Suu makeaksi!

Minun mielestäni äitiyslomassa parasta on se, että joka päivä on perjantai, voi tehdä mitä huvittaa jos vain olosuhteet sallivat. Extra bonus on se, että joka päivä on karkkipäivä jos itseä huvittaa. Ennen kun minulla ei ollut lapsia, en syönyt karkkia juuri lainkaan. Vanhassa asunnossamme saattoi laatikkoon vanhentua yhtälailla Fazerin suklaalevyt kuin vanhempieni perinteiset laivatuliaiset; Fruit dropsit ja Pingviini karkit. Ei enää. Kun aloin odottaa Konstaa alkoi makeiset maistua ja imetyksen aloittaminen vain lisäsi karkin himoa... Imetysaikana tolkuton suklaan syönti on ainakin puistossa muiden äitien kertoman perusteella ihan normi juttu. Luulen että se johtuu siitä, että lapsen/lasten kanssa puuhastellessa ei vain huomaa itse syödä terveellisiä välipaloja tarpeeksi, niin sitten ahmii herkkuja siihen energian tarpeeseen, joka kehossa maidon tuotantolaitoksena toimimisen ajan vallitsee. Siinä roolissa toimin edelleenkin, joten onneksi on myös toivoa siitä, että makean himo hellittää, kun imetys loppuu.

Joka kerta kun mennään poikien kanssa kauppaan, ajattelen, että tänään on se päivä kun selätän sinut herra Candy King! Kävelen pokkana ohitse, enkä huomaakaan sinua. Ja jos kehtaat huudella perääni, näytän sinulle kaikki (yhden) kansainväliset käsimerkit jotka tiedän ja jotka eivät tarkoita hyvää! Lähes joka kerta huomaan hengailevani laarilla kauha kädessä mättämässä äitin "pikku" energia pussukkaan niitä pieniä pirullisia houkutuksia, makeisia. Kyllä ihminen voi sitten olla heikko! Sitä se on, minun elämäni, syrjähyppyjä herra Candy Kingin kanssa!

Tässä vakio saalis Prisman Candy King (I hate you!) laarista, mukana myös yksi uusi tuttavuus:

Kirpeät tutit, öklömakeat Lumipallot, Wanhat autot ja Bubblizz-namit..... Niinpä, näiden edessä lankean joka kerta, kuinka heikko ihminen voi olla? Tooodella heikko. Nuo taaimmaiset hassut pullon muotoiset Bubblizz-namit pääsivät listalleni Eerun jutun kautta. Pakkohan noita oli maistaa, kun olin jutun lukenut ja nuo ovat kyllä hassun hauskoja makeisia! Ne todellakin alkavat kuohua suussa. En tiedä pidänkö edes niiden mausta yhtä paljoa kuin hauskasta tunteesta suussa....?

Ikiaikaisia lemppareitani, lumipallot ja wanhat autot. Ne jotka eksyivät karkkipussiin jo silloin, kun karkinsyöntini keskittyi lähinnä leffailtoihin ja namut tongittiin Makuunin namilaareista.

Kirpeät tutit ovat näistä ainoita, joita myös mieheni syö, joten niitä pitää ottaa aina iiiiso kasa! Älä huoli äiti rakas, muistan kyllä pestä ja langata hampaani hyvin ja syön nameja vain silloin kun pojat nukkuvat, niin ei pääse paha tapa tarttumaan pieniin viattomiin....

Tässäpä onkin menossa kokolailla tyypillinen iltapäivän hetki: Pojat ovat uinumassa ja äidillä on pari tuntia omaa aikaa! Kirjoittelen blogia edessäni suuri kupillinen kahvia ja makeisia!