Obsessio

Kaikilla on varmasti jokin sellainen suosikki tuote- tai vaatemerkki, jota aina kaupassa ohi kävellessään hiplaa, jonka tuotteista huomaa aina salaa haaveilevansa ja jonka valikoiman tarkastaa ensimmäisenä kun on päättänyt hankkia jotakin uutta. Minulle tuo merkki, tai no oikeastaan niitä on kaksi, joten nuo merkit ovat Marc O'Polo ja Marimekko. Olipa sitten kysessä kenkien, käsilaukun, rahapussin, vaatteen, sisustusasian tai vaikka lahjan hankinta, tsekkaan aina ensin noiden kahden valikoimasta löytyykö sopivaa tarpeeseeni. Usein asia menee niin, että Marimekkoa on kiva ostaa lahjaksi, alennusmyynneistä tekee yleensä huippulöytyöjä pojille ja noh itselle tulee ostettua silloin kun löytyy jotakin oman näköistä, Marc O'Poloa on kiva hankkia itselle ja yleensä hankinta onkin investointi josta on iloa moneksi vuodeksi. Minun vaatekaapin lemppari jutut ovat Marc O'Poloa, osa aarteistani on jokapäiväisessä arki käytössä, osa puolestaan pääsee ulkoilemaan vain juhlan sattuessa.

Siinähän niitä! Juhlien luottolaukku on musta clutch jossa metallinen klipsi olen ostanut sen varmaan noin neljä vuotta sitten, se pääsee niin häihin, hautajaisiin kuin hippaamaankin. Toinen on nuo rakkaat kesäkorkkarit, ensimmäiset hipat kun lumet on sulaneet, niin voin vannoa että nuo ovat kantojeni alla! Arjessa palvelee lähes päivittäin musta nerokas lompakko ja molemmat ihanat perus käsilaukut. Isompi kahdella sangalla varustettu nahkalaukku on olkalaukkujen tilaihme ja palvellut hyvin jo varmasti viitisen vuotta, pienempi juuri passeli silloin kun tarvii mukaan vain jotain pientä ja koska siinä on pitkä hihna, voi sen heittää pään yli ja silloin saa molemmat kädet sopivasti vapaaksi! Mustat korkkarit ovat ihan ykköset töissä, niillä on hvä edustaa kun on korkea mutta tukeva korko ja viimeisenä viimeisin hankintani, ihanat kiilakorkoiset, villavertiset kengät, joilla kalpaa köpsötellä vaikka vähän kovemmassakin pakkasessa.

Nämä ovat oikeastaan ja hyvin pitkältikin minun vaatekaapin aarteita, hauskaa olisi tietää, onko kenelläkään muulla mitään vastaavaa obsessiota. Marimekko valikoimasta saisi varmasti hieman värikkäämmän kuvan, ehkä toteutan sen suraavaksi!

Pinoon järjesty!

Pitkään mietin, että mitäs nyt tehdään, kun huomasin että poikien huoneissa olevia Legon säilytysraheja ei enää valmisteta... Ne olivat täydellisiä a) koska niihin mahtui paljon tavaraa, b) koska ne olivat pehmeitä joten lapset eivät satunnaisissa painimatseissaan telo itseään, c) koska ne käyvät lisäksi jakkaroista. Noh, niitä kun nyt ei enää saa, niin ei auttanut muu kuin siirtyä tuotekehittelyn viimeisimpään innovaatioon, Lego storage brickseihin. Huonoin puoli näissä uusissa Legon säilytysrasioissa on se, että lootat ovat terävä nurkkaisia ja liian matalia, 3 senttiä lisää korkeutta ja niihin saisi kaikki isoimmatkin dublo ja junarata osat mahtumaan. Mahtuu niihin nytkin, järjestely vaan vaatii kohtuuttoman paljon vaivaa.... Ja mitä teräviin nurkkiin tulee, Oskari opettelee kävelemään ja horjuvat askeleet saattavat päätyä muksahdukseen ihan ilman erityistä estettäkin, silloin aina pelottaa kaikki terävänurkkaiset esineet.

