torstai 20. joulukuuta 2012

Ihanaa joulua!

Tämä loppuvuosi meni totaalisesti plörinäksi mitä blogin päivitykseen tulee... Mutta katsotaan josko Pukki olisi jemmannut pakettien kätköihin jotain mieltä ylentävää, ehkä myös jotain mikä toisi helpotuksen tähän tietoteknisten vempaimien puutostilaan.

Kirjeeni Joulupukille oli tänä vuonna lyhyehkö, se sisälsi kolme asiaa:

A-Norak -takki

Ja pitkän pohdinnan jälkeen.... Allas vai Nappula? Allas vai Nappula? Allas vai Nappula? No Nappula! Monta Nappulaa, mustia ja valkoisia, thats it.

Nappula
Nappula


Ja pitkään harkinnassa ollut hankkimatta jäänyt ihanuus:


Sarpaneva pata

Siinäpä se. Koska ollaan kuitenkin muuttamassa kokolailla pieneen kotiin, ajattelin että en kaipaa mitään suurempaa materia ryöppyä ja toivonkin että se linja pitää... Tuossahan on jo käytännöllistä ja tarpeellista vaatetta, silmän iloa sekä ruoanlaitto kalustoon kaivattu apulainen. Ja sitten tullaan siihen tietotekniikkaan...

Juniorimme siis rikkoi kannettavamme ja olemme tällä hetkellä sekä kodittomia, että koneettomia. Läppärin hankinta on siis väistämättä edessä. Lisäksi minä haluan tabletin ja nimenomaan mini tabletin. En oikein ole päässyt kärryille siitä, mitä sillä isommalla tabletilla tekee, kun pienenkin näyttö on ihan luxusta kännykän näyttöön verrattuna ja iso lähentelee kymppi tuumaisena jo läppärin kokoluokkaa (ei nyt sentään, mutta ei sitä näppärä ole käsilaukussa kannella).... Siis valintani onkin mini tabletti, mutta voi luoja miten vaikeaa valinta onkaan!!! Käytännössä vaihtoehtoja on kolme Samsung Galaxy tab 2 7", Asus Nexus 7 ja iPad mini. Kussakin näissä on hyvät ja huonot puolensa vertailtaessa teknisiä ominaisuuksia. Tein sen taulukon mikä kaikkien leffojen mukaan pitää tehdä silloin kun epäröin valintaansa kahden miehen välillä, eli nimesin laitteet ja kirjoittelin vasemmalle plussat ja oikealle miinukset. Tutustuin Tekniikan maailman testiin iPad mini vs Nexus 7, katselin muutamat videot youtubesta, haastattelin Stockan ja Prisman elektroniikkaosaston myyjiä sekä piinasin työkavereita kysymyksilläni. Lopputulos? En tiedä, en vaan osaa päättää mihin laitteeseen pennoseni investoisin... Joten ei sieltä Pukin paketista varmaankaan sitten sitä tekniikkaakaan löydy...

Mutta se jääköön hautumaan ja nyt toivotankin kaikille teille ihanaa ja rauhaisaa joulun aikaa! Nautitaan läheisien seurasta, kynttilän valosta ja etenkin näistä super pitkistä jouluun sopivasti osuvista vapaista!







tiistai 11. joulukuuta 2012

ARGH!!!

Mulla oli kiva juttu kirjoitettuna teille meidän muutto hässäkkään liittyen ja aloin sitten ladata kuvia tuohon juttuun liittyen bloggeriin ja mitenkäs kävikään??? Ilmiintyi ultimate alkeellinen moka, jota Noora "the engineer" ei syystä ja toisesta ole tullut ajatelleeksikaan. Ei siinä mitään, eihän kaikkee aina voi tajuta, mut tää hipoo jo niin noloo, että en edes kehtaa kertoa!!!

No olkoon menneeksi, kerrotaan nyt sitten kuitenkin. Olen blogini alusta asti ladannut kuvat tekstin joukkoon täysikokoisina!!! Siis en ole tajunut / huomannut / viitsinyt / muistanut / ehtinyt tai jotain pienentää kuvia, joten nyt on sitten tullut kuville varattu gigan tilakiintiö täyteen. H-Y-V-Ä N-O-O-R-A!!! No lisätilaahan saa ostettua tai katsotaan nyt saisinkos vaikka pienennettyä tai viimekädessä poistettua osan kuvista, asia pitää selvittää ja ryhdyinkin tuumasta toimeen heti pari päivää myöhemmin niin mitä huomasinkaan??? Rakas lapsemme Oskari "the engineers son" oli tehnyt jotain (varmaan tosi tärkeitä insinööri työjuttuja) meidän läppärillä j ailmeisesti yhteistyö kannettavamme kanssa ei ollut sujunut täysin mutkattomasti kun herra oli päättänyt runtata läppärin kannen kiinni niin että mokkula oli ollut näytön ja näppäimistön välissä. No eihän se kone ollut mennyt kiinni, joten en tiedä oliko herra yrittänyt sulkea sitä samoin voimakeinoin kuin ylitäyttä matkalaukkua on tapana sulkea, päällä istumalla, vaiko mikä oli ollut tekniikka... Lopputulema on se, että kun meidän läppärin avaa, näytöllä näkyy vaaleata sähkönsinertävää väriä ja kolme mustaa, mitä ilmeisemmin mokkulasta aiheutunutta iskujälkeä, ei muuta. Rikki mikä rikki.

Tässä on nyt siis hieman haasteita tämän bloggailun etenemisessä, mutta ei se mitään. Onneksi joulumieli on kohdallaan, lähes kaikki lahjat hankittu ja joulupukille on nyt kirjoitettuna kirje, johon on sisällytetty ihan pikkiriikkinen toive läppäristä tai tabletista... Nyt sitten vaan odottelemaan että olenko ollut kiltti, tosi kiltti, kilteistä kiltein vaiko ihan "romuauto" kuten rakas esikoiseni tapasi eräänä päivänä sanoi katseltuaa Salama McQueen elokuvaa, jonka ulkoa opeteltuja repliikkejä hän tykkää toistella kaikissa mahdollisissa tilanteissa...