Vapaus

Hörppiessäni pika aamiaista viime keskiviikkona, Antti napsaisi vielä viimeisen kovan minusta kipsin kanssa. Vaikka otos ei olekkaan kovin imarteleva, toivon sen totisesti olevan viimeinen kipsikuva minusta. En saanut mitään aikaiseksi töissä, tiesin, että puolet päivästä menisi Hatanpään sairaalalla kipsin poistossa. Kipsillä kävely pänni jo ihan älyttömästi ja ne muutamat housut ja leggarit, jotka sain kipsin päälle vedettyä tympi jo ihan älyttömästi.

Haahuilin töissä ja tuijottelin kelloa ja pohdin koko ajan, että entä jos koipi ei olekkaan parantunut kunnolla... Kipsin poisto aika oli vähän yli yksi. Tiesin kyllä, ettei HaSassa olla koskaan ajassa, mutta klo 14.00, luettuani kaikki kaksi vuotta vanhat naisten lehdet odotustilasta, aloin jo olla todella kypsä. Kipsin poisto aika oli ollut 13.15, röntgenaika 13.40 ja lääkärin loppulaussunto ja tarkastus 14.00. En ollut päässyt vielä ensimmäiseenkään. Kävelin vastaanottoon ja kysyin että mikä tässä nyt mättää, olin kolme varttia istunut odotustilassa ypöyksin, joten oli mielestäni selvää, ettei kipsaajalla kauheaa kiirettä ollut.

- Me ei kyllä tässä tiedetä että mikä tilanne siellä on... (Voi juma, sulla on puhelin siinä vieressä ja se tietokone, katso sieltä!!!) Kävele sinne kipsaajan luo kysymään.
Ja sitten minä taas nilkutan niitä käytäviä pitkin takaisin siinne viimeiseen koppiin ja koputan oven karmiin.
- Anteeksi, mulla oli aika tänne tunti sitten?
- Ai anteeksi ihan kauheasti, olisit tullut aiemmin koputtamaan, me tässä katseltiin tätä uutta tietokoneohjelmistoa.
- No mulle varattu röntgen aika meni jo ja lääkäri aika myös, että voitko ilmoittaa jollekkin, että olen vielä tulossa, kun täti vastaanotossa ei osannut auttaa!!??
- Juu, minä soitan!

Jestas sentään, että mä olin vihanen. Uutta ohjelmistoa pukkaa mutta ei osata sitä vanhaa käyttää sen vertaa, että nähtäisiin että on asiakas jonossa!!!!! ARGH! Noh siinä mä sitten keräsin itseäni ja mies leikkas kipsin palasiksi ja sain jalkani vapauteen. "Nyt sitten kipität nopeasti sinne röntgeniin niin ehdit vielä sinne lääkärille, lääkäri kun pääsee kolmelta kotiin!" Ja leveä hyvmy päälle. Kiitos. KIIIIITOS! Miten mä muka tän rautakankeakin kankeamman jalan kanssa kipitän? No ei kun menoks. Oli maailman oudointa kävellä jalalla, joka ei tuntunut omalta ollenkaan. Portaissa tuntui että jalka katkeaa nilkan kohdalta jos astun sillä väärin. Vaikka pinnistelin ja taivutin nilkkaa niin paljon kuin mahdollista, taipuivat vain varpaat alaspäin, nilkka oli totaalisen jumissa. Lopulta pääsin lähtemään kotiin puoli neljältä, joten kysympä vaan, että mitä ideaa on edes etukäteen varata mitään aikaa lääkärille, jos sinne pääsee tunti ja vartti myöhässä?

Kun vihdoin istuin taksiin, totesin että ai niin, se kipsi!!! Se on nyt jossain siellä HaSan roskiksessa. Eräs taiteilija tiedusteli minulta aiemmin, että voisiko hän saada kipsin kun se otetaan minulta pois, kiukun nostattamat adrenaliinihlyryt saivat minut unohtamaan koko jutun, joten... ANTEEKSI.

Koko päivän jännitti, että mitä sieltä kipsin alta ilmestyy... Hei, sieltä tuli jalka!!! Ylläri ylläri! Jäätävät jalkakarvat ja hilseilevä iho, nilkka jäykkä ja totaalisen turvonnut. Yök, yök ja yök!

 
Ei mitään kaunista katsottavaa, mutta voitte olla aivan varmoja, että toimenpiteet jalan elvyttämiseksi alkoivat heti, kun pääsin kotiin! Kaksi päivää myöhemmin jalka toimi jo kohtuullisesti ja iho näyttää suht hyvältä, mutta ei se vieläkään ihan oma itsensä ole. Ehkä odotan vielä hetken, ennen kuin käyn kokeilemassa lenkkeilyä....