Useimmiten vaan käy niin, ettei me raaskita purkaa meidän aikaansaannoksia, vaan junarata päivystää käyttövalmiina lattialla yötä päivää. Usein sillä leikitäänkin aamulla ensimmäisenä! Lootia hankittiin myös vino pino poikien huoneeseen ja niihin muuttivat niin pikkuautot, muoviset eläimet kuin itse dublotkin!

Kun kana kylpee E-koodeissa

Jepulis, eilen illalla tehtiin yhtä mun suosikki ruokaa. Kanakastiketta tuorepastan kanssa. Jostain syystä tämä on ruoka, josta tulee parasta kun sen tekee siitä niin ihanasta hunajaisesta e-koodimarinadissa kylvetetystä kanasta, fileestä tai suikaleista! Hans Välimäellä on varmaankin todella hienostuneet makuhermot, omani ovat varmaankin sitten reissussa rähjääntyneet, mutta itse marinoidusta ei tule saman makuista lopputulosta, ei vaan tule! Ja lapset tykkää ja äiti tykkää ja isi tykkää, nam!

Ensin kuullotetaan 1purjo ja pari pieneksi pilkottua valkosipulin kynttä,

sitten ruskistetaan kanat 400-600g.

Kun kanat ovat kypsiä lisätään 1 iso tai 2 pientä pilkottua paprikaa pannulle ja

kipataan iso peltipurkillinen kokonaisia herkkusieniä sekaan, tuoreetkin käy!

Maustetaan currylla ja paprikamausteella ja annetaan mehevöityä hetki....

Lisätään mukaan kaksi purkia Keijun Ruoka kasvirasvasekoitetta,

kanaliemikuutio sekä puolet persikoita suikaleina -purkin mehusta.

Annetaan porista ja makujen tasaantua hetki ja kaadetaan persikat päälle.

Siten levy pienelle ja annetaan kastikkeen kuplia vielä tuorepastan keiton ajan!

 

 

Reilusti rouskuvaa salaattia lautasen reunalle ja sitten syömään! On muuten tullut huomattua, että aikaa kotihommiin on todella vähän nyt kun työelämä alkoi. On kiva tehdä ruokaa niin paljon kerralla, että siitä riittä seuraavallekkin päivälle. Jos kaikki illat seisoisi lieden edessä, ei jäisi kyllä lainkaan aikaa puuhastella lasten kanssa. En ollut ennen voinut kuvitellakkaan kuinka nopeasti illat kuluvat kun kotiin pääsee vasta puoli viisi, aikaa jää tuskin millekkään. Siksi blogissakin on ollut melko hiljaista viimeaikoina!

Ystävyys isolla Y:llä

Ystävänpäivän merkitys on kovin symbolinen, ystävät ovat ja ansaitsevat osakseen suurta kiitosta olemassaolostaan vuoden jokaisena päivänä, ei ainoastaan ystävänpäivänä. Kuitenkin erityisesti  ystävänpäivänä mieli herkistyy ja ajatukset liitelevät aamusta asti ystävissä, yhteisissä muistoissa ja hetkissä. Tunnen piston sydämessäni kun tajuan, etten tänäkään vuonna laittanut niitä ystävänpäiväkortteja postiin....

Ystävyys on merkillinen asia. Ystävyys on kuin energiaa, se voi muuttaa muotoaan tai olla lepotilassa, mutta se ei katoa. Me ihmiset tarvitsemme ympärillemme monenlaisia ystäviä, jotta ystävyys voisi palvella tarpeitamme erilaisissa elämäntilanteissa. Se, että yhteydenpito joskus taantuu ei tarkoita sitä, etteikö toinen olisi mielessä ja sydämmessä ja hyvin tärkeä, vaan sitä että juuri tämän hetkiset elämäntilanteet eivät nivoudu yhteen. Elämäntilanteet muuttuvat ja muutoksien myllätessä ihminen automaattisesti turvautuu sellaisiin ihmisiin, joiden ajattelee osaavan samaistua juuri sillä hetkellä vallitsevaan tilanteeseen.

