Tonttuja, tonttuja!

Olimme sunnuntaina kaupungilla jouluostoksilla koko perheen voimin ja mukana oli myös Konstan Turun kummitäti joka oli luonamme kylässä. Noh, lopputulema oli se, että ainuttakaan lahjaa ei saatu hankittua naiset ne vain shoppaili  itselleen vaatteita. Masut saivat herkutella Bella Roman pizzoilla, olimme suunnitelleet menevämme Napoliin, mutta jouduimme jo napolin ovella toteamaan, että kahden pienen lapsen hermot eivät  kuunaan riittäisi niin pitkässä jonossa postailuun, kuin mitä pöydän saamiseksi Napolista olisi tarvinnut odottaa ravintolan ovella. Harmistuneina raavimme päitämme ja koska Tampere tietämyksemme on paljasjalkaisina Tamperelaisina niinkin heikko, ettemme tienneet Tampereella olevan toista kunnollista pizzeriaa, totesimme, että Bella Romasta nyt aivan varmasti saa pizzaa, sinne siis. Pizzat olivat herkulliset, joten ei haitannut vaikka lahjojen suhteen palattiin tyhjin käsin, masut olivat pullollaan!

Sokoksella ollessa mieheni oli kuunnellut ohi kulkevan äidin jutustelua lapsensa kanssa ja saimme tämän salakuuntelun seurauksena aivan loistavan strategian kaiken maailman tavarataloissa ennen joulua hiihtelevien joulupukkien varalle. Ohi kulkenut äiti oli selittänyt asiaa tivanneelle lapselleen, että ennen joulua tavarataloissa, kaupoissa, joulutoreilla ja -juhlissa näkyvät hahmot, joita monet lapset luulevat joulupukeiksi, ovat ihan oikeasti joulupukin vanhimpia apuritonttuja. Nämä apuritontut käyvät tervehtimässä lapsia ennen joulua ja tekevät samalla tuiki tärkeää tarkkailu työtään, kirjaten ylös ovatko lapset kiltisti myös muualla kuin kotona ja päiväkodissa. Kuinka nerokasta! Kannattaa siis selittää lapselleen että kaikki ennen aattoa silmissä viuhahtelevat wannabee joulupukit ovat tonttuja, jolloin ei sitten myöhemmin tarvitse selitellä, miksi aattona kylään tuleva joulpukki on tyysti eri näköinen kuin joulupukki pikkujoulujuhlassa! Kaikkea sitä kuulee ja samalla oppii!!!

Sain vihdoin kaivettua esiin joulukoristeet ja ensiksi paikoilleen laitettiin tietenkin äidin lempi tontut. Muiden koristeiden sijainnista voidaan antaa lasten päättää, mutta äidin lempparit, ne laitetaan paraatipaikoille! Olen aina rakastanut puisia Aarikan tonttuja. Niitä oli meillä alunperin kuusenkoriisteeksi käyviä roikkuvia tonttuja, joista osa istuu söpösti ikäänkuin keinussa. Vuosien varrella tonttuja on kerääntynyt meille muutama pöydällä pidettäväkin malli ja nyt hoksasin, että nuohan ovat kuin meidän perhe! Isillä kädessä takkapuita, äidillä pipari (varmaankin kärvähtänyt sellainen) ja juuri viimeviikon loppupuolella pojilla oli super hauskaa pihalla kun Oskari istui pulkassa ja Konsta kiskoi häntä eteenpäin kaikin voimin. Nyt pidän tontuistani entistäkin enemmän jos mahdollista!

Aarikan tonttuja lukuunottamatta pidän erityisen paljon kaikenlaisista tontuista, joilla on tonttulakki valahtanut salaperäisesti silmille. Joulu on taianomaista aikaa ja siksi mielestäni "kasvottomat" tontut säilyttävät joulun taian arvoituksellisuudellaan, lymyilemällä piilossa lakin reunana alla...

Uusi huonekuusi on vailla koristeita, sillä tuttavani, jolta aina kukkani ostan, kertoi, ettei joulukoristeiden painosta taipuneet oksat enää nouse ylös. Nyt onkin suunnitteilla hennon hennot silkkipaperista itse värkätyt lumihiutaleet kuusen oksille, kunhan kerkiän...

Takanreunan tontut ovat kukin vinossa suuntaansa, mikä tekee niistä hieman reissussa rähjääntyneet näköisiä, mutta ihania. Näitä Konsta ja Oskari kuljettelee ympäri asuntoa ja ne löytyvät aina mitä hassummista paikoista ja ovat vain äidin siivouksen jälkeen oikealla paikallaan....

Hiljaa hiipii joukko varpahillaan....