Ystävyys isolla Y:llä

Ystävänpäivän merkitys on kovin symbolinen, ystävät ovat ja ansaitsevat osakseen suurta kiitosta olemassaolostaan vuoden jokaisena päivänä, ei ainoastaan ystävänpäivänä. Kuitenkin erityisesti  ystävänpäivänä mieli herkistyy ja ajatukset liitelevät aamusta asti ystävissä, yhteisissä muistoissa ja hetkissä. Tunnen piston sydämessäni kun tajuan, etten tänäkään vuonna laittanut niitä ystävänpäiväkortteja postiin....

Ystävyys on merkillinen asia. Ystävyys on kuin energiaa, se voi muuttaa muotoaan tai olla lepotilassa, mutta se ei katoa. Me ihmiset tarvitsemme ympärillemme monenlaisia ystäviä, jotta ystävyys voisi palvella tarpeitamme erilaisissa elämäntilanteissa. Se, että yhteydenpito joskus taantuu ei tarkoita sitä, etteikö toinen olisi mielessä ja sydämmessä ja hyvin tärkeä, vaan sitä että juuri tämän hetkiset elämäntilanteet eivät nivoudu yhteen. Elämäntilanteet muuttuvat ja muutoksien myllätessä ihminen automaattisesti turvautuu sellaisiin ihmisiin, joiden ajattelee osaavan samaistua juuri sillä hetkellä vallitsevaan tilanteeseen.

Kun minusta tuli perheellinen jäi yhteydenpito niihin ystäviin vähemmälle, joiden elämäntilanteet edelleen sallivat juhlimisen viikonloppuisin, myöhäiset illalliset kaupungilla arkipäivinä ja ihanat, pitkät shoppailureissut ja leffamaratonit silloin kun siltä tuntuu. Huomioni focusoitui lapseeni ja uudenlaiseen elämäntilanteeseeni, jossa oli paljon uutta opeteltavaa minulle. Elämä muutui täysin, yhtäkkiä minulla olikin pieni käärö, jonka tarpeet olivat minulle ne tärkeimmät. Kun kaipasin jutteluseuraa, soitin sellaiselle ystävälle, jolla oli omia lapsia tietäen, että häntä saattoi jopa oikeasti kiinnostaa se, kuinka paljon tai vähän lapseni oli nukkunut päiväunia tai minkäväristä lapseni kakka tänään oli. Kun kaipasin apua ongelmatilanteessa, käännyin jälleen perheellisten ystävieni puoleen, koska useimmiten he osasivat samaistua ongelmaani ja apu löytyi heidän omista kokemuksistaan. Tietenkin mukaan mahtuu poikkeuksia, mutta näin pääasiassa tapahtui.

Ennen kuin minusta tuli perheellinen, käytin paljon aikaa itseeni ja perheettömiin ystäviini. Oli ihanaa, kun saattoi suunnitella ystäväporukan juhlia, odotella kesän terassikelejä, suunnitella laskettelureissua tai ulkomaanmatkaa, käydä ulkona syömässä arkisin, tehdä shoppailu reissuja, ihan mitä tahansa, mitä mieleen juolahti. Tällöin en juuri koskaan soittanut perheelliselle ystävälleni, koska tiesin heidän ajankäyttönsä jakaantuvan pääasiassa perheelle ja irtautumisen edellyttävän tarkkaa suunnittelua etukäteen. Pienten lasten kanssa kun ei asioita tehdä hetken mielijohteesta, lähtö kuin lähtö kestää vähintään tunnin kun lapset pakataan mukaan matkaan ja arki-iltaisin päivästä loppuu kerta kaikkiaan tunnit kesken, kun lasten iltapuuroaika on 19.30, jolloin ihan viimeistään on oltava kotona.

Oli miten oli, olen kiitollinen jokaisesta ystävästäni, perheellisestä ja perheettömästä. Niistä, jotka olen saanut harrastuksien kautta, niistä jotka olen saanut mukaani jostakin matkan varrelta, niistä joihin olen tutustunut mieheni ystävien kautta ja tietenkin niistä, jotka kuuluvat perheeseeni. Jokainen ystäväni on minulle aarre, jota vaalin sydämessäni. Vaikka ystävyyssuhteet ihmisiin ovatkin erilaisia, uskon, että äärimmäisen hädän hetkellä kukatahansa ystävistäni on kykenevä auttamaan minua, kuin myös minä koen olevani kykeneväinen auttamaan heitä. Tähänkin loppuun sopii pätkä kaikkien aikojen parhaimmasta Metallican biisistä, näiden sanojen myötä hyvää ystävänpäivää kaikille ihanille ystävilleni:

"So close no matter how far

couldn't be much more from the heart.

Forever trusting who we are,

and nothing else matters."