Kun minusta tuli perheellinen jäi yhteydenpito niihin ystäviin vähemmälle, joiden elämäntilanteet edelleen sallivat juhlimisen viikonloppuisin, myöhäiset illalliset kaupungilla arkipäivinä ja ihanat, pitkät shoppailureissut ja leffamaratonit silloin kun siltä tuntuu. Huomioni focusoitui lapseeni ja uudenlaiseen elämäntilanteeseeni, jossa oli paljon uutta opeteltavaa minulle. Elämä muutui täysin, yhtäkkiä minulla olikin pieni käärö, jonka tarpeet olivat minulle ne tärkeimmät. Kun kaipasin jutteluseuraa, soitin sellaiselle ystävälle, jolla oli omia lapsia tietäen, että häntä saattoi jopa oikeasti kiinnostaa se, kuinka paljon tai vähän lapseni oli nukkunut päiväunia tai minkäväristä lapseni kakka tänään oli. Kun kaipasin apua ongelmatilanteessa, käännyin jälleen perheellisten ystävieni puoleen, koska useimmiten he osasivat samaistua ongelmaani ja apu löytyi heidän omista kokemuksistaan. Tietenkin mukaan mahtuu poikkeuksia, mutta näin pääasiassa tapahtui.

Ennen kuin minusta tuli perheellinen, käytin paljon aikaa itseeni ja perheettömiin ystäviini. Oli ihanaa, kun saattoi suunnitella ystäväporukan juhlia, odotella kesän terassikelejä, suunnitella laskettelureissua tai ulkomaanmatkaa, käydä ulkona syömässä arkisin, tehdä shoppailu reissuja, ihan mitä tahansa, mitä mieleen juolahti. Tällöin en juuri koskaan soittanut perheelliselle ystävälleni, koska tiesin heidän ajankäyttönsä jakaantuvan pääasiassa perheelle ja irtautumisen edellyttävän tarkkaa suunnittelua etukäteen. Pienten lasten kanssa kun ei asioita tehdä hetken mielijohteesta, lähtö kuin lähtö kestää vähintään tunnin kun lapset pakataan mukaan matkaan ja arki-iltaisin päivästä loppuu kerta kaikkiaan tunnit kesken, kun lasten iltapuuroaika on 19.30, jolloin ihan viimeistään on oltava kotona.

Oli miten oli, olen kiitollinen jokaisesta ystävästäni, perheellisestä ja perheettömästä. Niistä, jotka olen saanut harrastuksien kautta, niistä jotka olen saanut mukaani jostakin matkan varrelta, niistä joihin olen tutustunut mieheni ystävien kautta ja tietenkin niistä, jotka kuuluvat perheeseeni. Jokainen ystäväni on minulle aarre, jota vaalin sydämessäni. Vaikka ystävyyssuhteet ihmisiin ovatkin erilaisia, uskon, että äärimmäisen hädän hetkellä kukatahansa ystävistäni on kykenevä auttamaan minua, kuin myös minä koen olevani kykeneväinen auttamaan heitä. Tähänkin loppuun sopii pätkä kaikkien aikojen parhaimmasta Metallican biisistä, näiden sanojen myötä hyvää ystävänpäivää kaikille ihanille ystävilleni:

"So close no matter how far

couldn't be much more from the heart.

Forever trusting who we are,

and nothing else matters."

Itkupotkuraivarit

Tiistaina herättiin poikien toiseen kokonaisen päiväkotipäivän aamuun "hyvissä tunnelmissa". Olimme koko perhe jo valmiiksi myöhässä, sillä olin viettänyt edellisen yön Oskarin kanssa TAYS:n lastenpolin päivystyksessä. Tai no okei, me oltiin siellä "vain" 21.00-02.00 välinen aika, joten jäihän siinä vielä yötä nukkumiseenkin.... Repaleisen ja valvotun yön jäljiltä aamu oli kuin olisi juuri talviunilta noussut karhu, horroksesta kankea, unelias ja huonotuulinen. Yritin ylitsepääsemättömästä väsymyksestä huolimatta olla lapsille pirteä, mutta pinen uhmailijan pahantuulisuus sai minut livistämään töihin alta aikayksikön.

