskeltä, oli ambulanssin kuljettaja todennut äidilleni "Onneksi teillä rouva oli näin hyvä ja uusi auto, muuten olisitte kuollut.".
Näin muutaman viikkoa myöhemmin voi vain kiittää siitä, että suojelusenkeli istui rakkaan äitini olkapäällä, sillä fyysiset vahingot jäivät onneksi kaikilla seitsemällä kolarissa osallisena olleella pieniksi. Henkisen puolen parantumiseen tarvitaan tottakai aikaa, läheisten tukea sekä asian prosessointia suuntaan jos toiseenkin. Joku sanoo, että kohtalo puuttui peliin, toisen mielestä sattuma ja kolmas sanoo sitä Jumalaksi. Ottamatta kantaa siihen miksi näin kävi, ajattelen, että sillä on oltava joku syvempi tarkoitus, että meitä muistutetaan joskus hyvin julmallakin tavalla elämän hauraudesta, siitä että ihminen on täällä vain käymässä, joku muu päättää kuinka kauan saamme aikaa täällä viettää. Kiitollisuuteni siitä, että äitini sai jatkoaikaa täällä, on rajaton
Asuntomme ensiesittely oli sovittu saman viikon tiistaiksi, hyväksyimme asunnostamme tehdyn tarjouksen lauantaina. Kaikki kävi niin nopeasti, että en edes oikeastaan ehtinyt ajatella koko asiaa. Nyt kun hengähdän asian äärellä, ymmärrän, että meistähän tulee pienksi toviksi kodittomia. Onneksi tuon ajan saamme asua vanhempieni luona, joten ei meillä virallisesti mitään hätää ole. Nyt vaan sitten suunnittelemaan viimeistään keväällä käynnistyvää talonrakennushankettamme. Odotan sitä suurella innolla!
Johtuuneeko siitä, että viikko oli täynnä jokseenkin voimakkaasti tunnepuoleen vaikuttavia asioita, sairastuin pahaan flunssaan. En ole varsinaisesti ollut kipeänä ainakaan 15-vuoteen, mutta nyt olin. Jopa kuumemittari ylitti 37-astetta minulla, jolla ei koskaan ole kuumetta, ei edes lämpöä. Veto oli totisesti poissa aeuraavan viikon alun ja loppuviikosta lähdinkin sitten työmatkalle... Siinäpä riittikin tapahtumaa sen verran, että blogi tosiaan jäi vähemmälle huomiolle, tosin en ole kaivanut aikoihin kameraakaan esille oikein sillä tarkoituksella että kuvaisin materiaalia julkaistavaksi. En kuitenkaan ole hyljännyt blogiani, joten käykäähän silloin tällöin piipahtamassa, josko intoa ja aikaa taas jossakin välissä löytyisi...
torstai 23. elokuuta 2012
Ihana Koop!
Onko ollut herkkua tällä viikolla, kun neloselta alkoi Neljän tähden illallinen ja siinä on Koop Arponen!!! Se on niiin sympaattinen ja ihana, että edes maailman turhin ja tyhmin julkkis Martina ei ärsytä yhtään, pääasia että on Koop. Silloin kun Koop oli Idolsissa, "fanitin" häntä ihan alku karsinnoista asti ja sitten kun Koop voitti, elvistelin Antille että "Tänhän mä jo tiesinkin!".
Kooppi on aina sympaattisen iloinen ja välittömän hyvän tuulinen ja hänellä on aina pilkettä silmäkulmassa. Hänestä välittyy sellaista aitoa ja rehellistä hyväntuulisuutta, että siitä vaan tulee hyvälle tuulelle. Katsottiin maanantaina sarjan ensimmäistä jaksoa lasten mentyä nukkuun ja Nemon ollessa iltakahvilla. Totesin ääneen, että "Jos Koop tulis vastaan, naimisissa tai en, lähtisin kyllä mukaan, eiks se olis ihan ok?", "On se. Mäkin lähtisin sen mukaan!" sano Antti. Se oli niin hauska juttu siinä tilanteessa, että naurettiin yhteen ääneen monta minuuttia. Tässä hieman Kooppia rakkaalle miehelleni (joka ei kylläkään juuri blogiani lueskele)!
