Rohkaistuminen

Se oli väistämättä edessä, mutta olin jo kierrellyt ja kaarrellut asiaa ja keksinyt ihme tekosyitä, miksi en juuri tänään kerkiäisi. Mutta kun vaan jännitti ja jännitti ihan tosissaan. Jos ei huomioida tapahtumia, kuten hääaamun tunnelmat, raskaudenaikaiset ultraäänikäynnit, lasten syntymät ja verikokeet, tipanlaitto ja napapunktio, niin päivä, jona tämän asian saisin hoidettua, olisi yksi elämäni jännittävimpiä. Kun saisin tämän yhden ainoan asian suoritettua pikapuoliin ja kunnialla, olisin astunut sisään sellaisesta portista, josta ei ole paluuta entiseen, meni sitten syteen tai saveen. Parasta kuitenkin ottaisin askeleen aidan sille puolelle, jossa ei pelkästään ruoho, vaan ihan kaikki muukin olisi vihreämpää. No mikäs ongelma tässä nyt sitten oli? No se, että viihdyin tälläkin puolella aitaa varsin hyvin, enkä haluasi tuottaa pettymystä niille ihmisille, jotka kanssani jakavat tämän puolen, jossa tällä hetkellä vaikutan. No viime viikolla sain kutenkin asian hoidettua. Irtisanouduin työstäni, johon minun piti äitiyslomani jälkeen palata.

Naurakaa vaan, mutta irtisanoutuminen jännitti minua niin paljon, että otin kilvekseni nuoremman poikani, sillä eihän kukaan voi suuttua ihmiselle, jolla on vauva mukana, vai voiko? Uudesta duunista otettiin yhteyttä, että olenko jo irtisanoutunut vanhasta työstäni, jotta he voivat julkistaa nimeni uudessa työpaikassa? No en ollut, mutta paineen alla minun oli vihdoin pakko rohkaistua irtisanoutumisen suhteen. Noh, ensiksi kävin irtisanoutumassa pääkonttoriin. Asiani otettiin vastaa ihan hyvin, tosin siellä lyötiin todellakin vettä myllyyn, sanomalla "Tämä tulee kyllä olemaan iso shokki sun esimiehelle, se kun laskee paljon sun paluun varaan. Niin, haluatko muuten kertoa asian sun yksikössä itse, vai kerronko minä?". No tottakai kertoisin itse, sehän nyt on mielestäni ainoa oikea tapa, kertoa asia niille lähimmille työtovereille ihan naamatusten. Hallintopäällikkö kuitenkin toivotti minut tervetulleeksi takaisin jos joskus siltä tuntuu, joten jäi aikas hyvä fiilis... Ajomatka omalle konttorille kestää keskustasta 3-5 minuuttia, punaisten valojen armeliaisuudesta riippuen, tuona päivänä se kesti minun mielestäni monta tuntia. Syy, miksi minua jännitti näin paljon oli varmaankin osittain se, että viimeksi kun minun piti palata töihin, ilmoitin, että enpäs tulekkaan, vaan jään uudestaan äitiyslomalle. Eli vetäsin kerran jo maton alta omilta lupauksiltani. Nyt lupasin, että kyllä te voitte luottaa siihen että palaan alkuvuodesta! Juu, palaan töihin kyllä, en vaan tähän firmaan. Kaikesta jännityksestä huolimatta kaikki meni hyvin. Tosin jostain käsittämättömästä syystä tirautin pienet krokotiilin kyyneleetkin siinä asiasta kertoessani. Esimieheni sanoin kuitenkin, että "Näin se elämä kuule heittelee, eikä koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan, ehkä huomaat jonain päivänä päätyneesi taas takaisin töihin tänne meille!". Jälkeenpäin en keksi mikä siinä pomon kohtaamisessa niin pirusti jännitti.

Kuinka usein käy niin, että saa puhelun äitiyslomalla ollessaan ja puhelun sisältö on kutakuinkin tiivistettynä se, että me haluttais sut töihin ja meillä olis sulle tarjolla sun unelmien duunipaikka? Ei kai näin käy kovin usein, joten katson olevani todella onnekas. Vanha työni oli mukavaa, ihmiset töissä ihania ja jokainen työpäivä erilainen. Koska kuitenkin minun kohdallani valittamisen määrä on vakio, olen varmaan yhdelle jos toisellekkin nutissut jotain työstäni, mutta ihan oikeasti se on ollut todella kiva työ ja työpaikka. Uusi työni tulisi olemaan paremmin insinöörin koulutustani vastaavaa, sillä suurella erotuksella entiseen, että minulla ei olisi ilta töitä. Kun raksa projektimme käynnistyy on tärkeää, että pääsen töistä neljältä hakemaan lapset tarhasta, en tiedä miten olisimme lasten hoidon järjestäneet, jos minulla olisi vanhaan työhöni kuuluvat 8-16 työn lisäksi olevat iltakokoukset. Tämä yhdessä sen asian kanssa, että tuleva työni olisi kehitysluontoista = täynnä haasteita (joita rakastan) olivat ne kaksi tärkeintä asiaa, jotka sen ruohon tekivät vihreämmäksi. Sitähän en etukäteen tiedä, tuliko tehtyä hyvä valinta, sen sitten aika näyttää, tärkeintä on, että saan viettää illat lasten kanssa.

Helmikuussa siis kohti uusia tuulia!