Alustukseksi kerrottakoon, että Konstalla on ollut nyt noin kuukauden päivät se tyypillinen kaksi-vuotiaan tahtoikävaihe, jossa vanhemmat saavat tutustua käsitteisiin "MINÄ ITSE" ja "EN HALUA!". Varsinkin tuo "En halua"- käsite pompsahtelee esille lähes tulkoon kaikessa mitä lapselle ehdottaa. Keskustelu saattaa edetä esimerkiksi näin:

- Tänään onkin kiva päivä kun mennään porukalla uimaan!
- En halua!
- Mutta uiminenhan on sinun mielestä hauskaa?
- En halua!
- No kyllä meidän täytyy mennä kun Oskari, isi ja äiti haluaa.
- Konsta ei halua!
- No jääkö Konsta yksin kotiin odottamaan, kun me muut menemme uimaan?
- En halua! Konsta haluaa mennä uimaan!

TAI

Kosta käy usein rämisyttämässä peilikaapin ovia ja mitä isoveli tekee edeltä niin sitä pikkuveli tekee perässä. Pelkään kuollakseni että raskaat ovat putoavat poikien päälle, vaikka en ole varma onko se edes mahdollista. Kuitenkin peilikaappien läiskiminen on ehdottomasti kiellettyä.
- Äiti kieltää nyt toisen kerran, ei saa rämisyttää peilikaapinovia, etteivät ne riku ja putoa teidän päälle. Jos äiti joutuu vielä kolmannen kerran sanomaan, niin sitten äiti vie Konstan jäähypenkille.
- En halua jäähypenkille!!!
- No hyvä juttu, siellä onkin tosi kurjaa istua, joten ei sitten rämisytetä niitä peilikaapinovia, ettei vaan satu pahasti.
- En halua mennä jäähypenkille!
- Ei tarvitsekkaan mennä kun et enää rämisytä. Tehdäänkö jotain kivaa, kootaanko vaikka palapeli?
- En halua!
- No mitä sinä haluaisit sitten tehdä?
- Haluan mennä jäähypenkille!
- Mutta eihän sillä ole kivaa. Sinne mennään vain jos on tehty Haisuli hommia.
- Haluan pelata palapeliä!!!
- Hyvä, mennään yhdessä pelaamaan!
- Konsta pelaa itse!

Tiistai aamuna oli todellakin suuria vaikeuksia päästä liikkeelle ja ainoa mitä pystyin ajattelemaan oli, että miten ihmeessä pysyn töissä valppaana kun on palaverikin aamupäivällä. Olin saanut itseni vaivoin valmiiksi ja olin lähdössä töihin, Antti oli alkamassa juuri pukea poikia päikkyyn lähtöä varten.

- Heippa nyt rakkaat, äidin täytyy lähteä töihin. Isi vie teidät päikkyyn ja äiti tulee sitten hakemaan teidät heti kun pääsee töistä.
- En halua mennä päiväkotiin!!!
- Miksi et halua mennä?
- Päiväkodissa on kipeitä lapsia!
- Onko joku sinun kaveri tullut kipeäksi kesken päivän?
- Ei Konstalla ole kavereita päiväkodissa!
- Mutta onhan teidän ryhmässä Lauri ja Ilari. Eikös heidän kanssa ole kiva leikkiä?
- En halua mennä päiväkotiin.
- Äiti ymmärtää että aina ei tunnu kivalta lähteä kotoa heti aamulla, mutta nyt meillä on kaikilla melkoinen hoppu, joten yritetään kaikki olla reippaita, vaikka vähän harmittaakin.
- Konsta ei lähde päiväkotiin!
- Äidin on nyt pakko lähteä, ettei äiti myöhästy, heippa rakas! Suljin oven perässäni hyvin tietoisena tilanteen kehittymisestä sitä kohti, että Konsta ei halua pukeutua. No kyllä Antti tilanteen hallitsee, onhan Konsta kiukutellut ennenkin.