Tänään on Koopin vuoro kokata ja eilisestä mainos klipsistä päätellen tänään tajoillaan Fish & chips, koska miekkonen käänteli ranskalaisia uunin pellillä! Joka pojan gourmettia!
Kooppi on aina sympaattisen iloinen ja välittömän hyvän tuulinen ja hänellä on aina pilkettä silmäkulmassa. Hänestä välittyy sellaista aitoa ja rehellistä hyväntuulisuutta, että siitä vaan tulee hyvälle tuulelle. Katsottiin maanantaina sarjan ensimmäistä jaksoa lasten mentyä nukkuun ja Nemon ollessa iltakahvilla. Totesin ääneen, että "Jos Koop tulis vastaan, naimisissa tai en, lähtisin kyllä mukaan, eiks se olis ihan ok?", "On se. Mäkin lähtisin sen mukaan!" sano Antti. Se oli niin hauska juttu siinä tilanteessa, että naurettiin yhteen ääneen monta minuuttia. Tässä hieman Kooppia rakkaalle miehelleni (joka ei kylläkään juuri blogiani lueskele)!
Tänään on Koopin vuoro kokata ja eilisestä mainos klipsistä päätellen tänään tajoillaan Fish & chips, koska miekkonen käänteli ranskalaisia uunin pellillä! Joka pojan gourmettia!
Angry Birds synttärikekkerit
Hei, miten olis Rovion poijjat ja tyttöset jos laajentaisitte tuota Angry Birds tuote valikoimaa tuonne kertakäyttöastioide puolelle? Olis niin tosi paljon helpompaa järkkäillä Angry Birds- teemalla synttäreitä, jos kaupasta sais siihen liittyen vaikkapa kerttis mukeja, lautasia tai vaikkapa servettejä!!!Ja voisimpa melkein kuvitella, että aika moni pikkulapsi jhaluaa juhliinsa kyseisen teeman, joten tuotteet menisivät kuin kuumille kiville!
Tottakai Konsta halusi valita synttäreiden teemaksi Angry Birdsit, kun Julia serkullakin oli ja Samulillakin oli! Tottakai! Mutta olisihan se nyt kiva jos saisi kekkeripöytään jotain muutakin kuin vain teemaan liittyvän kakun, jonka rakas siskoni ystävällisesti on luvannut tehdä. Olen nyt vikonpäivät pohtinut, miten kehittelisin juhlapöytään jotain teeman ympärille, olen kuitenkin joutunut toteamaan että aita ei ole tämän tontin ympärillä missään matala, joten pakko mennä siitä korkeimmasta kohdasta. Maksoi mitä maksoi, ja tässä tapauksessa maksaa lähestulkoon pelkästään aikaa ja vaivaa, minä taion Angrybirds mukit ja koktailtikut synttärikekkereille ainakin lasten pöytään!!! En ehkä osaa leipoa sitä kakkua, mutta kannan korteni kekoon jollakin muulla tavalla, päätin. Ei kun kaupaan ja ostoskoriin Angry Birds lahjapaperia ja yksi iso Angry Birds lahjakassi ja takaisin kotiin askartelemaan. Lahjapaperista leikataan erilaisia hahmoja jotka sitten liimataan vihreisiin paperikuppeihin ja lahjakassista leikattavat pienet vihreät possunpäät pääsevät koristamaan koktailtikkuja. Ja näin tämä leikkely etenee:
Sitten hommataan vielä pöydälle jokin teemaan passaava liina, jonka kehittely jäänee viimetippaat... Nakitin miehelle osan askarteluista, hänen kontolleen osui koktailtikkuihin tulevien possujen leikkaaminen irti pahvisesta lahjakassista. Miehelleni tyypilliseen tapaan hän totesi, että ei todellakaan aio alkaa leikkelemään kuvioita irti vaan tekee jonkun paremmin asiaan soveltuvan työkalun. Ilmeisesti tekeillä on sopivan kokoinen "läpipasko" eli sellainen renkula, jonka avulla kuviot saa lyötyä irti pahvista ilmeisen kätevästi. Mutta pakko sanoa, että vaivansa tässäkin, näistä tuli oikein DIY synttärit! Mutta ilohan näitä on tehdessä kun tietää kuinka onnellinen Konsta oli jo pelkästä pahvimukin prototyypistä!
Tottakai Konsta halusi valita synttäreiden teemaksi Angry Birdsit, kun Julia serkullakin oli ja Samulillakin oli! Tottakai! Mutta olisihan se nyt kiva jos saisi kekkeripöytään jotain muutakin kuin vain teemaan liittyvän kakun, jonka rakas siskoni ystävällisesti on luvannut tehdä. Olen nyt vikonpäivät pohtinut, miten kehittelisin juhlapöytään jotain teeman ympärille, olen kuitenkin joutunut toteamaan että aita ei ole tämän tontin ympärillä missään matala, joten pakko mennä siitä korkeimmasta kohdasta. Maksoi mitä maksoi, ja tässä tapauksessa maksaa lähestulkoon pelkästään aikaa ja vaivaa, minä taion Angrybirds mukit ja koktailtikut synttärikekkereille ainakin lasten pöytään!!! En ehkä osaa leipoa sitä kakkua, mutta kannan korteni kekoon jollakin muulla tavalla, päätin. Ei kun kaupaan ja ostoskoriin Angry Birds lahjapaperia ja yksi iso Angry Birds lahjakassi ja takaisin kotiin askartelemaan. Lahjapaperista leikataan erilaisia hahmoja jotka sitten liimataan vihreisiin paperikuppeihin ja lahjakassista leikattavat pienet vihreät possunpäät pääsevät koristamaan koktailtikkuja. Ja näin tämä leikkely etenee:
Sitten hommataan vielä pöydälle jokin teemaan passaava liina, jonka kehittely jäänee viimetippaat... Nakitin miehelle osan askarteluista, hänen kontolleen osui koktailtikkuihin tulevien possujen leikkaaminen irti pahvisesta lahjakassista. Miehelleni tyypilliseen tapaan hän totesi, että ei todellakaan aio alkaa leikkelemään kuvioita irti vaan tekee jonkun paremmin asiaan soveltuvan työkalun. Ilmeisesti tekeillä on sopivan kokoinen "läpipasko" eli sellainen renkula, jonka avulla kuviot saa lyötyä irti pahvista ilmeisen kätevästi. Mutta pakko sanoa, että vaivansa tässäkin, näistä tuli oikein DIY synttärit! Mutta ilohan näitä on tehdessä kun tietää kuinka onnellinen Konsta oli jo pelkästä pahvimukin prototyypistä!
maanantai 20. elokuuta 2012
Bagel rakkautta
Joskus kun olin vielä Stockalla töissä, sai Delistä Bageleita. Nuo bagelit olivat mielestäni taivaallisen hyviä ja olin murtunut kun niiden myyminen lopetettiin. Sitä en tiedä myydäänkö niitä siellä tänä päivänä, ehkä pitäisi joskus kysyä. Meni varmaan vuosia, etten syönyt bageleita, koska en tiennyt missä niitä myydään tai myydäänkö ylipäätään, kunnes ne rantautuivat Arnoldsiin. Tai ehkä niitä oli myyty siellä koko ajan, minä vaan en tiennyt siitä. Samapa tuo sieltä niitä saa tänäkin päivänä ja tosiaakin ovat parasta pikalounasta mitä työpaikkani lähettyviltä saa ja varmaankin myös kevyintä, koska jos naapurin kebabbilasta ottaa kanaa salaatilla, on kanat tiristetty kuiviksi känttyröiksi rasvakeittimessä.