Soitin päikkyyn matkalla töihin, kerroin että pojat tulevat kaoottisen yön vuoksi hieman myöhässä. Olin ollut itse töissä yli tunnin kun Antti soitti. Pojat olivat myöhästyneet päiväkodista tunnin verran kuvitellun 15 minuutin sijaan. Konsta oli saanut elämänsä ensimmäiset itkupotkuraivarit kotona kun oli pitänyt alkaa pukeutumaan ulkovaatteisiin. Kun Antti oli lopulta saanut lähes väkisin puettua pojalle ulkovaatteet päälle, oli poika repinyt vaatteita pois päältään sillä välin kun kun Antti oli pukenut Oskaria. Konsta maannut lattialla huitoen, potkien ja huutaen, että ei halua mennä päiväkotiin koska siellä on kipeitä lapsia (Mistä herranjestas sentään kaksi vuotias saa tuollaista päähänsä?). Kun olivat lopulta päässeet pihalle, oli Konsta juossut karkuun sen minkä kerkisi ja yrittänyt päästä takaisin kotiin murjottamalla etuovella. Sama konsertti oli jatkunut päiväkodille asti ja vielä päiväkodissa sisälläkin niin, ettei päiväkodin täti ollut uskaltanut ottaa potkivaa poikaamme edes syliinsä rauhoittumaan. Iltapäivällä kun hain pojat päiväkodista, Konsta kertoi että oli ollut kiva päivä ja tädit sanoivat, että tilanne oli rauhoittunut heti, kun isi oli kadonnut näköpiiristä.

Mitä on tehtävissä, kun olet ensin yrittänyt rauhallisesti, kiltisti ja kiireettömästi maanitella uhmaista, vastustelevaa lasta mukaasi täysin tuloksetta? Lahjontakaan ei auttanut kun Antti oli sanonut, että Konsta voi ottaa itselleen oman pikkuauton mukaan päiväkotiin (poikien päikkyyn saa ottaa yhden oman lelun mukaan). Mitä keinoja vanhemmille jää, kun vaihtoehtona ei ole sanoa lapselle että "No hei, eihän sinun tarvitse mennä päiväkotiin jos et tahdo!". Onko uhmaikä vain vaihe, jonka eteesi heittämät haasteet on vain rämmittävä läpi "keinoja kaihtamatta"? Ei ollut mukavaa meillä vanhemmillakaan, kun Konstaa itketti vielä illallakin ja hän sanoi, ettei halua aamulla mennä päikkyyn. Perustelu oli, ettei päikyssä ole kavereita. Kyllähän pienikin lapsi osaa joitain tunteita pukea sanoiksi ja mehän tietysti olemme nyt huolissamme siitä, että onko Konstan puheissa perää. Mitä jos pienten ryhmässä ei ole Konstalle saman henkistä touhukasta kaveria? Kun Antti kysyi että eikös siellä ole kuitenkin mukavia hoitotätejä, Konsta oli vastannut, että "Äitin kanssa on kivaa, äiti hoitaa Konstaa ja Oskaria". Voin vain toivoa, että kyseessä on luonnollinen pienen lapsen suhtautuminen isoon elämänmuutokseen, jossa hoitaja vaihtuu äidistä vieraaseen ja päiväunetkin pitää nukkua vieraassa sängyssä, vierailla rutiineilla.

Keskiviikko aamu alkoi samoilla sanoilla, pieni mutruinen suu selitti isille ja äidille, ettei halua mennä päiväkotiin. Onneksi aamu kääntyi kuitenkin siihen, että saimme Konstan positiiviselle mielelle suunnittelemalla että hän voisi pelata "pitkää autopalapelia" päiväkodissa heti aamupalan jälkeen. Palapelit ovat tällä hetkellä Konstan mielestä parasta mahdollista puuhaa. Konsta puolestaan pohti pelaisiko eräs tietty päiväkodin täti peliä hänen kanssaan ja tänään tilanne ei riistäytynyt käsistä raivareiden puolelle.

Uhma tai tahtoikä on kyllä melkoista veitsenterällä tanssimista. Ikinä ei voi tietää, mikä lapsen ajatusmaailmassa laukaisee pahan mielen eikä koskaan voi tietää, mikä saa pahan mielen taittumaan hyväntuulisuudeksi. Joskus hyvän tuulen saa aikaan jokin ihan pieni, meistä vanhemmista mitättömältä tuntuva asia, joskus mieltä ei saa kääntymään vaikka kaikkensa tekisi.