Olin pitkään uskollinen kana-caesar bagelille, mutta nyt olen saanut uuden suosikin. Reindeer! Ennen Madonnan keikkaa olimme siskoseni kanssa niin kaukaa viisaita, että haimme bagelit hotellin jääkaappiin iltapalaksi. Otaksuimme, että kun nuo 43000 ihmistä purkautuu stadionilta, saattaa nakkikioskeihin olla melkoinen jono, joten emme jaksaisi seistä snägärin jonossa pikkutuneilla. Olin siskoni suosituksesta uskaltautunut ostamaan reindeer bagelin, tuorejuustoa, kylmäsavuporoa, salaattia ja suolakurkkua ja sehän maistui aivan hurjan hyvältä pitkän keikkaillan päätteksi! Näin ollen reindeer bagel muodostaa suoran tunneyhteyden Madonnan keikkaillan fiiliksiin ja ehkäpä siksi maistuu aivan super hyvälle!
tiistai 14. elokuuta 2012
MDNA
Kun Madonna konsertoi Suomessa vuonna 2009, ensimmäistä kertaa, oli minulla liput kauan odotetulle keikalle Jätkänsaareen. Odotin tuolloin esikoistamme ja raskauteni laskettu aika oli 15.8 kun keikka puolestaan oli 6.8. Itkua vääntäen myin lippuni ymmärtäen kuitenkin, että rakas aviomieheni oli täysin oikeassa sanoessaan että on liian suuri riski lähteä viimeisillään niin isoon tapahtumaan häröilemään mahan kanssa...
Nyt kokolailla tassan kolme vuotta myöhemmin palkittiin pahasti hampaankoloon jäänyt megatähden keikka, kun vihdoin pääsin fanittamani artistin konserttiin. Sain nauttia konsertista yhdessä rakkaan siskoni kanssa, joka puolestaan jaksoi urheasti läpi koko pitkän illan vauvamahansa kanssa!!! Nyt se on sitten nähty ja koettu, upea, ihana, hätkähdyttävä, herättelevä, kohahduttava ja herkistävä Madonna!
Fiilikset ennen keikkaa oli hieman sekavat, uusin levy ei minuun uppoa ja lisäksi mediat ovat uutisoineet kiertueesta negatiiviseen henkeen ja toitottaneet sitä, että kiertue ohjelma koostuu vain uusimmasta tuotannosta. Se, että odotukseni eivät lähtökohtaisesti olleet kovin korkeat, oli ehkä syy siihen, miksi odotukseni täyttyivät ja ylittyivät mennen tullen. Keikka oli upea, kaikki vanhat legendat, kuten Vogue, Like a virgin ja Like a prayer soitettiin täysimittaisina ja lavashow oli henkeä salpaava ja samalla hämmentävä. Poliittista kannanottoa saatiin odotetusti kuulla ja tottakai osa keikkakansasta oli näreissään mm. keikan myöhästymisestä sekä screeneillä kuvatuista ampuma välikohtauksista. Minua show ihastutti ja menisin katsomaan sen heti uudestaan.
Nautimme konsertista mixeri telttojen välissä, äänentoistollisesti paras paikka, näkyyvyyden puolesta melko huono. Kuvamateriaali on juuri niin hyvää, kuin mitä niin kaukaa oli mahdollista saada, mutta tarpeeksi hyvää viestimään tunnelmasta. Ihana kokemus, kerrassaan ja tunnekuohu oli hurjimmillaan kun kajareista alkoi Like a prayer, siinä kohtaa herkistyin niin paljon, että kyynel vierähti poskelle silkasta ihastuksesta ja siitä, että nuoruusmuistot tulvivat mieleen.
Nyt kokolailla tassan kolme vuotta myöhemmin palkittiin pahasti hampaankoloon jäänyt megatähden keikka, kun vihdoin pääsin fanittamani artistin konserttiin. Sain nauttia konsertista yhdessä rakkaan siskoni kanssa, joka puolestaan jaksoi urheasti läpi koko pitkän illan vauvamahansa kanssa!!! Nyt se on sitten nähty ja koettu, upea, ihana, hätkähdyttävä, herättelevä, kohahduttava ja herkistävä Madonna!
Vogue
Express youself
Like a virgin
Like a prayer
Celebration
Fiilikset ennen keikkaa oli hieman sekavat, uusin levy ei minuun uppoa ja lisäksi mediat ovat uutisoineet kiertueesta negatiiviseen henkeen ja toitottaneet sitä, että kiertue ohjelma koostuu vain uusimmasta tuotannosta. Se, että odotukseni eivät lähtökohtaisesti olleet kovin korkeat, oli ehkä syy siihen, miksi odotukseni täyttyivät ja ylittyivät mennen tullen. Keikka oli upea, kaikki vanhat legendat, kuten Vogue, Like a virgin ja Like a prayer soitettiin täysimittaisina ja lavashow oli henkeä salpaava ja samalla hämmentävä. Poliittista kannanottoa saatiin odotetusti kuulla ja tottakai osa keikkakansasta oli näreissään mm. keikan myöhästymisestä sekä screeneillä kuvatuista ampuma välikohtauksista. Minua show ihastutti ja menisin katsomaan sen heti uudestaan.
Nautimme konsertista mixeri telttojen välissä, äänentoistollisesti paras paikka, näkyyvyyden puolesta melko huono. Kuvamateriaali on juuri niin hyvää, kuin mitä niin kaukaa oli mahdollista saada, mutta tarpeeksi hyvää viestimään tunnelmasta. Ihana kokemus, kerrassaan ja tunnekuohu oli hurjimmillaan kun kajareista alkoi Like a prayer, siinä kohtaa herkistyin niin paljon, että kyynel vierähti poskelle silkasta ihastuksesta ja siitä, että nuoruusmuistot tulvivat mieleen.
maanantai 6. elokuuta 2012
Noin 48 viikoa jäljellä....
... sit alkaa jo uus kesäloma! Totesi isäntä tänä aamuna, ennen kuin lähdettiin poikia viemään päiväkotiin. Jäin hetkeksi toljottamaan Anttia suu auki. Se vaan hämmentää pientä ihmistä aamutuimaan kun tuo "yleensä maailman perusnegatiivisin mies", eli rakas aviomieheni sanoo jotakin positiiviseen sävyyn. Kun hämmennyksestäni tokenin, totesin että näinhän se on.
Tänään meidän perheellä alkoi virallisesti loman jälkeinen arki, kun pikkumiehet palasi päiväkotiin ja isomies töihin. Eilisilta meni pyöriessä kotona purkamatomien lomalaukkujen keskellä pohtien, että mitäs sinne päiväkotiin pitikään ottaa mukaan?
 |
Kuvat Skip Hop |
Poikien päikky reput ovat iki-ihanat SkipHopin eläin reput, Konsta halusi ketun ja Oskari sai oman pöllö repunsa jo aiemmin rakkaalta tättältä lahjaksi. Reput ovat juuri passelin kokoiset, niissä kulkee mukana tarvittavat vaihtovaatteet ja unikaverit kodin ja päiväkodin välillä. Pojat olivat innoissaan päästessään kavereita moikkaamaan päiväkotiin ja käytännössä katosivat kuin tuhka tuuleen heti päällysvaatteiden riisumisen jälkeen. Ohi on ajat, kun vuorotellen aina toinen pikkuisista jäi itkusilmässä eroahdistusta potemaan äidin tai isin syliin.
Eilen illalla hassuteltiin takapihalla, kun pojat halusivat väen vängällä juoksennella nakuna puutarhaletkun suihkun alla. Voi sitä ilon ja riemun määrää joka irtosi jääkylmän veden ali juoksentelusta! Muistot omasta lapsuudesta palasivat mieleen, kun kotitalon takapihalla suihkutellut sadettaja jakoi aikanaan saman ilon. Oli se hauskaa juosta kiljuen ja kikattaen pakoon pyörivää vesisuihkua. Pattitilanne tuli kun piti ikuistaa tilanne kameralle ja muistikortti oli täynnä, se puolestaan kertoo siitä, että kesälomareissulta on tosiaan kuvamateriaalia, tosin purkamatonta sellaista. Onneksi sain pikaisesti parit hutikuvat poistettua ja tallennettua poikien vesileikit kameralle... Sinä riittääkin työsarkaa kun käy läpi ne muistikortin 1500 kesäkuvaa ja raakkaa pois joukosta epätarkat ja muuten huonot yksilöt. Sitä odotellessa ei päivitykset varmaankaan sisällä sen suurempaa visuaalista nautintoa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)