Unisieppari

Nuorempi poikani Oskari sai kummeiltaan jouluna lahjaksi unisiepparin. Tuossa unisiepparissa on jotain selittämätöntä taikaa, se on jotenkin uskomattoman sievä, hentoinen ja viehkeä. Kun sitä katsoo, tulee sellainen tunne, että se ei ole vain koriste, vaan että sillä on jokin syvempi merkitys. Unisieppari on kaunis. Lisäksi se on minulle arvokas siksi, että se on Tuulan itse tekemä. Se roikkuu lähes oikeaoppisessa paikassa Oskarin sängyn yläpuolella (oikeasti se roikkuu verhotangossa puoli metriä ohi sängyn päädystä, mutta toivottavasti se silti toimii kuten sen on tarkoitus). Tänään ulkona oli aivan ihana ilma ja aurinko siivilöityi sisään olohuoneen ikkunasta, läpi makuuhuoneen lasitiiliseinän muodostaen kauniita valojuovia makuuhuoneenvalkoisiin pellavaverhoihin. En tiedä miksi, mutta unisieppari pyöri hiljalleen narunsa varassa kuin tanssien valojuovien seassa... Se oli kuin taikuutta, sillä liikettä ei aiheuttanut patterista nouseva lämmin ilma....

"Unisieppari on intiaanitaruun perstuva unien taikakalu, 

joka sidotaan rakkaudella ystävälle tai läheiselle. 

Se ripustetaan roikkumaan makuuhuoneen ikkunaan tai sängyn yläpuolelle, 

jossa se suodattaa unia. 

Hyvät unet sieppari säilöö koristeisiinsa, jotta ne voi nähdä uudelleen. 

Pahat unet taasen takertuvat siepparin verkkoon josta ne haihtuvat aamun sarastaessa.

Legendan mukan hämähäkki isoäiti loi maailmankaikkeuden laulamalla, 

mutta harmistui ihmislasten pahoista unista. 

Isoäiti meni pajun luokse ja pyysi tältä muutaman oksan, 

Kotkalta isoäiti pyysi muutaman voimallisen sulan. 

Hämähäkki isoäiti taivutti oksat ympyröiksi yhdisämään kaikkia maailman ihmisiä. 

Sitten hän kutoi viisauden verkon oksien ympärille pyydystämään lapsien pahat unet. 

Aurinko isoisän aamunsäteet polttiva pois verkkoon takertuneet pahat unet - 

jäjelle jääneet unet muuttuivat aamukasteeksi ja 

valuivat kotkan sulkia pitkin takaisin Äiti maahan."

Siepparin mukaan Tuula oli laittanut tarinan siepparin historiasta. Taru on mielenkiintoinen ja lisää esineen salaperäisyyttä. Kerroin pojille esineen tarkoituksen ja sovittiin yhdessä, että se sieppaa myös äidin ja isin pahat unet.
Käsin tehdyt lahjat ovat mielestäni aina ihania. Paitsi että ne kertovat paljon tekijästään, kertovat ne myös, että lahjan saaja on lahjan antajalle erityisen tärkeä. Konsta on saanut kummeiltaan lahjaksi aluslakanan sekä ihanat vohvelipyyhkeet, joihin Emma on kirjaillut Konstan nimikirjaimet, niitä tuskin raaskii käyttää. Käsin tehdyissä asioissa on mielestäni aivan erityistä tunnelmaa ja salaperäistä kätkettyä energiaa, jo niitä katsoessa tulee hyvä mieli. Lahjaksi saatu, käsityönä tehty tavara on lisäksi aina uniikki, toista samanalsita ei ole. Tänä päivänä, tässä kiireisten ihmisten maailmassa arvostan suunnattomasti sitä, että joku näkee vaivaa asioiden eteen. Se että ihminen haluaa käyttää useita tunteja omaa aikaansa vain toista ilahduttaakseen on oikeasti arvokasta, minun silmissäni se nostaa itse tehdyn lahjan arvoa entisestään. Koska olen mukamas niin kovin kiireinen, niin en varmaankaan ole ehtinyt kunnolla kiittää teitä rakkaat kummitädit aivan erityisen ihanista lahjoista, joten sanon sen nyt. Kiitos ihanat ystäväni!

Päivän kahdet kasvot

Takana on ensimmäinen työpäivä uudessa työpaikassa. Fiilikset on innokkaat ja sekavat. Töitä on tiedossa paljon, projektit ovat mielenkiintoisia ja työkaverit vaikuttavat oikein mukavilta. Sekavia fiiliksiä aiheuttaa se, etten oikein tiedä mistä päästä vastuulleni tulevia projekteja aletaan purkaa. Ensimmäinen päivä vain suhisi ohi, yritin  painaa mieleeni kaiken uuden tiedon, jokaisen uuden työkaverin nimen ja sitä ja tätä ja tota.... Hyvin pian huomasin, että koska tuskin muistan omaa nimeäni näin ensimmäisen päivän huumassa, on varmaan turhaa tuo nimien opettelusta stressaaminen tässä vaiheessa. Lunttaan ne sitten aina työhuoneiden ovien pielestä kun tarve vaatii. Pikku hiljaa ne painuvat mielen uumeniin, siitä olen varma. Ensimmäisen päivän perusteella ei voi paljoa sanoa, mutta ensitunnelmat ovat positiiviset. Se, että osasin itseasiassa osallistua toimitusjohtajan kanssa täysin järkevään alan termistöä sisältävään keskusteluun ilman että lipsautin väliin yhtään kotiäiti termejä, lisäsi uskoani siihen, että saatan päästä työelämässä ajanhermolle ehkä jopa nopeammin kuin kuvittelin....

Takana on myöskin ensimmäinen päivä erossa ihanista pojistani. Ja heillä on takana ensimmäinen päivä päiväkodissa. Onneksi mieheni vei lapset, en tiedä miten olisin pystynyt jättämään heidät päikkyyn. Huoli oli kova varsinkin Oskarista, joka oli eilisten 1-vuotis neuvolassa saatujen rokotusten ansiosta aamusta asti kärttyinen, itkuinen ja halusi olla vain äidin sylissä. Onneksi lapsilla on tällä viikolla vain kolme, tavallista lyhyempää päiväkoti päivää, mieheni hakee pojat heti päiväunien jälkeisen välipalan jälkeen kotiin. Kuulemma pojilla oli mennyt oikein hyvin, molemmat olivat jopa nukkuneet päiväunet vieraissa olosuhteissa, Oskari oli tosin hakeutunut useasti hoitajien luokse syliin kaivaten. Aamupuuroa Konsta ei ollut suostunut syömään, sitä en kylläkään ihmettele lainkaan, sillä siihen oli ympätty aprikoosia, jota poika ei ole kotona muistaakseni maistanut. Iltaan mahtui vielä isin ja äidin sulkapallovuoro, joten kun päivä kääntyi ehtoo puolelle, minusta tuntui kuin olisin ollut koko päivän erossa pojista. Onneksi pojat saivat nauttia mumman ja vaarin touhukkaasta seurasta. Illan tullet raukat olivat super väsyneitä tapahtumarikkaasta päivästä. Oskari nukkui jo kun pääsimme kotiin sulkapalloilemasta, kurkotin pinnasängyn laidan yli suukon nuhaisena tuhisevalle rakkaalleni. Sanoin Konstalle hampaiden pesun jälkeen että "valitse sinä vaan jo satu ja mene sänkyyn odottamaan, äiti käy juomassa lasin vettä". Kun pääsin Konstan huoneeseen noin minuutin poikaa myöhemmin, uinui isompi pienokaiseni sängyssä jo unimaailmoissa, Kimin kuormuri -kirja kainalossaan.  Lauloin nukkuvalle pojalle hänen lempi iltalaulun, Päivänsäde ja menninkäinen ja suukotin rakasta poskelle, hän oli niin suloinen.

Jos summaan itsekseni uudenlaisen arjen ensimmäistä päivää, täytyy sanoa, että se meni paremmin kuin olin kuvitellut. Päivä oli yhtä tunteiden sekamelskaa, ilmassa oli yhtälailla intoa ja positiivista jännitystä kuin myös haikeutta ja jonkin asteistas luopumisen tuskaa, onneksi kuitenkin paniikki itkut tuli suoritettua jo eilen, joten niitä ei tullut enää tänään uusittua. Koska uuden työn ensimmäinen päivä varasti suuren osan keskittymisestäni, ei minulla kertakaikkiaan ollut aikaa murehtia pienokaisieni perään, joiden tiesin olevan kuitenkin hyvissä käsissä. Ehkä näin oli siinä mielessä hyväkin. Tästä se lähtee ja kohta nuo aamuiset lähdötkin sujuvat toivottavasti hieman sujuvammin kuin tänä ensimäisenä aamuna....